Tupakointi on vajaaälyisten hommaa...

menee rahat ja keuhkot.

Ja sen jotenki tuntee ku elimistö (keuhkot) alkaa puhdistua..;) huomattavasti helpompi hengittää!

MUTTA, jotenkin tuntuu että olen joutunut luopumaan suuresta nautinnosta ja että jäään paljosta paitsi kun en enää saa mennä parvekkeelle rauhottumaan sen tupakin ajaksi! miten saisin ajatukset kääntymään niin että olen todellakin päässyt eroon jostain kamalasta enkä ole joutunut luopumaan mistään??!!

Ollut koko elämänsä ajan sitä mieltä että ei se elon määrä vaan se laatu. Nyt kun lapsenlapsia alkaa tulemaan ja on huomannut että elämä jatkuu myös sen jälkeen kun lapset muuttaa kotoa, niin on tullut hätä käteen. Haluaisi tietenkin seurata lapsenlapsien kehitystä. Ja lapset jumaloivat pappaa! Surullista jos tupakka erottaa heidät!

Lopetin itse tupakoinnin 32 vuotiaana, lääkekuurilla (lääkärin määräämä resepti). Se auttoi mua, toisin kuin monet itselopetukset, jotka eivät pitäneet. Jo kolmas vuosi savutta menossa!

Mulla sama homma eli sitä tupakalla käymistä on ikävä enkä tiedä, millä sen " tyhjiön" täyttäisin. Silloin kun poltti, sai kaiken " helvetillisen" katkeamaan muutamaksi minuutiksi sillä, että meni polttamaan yhden tupakan. Nyt ei ole todellisuudesta mitään pakoa ikinä =) Ja tämä tässä on ollut kaikkein vaikeinta, tuntuu niin kuin olisi joutunut luopumaan vaikka mistä kivasta tupakan myötä. Mulla siis ongelmana ei niinkään ole nikotiiniriippuvuus kuin tapa, jonka olen antanut määrittää omaa identiteettiäni ja ajankäyttöäni liiaksi.



Olen nyt ollut 3 kk ilman tupakkaa ja edelleen ajattelen tupakoimista ja ikävöin tupakalla käymistä ns. tapahtumana päivittäin. Pitää varmaan tilata aika psykologille, että tästä pääsisi...

Olen ollut 3 viikkoa polttamatta ja koko ajan nousee pahanmakuista limaa suuhun... Erittäin epämiellyttävää!

Edelleen jatkuu tämä vajaaälyisten touhu.