Miksi vanhat naiset etsivät vielä miestä itselleen? (siis jo yli 70 vuotiaat)
Monilla vanhusten retkillä jos jättää miehen hetkeksi yksin on jo joku muu muori viemässä tätä.
Kommentit (54)
Onneksi on naisten markkinat.
Eila
Tulkitset juttelemisen viemiseksi. Vai yrittikö hän väkisin viedä miestä johonkin?
Pitäis saada hassattua vielä ennen kuolemaa miehenkin rahat, kun omat meni jo.
Voiko tehdä omia retkiä ilman "vanhusten retkiä", kunhan ei eksy tai mene liian kuumalla/kylmällä. Miksi 70v olisi vielä vanhus? 20v sitten olivat 50v. Heidät vanhemmat olivat vanhempi sukupolvi.
Vanhana sitä varsinkin voi kaivata kumppania, koska usein terveysongelmatkin alkaa rajata menoja ja elämänpiiriä joten sinkkuna voi käydä aika pitkäksi ja tulla yksinäinen olo, vaikka olisi viihtynyt nuorempana sinkkuna koko ikänsä. Ja onhan toisesta ihmisestä turvaakin.
Ei tietenkään varattuja pidä vikitellä, mutta tietysti vanhatkin ihmiset kaipaa kumppania esim. leskeytymisen jälkeen, ja leskillä tuntuukin olevan kuumat markkinat.
Juuri kuulin kahden alle vuoden sisällä leskeksi jääneen tuttavanaisen ja -miehen tapailevan, ja muutama vuosi sitten tuttu leskirouva ja leskimies salamarakastuivat ja menivät naimisiin myös aika nopeasti puolison kuoltua.
Kivahan se on, ettei tarvitse vanhuutta yksin viettää, ja saa kokea vielä uutta huumaakin vanhoilla päivillään.
Tuokin 80+ naimisiin mennyt leskipari josta kirjoitin, alkoi suhteensa myötä matkustelemaan ulkomailla ja nainen pääsi ihan uuteen elämään, kun edesmennyt miehensä oli halunnut kökkiä kotona ja kontrolloinut naista.
Vierailija kirjoitti:
Tyttis 72v. on hyvin viriili ja kiinnostunut seksistä sekä kaikesta. Hädin tuskin pysyn perässä.
Setä 60.
Mitä hydrauliikkaöljyä käytätte?
Jaa-a, muuan 80v ex-sh sanoi ikäistensä miesten etsivän itselleen hoitajaa!
Onnea niille, jotka vanhanakin kumppanin löytävät!
Samasta syystä kuin nuoremmatkin naiset, eli maksajaksi kaikkeen turhuuteen
Oletko koskaan ajatellut, että mummojakin voi toisinaan panettaa!?
Minä olen 39 vuotias mies enkä halua parisuhdetta. Aion tulevaisuudessa löytää samanikäisen naisen, niin voimme viettää eläkepäiviä sitten yhdessä. Se ei ole vielä ajankohtaista. Ajattelin alkaa etsimään naista kahdenkymmenen vuoden päästä. Siihen asti aion nauttia yksinäisyydestä.
Vierailija kirjoitti:
Jaa-a, muuan 80v ex-sh sanoi ikäistensä miesten etsivän itselleen hoitajaa!
Onnea niille, jotka vanhanakin kumppanin löytävät!
Varmaankin, jos erehtyy kertomaan olevansa entinen sairaanhoitaja, alkaa miesten mielessä siintää ajatus, että tuohan minut hoitaa sitten kun kunto alkaa heiketä. Ei se välttämättä tarkoita, että he alun perin olisivat pelkkää hoitajaa etsimässä. Mutta toi entinen ammatti on lisäbonus, joka lisää kiinnostusta entisestään.
Yhtä lailla eläkeläisnaisella saattaisi kiinnostus mieheen lisääntyä, jos kuulisi että mies on työelämässä ollessaan tehnyt remonttihommia. Vaikka mies kiinnostaisi muutenkin, niin tuleehan sitä ehkä miettineeksi, että mökillä pitäisi laittaa yhtä sun toista ja ai kun kiva jos miehellä olisi tällaista osaamista.
Oolofi-83 kirjoitti:
Minä olen 39 vuotias mies enkä halua parisuhdetta. Aion tulevaisuudessa löytää samanikäisen naisen, niin voimme viettää eläkepäiviä sitten yhdessä. Se ei ole vielä ajankohtaista. Ajattelin alkaa etsimään naista kahdenkymmenen vuoden päästä. Siihen asti aion nauttia yksinäisyydestä.
Eikö voisi myös kerätä porukkaa? Jos olisi useampia naisia samassa taloudessa tai edes pihapiirissä, niin siinä voisi olla jo mahdollisuus palkata yhdessä joku hoivahenkilö/kotiapulainen omaksi turvaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyttis 72v. on hyvin viriili ja kiinnostunut seksistä sekä kaikesta. Hädin tuskin pysyn perässä.
Setä 60.Mitä hydrauliikkaöljyä käytätte?
Veikkaisin että Mobil Univis N46
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä tuon kumppanin kaipuun. Mutta jos ikää on jo 70+ saati 80, niin eikö tuossa kohtaa voisi jo hieman joustaa niissä toiveissa? Tuon ikäisissä on jo naisia valtavasti enemmän kuin miehiä. Eikö tuon ikäiselle kävisi kaveriksi toinen nainen? Vai onko vanhukset vielä niin kiimaisia, että pitää päästä pussailemaan ja vielä intiimimpäänkin kanssakäymiseen?
Itse olen vasta viisikymppinen ja olen jo tottunut elämään ilman seksiä, vaikka naimisissa olenkin. En ole enää pitkään aikaan kipuillut sitä, että seksiä ei enää tässä liitossa saa, enkä tuollaisen vuoksi kuitenkaan halua miestä hylätä. Voisin ajatella, että leskenäkin riittäisi kaveriksi joku, jonka kanssa tulee hyvin juttuun. Olisi seuraa mökille ja joku ruuanlaittokaveri.
Kyllä monet vanhukset on seksuaalisesti aktiivisia ja seksi on heille tärkeää. Ei kaikille, mutta osalle on. Joskus myös muistisairaudet tekee jopa vähän yliseksualisoitumisen, nämä ihmiset voi koko ajan alkaa puhuakin alapää- ja seksiasioita koska se on jatkuvasti mielessä. Kun olin hoivakodissa töissä, kyllä siellä oli yli kasikymppisiä mummoja jotka välillä pelkäsi raskautta ja joskus löytyi itse teostakin kun meni kierroksella huoneeseen.
Vierailija kirjoitti:
Tyttis 72v. on hyvin viriili ja kiinnostunut seksistä sekä kaikesta. Hädin tuskin pysyn perässä.
Setä 60.
Millaista rasvaa käytätte? Tarviiko kenkälusikkaa käyttää"leikeissä"!
Hyvin on pärjätty ilman miestä.