Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miehen sisko menehtyi, mies ei itke tai näytä surua, koiran kuolemaa itki monta viikkoa iltaisin, normaalia?
07.08.2022 |
Eivät olleet siskonsa kanssa kovin läheisiä, kuitenkin tunsivat toisensa yli 45 vuotta. Näkivät pari kolme kertaa vuodessa lähinnä vanhempiensa luona syömässä ja mies auttoi siskoaan remontissa. Mitään isompia riitoja ei ollut. Hiljattain miehen 16v koira kuoli. Lopetusaika oli jo varattu seuraavalle aamupäivälle, mutta yön aikana koira oli kuollut. Niin lohdutonta itkua en ole koskaan kuullut aikuiselta ihmiseltä. Mies oli ihan sekaisin (siis selvinpäin) ravisteli kuollutta koiraa ja huutoitki. Sisarensa kuolemasta kuultuaan toimi vaan robottimaisen vakavasti kun järjesti hautajaiset ym.
Kommentit (40)
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö etäisää ihmistä surra enemmän kuin vuosikausia rinnalla kulkenutta uskollista nelijalkaista lemmikkieläintä?
Etä-isää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anteeksi, mutta älkää lukeko eteenpäin jollette halua pahastua.
,,
,,
Entäpä jps omaisenne kuolleena haisee liikaa ja vie kauniit ajatukset poia.
Olen paloitellut metsässä kolarikuolleen hirven jota kärpäsen toukat söivät. Omainen oli pahempi juttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö etäisää ihmistä surra enemmän kuin vuosikausia rinnalla kulkenutta uskollista nelijalkaista lemmikkieläintä?
Etä-isää
Heikoin lenkki on kukin ittse. Prioriteetti siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö etäisää ihmistä surra enemmän kuin vuosikausia rinnalla kulkenutta uskollista nelijalkaista lemmikkieläintä?
Etä-isää
Anteeksi virheellinen ilmaisu, *etäistä. Onneksi suurin osa ihmisistä ymmärtää pointin ja kykenee pääsemään asian yli.
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi, mutta älkää lukeko eteenpäin jollette halua pahastua.
,,
,,
Entäpä jps omaisenne kuolleena haisee liikaa ja vie kauniit ajatukset poia.
Olen paloitellut metsässä kolarikuolleen hirven jota kärpäsen toukat söivät. Omainen oli pahempi juttu.
Paloittelit omaisen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vahvempi tunneside koiraan selvästi...
Isäni kuoltua en kyynelehtinyt kuin kerran. Isän koira kuoli vuosi isäntänsä jälkeen ja koiraa saatan itkeä kollottaa vieläkin, vaikka tapahtumasta on aikaa neljä vuotta.
.
.
M 48
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käytännön asiat ei ole tunneasioita. Joskus tunteet tulee vasta kun on saanut käytännön asiat hoidettua. Kukin kokee tavallaan.
Minun aikuinen lapsi kuoli, minulla meni useita viikkoja, ennenkuin itkua alkoi tulla.😭😭😭😭😭😭
Me ihmiset olemme erilaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On! Kyllä mäkin olen enemmän itkenyt pitkäaikaisten lemmikkieni kuolemaa kuin oman isäni, jonka kanssa olin kotoa pois muutettuani tekemisissä kolmesti vuodessa.
Tis is veri difikult kestion. Mai materlängvits is inglis, bat ai käänt änsver tu juu. Aim sori öbaut tät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On! Kyllä mäkin olen enemmän itkenyt pitkäaikaisten lemmikkieni kuolemaa kuin oman isäni, jonka kanssa olin kotoa pois muutettuani tekemisissä kolmesti vuodessa.
Mielestäni kertoo vain sen ihmisestä ettei osaa laittaa asioita tärkeysjärjestykseen. Siis että ihan ylpeilee tällä asialla.. aika nurinkurista... eriasia on jos tämä läheinen joka kuolee on ollut joku pahoinpitelijä ja jonka kanssa eläminen on ollut yhtä helvettiä... mutta se että on muistoja siitä ihmisestä jonka kanssa on kuitenkin lapsuutensa viettänyt...
Minä en itkenyt kun mummoni kuolivat. Kun kissani kuoli, huutoitkin päivittäin viikkojen ajan. Tai nojaa, toisen mummon hautajaisissa itkin kun näin ukkini surun, en muuten.
En tiedä miksi olen tälläinen, mutta puolisoni tuomitsemassa minua asiasta tuntuisi pahalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minäkään itkenyt kun veli kuoli. Oli kuin vanha tuttava jolla sattui olemaan samat vanhemmat kuin minulla. Ei se paljoa hetkauta elämääni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On! Kyllä mäkin olen enemmän itkenyt pitkäaikaisten lemmikkieni kuolemaa kuin oman isäni, jonka kanssa olin kotoa pois muutettuani tekemisissä kolmesti vuodessa.
Mielestäni kertoo vain sen ihmisestä ettei osaa laittaa asioita tärkeysjärjestykseen. Siis että ihan ylpeilee tällä asialla.. aika nurinkurista... eriasia on jos tämä läheinen joka kuolee on ollut joku pahoinpitelijä ja jonka kanssa eläminen on ollut yhtä helvettiä... mutta se että on muistoja siitä ihmisestä jonka kanssa on kuitenkin lapsuutensa viettänyt...
Ei osaa laittaa tärkeysjärjestykseen? Kuka sinä olet mikään sanomaan, mikä se tärkeysjärjestys on? Et yhtään mikään.
Ja mihin ne muistot muka häviäisi siitä, että ei itke kuolemaa? Ei yhtään mihinkään. Ne on muistoja ja tulevat aina olemaankin. Se, että on jonkun kanssa viettänyt lapsuuden, ei tee siitä ihmisestäbautomaattisesti läheistä tai tärkeää enää aikuisena. Että voi joku olla taas yks valopää....
-eri
Miksi sitä siskoa pitäisi itkeä, jos ei ollut läheinen? Koira oli läheisempi ja sitä itki.
Olisiko ap:n mielestä ollut normaalimpaa, että rakkaan ja läheisen lemmikkiystävän kuolema olisi mennyt pienellä niiskutuksella ja etäistä siskoa olisi sitten huutoitketty?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On! Kyllä mäkin olen enemmän itkenyt pitkäaikaisten lemmikkieni kuolemaa kuin oman isäni, jonka kanssa olin kotoa pois muutettuani tekemisissä kolmesti vuodessa.
Mielestäni kertoo vain sen ihmisestä ettei osaa laittaa asioita tärkeysjärjestykseen. Siis että ihan ylpeilee tällä asialla.. aika nurinkurista... eriasia on jos tämä läheinen joka kuolee on ollut joku pahoinpitelijä ja jonka kanssa eläminen on ollut yhtä helvettiä... mutta se että on muistoja siitä ihmisestä jonka kanssa on kuitenkin lapsuutensa viettänyt...
Asioiden toteaminen on aivan eri asia kuin ylpeily. Kannattaa opetella erottamaan ne toisistaan.
Ohis
No itse en usko, että suren äitini kuolemaa yhtä paljon kuin isovanhempieni poismenoa. Syynä se, että äitini on aina ollut kylmä ja etäinen toisin kuin rakkaat isovanhempani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On! Kyllä mäkin olen enemmän itkenyt pitkäaikaisten lemmikkieni kuolemaa kuin oman isäni, jonka kanssa olin kotoa pois muutettuani tekemisissä kolmesti vuodessa.
Mielestäni kertoo vain sen ihmisestä ettei osaa laittaa asioita tärkeysjärjestykseen. Siis että ihan ylpeilee tällä asialla.. aika nurinkurista... eriasia on jos tämä läheinen joka kuolee on ollut joku pahoinpitelijä ja jonka kanssa eläminen on ollut yhtä helvettiä... mutta se että on muistoja siitä ihmisestä jonka kanssa on kuitenkin lapsuutensa viettänyt...
Eihän tässä nyt laitettu asioita tärkeysjärjestykseen ja valittu, että sisko kuolkoon, jotta koira saa elää.
Sisko vaan oli etäinen, joten hänen kuolemansa ei ainakaan aiheuttanut välitöntä reaktiota.
Minultakin on kuollut tuollainen ei-läheinen sisarus. Eipä aiheuttanut minkäänlaista tunnereaktiota.
Alue: Aihe vapaa
Näin minäkin ajattelen. Veljeni kuoli muutama vuosi sitten ja se oli tosi kova isku. Emme kuitenkaan käytännössä olleet kovin läheiset, vaikka arvostimme toisiamme tosi paljon ja olisin tehnyt veljeni hyväksi ihan mitä vain. Kissani kuoli alkukesästä ja vieläkin itken melkein päivittäin. Vaikka se kissa ei ollut niin "tärkeä" kuin veljeni, kissan kanssa olin kuitenkin päivät pitkät, kun en edes käy kodin ulkopuolella töissä. Veljen kuolema laittoi miettimään elämästä monella tavalla uusiksi, kun kuoli kuitenkin alle kuusikymppisenä, siinä tuli sellainen kriisi; kissaa taas vain kaipaan ja suren ihan silmittömästi.