Mitä mieltä olet suomalaisesta äidistä joka ei puhu lapsilleen suomea?

Tuntuu tyhmältä. Itse moku-lasten äitinä en todellakaan ymmärrä. Ja samalla tavalla en ymmärrä minkään muunmaalaisia äitejä tai isiä jotka eivät puhu äidinkieltään lapsilleen.

Minusta ihan ok valinta vaikka Suomessa ollaankin.

suomea ja äidinkin pääsääntöisesti.

Toinen kaverini on suomalainen ja miehensä ei. Ystäväni kuitenkin puhui lapsille isän äidinkieltä. Tähänkin tapaukseen onneksi neuvola puuttui.

Kielen sävyt jäävät köyhiksi. Synonyymit, murresanat tekevät kielestä rikkaan.. Aiankin minun mielestä:) Mun mies on ruotsinkielinen ja kotoisin eripaikkakunnalta kuin minä ja lapsemme puhuu molempia kieliä. Kivana lisänä suomenkieliset murresanat savosta ja kymistä :)

Mielestäni on päivänselvää, että jokainen äiti puhuu lapselleen äidinkieltään. Ilmeisesti näin ei ole, ja siihen en voi kun todeta että surullista!



Itse muutimme ulkomaille, ja joillain vanhemmilla on kuulemma täällä vaikeuksia puhua lapsilleen omaa äidinkieltään. Lapsi kun ei välttämättä aina halua puhua äitinsä kieltä, kun oppii muitakin kieliä vieraskielisessä ympäristössä. Silti, vaikka lapsi vastaisi äidilleen jollain muulla kielellä, äidin pitäisi johdonmukaisesti puhua lapselleen vain äidinkieltä.



Jonain päivänä lapsikin luultavasti osaa arvostaa tätä. En tiedä ketään ihmistä, jonka mielestä jonkun kielen osaaminen olisi turhaa. Itse asiassahan kielen mukana opitaan paljon muutakin kuin vain kieli (mm. kulttuuria).

Ei liene natiivi elgelsmanni kun ääntää tönkerömmin kuin meikäläinen. Aina naurattaa, vaikka säälittääkin lasten puolestä. Lienee virolainen tai venäläinen.

Muuten tunnesiteeseen voi pahimmillaan tulla häiriöitä lapsen ja vanhemman välillä. Toki haittoja on muitakin, mutta tämä minusta pahin.



Mutta sitten tullaan kysymykseen, mikä on tunnekieli. Jos joku suomalainen on asunut lähes koko elämänsä ulkomailla niin hänen tunnekielensä ei välttämättä enää ole suomi.



Sitten tulee kaksikielisten vanhempien vaikeudet, mitä kieltä puhua. Täällä tunnen esim yhden äidin, jonka isä on suomalainen ja äiti saksalainen. Äiti puhuu suomea minusta ihan kiitettävän hienosti mutta hänen on vaikea tehdä päätöstä mitä kieltä hän lapsilleen puhuisi. Saksa on ilman muuta hänen vahvempi kielensä, mutta hän toivoisi kovasti, että lapsi oppisi suomea ja oppisi tuntemaan Suomea.



Nämä eivät ole yksinkertaisia asioita.



Kent saksasta ja kolmikieliset lapset

Ja entäpä jos äiti toistaa puheissaan jonkin sanan aina väärin lausuttuna, tai entä jos äidillä ei ole englannin kielioppi täysin hallussa? Tuo on aina vaarana, kun lapselle puhutaan jotain muuta, kuin äidinkieltä. Lapsi voi lähtökohtaisesti oppia puhumaan esim. englantia väärin, ja tuosta on vaikeaa poisoppia sitten koulussa.

Perheen äiti on " puoliksi jenkki" (hänen isänsä, jota ei ole koskaan tavannut on jenkki ja äiti on suomalainen ja hänen äitinsä mies on myöskin suomalainen. Nuo olivat jo naimisissa ennen tuon eukon syntymää). Hän on kuitenkin kasvanut Suomessa jne.

Hän kuitenkin puhuu kuopukselleen englantia ja suomea sekaisin. Hän myös ihannoi Jenkkilää niin hiton paljon, että on antanut lapsilleen Amerikkalaistyyliset nimet (ei mitään Brookea ja Ridgea vaan sellaiset, jotka ovat kansainvälisiä) ja hän vieläpä lausuu nuo nimet amerikkalaisittain.

Lasten isät ovat kaikki suomalaisia. Ja tuo kuopus oppi puhumaan vasta yli kolmi vuotiaana, sitä ennen hän saattoi sanoa pari sanaa ja nekin oli ihan outoja; ei suomea eikä englantia.

Emme ole enää missään tekemisissä ja silläkin on syynsä.

Viedä nyt lapselta mahdollisuus oppia yksi kieli lisää! Siis toisen vanhemman äidinkieli!

Vaikka suomi on kuinka harvinainen ja turha kieli maailmalla, niin on se kuitenkin osa lapsen juuria, vaikkei koskaan Suomeen pysyvästi muuttaisi.



Ja ne pösilövanhemmat, jotka puhuvat lapsilleen englantia tai jotain muuta ei-äidinkieltä (siis vanhemmallekin vieras kieli) vain jossain omituisessa kielikylpytarkoituksessa, tekevät lapsistaan puolikielisiä.

Lapsella pitää olla yksi äidinkieli (no, joskus kaksi tasavahvaa, yleensä jompikumpi vahvempi)! On tosi kummallista, jos lapsi oppii ei-äidinkielisen vanhemman puhumaa englantia tms.! Vanhemman kieli on luultavasti jotenkin rajoittunut, ei siis äidinkielen tasoinen. Kyllä siinä vuorovaikutuskin kärsii, jos ei puhu omaa äidinkieltään!

Tankeroenglanti lapselle äidinkieleksi... huh..



t. äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja

(suuttuu aina tästä aiheesta..)

ja vain äidinkielellään voi ilmaista kaikki asiat. Tosi pöhköä vääntää jotain kouluenkkua Suomessa lapselleen, eihän se lapsi opi mitään kieltä kunnolla silloin.



En ymmärrä myöskään sitä, että ulkomaille muutettuaan äiti alkaisi puhua muuta kuin suomea. Vähän sama kun joskus Suomessa törmää ulkomaalaisiin naisiin, jotka puhuvat lapselleen suomea tai enkkua. Kamalaa kuultavaa!



Meillä isä puhuu omaan äidinkieltään, minä omaani. Jos muuttaisin mieheni kotimaahan, puhuisin silti suomea.

asiaan kyllä puututaan päiväkodissa! ja varmasti neuvolassa. riskinä se, että lapsesta tulee puolikielinen. vanhemman pitäisi puhua lapselle omaa äidinkieltään sillä se on se " tunnekieli" . En ole kyllä moisiin äiteihin suomessa törmännyt. yhden ulkolaisen äidin tapasin joka halusi puhua lapselleen vain englantia vaikka oma äidinkieli oli aivan muu. kamalinta oli että tämä äiti ei puhunut hyvää englantia.

Työkaverini, joka siis on suomalainen, äidinkieli on arabia ja hän puhuu suomea korostuksella. Hän on miettinyt mahdollisesti puhua lapselleen englantia - on puhunut arabiaa niin vähän viime vuosina ja toisaalta suomea lapsi oppisi luultavasti muutenkin, ja äidiltään oppisi vieraan aksentin.



Ei mikään helppo kysymys ja kyse on sekä lapsen, että äidin identiteetistä. Aika nopeasti (jo toisessa viestissä tähän ketjuun) täällä leimataan sivistymättömäksi, eikä ymmärretä, että suomalaisuuteen kuuluu muitakin kieliä kuin suomi.



Mun isän suomalainen äiti on puhunut lapsilleen ruotsia, koska ei osaa yhtään suomea.

Mutta muutama hankalakin tapaus on tullut vastaan:

- Saksassa asuva suomalainen tuttuni puhui lapselleen suomea koko lapsuusajan. Lapsen saksankielinen isä oli tosi paljon poissa kotoa. Kun tuli aika mennä paikalliseen ' kouluun' kolmevuotiaana, niin lapsi ei osannut juuri lainkaan saksaa. Koulusta suositeltiin, että äidin pitäisi siirtyä puhumaan saksaa. Äiti puhuu (lähes) täydellistä saksaa, on kielenkääntäjä ja siis asunut Saksassa vuosia. Äiti teki niinkuin käskettiin, lapsi oppi saksan ja unohti suomen. Lapsi ei ollut myöhemminkään mikään kielinero. Olisiko mahdollista, että lapsissa on eroja, ja kahden kielen oppiminen on kerta kaikkiaan joillekin lähes mahdotonta?

- Ruotsissa asuva suomalainen tuttuni sai arabiankielisen miehensä kanssa lapsen. Vanhemmat puhuvat keskenään englantia, ympäristö siis ruotsia. Pitäisikö lapselle puhua suomea, arabiaa, englantia vai ruotsia? Neljän kielen oppiminen kerralla lienee mahdotonta? Vanhemmat valitsivat suomen ja englannin (molemmat puhuvat tosi sujuvasti, mutta tietysti ei täydellistä).

" Lapsen saksankielinen isä oli tosi paljon poissa kotoa. Kun tuli aika mennä paikalliseen ' kouluun' kolmevuotiaana, niin lapsi ei osannut juuri lainkaan saksaa. Koulusta suositeltiin, että äidin pitäisi siirtyä puhumaan saksaa."



No, herran jestas, tietenkään lapsi ei osannut tuossa vaiheessa saksaa. Ei meilläkään kukaan lapsista osannut ennen päiväkotia. Tollaset tyhmien tätien kommentit pitäis jättää ihan omaan arvoonsa. Lapsi olisi oppinut saksan päiväkodissa varmasti pian. Ei tuossa ole lapsessa mitään vikaa vaan vanhemmissa, äiti teki kamalan mokan, arvaa mikä elämänmullistus se on lapselle kun yhtäkkiä oman rakkaan äidin kieli muuttuu. Ihmekös tuo jos lapsi on mennyt vähän sekasin.



Oman äidinkielen hallinta on a ja o vieraiden kielten oppimisessa. Parhaiten uuden kielen oppivat ne lapset, jotka hallitsevat äidinkielensä.

jolla ei ole ei niin minkään valtakunnan tietoa kaksikielisyydestä. Onpa kauheeta jos lapsi ei kahden päivän päästä vielä puhu vierasta kieltä...

Hän ei ole nyt aikuisenakaan lahjakas kielissä, muuten aivan normaali. t. 32

on ruotsalainen. Hänelle on äiti aina puhunut suomea ja isä ruotsia. Lapsi on nyt 10 ja puhuu molempia kieliä ihan ok, mutta molemmissa on hieman ongelmia. Ääntäminen molemmissa perfekt, mutta kielioppi ontuu, kysyy usein mikä tämä on ruotsiksi tai mikä tämä on suomeksi, hakee sanoja huomattavasti enemmän kuin muut samanikäiset. Tytöllä on kyllä muitakin oppimisvaikeuksia. En osaa sanoa, olisiko tällaisessa tapauksessa ollut parempi puhua vain yhtä kieltä eli että äitikin olisi puhunut ruotsia, vaikkei se olekaan hänen äidinkielensä? Tuli mieleen, että olisiko 32 ollut samantapainen tilanne?

Kyseessä on siis sellainen tilanne, joka tapahtui 80-luvulla, ko. lapsi on jo aikuinen ja juuri valmistunut yliopistosta. Saksalla siis pärjännyt koko ikänsä, mutta tietysti kontakti Suomen sukulaisiin olisi ollut parempi, jos hän puhuisi suomeakin. Varsinkin kun hän ei puhu englantia hyvin.

minäkin tiedän supisuomalaisen äidin, joka kuitenkin puhuu ruotsia lapsilleen.