Onko muita pikkukylien kasvatteja, jotka teininä haaveilivat helsinkiin muutosta ja nyt 30-40-vuotiaina haluavat sieltä pois?

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan joo, kasvoin n. 5000 asukkaan tuppukylässä. Ei se mikään inhimillinen paikka ole kasvattaa lapsia, mutta näin 10 vuoden Helsingin kantakaupungissa asumisen jälkeen haluaisin kuitenkin vähän rauhallisempaan paikkaan. En kuitenkaan minnekkään Jumalan selän taakse jossa itse jouduin kasvamaan.

Olisi kiva tietää mikä tekee 5000 asukkaan pikkukylästä epäinhimillisen lapsille? Minun mielestäni asia on täysin päinvastoin.

Jos uskaltaa voittaa ennakkoluulonsa niin kannattaa tutustua. Todella moni asia on paremmin kuin isossa kaupungissa, lähtien siitä että sinut ja lapsesi tunnetaan ja sinä tunnet ihmiset.

Olen kasvanut Helsingin kehyskunnassa ja haaveilin teinistä lähtien siitä, että voisin asua Helsingissä. Nyt olen asunut täällä kymmenen vuotta ja olen alkanut haluamaan täältä pois. Ennen pidin ihan hirveästi täällä asumisesta, enkä voinutkaan kuvitella muuttavani pois. En voinut uskoa, että olisin joskus sellainen kehyskunnassa rivarissa asuva perheenäiti. No en edelleenkään oikeastaan sellaista kaipaa, vaan haluan enemmänkin taajaman ulkopuolelle, siis maalle. Alkanut ärsyttämään ihmispaljous. Se, että kaikki on täynnä ja joutuu jonottamaan. Se, että metsään on matkaa. Se, että mahdollisuuksia on liikaa ja koko ajan pitää valita jostain. Se, että asuminen on oikeasti ihan älyttömän kallista, eikä minua oikeastaan enää kiinnosta perustaa elämääni vain asuntolainan maksamiseen.

Vaikeaksi vain tekee muuttaa kauas perheestä ja ystävistä. Ja työnsaanti minulle ja puolisolle. Tosin ainakin nyt voin itse tehdä etänä töitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä. Helsinki oli kiva niin kauan kuin kiinnosti "menot", ensin baarit ja yöelämä ja konsertit, sittemmin jonkin aikaa kulttuurielämykset ja hyvät ravintolat. Mutta 40 paikkeilla alkoi tuntua että nekin on niin nähty ja koettu, en enää kaipaa sitäkään ainakaan säännöllisesti. Sen sijaan kaipaisin luontoa, rauhaa ja hiljaisuutta. En ole vielä muuttanut pois, mutta koska mulla on 100% etätyö, harkitsen kyllä muuttoa jonnekin syrjemmälle. 

Sama tilanne. Nuorempana Helsingissä oli "siistiä" pyöriä, mutta nyt neljäkymppisenä kaipaan luonnonläheisempään ja rauhallisempaan ympäristöön. Lisätilakin kelpaisi. Toisaalta haluan, että palvelut on suht lähellä, joten mihinkään ihan korpeen en kuitenkaan aio muuttaa.

Täällä kepulandiassa monissa pikkukaupungeissa on oikeasti ihan suhteettoman hyvät palvelut. Jos muuttaa vaikka johonkin 10 000 asukkaan kaupungin keskustaan, niin asuntoja saa puoli-ilmaiseksi, kaupat, postit, apteekit, kirjastot, alkot jne. on kaikki kävelymatkan päässä ja usein löytyy vielä jotain tyhjyyttään kumisevia liikuntahalleja yms. joissa saa rauhassa harrastaa. Jos työpaikka vain löytyy, niin on oikeasti todella kannattavaa asua tuollaisella paikkakunnalla, jota valtio subventoi avokätisesti. 

No saa niitä puoli-ilmaiseksi mutta siihen on myös syynsä. Ja se on se että niin harva haluaa lopulta sinne itsensä sitoa niin että ostaisi asunnon. Kertoo jo aika paljon paikkakunnan vetovoimasta.

Lisäksi sitä kerran ostettua asuntoa ei välttämättä saa enää koskaan kellekään myytyä tai jos saa niin luultavasti siitä saa vielä vähemmän kuin on itse siitä aikanaan maksanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan joo, kasvoin n. 5000 asukkaan tuppukylässä. Ei se mikään inhimillinen paikka ole kasvattaa lapsia, mutta näin 10 vuoden Helsingin kantakaupungissa asumisen jälkeen haluaisin kuitenkin vähän rauhallisempaan paikkaan. En kuitenkaan minnekkään Jumalan selän taakse jossa itse jouduin kasvamaan.

Olisi kiva tietää mikä tekee 5000 asukkaan pikkukylästä epäinhimillisen lapsille? Minun mielestäni asia on täysin päinvastoin.

Jos uskaltaa voittaa ennakkoluulonsa niin kannattaa tutustua. Todella moni asia on paremmin kuin isossa kaupungissa, lähtien siitä että sinut ja lapsesi tunnetaan ja sinä tunnet ihmiset.

Tarjoutui mahdollisuus tutustua 16 vuoden ajan pikkukylän meininkiin lapsen näkökulmasta, ja se riitti tekemään tietyt johtopäätökset. Eihän tuolla mitään mahdollisuuksia ole harrastaa, jollet satu tykkäämään mopon/auton virittämisestä, tai jääkiekon 4-divarissa tappelemisesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan joo, kasvoin n. 5000 asukkaan tuppukylässä. Ei se mikään inhimillinen paikka ole kasvattaa lapsia, mutta näin 10 vuoden Helsingin kantakaupungissa asumisen jälkeen haluaisin kuitenkin vähän rauhallisempaan paikkaan. En kuitenkaan minnekkään Jumalan selän taakse jossa itse jouduin kasvamaan.

Olisi kiva tietää mikä tekee 5000 asukkaan pikkukylästä epäinhimillisen lapsille? Minun mielestäni asia on täysin päinvastoin.

Jos uskaltaa voittaa ennakkoluulonsa niin kannattaa tutustua. Todella moni asia on paremmin kuin isossa kaupungissa, lähtien siitä että sinut ja lapsesi tunnetaan ja sinä tunnet ihmiset.

Sepä se juuri olikin se pikkupaikkakunnan ongelma. Et ollut koskaan vain juuri sinä vaan olit aina se jonkun tyttö tai poika tai jonkun mies tai vaimo. Sinut määriteltiin sen mukaan mitä sukua olit ja sinuun ladattiin sen mukaisia odotuksia. Tai jos olit "huonosta suvusta" niin kukaan ei ajatellut sinunkaan olevan sen kummempi.

Pikkupaikkakunnat ovat ihan ok jos sopeudut siihen miten siellä ollaan ja eletään etkä muuta yritä. Mutta jos haluat jotain muuta niin ei helppoa ole. "Mitä isäsikin tuosta sanoisi" on se minkä kuulet tosia nopeasti.

Hesa on on silti husula. Ei muuta sensuurí sitä miksikään.

M37

Mielestäni Turku ja Tampere ovat mukavan kokoisia ja viihtyisiä kaupunkeja. Helsinki on sellainen liian iso pikkukaupunki. Tukholmassa on jo jonkin verran suurkaupungin tunnelmaa, Helsinki putoaa väliin. Joka paikkaan on vain pitkä matka, mutta nähtävää ei hirveästi ole.

Tulin Helsinkiin opiskelemaan tuppukylästä koska se kuullosti joteskin hienolta ja jäin vain koska täällä oli töitä (siis oikeasti Helsinkiin, en vain pääkaupunkiseudulle), en siis erityisesti halunnut jäädä tänne opiskelun jälkeen mutta sain hyvän alani työpaikan joita on harvassa. Onhan täällä ihan OK ja paljon positiivista, mutta etsin avointa työpaikkaa muualta Suomesta (koulutuksellani on varsin vähän mahdollisuuksia muualla kuin täällä, koska ala on suppea ja koulutustakin ainaostaan parissa yliopistossa). Ala ja työ ovat mielenkiintoisia mutta varsinaisesti kokoaikaista etätyötä ei pysty tekemään, niin muuttaminen on toistaiseksi haave. Mutta haluaisinko takaisin kotipaikkakunnalle ympyröihin, joissa kasvoin? No en - ei se ole enää se sama paikka ja suurin osa kavereistakin on ihan muualla. Haaveilen vanhasta hirsitalosta keskellä metsää ja peltoa, sellaista missä lapsena asuin (silloin en arvostanut - oli kylmä, ei ollut moderni, oli paljon töitä ylläpidossa, "kaikki" oli kaukana) nyt puolestaan olisin oikeasti valmis moiseen.

Vierailija kirjoitti:

Luin, että pikkukyylien.

Lukihäiriön kanssa on opittava elämään. Ei mikään ylpeilyn aihe kuitenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Nuori tarvitsee kaupungin tietyssä elämänvaiheessa. Myöhemmin ei niinkään.

Olen eri mieltä. Ei ole ikäkysymys. Toiset tarvitsevat kaupungin ja toiset eivät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole, mutta haaveilen päivästä jolloin pikkukylien junantuomat muuttavat pois.

Ja vaan te nihilistit jäätte jäljelle ja siitätte toisianne ristiin. Onko mitään säälittävämpää kuin tuntea ylemmyyttä helsinkiläisyydestään? Kyseessä on pelkkä kyläpahanen, joka epätoivoisesti yrittää olla big city.

T. Syntynyt Helsingissä, kasvanut onneksi muualla

Taitaa heinät hiertää kengissä. 'Klassikoista' ylpeys ja kyläpahanen bongattu :D

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni Turku ja Tampere ovat mukavan kokoisia ja viihtyisiä kaupunkeja. Helsinki on sellainen liian iso pikkukaupunki. Tukholmassa on jo jonkin verran suurkaupungin tunnelmaa, Helsinki putoaa väliin. Joka paikkaan on vain pitkä matka, mutta nähtävää ei hirveästi ole.

Tampere ei ole kaupunki..

Ei ainakaan vielä. Olen viihtynyt erinomaisesti täällä. Kasvoin niin pienellä paikkakunnalla, ettei sitä 90-luvulta edes löytynyt kaikista kartoista. Pienien paikkakuntien ongelma on nimenomaan se, että sinustaa on suvun tai ulkopaikkakuntalaisena puolisosi leima. Muistetaan, mitä isoisäsi tai isoisomummosi teki vuonna nakki ja sinä olet siihen sitten edelleen joko syypää tai sankari. Omassa suvussani elää muistoja suvun ulkopuolisista henkilöistä, jotka elivät 1800-luvulla, eli jos kuuluu siihen sukuun, tiedetään edelleen vuonna 2022 mitä 200 vuotta sitten sukulaisesi teki.

Ei kiitos minulle tuota enää ikinä.