Onko ystävyyden jatkamisessa mitään järkeä, kun ystävä ei ole kiinnostunut elämästäni ja asioistani yhtään?

No eipä tuossa ole järkeä olla kovinkaan paljoa yhteyksissä jos välimatkaakin on. Niin mitä ihmettä tekisit hänen tuttaviensa tekemisten luettelullakaan?

Ei mitään järkeä. Jättäisin vastaamatta, niinhän hänkin tekee.

Ei ole järkeä. Mullakin tuollainen ystävä, ja katsoin parhaaksi tehdä kuten hänkin tekee. Nyt ei olla enää oikeastaan tekemisissä. Hänen pihaansa piti aina kierrellä ja hän selitti mitä kaikkia sinne oli laittanut kasvamaan. Meillä jos minä yritin samaa niin vaihtoi puheenaihetta eikä lähtenyt mukaan samanlaiselle kierrokselle. 

Ei ole mitään järkeä. Mulla samanlainen ystävä, joka tosin ei hiljene vaan laittaa hymiön vastaukseksi, jos kerron jotain omaa. Tosielämässä alkaa selailla puhelintaan, kun kerron kuulumisiani. Alkaakin olla entinen ystävä, eli moikkaan jos tulee kadulla vastaan ja avaan viestit kun jaksan jos jaksan, harvoin vastaan. Ystävyyden pitäisi olla molemminpuolista tai siinä ei ole mitään järkeä.

Tuo muista kertominen ylistävään sävyyn sanoo sen, että pitää heistä, muttei sinusta. Olette ajautuneet yhteen, mutta ei kiintymyksen vuoksi. On aika lopettaa molemminpuolinen piina.

Ei taida todellakaan olla mitään järkeä. Harmi, ettei tästä syntynyt ystävyyttä, mutta eihän tätä väkisinkään voi saada aikaiseksi. Oma loukkaantumiseni paisuu paisumistaan, kun hän ei kommentoi asioitani ja siksi omat kommenttini hänen asioihinsa ovat alkaneet tuntua valheilta. Ei, tässä ei ole mitään järkeä tosiaankaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Tuo muista kertominen ylistävään sävyyn sanoo sen, että pitää heistä, muttei sinusta. Olette ajautuneet yhteen, mutta ei kiintymyksen vuoksi. On aika lopettaa molemminpuolinen piina.

Tuo on minustakin selvä merkki, että ne muut ovat tärkeitä ja tämä kaveri on vain ajanvietettä silloin, kun ei ole näiden muiden kanssa. Muistan elävästi, kun koetin alkaa kertoa jotakin omaani, ja kaveri jyräsi päälle selittäen, miten toinen minulle ihan tuntematon kaverinsa oli kertonut lokin paskoneen päälleen.

Joo ei kannata. Jostain syystä jotkut ihmiset pitävät yhteyttä ihmisiin, joista eivät edes pidä. Sitten nähdään, ja osoitetaan kaikin keinoin että ei kiinnosta. Elämä on lyhyt, ja parempi olla vaikka yksin kuin nyrpeässä seurassa.

Vierailija kirjoitti:

Joo ei kannata. Jostain syystä jotkut ihmiset pitävät yhteyttä ihmisiin, joista eivät edes pidä. Sitten nähdään, ja osoitetaan kaikin keinoin että ei kiinnosta. Elämä on lyhyt, ja parempi olla vaikka yksin kuin nyrpeässä seurassa.

Ehkä noin tekevät saa siitä itselleen jotenkin voimakkaan olon, kun pääsee lyttäämään tolleen muita. Eli osoittamaan jollekin että hei, sä olet vähän huonompi kaveri mulle kun nää mun paremmat kaverit. Siksi näkevät väkisin. En keksi muuta syytä. Eikä tuo välttämättä tietoista ole. Ehkä tekevät tiedostamattaan tuota, eivät ole pysähtyneet miettimään syvällisemmin arvojaan tms, että miten kohdella muita.

Kuulostaa inhottavalta ja omahyväiseltä ihmiseltä, on se kumma että tämmöisiäkin on.

Mutta älä vaan syytä itseäsi.

Mullakin oli yksi tämmöinen kaveri ( ei ystävä), joka puhui myös melkoisen paljon omista asioistaan ja "keskustelulähinnä sitä, että itse kuuntelin kun hän selosti tekemisiään yms.

Väliin yritin jotain sanoa, mutta usein oli tunne että mahtaako toinen edes kuunnella.

En tiedä, mutta joskus tällaisista ihmisistä tulee mieleen että ovatko peräti jotenkin tyhmiä tai ainakin sosiaalisesti kömpelöitä?

Itsessänikin on se puoli, että toisinaan jos innostun saatan höpöttää liikaa.

Olen kuitenkin siinä mielessä erilainen, että huomaan tämän ja pyydän anteeksi.

Ja osaan myös kuunnella ja kysellä toisenkin kuulumisia yms.

Nämä edellä mainitut eivät juurikaan.

Kaverin kaveri mursi ranteensa, sinänsä tosi ikävä juttu toki ja sitä seurasi kaverini monet voivottelevat kertomukset tämän ranteensa murtaneen kaverin elämän vaikeuksista sen murtuneen ranteen kanssa ja kuinka kurjaa ja kamalaa se olikaan ja voi itku sentään ym. Pari vuotta myöhemmin kas kummaa, kun sattuikin, minultakin murtui ranne. Sain häneltä kommentin "no näitä sattuu, tsemppiä". Tajusin kyllä, millainen "ystävä" hänelle olin. No, en ole enää.

Täällä myös samanlainen "ystävä". Otan aina osaa hänen huoliinsa, ym. asioihin, mutta, kun puhun omista asioistani, häntä ei voisi vähempää kiinnostaa.

Minulla on tilanne jossa olen itse se joka puhuu enemmän omista asioistaan, ideoista, projekteista, ilmiöistä... Kaveri itse ei oikein tee mitään elämällään vaan sitten hän esittelee jo kolmannen kerran sen saman villapaidan minkä teki miehelleen vuosi sitten. Ja kertoo ne samat jutut mitä kertoi edelliselläkin kerralla. Muistelee vanhoja. Puhuu muista ihmisistä.

En jaksa oikein kuunnella. Yritän kysellä ja johdattaa keskustelua uusiin aiheisiin, mutta hän ei usein ole kuullut tai tiedä asioista enkä jaksa selittää ihan kaikkea. Olen tullut siihen tulokseen ettei tämä oikein toimi.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole järkeä. Mullakin tuollainen ystävä, ja katsoin parhaaksi tehdä kuten hänkin tekee. Nyt ei olla enää oikeastaan tekemisissä. Hänen pihaansa piti aina kierrellä ja hän selitti mitä kaikkia sinne oli laittanut kasvamaan. Meillä jos minä yritin samaa niin vaihtoi puheenaihetta eikä lähtenyt mukaan samanlaiselle kierrokselle. 

Mä en olis lähtenyt teidän kummankaan kanssa jollekin pihakierrokselle. 😄

Ihmiset tuntuvat odottavan, että heidän joka pikkuasiansa ovat kovin kiinnostavia. Miettikää rehellisesti, oletteko te oikeesti edes kovin kiinnostavia ihmisiä.

Täytyy myöntää että kuulun itse ihmisiin joita ei kiinnosta liikaa muiden jutut.

Silti minulle avaudutaan usein turhankin yksityiskohtaisesti muiden asioista. Ei auta vaikka suoraan sanoo että ei kiinnosta.

Se että puhutaan omista jutuista on välillä työlästä kuunnella, mutta varsinkin jos puhutaan jostain henkilöstä jota en tunne ns. kummin kaiman serkku.

Jaksan tiettyyn pisteeseen asti, mutta se raja vaan tulee vastaan. Jostain syystä ihmiset silti tuntuvat viihtyvän kanssani. Ihmiset ovat outoja.

Käsittämätöntä miten moni ei osaa yhtään lukea kiinnostaako hänen juttunsa puhekumppania. Tosi tylsiä aiheita ovat mm.arkipuuhat, lemmikit liian tarkasti kerrottuina ja juurikin ne toiselle tuntemattomien ihmisten asiat. Toki niistäkin voi kertoilla, mutta ei pitkänpitkänä yksinpuheluna.

Minulla on sukulaisnaisia joiden luo minun pitäisi matkustaa ihailevaksi yleisöksi heidän em. yksinpuheluilleen. Ihmettelevät kun en käy.

Jos tuntuu että ihmissuhteesta ei saa itse mitään eikä se enää kiinnostakaan, on aika siirtyä uuteen seuraan.

Itsellä kaveri joka ei itse ota yhteyttä, viimeksi noin 4 kk sitten minä soitin hänelle ja eipä ole sittemmin oltu yhteyksissä enkä aio enää päätäni tämän "ystävän" asioilla vaivata.

Vastavuoroisuuden pitäisi kuulua ystävyyteen. Kaveruus on eri juttu. Minulla on eräs "ystävä", joka on niin kiinni omassa elämässään, ettei ole kiinnostunut asioistani. Ei kysele koskaan juuri mitään, ei kommentoi. Tunnen oloni hänen seurassaan näkymättömäksi. Lähes kaikki keskustelunaiheet sivuavat häntä. Omasta elämästään hän jaksaa paahtaa tuntikausia. Olen yrittänyt kertoa tästä, suuttuu vain minulle. Olen ottanut etäisyyttä. Selvästi hän ei arvosta minua.

Tai hyväksyä, että kaikki eivät ole niin empaattisia?