Avioerosta!

...joskus vain tunteet kuolee. mä en itse enää rakasta omaa miestäni, mutta olen päättänyt jaksaa vielä sen verran, että lapset ovat vähän isompia. Mulla ei ole mieheni kanssa mitään yhteistä, en kerta kaikkiaan keksi sille enää edes puhumistakaan.

Musta siinä ei ole mitään hauskaa! Ja ihmettelee vielä et miksen halua seksiä, miksen koskaan sano rakastavani sitä yms...

Niin, miksköhän?

ap

...just tollasia, ne tajuaa vasta sit ku ei ole enää mitään tehtävissä.



Nimim. itsekin täällä voimia keräilevä

Kukaan ulkopuolinen ei voi tietty arvioida, että mitä joku toinen kestää, mutta minusta jos parisuhteessa ei ole mitään vikaa, jota ulkopuolisille voisi kertoa, niin ehkä silloin ei ole syytä erota, ainakaan ilman, että suhten eteen on todella nähty vaivaa, varsinkin jos on lapsia. Oletteko hakeneet teille ulkopuolista apua? Oletteko olleet esimerkiksi parisuhdeterapiassa? Mikäli tuntuu, että miehessä ei ole mitään erityistä vikaa, niin ihan henkilökohtainen terapiakin voisi olla sinulle hyväksi. Omista kriiseistään kun ei kannata parisuhdetta syyttää ja vielä vähemmän uskon, että ne menevät ohi ilman läpikäymistä, erosi sitten tai ei. Oman kriisin päälle tuskin tarvitsee enää sitten syyllisyyttä siitä, että hajottaa lapsen kodin.



itsekin eronnut

ja sanoo etten ole tosissani. AI EN VAI?



Tuntuu siltä, etten edes koko avioliittoa halua pelastaa. Niin vastenmieliseltä tuo mies tuntuu.

Olen nyt tota avioeroa pohtinut muutaman kuukauden, joskus enemmän tosissani ja joskus en.



Mutta eihän hyvässä parisuhteessa/avioliitossa edes harkitse leikillään avioeroa?

ap

vielä todenäköisemmin se toinen avioliitto hajoaa... uusioperheet eivät kestä ylisuuria odotuksia.

Jos ei se avioliitto kestä, niin uudestan en avioon aio mennä.

ap

ei hyvä parisuhde tule itsestään, sen eteen täytyy tehdä töitä.



Et voi loppuelämääsi elää " ääh, tää ei oo kivaa, leikitään jotain muuta" .



Ei mikään parisuhde ole jatkuvaa ruusuilla tanssimista vaan pääosin ihan arkea. Ja hyvässäkin parisuhteessa se toinen ärsyttää, vihastuttaa, kyllästyttää.



Mene terapiaan jos et ole sinut itsesi kanssa.

Avioliittolupauksessa olette lupautuneet olemaan niin hyvinä kuin huonoina hetkinä. Nyt on niitä huonoja hetkiä. Mutta jos mitään " oikeaa" vikaa ei ole, niin huonoista hetkistä on mahdollista päästä yli. Miksi et näkisi vaivaa avioliittonne eteen? Miksi ette nostaisi kissaa pöydälle ja hakisi apua? Mikäli apu ei auta, niin sitten vaikka ensi kesänä avioeropaperit menemään, mutta että " välillä tuntuu siltä, että haluaa erota" ei minusta ole sitä, että lapsiperhe pitäisi hajottaa. Sen pitää olla sitä jatkuvasti ja pitkään. Väittäisin, että jokaiseen pitkään suhteeseen tulee niitä ajatuksia, että pitäisikö erota, olisiko itsekseen helpompaa. Eri asia on sitten, että miten niissä tilanteissa toimii. Jos jää tuleen makaamaan, niin kyllähän se parisuhde siinä menee. Jos taas tekee töitä parisuhteen eteen, niin se saattaa lähteä kukoistamaan. Miksi ette kokeilisi? Vaatii tietty molempien sitoutumista, ei vain toisen.

itsekin erosin just samanlaisesta suhteesta monta vuotta sitten enkä ole katunut päiväkään!

Myös isän ja lasten välinen suhde on vain parantunut eron myötä, koska nyt isän on pitänyt oikeasti ottaa vastuuta lapsista, kun nämä ovat olleet hänen luonaan.



tsemppiä! teet aivan oikean ratkaisun!

eikä välitä, jos toinen haluaa purkaa omia tunteitaan tai ajatuksiaan. Kyllä toisen on otettava vakavasti toisen halu keskustella. Mitä välittämistä se on mieheltä, jos mitätöi toisen koko ajan. Miehesi ei varmaankaan ymmärrä, miten tosissasi olet. Mene asumaan erilleen ja kokeile, miltä se kenestäkin tuntuu. Lapsille tällaiset jutut ovat tietenkin aina rankkoja, mutta inhottavan yleistä tänä päivänä on, ettei ihmiset jaksa toisiaan. Kyllä tuo parisuhdeterapiakin voisi olla yksi keino katsoa asioita toiselta kannalta. Mutta mahtaako miehesi ottaa sellaistakaan tosissaan vastaan, jos ehdotat?

Sen verran vielä lisään, että jos mies ei ole innostunut parisuhdeterapiasta, niin sekin kertoo sitten omaa kieltään. Toisaalta herättelisin myös sinua siihen, että myös sinun on oltava valmis tekemään töitä suhteen eteen, vaikkei se aina houkuttaisikaan.