En ymmärrä miten ihmiset jaksavat ns. "ruuhkavuosia"... Hirveää pyöritystä aamusta iltaan.

Itse ihmiset ruuhkansa aiheuttavat. Lapsetkin opetaan ja väsytetään ainaiseen kiireeseen ja menemiseen.

priorisointi. Työpäivät pois niin jaksaa.

Oma vika ihan täysin. Jos on niin hullu, että järjestää elämänsä helvetilliseksi, niin vapaasti vaan. En näe siinä mitään hienoa enkä arvostettavaa. Se ei myöskään oikeuta valittamaan eikä ole säälimisen arvoista.

Ruuhkavuodet=syy uhriutua 

Samaa ihmettelen. Viihdyn loistavasti tuntikausia itsekseni vaikka kirjaa lukien, ja olisin hyvin äkkiä ahdistunut, jos 24/7 pitäisi olla jonkun käytettävissä. Jos minulla olisi lapsia, haluaisin tietenkin olla hyvä ja huolehtiva vanhempi, mutta luulen, että se oman ajan puute saisi kyllä hermot kiristymään.

Sama homma, en jaksaisi, etenkään kun hoidan niitä muiden lapsia työkseni, monta kertaa päivässä mietin, että luojan kiitos en koskaan halunnut lapsia, työpäivän jälkeen odottaa hiljainen ja rauhallinen koti, jossa saan tehdän just niitä asioita mitä haluan. En usko että muuten tuota työtä jaksaisinkaan: Eihän vanhemmat edes itse jaksa niitä omia lapsiaan kun pitää meille dumpata hoitoon "saamaan virikkeitä".

Olen ollut äiti 13 vuotta. Lapsia kaksi. Jo esikoisen odotusaikana alkoi tuntua, että voi viddu mitähän tuli tehtyä. On ollut vaikeat vuodet, monta kertaa olen ajatellut, että ei olisi pitänyt tehdä lapsia. Olen sen tyyppinen, että kuormitun jo ihan muiden ihmisten läsnäolosta, en vaan osaa olla koko ajan skannailematta mitä kotona tapahtuu. Pikkulapsiaika oli hirveää, nyt hieman helpompaa. Saa nähdä miten teini-ikä sujuu. Jos nyt voisin palata sinne 14 vuoden taakse, en rehellisesti sanottuna tiedä lähtisinkö tähän touhuun uudestaan. Sinnittelen, nythän kohta jo lasten aikuistuminen häämöttää jossain kaukaisessa horisontissa. Mun jaksamisen avaimet on helppo puolipäivätyö, lapsilla ei harrastuksia juurikaan ja oman ajan ottaminen säännöllisesti. Varsinkin yksin kotona oleminen olisi tärkeää, en saa sitä läheskään niin paljon kuin haluaisin.

Toisaalta, myöskin tiedän, että sitten kun se lapsi on n. 9kk ikäinen, sen voi ainakin arkisin viedä hoitoon, vaikka niin, että lapsi nukkuu 10-12 yöunet, vie hoitoon ja illalla sitä tarvitsee katsella vain 2-3 tuntia ja sitten laittaa se sinne yöunille. Siinä välissä sitten voi käydä töissä tai jos ei ole töitä, niin on paljon omaa aikaa.

Viikonloput pitäisi kyllä sitten kestää sitä lapsosta, lomiahan ei ole lapselle pakko suoda ollenkaan, arkipyhiä lukuunottamatta, joten voi lomallakin tehdä mitä itse haluaa, kun lapsi on hoidossa.

Sitten kun koulu alkaa, onkin vähän hankalampi, ei voi enää pitää muiden hoidettavana ainakaan ilmaiseksi.

Juju on että selvinopäin ei jaksetakkkaanb

Ruuhkavuosiin lasketaan myös omien ikääntyneiden vanhempien asioiden hoitaminen ja muuten huoli omista vanhemmista ei ole oikeastaan mikään vapaaehtoinen asia. Töissä kun on käytävä. Lapsien hankkiminen on se vapaaehtoinen osanen tässä.

Mulla on 1,2,4v lapset, päivätyö johtoportaassa, samalla rakennutan omakotitaloa ja opiskelen yliopistossa. Aamulla herään klo 5.40 ja illalla nukkumaan klo 22. Vapaa-aikaa ei ole kuin pieniä hetkiä kerrallaan, lasketaan minuuteissa.

Täysin itseaiheutettuja haasteita elämääni, myönnän.

Mutta lapsesta lähtien olen opetellut sen niin, että saadakseen jotain, sen eteen on tehtävä töitä ja nähtävä vaivaa. Mikään ei tule eteen kannettuna sohvallamakaajalle.

M40

Jollain tavalla koomisen kuuloista kun 1-2 lapsiset osa-aikatyöläiset naukuu että huh huh kun on raskasta ja rankkaa...

T. 5 pienen lapsen äiti, yrittäjä

Vierailija kirjoitti:

Jollain tavalla koomisen kuuloista kun 1-2 lapsiset osa-aikatyöläiset naukuu että huh huh kun on raskasta ja rankkaa...

T. 5 pienen lapsen äiti, yrittäjä

Pakottiko joku sinut lisääntymään peräti viisi kertaa ja perustamaan vielä yrityksenkin? Sehän on kauheaa.

1-2 lapsen jälkeen näkee kyllä jo, mitä se lapsiperhe-elämä on joten tällaiset oman sädekehän kiillotukset ovat pelkästään noloja.

Ei ne kestäkään. Mies kahlitaan ensin feminismin voimalla kotiin. Sitten se passaa, kokkaa, siivoaa, järjestää, käy kaupassa, rakentaa talon, maksaa talon ja laskut, käy etätöissä samalla, käyttää koiraa kolme kertaa päivässä.

Sitten uranainen tulee kotiin klo 18 valmiiseen pöytään. Ykspäivä se sanoo kaiken olevan ohi.

Sitten on aikaa taas. Aika paljon aikaa. AIKA PAAAAALJON AIKAAAAA. Sitten mies alkaa taas tekeen rahaa, ja viisastuu, vaurastuu ja hankkii erilaisen naisen.

Sen pituinen se.

Taakka puolison kanssa jakaen. Yksi tärkeä juttu on opettaa lapset mahdollisimman pienestä pitäen kunnioittamaan muiden nukkumista. Ettei aikaisin heräävä metelöi heti muuta perhettä hereille. Uni on kuitenkin tärkein palauttava ja voimia tuova asia.

Vierailija kirjoitti:

Kaikkeen sopeutuu.

Kyllä mä itsekin mietin, miten olen elämästä selvinnyt. Olen todella helposti rasittuva, en jaksaisi ikinä mitään ylimääräistä. Tänäkin iltana on tullut luokan whatsapp ryhmään kymmeniä viestejä, miten toteutetaan leirikoulukeräys. Mä en jaksa edes osallistua keskusteluun, mutta kaipa se täytyy sitten jotain mokkapaloja leipoa. Ideoikoon muut. Mieluiten maksaisin leirin ihan rahalla.

Mutta itse aiheeseen, omat lapset siis jo isompia. Kaikista rankin vaihe oli pikkulapsiaika. En vieläkään tajua miten onnistuin siinä edes välttävällä tasolla. Lasten sairastelut, puheterapiat, omat työt jne. Muistelen kauhulla.

Sama. Minkäänlaista apua ei ollut tarjolla (paitsi jos maksettiin lastenhoitajalle, ei ollut varaa kovin usein). Sitten kun tuli laste harrastusvaihe valittiin tarkoituksella sellaisia jotka ei kuormita perheen arkea liikaa.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on 1,2,4v lapset, päivätyö johtoportaassa, samalla rakennutan omakotitaloa ja opiskelen yliopistossa. Aamulla herään klo 5.40 ja illalla nukkumaan klo 22. Vapaa-aikaa ei ole kuin pieniä hetkiä kerrallaan, lasketaan minuuteissa.

Täysin itseaiheutettuja haasteita elämääni, myönnän.

Mutta lapsesta lähtien olen opetellut sen niin, että saadakseen jotain, sen eteen on tehtävä töitä ja nähtävä vaivaa. Mikään ei tule eteen kannettuna sohvallamakaajalle.

M40

On siinä askaretta. Siihen puolisoksi joku palstalla ja sohvalla viihtyvä, yhteiskunnan tukia nauttiva ja naukuva kehopositiivinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikkeen sopeutuu.

Kyllä mä itsekin mietin, miten olen elämästä selvinnyt. Olen todella helposti rasittuva, en jaksaisi ikinä mitään ylimääräistä. Tänäkin iltana on tullut luokan whatsapp ryhmään kymmeniä viestejä, miten toteutetaan leirikoulukeräys. Mä en jaksa edes osallistua keskusteluun, mutta kaipa se täytyy sitten jotain mokkapaloja leipoa. Ideoikoon muut. Mieluiten maksaisin leirin ihan rahalla.

Mutta itse aiheeseen, omat lapset siis jo isompia. Kaikista rankin vaihe oli pikkulapsiaika. En vieläkään tajua miten onnistuin siinä edes välttävällä tasolla. Lasten sairastelut, puheterapiat, omat työt jne. Muistelen kauhulla.

Sama. Minkäänlaista apua ei ollut tarjolla (paitsi jos maksettiin lastenhoitajalle, ei ollut varaa kovin usein). Sitten kun tuli laste harrastusvaihe valittiin tarkoituksella sellaisia jotka ei kuormita perheen arkea liikaa.

Onneksi pystyttiin siis edes miehen kanssa tasapuolisesti jakamaan vastuuta.

Ihmiset ja arjet ovat niin erilaisia, joillekin ruuhkavuodet tarkoittaa päiväkotikeikkaa työpäivän lisäksi eikä juuri muuta, toiset kuormittuvat enemmän unen ja oman ajan puutteesta, kaaoksesta jne. Ei ole työelämässä välttämättä joustoja, lapsilla voi olla erityistarpeita jne. Tämäkin on yksi syy, miksi en lapsia hankkinut, tarvitsen paljon unta toimiakseni normaalisti ja lisäksi oman ajan tarve on suuri. Välillä miehenkin läsnäolo on liikaa.

Minulla ei ole lapsia. Ajatuksen tasolla haaveilen siitä, mitä kaikkea olisi ihanaa kokea oman lapseni kanssa. Miten mahtavalta varmasti tuntuisi, kun oma lapsi hymyillen kömpisi syliin ja halaisi. Tai kun hän ottaisi ensiaskeleensa, puhuisi ensimmäiset lauseensa ja kaikin puolin kasvaisi omaksi itsekseen. Miten huikeaa olisi olla hänen äitinsä!

Mutta sitten taas vierestä katsoen arki lapsiperheessä on enimmäkseen kaikkea muuta. Jos voisikin saada äitiydestä vain ne rusinat pullasta. 🙈