Lue keskustelun säännöt.
12-vuotias poika haluaa lopettaa jalkapallon, koska...
07.08.2022 |
taso alkaa nousta liian kovaksi ja hommasta on kadonnut harrastamisen ilo. Valmentaja vaatii hänen mielestään suorituksia, joihin hän ei pysty.
Onko tässä maailmassa vielä harrastuksia, joissa ei tähdätä koko ajan parempiin suorituksiin hampaat irvessä? Toiset haluaisivat vain harrastaa mukavassa porukassa. Löytyisikö jotain vaihtoehtoa Turun alueelta? Joukkueurheilua, jossa vain harrastetaan ilman loputonta kilpailua.
Itse oli aikanaan samanlainen. Yleisurheilu porukassa oli kivaa, kisat myrkkyä/pakkopullaa.
Kommentit (61)
Voihan laamattu.
Älä koskaan tee pojastasi uskonnollista!
Uskovaiset ovat maapallon tylyimmät ihmiset ja "kilttejä".
Hipit ovat myös kivoja mutta ei todellisuudessa, kuten papit.... voisin jatkaa lisää listaa mutta älä nyt potkupallosta tee tälläistä listaa!!!
Tee jtn hyvää pojallesi!
:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on nuorena jo aika kovaa kisaa jaliksessa ja vaatimukset voikin olla kovia. Olen itse pelannut nuorena jalista 15 vuotta ja myös valmensin joukkuetta 5 vuotta mutta vaihdoin salibandyyn sitten.
Itse kun valmensin niin en vaatinut sen enempää mitä nuori pystyi ja minulle pääasia oli että kaikki sai pelata. Samoin salibandyssä olin valmentaja ja kaikki sai pelata eikä ketään jätetty sivuun sen takia ettei ollut yhtä taitava kuin parhaat. Jaliksessa minut jopa siirrettiin vanhempaan joukkueeseen koska olin liian hyvä 13 vuotiaana niin minut haluttiin 15 vuotiaiden joukkueesee. Meninkin sitten pelaamaan.
Meidän muksu pelasi ison joukkueen harrastejoukkueessa jossa ei pitänyt olla tavoitteita tms. vaan urheilua ja hauskanpitoa. Oli hauskaa kun meidän muksu on vaihdossa melkein koko pelin vaikka on ainoa vaihtopelaaja. Peleihin saakka muksumme oli innoissaan aina lähdössä harkkoihin jne. mutta valmentaja kyllä osasi lopettaa innostuksen.
Ymmärrän poikaasi. Pelasin ysärin puolivälissä saman ikäisenä futista ja olisin kyllä kanssa halunnut lopettaa, jos valmennuskulttuuri olisi silloin ollut tuollaista.
Ehkä voisitte organisoida jotain matalan kynnyksen höntsäilyjalkapalloa alueelle? Ei seuraa, ei harjoitteluvelvoitteita, ei kisaamista, ainoastaan pelaamista ja huumoria.
Tsemppiä pojalle!
Vierailija kirjoitti:
Itse taas en ymmärrä miksi lapsia ei opeteta pitkäjänteisyyteen. Miksi harrastaa jotain, jos ei halua kehittyä siinä mahdollisimman pitkälle?
Sehän on sama asia kun maustaisin ruoan vaan puoliksi, koska eipä sen nyt pakko ole niin hyvälle maistua.
Se on vain harrastus. Ei tuleva ammatti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on täysi oikeus päättää mitä alaikäinen lapsesi harrastaa tai jättää harrastamatta. Jos ei treenit maistu niin kännykkä ym. pois.
Ei itseasiassa ole, tein sinustakin varmuuden vuoksi lasun.
Meillä kävi pojalla ihan sama juttu. Lopetti harrastamisen 13-vuotiaana, koska ei halunnut pelata tavoitteellisesti kilpajoukkueessa, jossa taso oli kova ja treenitunteja viikossa 6 plus pelit päälle. Tämän lisäksi oli paine treenata vapaa-ajalla.
Pelasi kokeeksi saman seuran haastaja-joukkueessa, tämä taas osoittautui vain pelailemiseksi, eikä kehittymistä tapahtunut. Harrastuksen hinta taas oli lähes sama kuin kilpajoukkueessakin.
Olisi siis tarve tavoitteelliselle haastajajoukkueella, jossa menestys ei ole tärkein asia, mutta kuitenkin treeneissä mentäisiin hyvällä motivaatiolla ja haluttaisiin kehittyä.
Harva kuitenkin tulee pelaamaan ammatikseen, miksi sitä on pakko viedä motivaatio liialla kilpailuhenkisyydellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta toi parkour kuulostaa tosi hyvältä! Joku ehdotteli kampailulajeja, ne taitaa mennä tohon samaan kehonhallintakategoriaan. Oma lapseni ainakin tykännyt kovasti opetella kaikkia temppuja.
Olen itsekin etsiskellyt 9-vuotiaalle uutta harrastusta, on pienestä asti harrastanut voimistelua, mutta se ei enää sovi kun alkaa se harrastamisen ilo poistua ja kilpailutavoitteelisuus tulla liian vahvaksi.
Olen siis itse vahvasti sillä kannalla, että harrastuksessa pitää olla kivaa, ja että kilpailut ei ole se tavoite tai syy miksi harrastetaan.
Onko teidän seurassa freegymiä? Se yhdistää voimistelua ja parkouria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ratsastus ainakin. Kilpaileminen sellaisella tasolla, missä oikeasti pitäisi stressata pärjäämistä, on niin kallista ja työlästä, että harvalla on siihen mahdollisuuksia. Joitain oman tallin pikkukisoja ei lasketa tähän. Harrastaminen siis pysyy varsin leppoisana. Meidän lapsi on ratsastanut samassa ryhmässä 5-vuotiaasta ja heillä on tosi kiva porukka. Käyvät myös leireillä ja muutenkin viettävät aikaa tallilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies47 kirjoitti:
Se on nuorena jo aika kovaa kisaa jaliksessa ja vaatimukset voikin olla kovia. Olen itse pelannut nuorena jalista 15 vuotta ja myös valmensin joukkuetta 5 vuotta mutta vaihdoin salibandyyn sitten.
Itse kun valmensin niin en vaatinut sen enempää mitä nuori pystyi ja minulle pääasia oli että kaikki sai pelata. Samoin salibandyssä olin valmentaja ja kaikki sai pelata eikä ketään jätetty sivuun sen takia ettei ollut yhtä taitava kuin parhaat. Jaliksessa minut jopa siirrettiin vanhempaan joukkueeseen koska olin liian hyvä 13 vuotiaana niin minut haluttiin 15 vuotiaiden joukkueesee. Meninkin sitten pelaamaan.
Aloittajan ja monien muiden ongelmaan sulla ei kuitenkaan ollut mitään kommentoitavaa, niinkö?
Tuon ikäisille futareille on tarjolla kilpasarja, haastesarja ja harrastesarja. Turun alueelta löytyy varmasti seuroja, jossa poika pääsee höntsäämään harrastesarjan porukoissa.
Siellä ei treenata ja pelata hampaat irvessä tavoitteena ammattilaisuus, vaan pelaillaan harrastusmielessä. Ne pelaajat itsekin tietää harrastesarjassa, ettei heistä uutta Messiä tule. Pääasia on on yhdessä olo ja pelailu ilman suuria tavoitteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse taas en ymmärrä miksi lapsia ei opeteta pitkäjänteisyyteen. Miksi harrastaa jotain, jos ei halua kehittyä siinä mahdollisimman pitkälle?
Sehän on sama asia kun maustaisin ruoan vaan puoliksi, koska eipä sen nyt pakko ole niin hyvälle maistua.
Ymmärrätkö, että joku harrastaa kokkausta ilman tavoitetta voittaa kokkikilpailuja? Oletko joka harrastuksessasi kilpatasolla?
Itse asiassa olin kilpatasolla pääharrastuksessani, ja toinen harrastus oli vaan tukemassa tätä toista harrastusta. En kilpaillut toisessa, mutta siinäkin oli tähtäin miksi harrastuksessa kävin.
Ei minua haittaa jos toiset ei näin koe, mutta minun on vain hankala ymmärtää tuota nykyajan kevyttä harrastelua.
Onko sinulla tavoitteet korkealla ihan kaikessa, mitä elämässäsi teet? Samalla kun harrastat tavoitteellisesti, myös opiskelet tavoitellen mahdollisimman hyviä arvosanoja mahdollisimman nopeassa aikataulussa? Siinä sivussa teet myös oman alasi töitä, ja pyrit verkostoitumaan työelämässä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse taas en ymmärrä miksi lapsia ei opeteta pitkäjänteisyyteen. Miksi harrastaa jotain, jos ei halua kehittyä siinä mahdollisimman pitkälle?
Sehän on sama asia kun maustaisin ruoan vaan puoliksi, koska eipä sen nyt pakko ole niin hyvälle maistua.
Ymmärrätkö, että joku harrastaa kokkausta ilman tavoitetta voittaa kokkikilpailuja? Oletko joka harrastuksessasi kilpatasolla?
Itse asiassa olin kilpatasolla pääharrastuksessani, ja toinen harrastus oli vaan tukemassa tätä toista harrastusta. En kilpaillut toisessa, mutta siinäkin oli tähtäin miksi harrastuksessa kävin.
Ei minua haittaa jos toiset ei näin koe, mutta minun on vain hankala ymmärtää tuota nykyajan kevyttä harrastelua.
Minun taas on hankala ymmärtää tätä nykyajan ajatusmallia, että jos jonkun parissa alkaa puuhastella, niin siinä on yllettävä tavoitteellisesti ammattitasolle, tai parhaimmillaan kv-tasolle. Toisiksi paras vaihtoehto on olla aloittamatta ollenkaan. Miksi ihmeessä kultaisesta keskitiestä on tullut ajanhukkaa? Omasta mielestäni pahempaa ajanhukkaa on se, että ei tee mitään, koska tietää, että ei ole intohimoa nousta kiinnostavassa lajissa huipulle, mutta minähän olenkin ei-tavoitteellinen ja kunnianhimoton kakkiainen
aina sanonut että tarvisi olla eri porukat niille jotka on tosissaan ja sitten niille huvin vuoksi tyypeille, nämä tosissaan olevat kärsivät näistä vässyköistä todella paljon.
Itse kasvoin Rovaniemellä.Siellä olimme innokkaita esim kaunoluistelun suhteen mutta ei ollut treenaajia! Ssiellä satsattiin miesten lajeihin. RoPS mm.
Mun poika ei harrastanut tavoitteellista urheilua, kitaraa näppäili, 2 akustista ja 1 sähkökitara ja sekin vielä lukiossa. Pääsi heti Hgin yliopistoon hakupaine alalle ilman pääsykurssia.
Siirtyminen harrastetasolle, jossa saa sitten suuremmalla todennäköisyydellä onnistumisen tunteita. Tai sitten ihan höntsäfutikseen.
Oletko varma, että lapsi ei vain käytä tuota nyt päästäkseen eroon koko harrastuksesta? Jos on käynyt siellä vain teidän mieliksenne?
Monen lajin valmennus on muuttunut omista ajoista, eikä välttämättä parempaan suuntaan. Pelasin aikoinani futista suht. korkeallakin, valmennus oli silti ihan erilaista kuin nykyään. Monella valmentajalla on aidosti kusta päässä, lapsille huudetaan ja kuvitellaan, että kun viisivuotiaista lapsista napsitaan ne "talentit" ja valmennetaan heitä kuin aikuisia, tötterön toisesta päästä saadaan sitten 17-vuotiaita maailmanluokan pelaajia. Unohdetaan psykologia, unohdetaan hauskuus, unohdetaan lämpö ja turvallisuus. Jos minua olisi valmennettu noin lapsena, olisin varmaan lopettanut jo 11-vuotiaana viimeistään.
Ja kun noista viisivuotiaista "talenteista" ei sitten kypsykään aikuistalentteja, ei etsitä syytä valmennuksesta vaan muista pelaajista, pelaajien vanhemmista, kukkahattutädeistä, yhteiskunnasta.... Ei puhettakaan, että katsottaisiin peiliin, reflektoitaisiin omaa tekemistä ja tehtäisiin toisin. Ei. Sama malli jatkuu ja jatkuu, vaikka vuosikausiin ei ole saatu ketään lupaavaa junioria kasvatettua. Teemu Pukki on hiukan itseäni nuorempi, meidän aikana oli Kaikki pelaa -ideologia. Pukista tuli tähti siitä huolimatta. Tai ehkä sen takia. Tämä uusi tasoryhmäjaottelu ei ole tähän mennessä tuottanut vielä ketään tähteä.
Eli ymmärrän ap:n lapsen väsymyksen. Jos lajista tykkää muuten, Turun seuduilla toimii myös pienempiä seuroja, joissa arvomaailma voi olla järkevämmällä tasolla. Lapsi osaa jo tosi paljon tuossa iässä. On sääli, jos laji vaihtuu kokonaan.