Paljon tekemisissä, mutta suhde täysin pinnallinen

Totta, tällainen yleistäkin ihmissuhteissa, totisesti.

Ajatteletko itse, kenties ja jotenkin, vinosti kun toinen ihminen ei oikeasti tiedä sinusta juuri mitään?

Kysyppä sitten siltä kaverilta, jonka kanssa teet sitä sisäistä ajatustenvaihtoa aivan! joka päivä, jokakerta kun katsot:

Peiliin. (Mitä hän mahtaa vastata tuohon sun, kenties jotenkin vinosti maailmaan katsovaan kysymykseesi?)

.. ' I Am Just Wonderin 'bout .. (Human Apes,yo'Know?)'

Joo kyllä se aika tavallista on. On pinnallisia kaverisuhteita ja syvempiä ystävyyssuhteita. Molemmat voi olla ihan mukavia. 

On täysin normaalia. Itse esim. tykkään pohtia ongelmiani yms. itse ja en jaksa vatvoa niitä kaverien kanssa.

Kaikilla ihmisillä ei ole tarvetta vatvoa asioitaan "syvällisesti".

Olisipa ihana, jos löytyisi juuri tuollainen ihmissuhde :) 

Ahdistaa, kun toinen on aina avautumassa jo ensimmäisillä tutustumiskerroilla...siksi varmaan mun kaverit on yleensä miespuolisia.

Pintapuolinen ystävyys voi olla hauska jos on yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja osapuolilla on keskustelutaitoa lukea onko toinen kiinnostunut. Aidot mielipiteet ja tunteiden ilmaukset kuitenkin elävöittävät keskustelua.. Itsellä on sukulaisia joiden aidoista ajatuksista en mielestäni tiedä juuri mitään ja heidän seuransa on sitä arkiasioiden puhumista. Tosi tylsää mielestäni! Kesän loppumisessa on se hyvä puoli ettei tarvitse tavata heitä ja kuunnella niitä juttuja laiturista ja mökkinaapuein asioista.

Mulla on vain yhden harrastuksen tiimoilta kevytkavereita. Muuten en jaksaisi tollasta ihmistä elämässä.

Mulla on vain pitkäaikaisia kavereita eli olen tuntenut heidät jo ala-asteelta (yli 30 vuotta) mutta emme me läheisiä ole. Tänne palstalle oikeastaan vuodatan kaikki ongelmani ja asiani joihin kaipaan näkökulmia ja sitten niille kavereille vain diipadaapaa ja suuremmat muutokset tms elämässä.

Pitäisin kyllä tosi erikoisena, että olisin jatkuvasti siis esim. viikoittain tekemisissä jonkun kanssa, eikä hän tietäisi elämästäni ja tuntemuksistani juuri mitään. 

Mulla on yksi ystävä, joka on todella tiiviisti tekemisissä sisarustensa ja perheensä kanssa. Olen välillä ollut ihan kateellinen siitä, kuinka läheisiltä hän vaikuttaa perheensä kanssa. Suomalaiseksi perheeksi ovat jopa vähän omituisen tiivis kokoonpano, esim. lomailevat yhä lapsuudenperheen voimin, vaikka "lapset" ovat nelikymppisiä ja viestittelevät jatkuvasti pitkin päivää toisilleen. 

Todellisuudessa aikuisten sisarusten suhde on tosi pinnallinen. He siis höpöttävät ja viestittelevät tämmöistä "ostin ihanan mekon, käy hei säkin kattomassa sieltä sokokselta sitä vihreää mekkoa, vai olisiko sittenkin punainen parempi, alli-tädillähän on sellainen punainen takki samaa sävyä, sokoksella myös tosi hyviä pullia, ai että..."

Siis KAIKKI keskustelu on tuollaista hyväntuulista merkityksetöntä hölinää. Ihan hätkähdin, kun ystäväni joskus totesi, että paljon ovat juu tekemisissä, mutta hänen sisaruksensa eivät tiedä hänestä juuri mitään, eivät esim. tiedä hänen uupumisestaan ja masennusdiagnoosistaan, on-off suhteesta erääseen mieheen... 

Tuli ihan paha mieli ystäväni puolesta ja toisaalta muistutus itselle, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää.