Miten olette selvinneet masennuksesta?

Onko psykoterapia kunnallista palvelua vai yksityistä? Paljonko psykoterapia maksaa sitten?

psykoterapiassa opitaan paljon enemmän itsestään ja sitä miksi toimii mitenkin ja opetellaan uutta ajattelumallia.



Itse käyn yksityisessä psykoterapiassa johon saan kelalta tukea. Kerta käynti maksaa 60¿. Kela maksaa käynnistä 45¿ ja minä 15¿.



Psykoterapiassa oleellista on psykoterapeutin koulutustaso, ei ammatti.



Olen käynyt terapioissa useita vuosia ja ovat olleet ihan hyvoä, mut nyt kun olen käynyt psykoterapiassa muutaman kuukauden silmäni ovat todella alkaneet avautua, ymmärrän jo nyt itseäni paremmin.

Keskivaikea masennus. Lääkkeeksi Citalopram-ratiopharm. Puolikas tabletti viikon ajan jonka jälkeen kokonainen.

Minua kiinnostaa kovasti kuulla millaisia elämäntilanteita teillä on ollut masennuksen tultua tai mistä masennus johtuu. Itse luulen ja lääkärinikin oli sitä mieltä että tämä raskas elämäntilanne on ajanut tähän tilanteeseen. Toiveikas olen silti paranemisen suhteen, vaikka kyllä minua vähän pelottaa. Onneksi mies on tukena!

Siis tk:n kautta varmastikin lääkärin lähetteellä, mutta kuinka helposti lääkärit laittavat tuonne psykoterapiaan? Koitetaanko ensin " normaalia" terapiaa tms..?

Vierailija:

psykoterapiassa opitaan paljon enemmän itsestään ja sitä miksi toimii mitenkin ja opetellaan uutta ajattelumallia.

Itse käyn yksityisessä psykoterapiassa johon saan kelalta tukea. Kerta käynti maksaa 60¿. Kela maksaa käynnistä 45¿ ja minä 15¿.

Psykoterapiassa oleellista on psykoterapeutin koulutustaso, ei ammatti.

Olen käynyt terapioissa useita vuosia ja ovat olleet ihan hyvoä, mut nyt kun olen käynyt psykoterapiassa muutaman kuukauden silmäni ovat todella alkaneet avautua, ymmärrän jo nyt itseäni paremmin.

sit vaan kiikutat sen kelaan ja alat kattella psykoterapeutteja. Tiedon vapaista saat soittamalla psykoterapialiittoon. Sit vaan päätöstä odottelemaan kelasta. Ja huom! kaikille ei sitä myönnetä, tarve pitää olla todellinen ja oikea

Minulla on lapsuudesta jäänyt traumoja väkivaltaisista vanhemmista, lapsen menetystä yms. Minulla on todettu myös keskivaikea masennus johon on lääkitys. Hain apua lopulta kun aloin väsymään kaikkeen. Aloin pelkäämään itseäni, että satutan lapsiani. Jonkun kerran itselläni on tullut tunne, etten hallitse itseäni kun lapset koettelee, että voin tehdä mitä vain. Pelkään että sekoan lopullisesti joskus ja jatkan samaa kierrettä mitä vanhempani tekivät. Tuntuu että tuosta asiasta on todella vaikea puhua lääkärille, ainakaan meidän omalääkärille! On myös paljon muita asioita jotka minut ajoivat selvästikin masennukseen, vaikka nämä asiat varmaankin kummittelivat taustalla.

mutta oletus on, että lääkäri pystyy päättelemään, milloin lääkitys on hyvä lopettaa - tai siis hyvä olo säilyy ilman lääkitystä.

aikaa meni pari vuotta

Tuntuu, että vasta nyt alkaa helpottamaan. Olen jopa saanut viimeisen viikon aikana nukutuksi. Sitä ennen heräsin aina aamuyöstä, enkä enää saanut unta.



Psykiatrini mukaan jatkohoito aloitetaan vasta sitten kun mieli on saatu paremmaksi. Tällöin siitä hoidosta parhaiten " kaiken irti" . Sopii myös minun logiikalleni.



Sairauslomalla olen ollut kesäkuusta lähtien ja nyt tuli jatkoa ensi vuoden alkupuolelle saakka.



Kestää kuulemma kauan toipua ja lääkitystä olisi jatkettava vielä puoli vuotta toipumisen jälkeenkin. Teen parhaani päästäkseni tästä eroon.

Lääkkeet lopetin raskauduttuani, eikä olo ole kovin kurja aina ollut.

Toki masennusta on niin monenlaista, että varmaan joitain oireita on (väsymys, laiskuus, saamattomuus, passiivisuus, ärsyyntyminen, tunteettomuus, jne).

Terapiassa käyn yhä, se on ihan ok..

Aion muuttaa rytmiäni (herätä ennen puolta päivää, mennä nukkumaan ennen puolta yötä), pitäisi alkaa joka päivä tehdä ruoka, joku kotityö +ulkoilua, eiköhän se siitä. Ja nyt kun muutamme, niin ehkäpä liikkuminen käy helpommaksi..

Lääkkeet sain heti kun pääsin sairaalasta kotiin ja terapeutilla olen käynyt jo 1,5 vuotta kerran viikossa. Hirveästi olen saanut terapiasta apua, mieheltäni en oikeastaan mitään, haukkuja vaan. Olen sairastanut masennuksen jo teini-iässä. Nyt kun lapsi on lähemmäs 1-vuotias alkaa helpottaa ja elämä voittaa, pikkuhiljaa...



Voimia muille masennukseen sairastuneille!!

aika lailla - ja loppujen lopuksi auttoi vahingossa vaihtunut työterveyslääkäri, joka määräsi lääkkeen (Cipralex) ja nyt minulla on ollut lääkitys vajaa 10kk - ja luulen, että seuraavalla kerralla pääsemme puhumaan lopetuksesta.



Asiaa auttoi myös puoliso, joka tajusi missä mennään. Työpaikka, joka ei ehkä tajunnut kaikkea, mutta kantoi silti. Lisäksi minulle riitti terapiasta tieto, että meidän paikkakunnalla on paikka, jonne voin soittaa ja mennä vajaan viikon odotuksella keskustelemaan. Lääkityksen jälkeen olo parantui lähes välittömästi. Minusta aivan uskomaton vaikutus! Lääkityksen pituus riippunee siitä, koska lääkäri katsoo, että tarvittava serotosiinitaso jne on saavutettu jotta se pysyy sopivana.

Mistä sen tietää, milloin serotoniinitaso on sopiva?

Avun sain mielialalääkkeestä ja psykoterapiasta. Cipramil lääkettä söin n. puoli vuotta ja psykoterapiassa kävin 1,5 vuotta. Nyt olo on normaali, enkä ole hitustakaan masentunut.

Tosin minulla on todella paljon myös menneisyyden käsittelemättömiä traumoja jotka ovat vaikuttaneet/aiheuttaneet masennuksen, sairastan myös yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä, sekamuotoista syömishäiriötä jne. Lääkitystä on nyt takana pian kolme vuotta, terapiassa olen käynyt yhtä kauan joka toinen viikko, psykoterapiaakin olisin saanut mutta minulla ei ole varaa maksaa omavastuuosuutta. Nyt taas syksyn myötä olo on pahentunut ja lääkitystä nostettu, ei näytä vielä helpottavan mutta eihän lääkitys koskaan salamannopeasti vaikuta. Alussa meni lääkityksestä huolimatta ehkä n. puolisen vuotta ennenkuin tuntui vähän paremmalta, samoin terapeutin kanssa ehkä yhtä kauan keskusteltiin ennenkuin käynnit alkoivat tuntua järkeviltä. En sitten tiedä vaikuttiko terapian toimivuuteen vointini parantuminen vai terapian kesto mutta kuitenkin.



Edelleenkään en voi sanoa toipuneeni, en selviä arjen rutiineista ja olen työkyvyttömyyseläkkeellä. Jos nyt muutaman kerran viikossa jaksan tehdä kunnon ruokaa, pestä pyykkiä tai siivota niin saa olla aika onnellinen. Nukkuminen on edelleen mitä on, tosin minulla ei ole unettomuutta vaan voisin nukkua kaiket päivät. Tämä on vaatinut mieheltäni todella paljon, en voi kuin ihmetellä miten hän on jaksanut ja jaksaa/haluaa elää kanssani tämän kaiken keskellä. Ilman häntä ja lapsia en varmaankaan jaksaisi elää, jotenkin alkaa loppua usko siihen että joskus voisin voida paremmin.

Masennus siis iski ja päädyin suljetulle osastolle. Sieltä sitten terapiaan kunnes kunto alkoi olla parempi. Lääkitys vaihdettiin jossain kohtaa remeronista cipralexiin, mikä olikin tosi hyvä lääke. Nyt psykoterapiaa kaksi kertaa viikossa ja elämä tuntuu mukavalta. Sairaslomalla olin masennuksen takia 5kk.



Kannattaa oikeasti mennä sinne psykoterapiaan vaik oliskin rahallisesti tiukkaa. Käy sit vaikka vähän harvemmin. Psykoterapia on aivan toista kuin terapia. On hintansa väärti. Ja jos kyseessä vielä hintana oma elämä, en lähtisi asiaa edes miettimään, et menenkö vai en.



Kai tiedätte, että kaupungiltakin voi anoa sosiaalista luottoa, se voisi olla yksi keino saada asiansa kuntoon..

Milloin psykoterapia olisi perusteltua?



Mulla tuntuu asiat olevan niin sekaisin, etten itsekään enää tiedä, mikä on vialla, mistä asiat juontaa juurensa, mitkä ovat syitä ja mitkä seurauksia. Ihan tavallista terapiaa olen aloittamassa.

Lääkitys auttoi heti, pari kertaa kävin psykologin juttusilla.



Nyt, kolme kuukautta myöhemmin, olen taas oma itseni enkä käytä enää lääkkeitä.

sepram- lääkkeestä ja arjen uudelleen järjestelyistä miehen kanssa eli minulle on järjestetty vähän lisää omaa aikaa. Etenkin se auttoi että mies todella ymmärsi että en ole ihan kunnossa ja tarvitsen vähän tukea jaksamiseen. Ihanasti mies on huomioinut nyt pikkujutuilla ja olo on koko perheellä parempi.

Minulle hän ei puhunut vielä ainakaan psykologista mitään, vain lääkityksestä. Tosin itse aion vaatia psykologille pääsyä.