Te joilla loma loppuu tänään, aiotteko ottaa vielä viimeisen illan kunnon pikku grillikännit?
Kommentit (41)
Se on nyt jo liian myöhäistä. Et ole työkunnossa. Olisi pitänyt ottaa perjantaina.
Minäkään en ole ollut työkunnossa, seitsemään vuoteen.
Voin siis ottaa ihan milloin sattuu huvittamaan.
Se on tosi ikävää kun työt keskeyttää hyvän juomisen. Tulee krapulakin kun ei juo.
Enpä taida ottaa. En meinaa enää kestää krapuloita, ne ovat iän myötä aivan saat*nallisia.
Eilen olin ulkona syömässä ja siinä samalla meni 3 lasia viiniä. Tänään ihan hyvä olo ja huomenna vielä parempi.
En ole ottanut yhtään känniä, enkä ota.
Kyllä on tarkoitus.
Saunan jälkeen grillaamme ja juhlimme loman loppumista. Pari kaljaa ja vähän viiniä. Sellainen kevyt hiprakka.
Aamulla klo 08 kieppeillä töihin ja klo 09 eka palaveri.
En todellakaan, vaikka menen töihin vasta tiistaina.
Ei ole mitään tarvetta. Nukkuu ja herää paremmin kun ei ota eikä ole päänsärkyä häiritsemässä ekaa työpäivää. Ensi perjantaina voi ottaa vähän, jos siltä tuntuu, kun eka työviikko lomien jälkeen pulkassa
Joo. Muutama kesältä kaappiin jäänyt erikoisolut pois ja se siitä.
En. Treenaan mieluummin ja pidän kunnostani huolta.
Minkälainen on kunnon pikkukänni?
Tekis kyllä mieli vaikka loma ei lopukaan mutta enpä jaksa lähteä kauppaan hakemaan lonkeroa. Jääkaapissa vain kaljaa jota en pysty juomaan ja kuoharipullo jota en viitsi avata kun mies ei juo koska huomenna työpäivä (hänellä loma loppuu).
Vierailija kirjoitti:
En ole ottanut yhtään känniä, enkä ota.
Melkein sääliksi käy.
Ei, en juo. Juominen on luusereiden hommaa.
Mulla loman alussa tuli otettua kännit pari kertaa viikossa melkein kolmen viikon ajan. Sen jälkeen väsyin krapuloihin eikä humalastakaan saanut oikein fiilistä,enkä ole ottanut yhtään kertaa vaikka en vielä töissä olekaan.
Hirveä olla kun krapulassa sydän hakkaa ja menee pari päivää pilalle. Kauhea pöhnä, särky ja turvotus, eikä voi nukkua. Lopetan kokonaan. Olen jo joitakin viikkoja ollut ilman.
Vierailija kirjoitti:
Hirveä olla kun krapulassa sydän hakkaa ja menee pari päivää pilalle. Kauhea pöhnä, särky ja turvotus, eikä voi nukkua. Lopetan kokonaan. Olen jo joitakin viikkoja ollut ilman.
Takavuosina huomasin että kirjoitustyöt sujui hyvin sellaisessa ihan pienessä kankkusessa. Päätä jomotti, mieli oli äreä ja teksti napakkaa. Sellaiseen huomisaamuksi tähtään.
Vierailija kirjoitti:
Mulla loman alussa tuli otettua kännit pari kertaa viikossa melkein kolmen viikon ajan. Sen jälkeen väsyin krapuloihin eikä humalastakaan saanut oikein fiilistä,enkä ole ottanut yhtään kertaa vaikka en vielä töissä olekaan.
Streittasin lomalla maanantait
En juo, älä sinäkään - äiti