Äidin puheet pelottaa
Äitini on vasta 60v ja alkanut tulevista suunnitelmista puhumaan aina tyyliin "mennään/tehdään vaan jos silloin on vielä hengissä". Onko tällainen yleistäkin ikääntyvillä ihmisillä?
Kommentit (42)
Mun äitini aloitti tuon viiskymppisenä. Täytti just hiljattain 95.
Vierailija kirjoitti:
Joillain on tollanen tapa ja se on ärsyttävää. Mun veli hoki vuosia, ettei se elä viiskymppiseks. Nyt se on onneks ollu 10v hiljaa ja täyttää 60v.
Minunkin veli hoki samaa. Nyt on ollut 10 hiljaa. Kuoli 47-vuotiaana.
Isomummo alkoi horisemaan "viimeisestä joulusta" kuusikymppisenä, eli 98-vuotiaaksi.
63-64v puhuvat tuollaisia. Ja se tosiaan ahdistaa aikuisia lapsia ja itkettää. Edelleen hengissä vaikka vuosia kulunut. "Tiedät missä testamenttini on, jos kuolen tulipalossa." "Tiedät mitä teet tuolle vitriinikaapille."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joillain on tollanen tapa ja se on ärsyttävää. Mun veli hoki vuosia, ettei se elä viiskymppiseks. Nyt se on onneks ollu 10v hiljaa ja täyttää 60v.
Minunkin veli hoki samaa. Nyt on ollut 10 hiljaa. Kuoli 47-vuotiaana.
Sun veli ei sitten turhaan hokenu. Mun veli on aina ollut terve kun pukki ja silti se houri kuolevansa.
Kaikki me kuollaan joskus.
Yksittäisen ihmisen kuolema voi tulla ihan yllättäen tai sitten niin, että se tiedetään esim.sairauden vuoksi.Kuolema ei katso ikää, sen vuoksi kannattaa olla joka hetki valmiina pois lähtöön.
Todella raskasta tuommoinen. Mun isovanhemmat aloitti varhaislapsuudessani(juurikin tuossa 60 kieppeillä) hokemaan, että "eipä sitä tiedä ollaanko enää hengissä ensikesänä" "Voi voi kyllä nyt taisi tämä olla meidän viimeinen joulu" "Voi kuule pikku-Maija* kohta meitä ei sit enää ole ku kuollaan pois".
Noh, nyt olen 31v ja molemmat vieläkin hengissä(ovat vähän alle 90v). Tosin mummolla on dementia mutta kuitenkin. Molemmat hokevat edelleen samaa. :D D:
Olen 42 ja puhun tuollaisia koska tiedän että en tule elämään kuin ehkä 2 vuotta max ellei lääketiede siinä välissä opi parantamaan ison joukon sairauksia. Siksi en tilaa esimerkiksi keikkalippuja vuoden päästä oleviin konsertteihin ettei joku perikunnasta joudu menemään katsomaan jotain artistia, josta eivät tykkää.
Kannattaa kysyä äidiltä onko hällä terveyshuolia. Jos ei ole niin sano, että tollaset puheet on ahdistavia. Toki voit tehdä niinkin, että kun äiti pyytää sua jonnekkin mukaansa niin sano, että tuun jos olen hengissä.
Minä puhun noin, mutta vain mielessäni. Olen 50v. Lähisuvussa on varhaista dementoitumista. Testamenttikin on tehtynä. Ei tässä ole mitään ihmeellistä, realismia vain, että joskus kuolee.
Se on ihan normaalia jos ei halua luvata sellaista mitä ei välttämättä voi pitää.
Mun vanhemmat on yli seitsenkymppisiä ja joskus puhuvat noin, ei se musta kerro mistään muusta kuin ihan realismista, on sairauksia ja heidän vanhemmat on samoissa ikävuosissa kuolleet. Ei ahdista erityisesti, ei he kuolemaa erityisesti odottele, kunhan tiedostavat sen mahdollisuuden ja ehkä ääneen sanomalla käsittelevät asiaa.
Mä puhun usein noin ja olen 48. Tai sanon teatraalisemmin "jos Jumala suo" (en edes ole mikään varsinainen uskovainen, tuo on vaan ilmaus muistuttaa itseään ja muita elämän epävarmuudesta). Ei siinä pitäisi mitään ahdistavaa olla. Se on ihan vaan fakta, että kuka tahansa meistä voi sairastua, joutua onnettomuuteen tai kuollakin koska vaan. On parempi mielenrauhalle, että sen hyväksyy ja kohtaa täysin. Meiltäkin töistä juuri kuoli aivoverenvuotoon urheilullinen 37-vuotias mies.
Vierailija kirjoitti:
Mä puhun usein noin ja olen 48. Tai sanon teatraalisemmin "jos Jumala suo" (en edes ole mikään varsinainen uskovainen, tuo on vaan ilmaus muistuttaa itseään ja muita elämän epävarmuudesta). Ei siinä pitäisi mitään ahdistavaa olla. Se on ihan vaan fakta, että kuka tahansa meistä voi sairastua, joutua onnettomuuteen tai kuollakin koska vaan. On parempi mielenrauhalle, että sen hyväksyy ja kohtaa täysin. Meiltäkin töistä juuri kuoli aivoverenvuotoon urheilullinen 37-vuotias mies.
Tälle linjalle jos lähtee, silloinhan voisi jo synnytyslaitoksella sanoa läheisille, että pidetään 2 kk päästä ristiäiset, jos vauva on silloin vielä elossa.
kai se voi myös olla yks tapa käsitellä orastavaa kuolemanpelkoa, kun huomaa että ei oo enää nuori. että koittaa hirtehishuumorilla keventää.
Mitä ihmeellistä tuossa on? On hyväksynyt kuolevaisuutensa. Meillä pitäisi nähtävästi enemmänkin puhua kuolemasta.
Joskus huomaan sanovani noin. Olen 65 ja perusterve.
Fakta kuitenkin on että 65 vuotiaalla on vähemmän elämää edessä kuin takana.
Ja aikuisiakin lapsia alkaa jossain vaiheessa ahdistamaan tietoisuus tuosta vanhempien elämän rajallisuudesta
Vierailija kirjoitti:
Mun äitini aloitti tuon viiskymppisenä. Täytti just hiljattain 95.
Isäni, kohta 92 on puhunut noin jo parikymmentä vuotta: Käytätkö kaupassa lauantaina, jos olen elossa?
Musta tuntuu ettei siinä tosiaankaan mitään kuolemaansa ole hyväksynyt tai käsitellyt asiaa, vaan pelkää kuolemaa ja tuolla hokemisella hakee jotain pientä helpotusta. Mutta melko masentavaa suomalaismaista touhua kuitenkin.
Joillain on tollanen tapa ja se on ärsyttävää. Mun veli hoki vuosia, ettei se elä viiskymppiseks. Nyt se on onneks ollu 10v hiljaa ja täyttää 60v.