Sinkut, syöttekö joka päivä eri ruokaa?
Itse teen isot satsit pari kolme lämmintä ruokaa viikossa ja niitä lämmittelen seuraavina päivinä. Lounaiksi menee usein myöhäinen runsas aamiainen tai wrapit tai salaatti. Kaverini ihmettelee tätä, että eikö muka kyllästytä samat ruuat. Sitten kuitenkin itse valittavat, kun menee ruokaa niin paljon hukkaan.
Kommentit (16)
Syön lounaan töissä ja illalla jotain napostelen. Viikonloppuna teen joskus ruokaa , joskus tilaan.
En syönyt sinkkuna, en syö parisuhteessa. Toki joskus jotain ruokaa teen vain päivän annoksen, mutta yleisimmin samaa ruokaa 2-3 päivää, joskus 4. Viisi päivää putkeen alkaa jo ällöttää kyllästymisen takia, eikä se ruokakaan enää parhaimmillaan ole.
Mä syön varsinaista ruokaa vain kerran päivässä, ja teen sitä aina 2 päiväksi kerrallaan. Eli 1 annoksen syön heti, toinen menee kelmutettuna jääkaappiin ja mikrotan seuraavana päivänä.
Mun syömiset menee työpäivinä suunnilleen näin:
klo 12: aamupala (vaikka aloitan etätyön klo 9), esim. jogurttia, mysliä tai hedelmä tai joku smoothie, tai munakas ja leipää, teetä
klo 19: se päivän ainoa lämmin ruoka, tosin ei sekään aina lämmin ole, ruokaisia salaatteja myös
klo 23: teetä, voileipää, hedelmää
Harva ruoka on sellaista, että sitä kannattaisi kokata vain yhtä annosta. Eli yleensä teen viikonloppuna paria ruokaa isommat satsit ja syön niitä sitten vuorotellen, ja lisäksi sitten vaihteen vuoksi välillä teen esim. munakkaan tai purkkihernaria (kuuluu lempiruokiini) ja leipää tai haen/tilaan lounaaksi tai päivälliseksi jotain ravintolasta.
En, enkä ikinä tee ruokaa itse. Haen aina sitä mitä sattuu tekemään mieli, kun kävelen töistä kotiin. Vapaapäivinä joko tilaan jotakin tai noudan kadun toiselta puolelta. Kotona mulla on vain kahvia.
Minulla oli lounasetu, kun viimeksi olin sinkku, joten kävin lähes päivittäin jossain työpaikan lähistöllä syömässä. Iltaisin söin vain salaattia tai jotain muuta kylmää ruokaa. Mutta viikonloppuisin tein isompia annoksia, joita pakastin niitä päiviä varten, kun halusin ottaa lounaan töihin. Ei mitään järkeä kokata yhtä annosta kerrallaan. Minulla on eri ruokavalio kuin puolisollani ja nytkin teen omat laatikko-, kiusaus- ja keittoruokani niin, että syön niistä ainakin 4-5 kertaa. Parina päivänä peräkkäin ja loput pakastimeen ja vähän ajan kuluttua sieltä ruokapöytään.
Totuin jo kotona lapsena että jos ruokaa jäi yli joltain aterialta, niin luonnollisesti se lämmitettiin pöytään. Joskus saattoi olla papusoppaa kolmekin päivää, kun äiti oli tehnyt niin ison kattilallisen.
Ihan hyvin meni silloin.
Nyt asun miehen kanssa kaksistaan ja olemme aina käyttäneet kaiken ruoan, tuskin koskaan heitämme mitään pois. Olemme olleet yhdessä niin kauan, että tiedämme jo etukäteen määrät. Pakastin on myös hyvä olemassa, sinnehän voi pakata valmisruoan silloin tällöin ja ottaa sitten kun ei jaksa kokata.
Voin syödä viisikin päivää samaa ruokaa, jos teen jotain hyvin säilyvää. Ei todellakaan ala noin nopeasti kyllästyttää. Syön minä saman aamupalankin joka päivä, olen syönyt jo vuosia. Miksi lämpimään ruokaan kyllästyisi niin helposti, ettei edes kahta päivää voisi samaa ruokaa syödä peräkkäin?
Sinkkuna käyn kaupassa joka päivä ja ostan sapuskaa aina yhdeksi vuorokaudeksi kerrallaan. Välillä saattaa tehdä mieli samaa, useimmiten ei. Toisinaan saattaa toki pärjätä viikon ihan vaan leivälläkin jos ei jaksa alkaa kokkailemaan.
En ole sinkku, mutta asun yksin ja teen ruokaa sen verran että siitä riittää vähintään seuraavallekin päivälle.
Vaihtelevasti, olen joka toinen viikko sinkku. Usein keitän kolme broilerin rintafilettä, jota syön erilaisina ruokina, ensin lämpimänä, sitten esim. salaatissa. Keitän pastaa, riisiä yms. pari annosta, paahdan uunissa kasviksia ja yhdistelen näitä erilaisiksi ruuiksi. En laita itselleni keittoja tai laatikoita, ei ne kyllä ole muutenkaan suosikkeja.
Toisinaan sitten syön vaan paistettuja munia, nuudeleita tai valmisruokaa, jos ei ole jämiä jäljellä, enkä jaksa laittaa ruokaa.
Teen ruuan aina vähintään kahdeksi päiväksi.
Joskus teen sellaista mitä voi syödä 4 päivää.
Jos teen laatikkoruokia niistä aina menee osa pakkaseen. Uuniin mahtuu kaksi laatikkoa yhtäaikaaa.
Huoleti voin syödä samaa ruokaa useampana päivänä, syönhän joka aamu (niin arkena kuin pyhänä) kaurapuuron lisukkeineen.
Syön. Syön aina töissä lounaan ja yleensä käyn illalla jossain syömässä. Viikonloppuisin teen kotona ruokaa, mutta useimmiten eri ruokia. Esim pastaa tai riisiä en uudelleenlämmitä koskaan, joten tulee aina tehtyä uutta ruokaa.
Joo, kyllä teen joka päivä eri ruokaa, mutta syön samaa ruokaa lounaalla ja päivällisellä.
Teen ruoan ja syön sitä sitten niin kauan kuin sitä riittää, yleensä kolme neljä ateriaa. Asunnossa ei ole pakastinta niin ei voi pakastaakaan, joten syötävä on.
En syö. Syön kaiken mitä teen ettei mene hukkaan, käyn harvoin kaupassa ja saatan syödä viikkoja jotain nuudeleita tai makaroni+soijarouhesörsseliä.