Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Nykyään ei saisi kritisoida enää mitään käytöstä

Vierailija
23.08.2022 |

Tämä ei nyt erityisesti koske tätä tiettyä bilekohua, vaan olen asian muutenkin monta kertaa aiemmin jo huomannut.

Mistään ei saa pöyristyä, mistään ei saa kiusaantua, keneltäkään ei saa odottaa asiallista saatikka sitten arvovaltaista käytöstä, oikeastaan keneltäkään ei saisi odottaa mitään koska se on ahdistavaa että asetetaan odotuksia. On asia sitten mikä tahansa, sen ihmettely ääneen on aina ylireagointia (ja nykyään myös vihaa ja trollausta). "Eikö maailmassa nyt tärkeämpiä asioita ole ajateltavana." Mikään ei ole pahempaa kuin olla tiukkapipo. Kukaan ei halua olla tiukkapipo. Se, että ylipäätään ajattelee olevan olemassa jotain julkista moraalia, etikettiä ja alkeellisia käytössääntöjä, joita tulisi noudattaa, on yhtäkuin olla viktoriaaninen moralisti.

Minulla on jotenkin jäänyt mieleen, kun 10 vuotta sitten Enkeli-Elisa -kohussa monien mielipide oli, että "eikös se nyt ole tärkeintä, että tarina olisi voinut olla totta". Siis tuo oikeutti heidän mielestään koko huijauksen. Sittemmin on somessa tuo moraalin häilyvyys käynyt aina vain pahemmaksi. Oikeastaan melkein mikä vain voidaan oikeuttaa kun sitä tarpeeksi selittää (paitsi tietyt asiat, kuten n-sanan käyttö, joka on kontekstista riippumatta aina tuomittavaa). Hämmentävintä on se, että jokaisessa kohussa yksi tärkeimmistä argumenteista on, että relaa nyt hei kun paljon pahempaakin olisi voinut tapahtua.

Kommentit (25)

Vierailija
1/25 |
23.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen sanonut täällä aiemminkin että taannoinen asuminen maltillisessa muslimivaltiossa tuntui aivan ihanalle kaiken tämän länsimaisen voimaantumisen, häiriköinnin, epänormaalin ja huonon käytöksen ihannoinnin jälkeen. Oli aivan upeaa kun ympärillä oli arvonsa tuntevia ihmisiä ja käyttäytymisnormit, joiden mukaan kaikkien oli elettävä.

Vierailija
2/25 |
23.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei saa mitää kritisoida, ettehä te oo ku kaks viikkoo tässä itkeny

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/25 |
23.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos ihmisten huijaamisella tienaa itselleen rahaa, se on nykyisin työtä ja siten ihan oikeutettua. Tästä tosin seuraa. että oikein kukaan ei luota kehenkään. YHteisöllisyys katoaa, kun kehenkään ei voi luottaa ja kaikki käyttää toisia vain hyväkseen. Mutta tämä on se, mitä tik-tok-sukupolvi haluaa. 

Vierailija
4/25 |
23.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Saa kritisoida, nimittäin valkoisen lihaa syövien heteromiesten käytöstä saa kritisoida. Kaikkien muiden käytöstä ei.

Vierailija
5/25 |
23.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Saat kritisoida, mutta muilla on oikeus kritisoida sinun kritiikkiäsi. Et voi olettaa, että jos sinä pidät jotain käytöstä huonona,niin muutkin pitäisi tai siinä olisi mitään väärää. Sinun mielipide, kuten minunkaan ei ole koko kansan moraali.

Minusta on hyvä, että "turhasta närkästymistä" pidetään huonona ja yritetään pysyä asiassa.

Tässä bilekohussakin olisi voinut olla ihan eri lopputulos, jos närkästystä ei olisi laitettu sinne keksittyyn jauhoiluun, tavalliseen tanssimiseen, kaulaan, äitiyteen ja muuhun epätärkeään, vaan keskitytty siihen oliko pm työssä ja jos oli, oliko työkuntoinen ja onko asiassa turvallisuusuhkia. Tämä turhasta närkystyminen vei siis asialta pohjaa kovasti.

Vierailija
6/25 |
23.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän pääministeriltä on oikeus odottaa myös tietynlaista käytöstä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/25 |
23.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Saat kritisoida, mutta muilla on oikeus kritisoida sinun kritiikkiäsi. Et voi olettaa, että jos sinä pidät jotain käytöstä huonona,niin muutkin pitäisi tai siinä olisi mitään väärää. Sinun mielipide, kuten minunkaan ei ole koko kansan moraali.

Minusta on hyvä, että "turhasta närkästymistä" pidetään huonona ja yritetään pysyä asiassa.

Tässä bilekohussakin olisi voinut olla ihan eri lopputulos, jos närkästystä ei olisi laitettu sinne keksittyyn jauhoiluun, tavalliseen tanssimiseen, kaulaan, äitiyteen ja muuhun epätärkeään, vaan keskitytty siihen oliko pm työssä ja jos oli, oliko työkuntoinen ja onko asiassa turvallisuusuhkia. Tämä turhasta närkystyminen vei siis asialta pohjaa kovasti.

Ei näitä voi erottaa. Jotkut tehtävät ovat sellaisia, että on maltettava mielensä ja oltava esimerkki. Pääministerinä tienaa niin hyvion, että voi Marinkin olla tekemättä vaikka mitään loppuelämänsä eläkkeineen sun muine etuineen.

Ajatellaan vaikka pienen kylän päiväkodin johtajaa. Ei hän voi riehua paikallisessa baarissa kännissä aiheuttamatta epäluotettavaa kuvaa pätevyydestään.

Vierailija
8/25 |
23.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Teidän spämmääjien käytöstäkö tarkoitat?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/25 |
23.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

"End of days" oikeasta tehdään väärää ja väärästä oikeaa.

mies54v

Vierailija
10/25 |
23.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tottakai saa kritisoida ja kritiikkiä saa kritisoida. Sitähän se vapaus on. Se ei ole vapautta, että saisi kritisoida ja muiden tulisi olla hiljaa, vaan niin että myös kestetään se, jos toisella on eriäviä mielipiteitä. En ole aina samaa mieltä miehenikään kanssa, mutta en sentään vaadi häntä vaikenemaan, vaan hänellä on yhtälainen oikeus esittää mielipiteensä mitä minullakin. Asioista voi olla eri mieltä, se ei tarkoita sitä, että sinä et saisi olla eri mieltä, vaan että kaikilla on oikeus olla omaa mieltä ja esittää oma mielipiteensä. Se on vapaan maan tunnusmerkki.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/25 |
23.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Saat kritisoida, mutta muilla on oikeus kritisoida sinun kritiikkiäsi. Et voi olettaa, että jos sinä pidät jotain käytöstä huonona,niin muutkin pitäisi tai siinä olisi mitään väärää. Sinun mielipide, kuten minunkaan ei ole koko kansan moraali.

Minusta on hyvä, että "turhasta närkästymistä" pidetään huonona ja yritetään pysyä asiassa.

Tässä bilekohussakin olisi voinut olla ihan eri lopputulos, jos närkästystä ei olisi laitettu sinne keksittyyn jauhoiluun, tavalliseen tanssimiseen, kaulaan, äitiyteen ja muuhun epätärkeään, vaan keskitytty siihen oliko pm työssä ja jos oli, oliko työkuntoinen ja onko asiassa turvallisuusuhkia. Tämä turhasta närkystyminen vei siis asialta pohjaa kovasti.

No tässä mennään nyt taas siihen, että ei saa keneltäkään odottaa asiallista tai arvovaltaista käytöstä. Minun mielestäni kohun ydin ei ole pääministerin työkunnosta saivartelu (sen näkee sitten, jos oikeasti ilmenee jotain ongelmia hänen työnteossaan), vaan nimenomaan se, että kaikki tämä syö uskottavuutta ja nakertaa koko instituution arvovaltaa. Mutta tällaista ajattelua pidetään auttamattoman vanhanaikaisena. Olen kuitenkin Marinin ikäinen eli nykymittapuulla "nuori", enkä varmasti ole ainoa tämänikäinen, joka kaipaa päättäjiltä uskottavuutta ja arvovaltaa.

Vierailija
12/25 |
23.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei saa mitää kritisoida, ettehä te oo ku kaks viikkoo tässä itkeny

Ja taas sinäkin siellä valitat. Valittaisit edes asiasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/25 |
23.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomessa pm kannustaa käyttämään päihteitä. Luulis että olisi sanonut ettei kannusta ketään mm alkoholin juontiin mutta ei. Sannalta saa täyden tuen ryyppäämiseen.

Vierailija
14/25 |
23.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ongelma on siinä, että keskustelijat ovat a) niin eri tasolla keskenään, etteivät kritiikki ja vastakritiikki ole yhtä tasokkaita ja b) anonyymejä huutelijoita, joiden höpinät ovat luokattomia. Ei tule hyvää lopputulosta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/25 |
23.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yritin jo monta kertaa vastata tähän, mutta en tiedä onko minut bannattu vai mikä on vikana

Vierailija
16/25 |
23.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ongelma tässä asiassa ja ap:n mielessä on se, ettei kestetä erilaisia mielipiteitä. Ei kestetä sitä, jos kaikki eivät ole kollektiivisesti samaa mieltä, vaan se otetaan jotenkin uhkana. Vaikka eihän kyse ole siitä, vaan siitä, että kaikilla on yhtälainen oikeus muodostaa oma mielipiteensä ja olla omaa mieltä. Ja se toisen eriävä mielipide on vain kestettävä, sitä ei tarvitse ottaa henkilökohtaisesti eikä se ole mikään uhka. Se on uhka, jos meidän kaikkien pitäisi olla kaikesta samaa mieltä, koska eläisimme silloin Pohjois-Koreassa.

Vierailija
17/25 |
23.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Saa mutta rajansa silläkin. Ei tarvitse viikko tolkulla vatvoa samaa asiaa.

Vierailija
18/25 |
23.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"End of days" oikeasta tehdään väärää ja väärästä oikeaa.

mies54v

Raamatusta löytyy oikeasti monta hyvää elämänohjetta, kuten ''älä tuomitse, ettei sinua tuomittaisi", "Sinä ulkokullattu, ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä", "Kohtele muita niin kuin haluaisit tulla kohdelluksi", jne. jne.

Vierailija
19/25 |
23.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ongelma tässä asiassa ja ap:n mielessä on se, ettei kestetä erilaisia mielipiteitä. Ei kestetä sitä, jos kaikki eivät ole kollektiivisesti samaa mieltä, vaan se otetaan jotenkin uhkana. Vaikka eihän kyse ole siitä, vaan siitä, että kaikilla on yhtälainen oikeus muodostaa oma mielipiteensä ja olla omaa mieltä. Ja se toisen eriävä mielipide on vain kestettävä, sitä ei tarvitse ottaa henkilökohtaisesti eikä se ole mikään uhka. Se on uhka, jos meidän kaikkien pitäisi olla kaikesta samaa mieltä, koska eläisimme silloin Pohjois-Koreassa.

Eriävien mielipiteiden sietokyky on kyllä nykypäivän somekulttuurissa laskenut kaikilta osapuolilta.

Mutta aloitus ei nyt koske varsinaisesti sitä, että somessa huudetaan omia mielipiteitään kädet korvilla kirkuen eikä siedetä mitään muuta, vaan sellaista, että kaikenlaisen käytöksen kritisointi mitätöidään lähtökohtaisesti. Siitä ei väitellä, vaan se mitätöidään. Kärjistettynä esimerkkinä voisin vaikka ihmetellä somessa fiktiivisiä naapureitani, jotka hellepäivänä twerkkaavat etupihallaan alastomina keskellä kirkasta päivää. Vastaukset olisivat tyyliin "no onko se sulta jotenkin pois", "olet vain kateellinen", "anna ihmisten nakuilla ja elää", "voi hellanduudelis sentään kun ei ole tärkeämpää ajateltavaa". Toisin sanoen tiivistettynä, "olet idiootti kun ylipäätään ihmettelet tuollaista, ihmisillä on oikeus tehdä IHAN mitä haluavat, aina kuin haluavat, missä vain haluavat".

Vierailija
20/25 |
23.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"End of days" oikeasta tehdään väärää ja väärästä oikeaa.

mies54v

Raamatusta löytyy oikeasti monta hyvää elämänohjetta, kuten ''älä tuomitse, ettei sinua tuomittaisi", "Sinä ulkokullattu, ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä", "Kohtele muita niin kuin haluaisit tulla kohdelluksi", jne. jne.

Ystävyys loppuu siihen, mistä rikollisuus alkaa.

Kyllä tuomitsen

mies54v

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi yhdeksän kaksi