Erotakko etäsuhteesta, muuttaa vieraaseen kaupunkiin vai mitä tehdä?
Olen rakastunut mieheen. Hän asuu 400 kilometrin päässä minusta. Hän tekee reissuhommia, mitä ei oikein tahdo löytyä miltään muulta paikkakunnalta kuin sieltä, missä hän asuu. Yrityksen "tukikohta" siellä, joten reissuamista ei voi jatkaa etäältä. Molemmilla on niin oma elämä juurtunut omille paikkakunnille, että kumpikin luopuisi todella paljosta, jos muuttaisi toisen luokse. Itse olen sairaanhoitaja, joten töitä kyllä löytyy joka puolelta Suomea, mutta miehen muuttaessa minun luokse, hän joutuisi paljon matalammalle palkalle, eikä työt luultavasti olisi edes kovin mieluisia.
Jos muuttaisin miehen luokse, en tuntisi kaupungista ketään muuta kuin hänet ja kuitenkin olisin viikot yksin, koska hän on reissussa ympäri Suomea.
En tajua mitä kohtalon ivaa tämä taas on. Kerrankin kun olen löytänyt ihanan ja luotettavan miehen, johon olen rakastunut korviani myöten, kaikki tuntuu silti niin mahdottomalta.
Onko teillä kokemusta jostain vastaavasta ja miten asia on saatu ratkaistua? Laittaako peli poikki ns. olosuhteiden pakosta, vai muuttaa toisen perässä ja olla kenties muuten hieman onneton, vaikka se rakkain olisikin edes viikonloput vierellä?
Olemme kumpikin molemmat reilu 30-vuotiaita. Haaveissa kummallakin perhe, joten etäsuhdettakaan ei kuitenkaan loputtomiin voi jatkaa... Sydämeen särkee.
Kommentit (23)
Mitä ihmettä nämä takertujasuhteen kannattajat oikein selittävät? Jos olette molemmat valmiita siihen, että muutat, niin muuta ihmeessä. Et sinä sitä kadu.
Yksi kaverini oli aina sitä mieltä, että puolison kanssa pitää olla koko ajan yhdessä, ei mitään omia reissuja tms. Hän sääli minua hirveästi kun silloinen miesystäväni lähti äitinsä kanssa Amerikan sukulaisia tapaamaan n. kuukaudeksi. Minusta se ei tietenkään ollut mitään, tietenkin hirveän hyvä juttu vaan heille. Minä en missään nimessä olisi lähtenyt mukaan, ulkopuolisena sille suvulle.
En ymmärrä, mies tekee pysyvästi reissuhommia siellä missä on? Eihän se silloin ole reissussa vaan asuu siellä? Eli asutte eri paikkakunnilla, 400 km välissä?