Raskas päätös: keskeytys rv 20+2, vaikea sydänvika :`(
Kerron tännekin puolelle tarinani, odotuspuolella siihen on voinut jo törmätä.
Eli uusperheeseemme kuuluu minun 7 ja 10 v lapset sekä miehen 7 ja 9 v lapset. Odotimme onnellisesti ensimmäistä yhteistä vauvaamme, la 5.3. Vointi oli raskausaikana oikein hyvä, kaikki sujui mallikkaasti. Rakenneultrassa 10.10. kätilö ei nähnyt sydämen nelilokerikkoa ja pyysi perinatologin katsomaan. Olen itse kätilö, ja tuossa vaiheessa mietin vielä hymyssä suin, että kätilöllä vain näkyvyysongelmia ja pian kaikki selviää. Perinatologi kuitenkin totesi sydämessä olevan jotain häikkää, vasen kammio näytti pieneltä. Kahden päivän päähän varattiin aika Lastenklinikan sydänasemalle kardiologin tutkimuksiin. Vielä jaksoimme toivoa parasta, kauhu kuitenkin alkoi vallata mielen, ja ehdimme jo yhdessä ja omissa mielissämme ajatella pahinta vaihtoehtoa...
Kardiologi totesi että kyseessä on todella vaikea sydänvika, isot reiät sekä eteisten että kammioiden välillä. Lisäksi aortta oli liian pieni. Luultavasti vauvamme menehtyisi ennen syntymää. Toivoa annettiin siis todella vähän... Niinpä teimme 16.10. raskaan päätöksen perinnöllisyyslääkärin luona - raskaus keskeytettäisiin. 18.10 menimme aamulla NKL:lle osastolle, kolmet cytotecit ehdin saada. Mies makasi vieressäni vuoteella ja silitteli, supistukset olivat siedettäviä iltapäivään asti. Aurinko paistoi. Iltavuoroon tuli ihana kätilö, empaattinen ja jotenkin vain niin ihana. Kipeä ehdin olla reilu puoli tuntia, kunnes 15.25 syntyi täydellisen kaunis enkelityttömme. 23 senttiä ja 250g. Saimme olla rauhassa vauvamme kanssa, silitellä ja kertoa, miten häntä nyt jo ikävöimme ja aina tulisimme rakastamaan.
Jouduin jäämään yöksi osastolle, istukka ei irronnut ja vuodin pari litraa. Aamulla mieheni tuli osastolle ja halusimme vielä olla kolmistaan enkelityttömme kanssa. Tuntui aivan järkyttävän kamalalta viimein peitellä hänet ja sanoa hyvästit!
Nyt on viides päivä synnytyksestä, ja itku on herkässä. Syyllisyys, suru ja kamala ikävä vauvaamme! Lasten vuoksi on pakko pysyä kasassa, mutta heidän mennessä illalla nukkumaan romahdan täysin. Aamulla kun he lähtevät kouluun, tulee taas itku. Mieheni on todella ihana, tukee oman surunsa keskellä minkä kykenee. Yhdessä puhumme asiasta koko ajan, muistelemme ja suremme. Muita ihmisiä en jaksa tällä hetkellä edes nähdä. Kaupassa käynti vie voimia, ja itku tulee sielläkin. tämän viikon loppuun olen sairaslomalla, töihin on jossain vaiheessa tietysti palattava. Työskentelen raskaana olevien parissa, ja tuntuisi kamalalta äitejäkin kohtaan mennä töihin itkemään!
Niin kova ikävä on, kaikki muistuttaa vauvastamme ja raskausajasta. Ei ole enää masua mitä silitellä... Eilen suihkussa alkoi tulla maitoa... Elämä tuntuu tällä hetkellä niin epäreilulta. En tiedä, kuinka tästä loppujen lopuksi selviää ja milloin, mutta vauvanpalstoilta olen saanut mielettömän ihanaa vertaistukea! Se auttaa jaksamaan, kun kuulee, että muutkin ovat selvinneet!
En tiedä jaksaako kukaan tätä lukea, mutta terapeuttista tämän asian läpikäyminen on. Toivon kaikille jaksamista, km:n kokeneille paljon voimahaleja ja odottaville onnea - sen kaikki ovat ansainneet!
Rakkaudella Ikävöivä Sofia
Kommentit (7)
Otan osaa. Pitkästi on minullakin jaettavaa, ehkä jaksat lukea.
Meillä myös uusperhe. Minulla ennestään yksi poika 6v. N. vuosi sitten syntyi meille yhteinen poika, jolla todettiin raskausaikana sydänvika. Ensimmäisessä ultrassa niskaturvotus yli 7mm, joten jatkotutkimuksia tarvittiin. En koskaan olisi voinut kuvitella, että raskausaika voisi olla niin vaikeaa henkisesti. Ensimmäisen raskausajan sain kuunnella silloisen mieheni haukkuja ja olin odottanut tätä raskausaikaa sillä mielellä, että nyt saan nauttia yhdessä mieheni kanssa. Istukkanäytettä ottanut lääkäri sanoi, että näin suurella riskillä (tarkoitti ilmeisesti niskaturvotuksen suuruutta) keskeytyksen voi tehdä vaikka heti. Tuntui kun joku olisi pysäyttänyt sydämen. En voinut edes ajatella sitä vaihtoehtoa, enhän voinut olla varma oliko vauvassa vikaa.
Kromosomituloksia odotellessa (n. 3 viikkoa) näin ympärilläni kehitysvammaisia ja itkin aina kun olin kotona. Entä jos... Mieheni on tehnyt töitä kehitysvammaisten parissa ja oli sitä mieltä, että keskeytys tehdään, jos jotain ilmenee. Kromosomeissa ei ollut vikaa, joten odottelua jälleen 4 vkoa, jotta rakenneultrassa voisi näkyä mahdollinen vika. Taas oli itkua ja odotusta. Rakenneultrassa ei nähty mitään poikkeavaa, mutta sydäntutkimuksiin lähetettiin seuraavaksi. Mies oli jo sitä mieltä, että mitään vikaa ei enää vauvasta löydetä, mutta olin sitä mieltä, että vielä ei voi huokaista.
Sydäntutkimuksissa vika löydettiin, reikä sydämessä ja läppä vuotaa. Lääkäri sanoi, että vika on korjattavissa, jos vauva syntyy. Jos tilanne pahentuisi raskausaikana, vauva luultavimmin kuolisi. Tutkimuksissa käytiin n. 2 vkon välein ja aina odotin seuraavaa kertaa pala kurkussa. Suloinen poikamme syntyi 10 päivää lasketun ajan jälkeen, joten loppuaika oli yhtä tuskaa. En voinut uskoa, että kaikki olisi hyvin ennen kun näkisin pojan. Synnytyksen jälkeen poika oli tietämättäni viety valvontaosastolle ja minulle sanottiin, että näkisin pojan n. kolmen tunnin päästä sydäntutkimusyksikössä. Itku oli taas herkässä.
Poikamme voi tällä hetkellä hyvin ja seuraava kontrolli on 2 vuotiaana. Päällepäin ei näy pojassa mitään ja monesti ajattelen olisiko ollut parempi, etten olisi raskausaikana tiennyt mitään sydänviasta. Henkisesti oli niin raskasta.
Kolmas raskauteni päättyi viikoilla 10+6 16.9. Vuotoa tuli runsaasti ja tunsin kuinka sikiö syntyi. Sikiö kädessäni mietin, että näinkö tällä kertaa. Ihanaa raskausaikaa vielä odotellaan, ehkä se on vain kuvitelmaa... Asiasta kirjoittaminen kai on terapiaa, ei voi ymmärtää sitä huonompaa puolta ennen kuin sen kokee.
Miksi me aikuiset emme osaa ajatella kuten lapset. Vanhempi poikani kommentoi keskenmenosta näin: Se vauva oli varmasti niin sairas, ettei jaksanut elää, sen oli parempi tulla pois.
VOIMIA koko perheelle
Voi en osaa edes kuvitella miltä teistä tuntuu...
Olen aina sanonut, että jotenkin kaiken kestäisi, mutta lapsen menetys ja kaikki tuo mitä jouduit käymään läpi on todella vaikeata...
Jotenkin sitä ajattelee alkuajan keksenmenostansa, että parempi jos tällaiselta vältyttiin...
Toivon teille voimia ja parempaa jatkoa perheellenne!
Varmasti enkeli tyttönne tulee olemaan mielissänne aina!
Olen maalismasujen puolelta ja ihmettelinkin mitä on sattunut. Jäit mieleeni, meillä oli sama la.
Toivon teille voimia jaksaa suuressa surussa.
Täällä km puolella minäkin viimeksi olin...
Pidä itsestäsi huolta, ja jos tuntuu pahalta palata töihin, pyydät lisää vapaata. Töitä ehdit tehdä vielä vaikka kuinka paljon, mutta surutyö on nyt tärkeämpää!
t.Laura
Voimia jokaiseen hetkeen. Toivottavasti sinulla on lähellä ihmisiä, joiden kanssa käydä tapahtunutta läpi.
Hyvä apu surutyössä voisi olla myös enkelinkosketus -postituslista (jos et sinne ole jo löytänyt). Se on tarkoitettu sinun- ja minunlaisille eli ihmisille, jotka ovat päätyneet keskeyttämään raskauden sikiön kehityshäiriön johdosta.
Laitan linkin tähän alle
http://health.groups.yahoo.com/group/enkelinkosketus/
T.Ti-tiainen
sain juuri tänään kuulla että sain alkuraskauden keskenmenon :(
Kiitois kun jaoit kokemuksesi! Raskasta on ollut teilläkin :' ( Aluksi pahoitteluni keskenmenosta.. siitä toipuminen vie aikansa. Muistot ja kaipaus jää, ainiaaksi. Ja saa jäädäkkin. Lohdullista kuulla, että teidän sydänmussukkanne voi ja jaksaa hyvin. Meidän EnkeliSofialla sydän olisi kehittynyt yksikammioiseksi, ja aortan ahtauden sekä läppävuotojen lisänä se olisi ollut tuhoisa yhtälö. Nyt sen jo pikku hiljaa tajuaa. Mutta Enkelityttömme seuraa aina matkassamme, eikä kukaan meidän perheestä Sofiaa unohda.
Voimia sinulle kivisellä toipumisen tiellä. Onneksi sinullakin perhe tukena - rakastakaa toisianne ja pitäkää toisianne hyvänä!
Rakkaudella Sofia
Lähetän ison voimahalin Ruotsista.
Var rädd om dig, den enda som skall vara hela livet med dig är du...