Mitä mieltä the crown-sarjasta? Katsoin juuri uusiksi.
Minua ärsyttää suunnattomasti Charlesin kylmyys Dianaa kohtaan ja pakkomielle camillaan.
Älyttömän suuri vaiva on nähty taistojen järjestämisessä. Silti ei jäädä junnaamaan paikalleen. ( yleensä, jos jossain on vaikka valtava määrä ihmisiä jossai kohtauksessa, niin sitä pitkitetään. Tässä sarjassa ei. )
Miten ne sisätilojen kuvauspaikat on saatu käyttöön/ missä ne on kuvattu?
Seuraavaa kautta odotan kiinnostuneena.
Mitä te tykkäätte.
Kommentit (47)
Oliko Charles oikeasti noin pöljä ja tyly kieroilija Dianaa kohtaan? Aika ahdistava ja kylmä kuva jäi joidenkin kuninkaallisten elämästä, tai siis onnettomasta elämästä. Uusin tuotantokausi vielä katsomatta.
Katselen juuri sairaslomalla ollessani, ja aika raskasta katsottavaa välillä. Nuorta Elisabethiä esittävä näyttelijä on hyvä, mutta se seuraava, keski-ikäinen on kamala. Elisabeth oli minun mielestäni kaunis nainen läpi elämänsä, eikä noin happaman näköinen kuin tuo näyttelijä esittää koko ajan, suupielet alaspäin.
Kiusaa myös tuo Elisabethin ja Margaretin ulkonäöllinen kontrasti sekä sarjan alussa nuorina, että keski-ikäisinä. Ei Margaret ollut kaunis kuten nuo häntä näyttelevät kaksi naista. Hän joi ja poltti ja se näkyi, hän oli aika tanttamainen jo nuorena. Olen aina pitänyt Elisabethiä kauniimpana.
Helena Bonham-Carter veti kyllä hyvin tuon juopon joutilaan roolin, mutta hän on ulkonäöltään kaukana Margaretista. Sarjassa Margaret ei tee mitään lastensa kanssa. Lapset loistavat poissaolollaan vanhempiensa elämästä kaiken kaikkiaan.
Kamalaa oli ihmisten henkilökohtaisen onnen uhraaminen monarkialle. En kestä katsoa tuota Dianan uhraamista. Hän oli vasta 19-vuotias, sanoisin että lapsi.
Jackie Onassista ja Margaret Thatcheriä esittävät näyttelijät ja heidän stylistinsä ampuivat roisisti yli: syntyi Putous-hahmoja.
Olen katsonut kaikki aiemmat kaudet, mutta viimeisintä kautta en. Olen sen saamasta kohusta ymmärtänyt, että totuutta on vääristelty reippaalla kädellä. Jostain syystä kunnioitan brittimonarkiaa (älkää kysykö miksi!) ja tunnen jonkinlaista solidaarisuutta sitä kohtaan. En ole voinut perustella viimeisimmän kauden katsomista itselleni mitenkään, joten olen säästänyt ja jättänyt Netflixin hankkimatta yhden sarjan vuoksi. Aiemmat kaudet ovat olleen kyllä mielenkiintoisia, vaikka tietysti ymmärrän, että ei nekään mitään dokumentteja ole.
Viime yönä näin muuten unta Elisabetista. Olisipa mukavaa tietää, millainen persoona hän oikeasti oli.
Tää uusin kausi harmittaa. En usko hetkeäkään että Charles olisi itkenyt Dianan ruumiin äärellä tai Dodi olisi ollut noin isänsä talutusnuorassa.
Katsoin eka jakson uudesta kaudesta. Kyllä ällöttää Dianan silmien muljuttelu ja keimailu.
Charlesin näyttelijä mutkuttaa suutaan kovin oudosti. Onko aito Charlesin maneeri?
Harmittaa kun aloin katsoa ja jäin koukkuun. Olen tykännyt Elisabetista ennen ja jotenkin saanut sen käsityksen, että olisi hyvinkin viisas perheenpää, mutta tosta sarjasta kuvastuu jotenkin tosi harmaa hiironen ja ei niin järin viisaskaan? Philip taas tuntuu fiksulta ja empaattielta vaikka onkin kyseenalaisen huikentelevainen? On kuitenkin lastenkin kanssa? Elisabet ei ilmeisesti ollut kiinnostunut lapsistaan ollenkaan? Pelaili mieluummin korttia tai touhusi hevosten kanssa? Jotenkin tunnevammainen ja kylmä kuva hänestä annetaan julki?