Eläköitynyt edeltäjäni on alkanut ahdistaa
Aloitin noin kaksi vuotta sitten työt organisaatiossa, josta jäi eläkkeelle siellä suunnilleen koko ikänsä siellä työskennellyt edeltäjä. Emme ehtineet olla samaan aikaan työssä, joten olin häneen yhteydessä joidenkin konkreettisten asioiden osalta - mitään tiedostoja tai aineistoja hän ei ollut jättänyt seuraajalleen eli minulle. Lupa yhteydenottoon tuli häneltä itseltään.
Haasteeksi on muodostunut se, että tämä henkilö kutsutaan yhä joihinkin organisaation tilaisuuksiin ja hän seuraa tarkasti entisen työpaikan tapahtumia - tapaa entisiä kollegojaan ja aina kun olemme samassa tilaisuudessa, hän jollain tapaa "ajaa minut nurkkaan" ja alkaa testata työtehtävistä ja neuvoa. Organisaation johto puolestaan tuntuu odottaneen eläköitymistä priorisoidakseen uudelleen töitä ja minulla on osin ihan eri työkenttää.
Tämä edeltäjä on useamman kerran kertonut halunsa alkaa minun mentorikseni. Minä taas en halua sitä. Työ on työtä ja olen ruuhkavuosien keskellä, meillä ei ole mitään yhteistä, en ehdi enkä halua. Lisäksi koen vähän raskaana tapaamiset, joissa hän puhuu ja minä kuuntelen, hän ei arvosta työtäni, tai ei ainakaan sano siitä mitään positiivista.
Nyt kävi niin, että hän tuli keväällä yhdelle työpaikan retkelle mukaan, ja ahdisti minut viereensä istumaan bussissa molempiin suuntiin. Hän tenttasi yhdestä itselleen tärkeästä aiheesta ja kritisoi minua siitä, etten ollut hoitanut tiettyä osaa tehtävästä tietyllä tapaa (joka ei edes kuulu työnkuvaani). Yhtään hyvää asiaa en kuullut häneltä, vaikka hoidin tehtävän hyvin. Hän ei tunnu arvostavan niitä asioita, jotka ovat uusia priotiteettilistani kärjessä, vaan ottaa aina vanhat työalueensa esille ja tuo esiin vanhoja ehdotuksiaan, jotka esimieheni on poistanut työtehtävistäni.
Tässä avautumiseni :) ahdistaa, koska tapaamme eri tilaisuuksissa, hän lähettää s-postia milloin mistäkin asiasta (ei usein, mutta kuitenkin), hänellä on minun yksityinen WhatsApp-yhteyteni ja etenkin se, että hän tuntee kaikki kollegat ja selvästi puhuu ihmisistä selän takana, paljon. Pidän ihan minimikontaktit yllä häneen, mitä ajattelette tästä kaikesta? Itseä ahdistaa ja suututtaa, olenko ihan sivuraiteilla?
Kommentit (38)
Kuulostaa tosiaan ahdistavalta. Hän ylittää rajat reippaasti, joko tajuamattaan tai tahallisesti. Joka tapauksessa tuo on sopimatonta. Sinun olisi nyt hyvä ottaa tilanne puheeksi työpaikallasi asiallisesti, rakentavasti ja rauhallisesti ennen kuin pimahdat.
Vierailija kirjoitti:
Puhu pomolle.
Kiitos, ja pahoittelut vielä kirjoitusvirheistä ym., autocorrect asialla! Pomoni itse ehdotti, että olen edeltäjään yhteydessä alussa. Tein niin, ja kun palasin asian osalta, hän totesi, että oli heti ehdotettuaan alkanut katua omaa ehdotustaan. Hänestä minun olisi sittenkin ollut hyvä aloittaa "puhtaalta pöydältä" ilman kontaktia tähän henkilöön. Ap

Pomosikin siis ehkä tietää että on hankala tyyppi kun kerran katuu. Se on hyvä lähtökohta nostaa nyt asia kunnolla pöydälle.
Ihan selvää, että olet nössö ja edeltäjäsi epäasiallinen. Viittaa kintaalla, älä pidä kontaktia jos sulla hommat jo selvät. Kehitä sen verran itsetuntoa, että sulla on pokkaa poistua epämiellyttävistä tilanteista.
Ja jämäkästi rajat tietysti myös tuolle neuvojalle. Kerro, että työnkuvasi on hieman eri kuin hänen aikanaan ja että tilanteet ja tekemisen tavat ovat muuttuneet. Älä anna hänen päästä niskan päälle. Ties mikä narsisti, eihän tuo nyt ainakaan normaalia ole.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tosiaan ahdistavalta. Hän ylittää rajat reippaasti, joko tajuamattaan tai tahallisesti. Joka tapauksessa tuo on sopimatonta. Sinun olisi nyt hyvä ottaa tilanne puheeksi työpaikallasi asiallisesti, rakentavasti ja rauhallisesti ennen kuin pimahdat.
Kiitos, luulen, että tuo rajojen ylittäminen saa minut reagoimaan tosi vahvasti, mikä on kyllä tervettä mielestäni. Tämä edeltäjä on myös ollut yhteydessä eri henkilöihin, joiden kanssa hän on tehnyt työtä ja joiden kanssa itse teen, ja puhunut minusta. Toki siis hyvää sinänsä, mutta tuokin ärsyttää minua.
Ja ylipäätään, jos haluaisin mentorin, toivoisin hänen olevan menestynyt nainen, joka on myös äiti, enkä eläkeläismies. Meidän elämällä ei ole oikein kosketuspintaa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Ja jämäkästi rajat tietysti myös tuolle neuvojalle. Kerro, että työnkuvasi on hieman eri kuin hänen aikanaan ja että tilanteet ja tekemisen tavat ovat muuttuneet. Älä anna hänen päästä niskan päälle. Ties mikä narsisti, eihän tuo nyt ainakaan normaalia ole.
Kiitos, pidin esityksen tilaisuudessa, jossa hän oli paikalla, ja puhuin siinä vain uusista työalueistani. Kun hän kertoi minun tekevän työtä tietyillä, hänen entisillä työaluillaan, korjasin asian päättäväisesti ja totesin työnkuvan muuttuneen ja keskittyväni alueeseen xxx. Mieluiten en olisi missään tekemisissä hänen kanssaan. Minulla joku vaisto neuvoi pysymään etäällä jo ensi tapaamisesta lähtien ja se vain voimistuu, vaikka en osaa kertoa mikä tässä on pahiten pielessä, tuon käytöksen lisäksi. Ap
Häiriköinti ei ole ok. Oikeastaan se on rikos.
Hän luulee olevansa korvaamaton ja yrittää olla tippumatta kärryiltä. Toivottavasti jättää sinut piakkoin kokonaan rauhaan.
Vierailija kirjoitti:
Ihan selvää, että olet nössö ja edeltäjäsi epäasiallinen. Viittaa kintaalla, älä pidä kontaktia jos sulla hommat jo selvät. Kehitä sen verran itsetuntoa, että sulla on pokkaa poistua epämiellyttävistä tilanteista.
No juu, mutta olen ollut uusi paikassa, jossa kaikki tuntevat kaikki, ja etenkin edeltäjän. Olen pyrkinyt varovaisuuteen, koska huomaan hänen puhuvan paljon ihmisistä - ei suoranaisesti pahaa tai hyvää, vaan usein rivien välistä. Tosi kiusallista. Olen siis karttanut häntä eri tilaisuuksissa, mutta tuo bussitilanne oli ahdistava ja hän lähes pakotti minut siihen. Ja viimeksi hän oli tilaisuudessa, jossa oli pakko sattuneesta syystä olla yhdessä. Ap
Kollegasi selkeästi kipuilee eläköitymisensä kanssa ja kokee kaikki uudistukset ikään kuin omien virheidensä korjaamisena.
Sinulla on onneksi johdon tuki, joten kannattaa vain jättää kollega mahdollisimman vähälle huomiolle. Hetken päästä hän huomaa itsekin, että asiat ovat menneet eteen päin ja niin voi mennä hänkin. Sinun kohdallasi työyhteisössä lopulta tekosi puhuvat enemmän kuin vanhan kollegan puheet.
sano, kiitos neuvoista mutta toimin uuusien ohjeiden mukaan
Vierailija kirjoitti:
Hän luulee olevansa korvaamaton ja yrittää olla tippumatta kärryiltä. Toivottavasti jättää sinut piakkoin kokonaan rauhaan.
Tämä tunne itselläni on, hän pitää omia ideoitaan ja projektejaan kuolemattomia ja painostaa minua jatkamaan niitä, vaikka minulla on uudet tehtäväalueet prioriteettina. Ap
Vierailija kirjoitti:
Kollegasi selkeästi kipuilee eläköitymisensä kanssa ja kokee kaikki uudistukset ikään kuin omien virheidensä korjaamisena.
Sinulla on onneksi johdon tuki, joten kannattaa vain jättää kollega mahdollisimman vähälle huomiolle. Hetken päästä hän huomaa itsekin, että asiat ovat menneet eteen päin ja niin voi mennä hänkin. Sinun kohdallasi työyhteisössä lopulta tekosi puhuvat enemmän kuin vanhan kollegan puheet.
Anteeksi, tämä lähti näppiksiltä turhan nopeaa.
Piti vielä sanoa, etten missään nimessä vähänttele aloittajan ongelmaa tai ahdistusta. Todella kurja tilanne ja valitettavasti tuttu itsellenikin.
Vierailija kirjoitti:
Kollegasi selkeästi kipuilee eläköitymisensä kanssa ja kokee kaikki uudistukset ikään kuin omien virheidensä korjaamisena.
Sinulla on onneksi johdon tuki, joten kannattaa vain jättää kollega mahdollisimman vähälle huomiolle. Hetken päästä hän huomaa itsekin, että asiat ovat menneet eteen päin ja niin voi mennä hänkin. Sinun kohdallasi työyhteisössä lopulta tekosi puhuvat enemmän kuin vanhan kollegan puheet.
Olipa viisas ja hyvä kommentti, kiitos! Ap
Naurat vaan hänen hömpötyksilleen että tilanteet muuttuu eikä roolisi ole enää sama kuin hänellä aikoinaan! Uudet tuulet puhaltavat, hehhhehhheee! Jatkankin tästä viereiseen pöytään / vessaan /tupakalle...
Ymmärrän sua ap. Mulla on ollut sama tilanne kahdessa työpaikassa, viimeksi tänä kesänä.
Homma menee näin. Kun vanha paarma jää eläkkeelle, sen pitäisi itse tajuta ettei työpaikalle tulla enää pörräämään. Jos tulee, niin lyhyt visiitti (mielellään maksavan asiakkaan roolissa eikä huvikseen). Ei jäädä notkumaan, kyselemään miksi nyt teette näin, ennen tehtiin näin, eikös sinulle ole kukaan neuvonut että... Eikä varsinkaan jäädä varastamaan ex-kollegoiden ja uusien työntekijöiden aikaa seisoskelemassa harva se päivä työpisteen kulmalla.
Kuten joku edellä sanoikin fiksusti, kyseinen henkilö kipuilee siirtymistään työelämästä tarpeettomuuteen. Nyt on entisten kollegoiden, sinun ja pomosi aika ohjata hänet etsimään tarkoitustaan jonnekin ihan muualle. Asia on todella herkkä eikä kauhean helppo hoitaa ketään loukkaamatta.
Mä hoidin homman niin, että marssin pomon luokse ja sanoin, että jos tuo nainen ei lopeta työntekoni arvioimista ja työaikani varastamista, teen työsuojeluilmoituksen. Pomo ohjasi eläkeläisen entisen tiimikaverin selvittämään asian ja kas, mummo on käynyt sen jälkeen vain pari kertaa pistäytymässä, ei notkumassa. Saan murhaavia katseita, hän saa minulta aurinkoisen hymyn.
18 jatkaa vielä aiheesta mentorointi. Lyhyt versio: hanki mentori mutta ihan eri reittejä.
Pitkä versio: Moni mentoriksi itsensä mieltävä on kontrollifriikki sekopää.
Työurallani on sattunut kohdalleni tällainenkin tapaus, jossa pian eläköityvä mies puoliväkisin otti minut mentoroitavaksi. Hän oli ainoa, jota mitenkään kiinnosti perehdyttää minua työpaikan asioihin, joten olin iloinen. Silti jokin varoitti minua tästä.
Pian paljastui, että mentoriwannabe oli se työpaikan draamakuningatar ja jääräpää, joka teki ilmapiiristä helvettiä ja käsikirjoitti jotain oman elämänsä saippuaoopperaa. Siinä vaiheessa koko työyhteisö oli jo muodostanut minusta kuvan hänen lemmikkinään ja liittolaisenaan, ja maineeni oli mennyt. Minua alettiin työpaikkakiusata, minusta ja mentorista väännettiin suhdehuhujakin.
Vaihtoehdoksi jäi vain työpaikan vaihto ja persoonan lujittaminen. Olen ollut liian taipuisa ja kehityskelpoinen innokkuudessani. Manipuloijille ja kontrollifriikeille tietenkin unelmasaalis.

Hyi hitto, toi kuulostaa meidän työpaikan juuri eläköityneeltä pomolta. Olen varma, että sekin tulee "kipuilemaan" työmaalla vielä moneen kertaan. :(
Puhu pomolle.