Ulkoisesti homsantuusat

Lapsesta asti olen jotenkin näyttänyt helposti homssuiselta. Lapsena sentään äiti katsoi tarkkaan perääni, on tarkka ulkonäöstä. Lähetti kouluun vimpan päälle laitetun sievän pikkutytön, sai takaisin peikon.

Kyllä taas huomaan ap:n  keskutelun aloituksen. Eli jos ei osaa arvostaa itseään, niin ei toki arvosta muitakaan ihmisiä. Tämä maailma on ikävä kyllä niin ulkonäkö keskeinen, ettei osaa enää arvostaa muita arvoja. Toisten ulkonäöllä ei mielestäni ole niin arvoa, jos ei osaa arvostaa niitä sisäisiä arvoja. Kaikissa meissä on ns, jotain "valuvikoja", jos näin voisi sanoa, mutta silti meistä jokainen on juuri täydellinen omana itsenään, mitään ei puutu tai mitään  ei tarvitse parantaa toisen/toisten  vuoksi, eli jos hyväksyn itseni juuri tällaisena kuin olen, niin ei ole tarvetta parantaa muita, että miltä muiden ihmisten pitää näyttää. Hyvä itsetunnon omaava ihminen ei hauku muita, ei arvostele tai loukkaa, pilkkaa tai  alista muita. Ikävä kyllä, niin maailma mennyt länsimaissa tähän ulkonäköön? Myös siihen, että hyvä titteli, rahaa, oma talo eli vain rahaa ja hyvä ulkonäkö mukamas tuo onnea yms? Näinhän se ei oikeasti mene, olen siis tuntenut monia hyvän tittelin omaavia, on rahaa ja toisilla on ulkonäköä ym, mutta ei se onnea tuo. Ap, jos sanon sinulle sen yhden asian, että se onni tulee sisäisesti, ja sitä pitää opiskella, että on sisäisesti onnellinen ja siis onni lähtee siitä, että huomaa ne pienet asiat omassa elämässään, ei siihen tarvitse koulutusta. Jos ap, jos koskaan katsonut taivasta, miten kaunis se on, tai että perhonen lentää kukassa tai hämähäkki kutoo verkkojaan. Eli siis onni on pienistä asioista kiinni, ei siis toisten ulkonäöstä kiinni.