Lue keskustelun säännöt.
Mikä se sukunimien suomentamisjuttu oikeastaan oli jokus alle sata vuotta sitten Suomessa?
06.08.2022 |
Kun ruotsinkielisiä sukunimiä muutettiin suomenkielisiksi. Oliko siis suomenkielisillä ruotsinkieliset sukunimet? Miksi? Vai vaihtoivatko ruotsinkieliset kielensäkin suomeksi, koska se oli nationalistisen aatteen mukaista?
Minun molempien isovanhempien sukunimi oli heidän lapsuudessaan vielä ruotsinkielinen, mutta se vaihtui suomenkieliseksi heidän vanhempiensa toimesta isovanhempieni ollessa lapsia. Olenko itse siis suomenruotsalainen vai miten tämä nyt menee?
Kommentit (55)
Vierailija kirjoitti:
Ruotsin vallan aikana oli käytännössä pakko ottaa ruotsalainen sukunimi, jos halusi saada oikeudet toimia käsityöläisenä tai kauppiaana. Ammattikiltaan ei muuten päässyt. Samoin yliopiston opiskelija joutui ottamaan ruotsin-, kreikan- tai latinankielisen sukunimen. Näitä nimiä sitten kilvan suomennettiin, tai joissain tapauksissa palautettiin suomalaisiksi.
En ole varma, oliko kauppiaiden ja käsityöläisten pakko ottaa ruotsalainen sukunimi. Asiakirjat kyllä kirjoitettiin ruotsiksi ja suomenkielisistäkin käytettiin ruotsalaisia nimimuotoja tyyliin Peder Olsson eikä esimerkiksi Pekka Ollinpoika, mutta asiakirjoissa on myös selviä suomenkielisiä etu- ja sukunimiä. Yliopistoissa oli kyllä tavallista, että nimi latinalaistettiin, mutta se koski ruotsinkielisiäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ruotsinkielisiä nimiä on suomalaistettu sekä Snellmanin että Kalevalan juhlavuosina. Pääosin nimen vaihtaneet ovat olleet suomenruotsalaisia, eivätkä ne geenit tietenkään mihinkään katoa vaikka nimi vaihtuu.
Tuo ei pidä paikkaansa. Olen itse kotoisin täysin suomenkieliseltä seudulta. Olen käynyt läpi tuhansia ihmisiä joilla on ollut ruotsinkielinen nimi. Kahta pappia lukuunottamatta (toinen Balttiasta ja toinen Ruotsista) alueella ei ole ollut viimeiseen 300 vuoteen yhtään ruotsinkielisellä nimellä varustettua jotka eivät olisi olleet suomalaisia. Alueella on yksi Ruotsista muuttaja 1600-luvulla. Ruotsissa ei siihen aikaan edes käyetty sukunimiä jos ei kuulunut johonkin erityisryhmään (aateliset, sotilaat, käsityöläiset, romanit).
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, jotkut ruotsinkieliset myös opettelivat puhumaan suomea ja suomensivat sukunimensä. Joillain vain oli muuten vain ruotsinkielinen sukunimi.
Monet ruotsinkieliset olivat alunperin suomalaisista suvuista jotka olivat ruotsinkielistyneet sosiaalisen nousun takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti et ole suomenruotsalainen. Ruotsinkielisiä sukunimiä annettiin valtavat määrät sellaisille suomalaisille joilla ei vielä ollut sukunimeä. Mikä järki siinä oli, että juuri ruotsinkielisiä nimiä, en tiedä... Esim. armeijassa näitä jaettiin.
Meilläkin oli suvussa Lindström ja Granlund. Kukaan ei puhunut ruotsia.
Ruotsinkielisiä nimiä, myös etunimiä annettiin siksi, että lapsia kastaneista ja väestörekisteriä pitäneistä papeista suuri osa oli ruotsinkielisiä. Ei ole mitenkään tavatonta, että täysin suomen- tai saamenkielisellä seudulla on ruotsinkielisiä nimiä. Joku Svarta on suomentanut sen sittemmin Mustaksi. Sukunimilain alkuaikoina nimi otettiin usein asuinpaikan mukaan. Siksi tämän tuhansien järvien maan asukkaissa on paljon Virtasia, Niemisiä, Järvisiä.
Virkanimikäytäntö oli Kustaa Vaasan asettama. Sen mukaan ihmisillä piti olla asiakirjoissa yksi etäläsödermanlandin murretta vastaava nimimuoto. Tämä koski kaikkia (ruotsalaiset, saamelaiset, suomalaiset, virolaiset. liiviläiset yms). Esim.skoonelainen Jöns Bo oli virallisesti Bo Johansson (Jönninpoika). Viranomaista ei kiinnostanut mikä oli henkilön oikea nimi. Virkanimet eivät olleet virallisia nimiä, lähinnä vastasivat nykyisiä henkilötunnuksia.
Tästä seurasi hassuakin: esim.ennen virkanimikäytäntöä kotiseudullani oli tuomiokirjoissa isäntä Kaup Nikkisson eli Kauppi Nikinpoika. Hänen maatilansa Kauppila oli halottu isänsä tilasta jonka nimi oli Nikkilä.
Virkakielen tultua käyttöön hänen nimensä muuttui muotoon Jacob Nilsson ja nykyisissä historiankirjoissa puhutaan Jaakko Niilonpoika vaikka tämä ei ollutkaan hänen oikea nimensä, mikä oli erittäin todennäköisesti Kauppi Nikinpoika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sukunimen suomentaminen liittyi kansallistunteen heräämiseen ja kielikiistaan (svekomaanit vs. fennomaanit). Monet ruotsinkieliset säätyläiset suomensivat sukunimensä ja jopa tosiaan opettelivat suomenkielen. Halusivat tukea suomalaisen kansallistunnon heräämistä ja muodostumista. Näin 1800-luvulla. 1906 ja 1930-luvulla sitten oli enemmän kyse suomalaisen yhteiskunnan puolustamista venäläistämistä vastaan ja kolmekymmentä luvulla taas yhtenäisen kansakunnan tukemisesta.
Uutta tietoa, kiitos!
Eli isoisoisäni vastusti venäläistämistä ja suomensi sukunimensä tuolloin 1930-luvulla. Voi kiitos isoisoisä! Minä jatkan myös taistelua kaikkea mahdollista venäläistämistä vastaan. Tämän täytyy olla geeneissä. Tämä on kunnia-asia.
No kiireessä kirjoitin tuon vähän epäselvästi, ei toki enää 1930-luvulla ollut kyse venäläistämisestä, vaan tuoreen kansakunnan yhtenäisyyden rakentamisesta.
Joka tapauksessa se on hyvin isänmaallista.
Toivoisin suomalaisilta yhtenäisyyttä myös nyt. Jos riitelemme, se on itänaapurille joka kerta voitto. Meillä ei ole varaa eikä mitään syytä vihata toisiamme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ruotsin vallan aikana oli käytännössä pakko ottaa ruotsalainen sukunimi, jos halusi saada oikeudet toimia käsityöläisenä tai kauppiaana. Ammattikiltaan ei muuten päässyt. Samoin yliopiston opiskelija joutui ottamaan ruotsin-, kreikan- tai latinankielisen sukunimen. Näitä nimiä sitten kilvan suomennettiin, tai joissain tapauksissa palautettiin suomalaisiksi.
Mitään pakkoa ei ollut. Se oli vain tapa liittyä joukkoon. Tottakai ylioppilas halusi korostaa omaa erinomaisuuttaan verrattuna maajusseiksi jääneisiin veljiinsä nähden. Moni kauppias ja ammattimies otti vielä myöhään itselleen suomalaisen nimet esim.turkulaiset porvari Silli ja rakennusmestari Piimänen.
Ja osa -nov, -noff, -jeff nimistä suomennettiin kun karkasivat Vienan-karjalasta Suomen puolelle takaisin.
Suomea puhuivat mutta nimeksi ristittiin ortodoksinimi kun pappi oli ortodoksi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti et ole suomenruotsalainen. Ruotsinkielisiä sukunimiä annettiin valtavat määrät sellaisille suomalaisille joilla ei vielä ollut sukunimeä. Mikä järki siinä oli, että juuri ruotsinkielisiä nimiä, en tiedä... Esim. armeijassa näitä jaettiin.
Meilläkin oli suvussa Lindström ja Granlund. Kukaan ei puhunut ruotsia.
Hyvin yksinkertaista, upseerit olivat ruotsinkielisiä.
Ja Suomi oli osa Ruotsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sukunimen suomentaminen liittyi kansallistunteen heräämiseen ja kielikiistaan (svekomaanit vs. fennomaanit). Monet ruotsinkieliset säätyläiset suomensivat sukunimensä ja jopa tosiaan opettelivat suomenkielen. Halusivat tukea suomalaisen kansallistunnon heräämistä ja muodostumista. Näin 1800-luvulla. 1906 ja 1930-luvulla sitten oli enemmän kyse suomalaisen yhteiskunnan puolustamista venäläistämistä vastaan ja kolmekymmentä luvulla taas yhtenäisen kansakunnan tukemisesta.
Uutta tietoa, kiitos!
Eli isoisoisäni vastusti venäläistämistä ja suomensi sukunimensä tuolloin 1930-luvulla. Voi kiitos isoisoisä! Minä jatkan myös taistelua kaikkea mahdollista venäläistämistä vastaan. Tämän täytyy olla geeneissä. Tämä on kunnia-asia.
"Uutta tietoa" ????? Tuo lienee jo kyseenalaista huumoria? Ihan vaikka wikipediasta tai googlesta löytyy 1,5 sekunnin hakuajalla pilvin pimein tietoa tästä(kin) asiasta. Onko oikeasti niin että jos et jotain asiaa tiedä, niin ensimmäinen tietolähteesi on vauvapalsta?
"Sormeeni tuli haava, mitä teen"? No, kysymys vauvapalstalle tietty....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ruotsinkielisiä nimiä on suomalaistettu sekä Snellmanin että Kalevalan juhlavuosina. Pääosin nimen vaihtaneet ovat olleet suomenruotsalaisia, eivätkä ne geenit tietenkään mihinkään katoa vaikka nimi vaihtuu.
Pääosin olivat kyllä suomensuomalaisia ja suomenkielisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruotsin vallan aikana oli käytännössä pakko ottaa ruotsalainen sukunimi, jos halusi saada oikeudet toimia käsityöläisenä tai kauppiaana. Ammattikiltaan ei muuten päässyt. Samoin yliopiston opiskelija joutui ottamaan ruotsin-, kreikan- tai latinankielisen sukunimen. Näitä nimiä sitten kilvan suomennettiin, tai joissain tapauksissa palautettiin suomalaisiksi.
Mitään pakkoa ei ollut. Se oli vain tapa liittyä joukkoon. Tottakai ylioppilas halusi korostaa omaa erinomaisuuttaan verrattuna maajusseiksi jääneisiin veljiinsä nähden. Moni kauppias ja ammattimies otti vielä myöhään itselleen suomalaisen nimet esim.turkulaiset porvari Silli ja rakennusmestari Piimänen.
Piimänen oli kotoisin Hämeestä. Hän vain noudatti kotiseutu8nsa perinnettä käyttää talonnimeä lisänimenään. Hänestä tuli Piimänen kun hän osti Piimäsen talon Turusta. Kotiseudulla hän oli Antti Heikinpoika (Järvi).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mummoni ja vaarini menivät naimisiin ja ottivat vaarin sukunimen kuten silloin kuului tehdä. Vaari oli täysin ruotsinkielisestä suvusta ja osasi suomea vain auttavasti. Mummoni oli täysin suomenkielisestä suvusta ja he asettuivat asumaan mummon kotitilaa jonka hän peri. Koko kunnassa ei ollut muita ruotsinkielisiä kuin vaarini. Vanhempani vaihtoivat ruotsinkielisen sukunimen vaarin kotikylän nimeen joka suomenkielinen joskus -60 luvulla. Tämä koska kaikissa virallisissa yhteyksissä heidän oletettiin puhuvan ruotsia koska sukunimi oli ruotsinkielinen. Helpotti elämää.
Käy peruskoulu loppuun niin tämäkin asia selviää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isänisänisäni vaihtoi 1900-luvun alussa nimensä kahdesti, ensin lähes suora käännös ruotsinkielisestä suomenkieliseksi ja sitten muutaman vuoden päästä hän päätti vaihtaa sukunimensä ihan toiseen suomenkieliseen nimeen. Tämän syytä en tiedä. Ammatiltaan hän oli opettaja, eli nimenvaihdosten tarkoitus ei liene ollut piilotella rikollista menneisyyttä. Ihan hyvän nimen valitsi: neutraali, lyhyehkö ja toimii myös kansainvälisesti. Tykkään!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sukunimen suomentaminen liittyi kansallistunteen heräämiseen ja kielikiistaan (svekomaanit vs. fennomaanit). Monet ruotsinkieliset säätyläiset suomensivat sukunimensä ja jopa tosiaan opettelivat suomenkielen. Halusivat tukea suomalaisen kansallistunnon heräämistä ja muodostumista. Näin 1800-luvulla. 1906 ja 1930-luvulla sitten oli enemmän kyse suomalaisen yhteiskunnan puolustamista venäläistämistä vastaan ja kolmekymmentä luvulla taas yhtenäisen kansakunnan tukemisesta.
Uutta tietoa, kiitos!
Eli isoisoisäni vastusti venäläistämistä ja suomensi sukunimensä tuolloin 1930-luvulla. Voi kiitos isoisoisä! Minä jatkan myös taistelua kaikkea mahdollista venäläistämistä vastaan. Tämän täytyy olla geeneissä. Tämä on kunnia-asia.
No kiireessä kirjoitin tuon vähän epäselvästi, ei toki enää 1930-luvulla ollut kyse venäläistämisestä, vaan tuoreen kansakunnan yhtenäisyyden rakentamisesta.
Nimien suomentamisen ensimmäisessä vaiheessa oli itse asiassa kyse venäläisten vallanpitäjien mieelyttämisetä: ruotsalaisen nimen vaihtamisessa suomalaiseksi haluttiin näyttää että enää ei olla ruotsalaisia. Tässä vaiheessa Venäjän suurin pelko olikin, että Suomi liittyisi takaisin Ruotsiin ja suomalaiseksi ryhtyminen oli siis heidånkin kannaltaan parempi vaihtoehto.
Sitten venäläistämisvuosien eli sortokausien aikaan ja jälkeen venäläisten pelko Suomen suhteen muuttui, ei enää pelätty, että Suomi liittyy takaisin Ruotsiin, vaan että Suomi itsenäistyy. Ja samalla muuttui myös nimien suomalaistaminen symboliikka ja poliittinen merkitys: suomalaisuudesta tuli vallankumouksellinen ja venäjån valloitusvaltaa vastustava identiteetti.
Vierailija kirjoitti:
Isänisänisäni vaihtoi 1900-luvun alussa nimensä kahdesti, ensin lähes suora käännös ruotsinkielisestä suomenkieliseksi ja sitten muutaman vuoden päästä hän päätti vaihtaa sukunimensä ihan toiseen suomenkieliseen nimeen. Tämän syytä en tiedä. Ammatiltaan hän oli opettaja, eli nimenvaihdosten tarkoitus ei liene ollut piilotella rikollista menneisyyttä. Ihan hyvän nimen valitsi: neutraali, lyhyehkö ja toimii myös kansainvälisesti. Tykkään!
Omassa suvussani on tehty sama. Taustalla oli muutaman vuoden kestänyt siirtolaisuus Ameriikkaan. Ameriikassa osattiin ääntää tietynlaisia suomalaisia nimiä helpommin kuin toisenlaisia ja vaikka retki jäi lyhyeksi, uusi nimi jäi käyttöön palattuakin.
Mun suvussa sekä suomensivat nimensä, että vaihtoivat kotikieleksi suomen. Eli isovanhempani puhuivat vanhempiensa kanssa ruotsia, mutta omille lapsilleen suomea. Eivät kuitenkaan ikinä ole kokeneet itseään suomenruotsalaisiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti et ole suomenruotsalainen. Ruotsinkielisiä sukunimiä annettiin valtavat määrät sellaisille suomalaisille joilla ei vielä ollut sukunimeä. Mikä järki siinä oli, että juuri ruotsinkielisiä nimiä, en tiedä... Esim. armeijassa näitä jaettiin.
Meilläkin oli suvussa Lindström ja Granlund. Kukaan ei puhunut ruotsia.
Ruotsinkielisiä nimiä, myös etunimiä annettiin siksi, että lapsia kastaneista ja väestörekisteriä pitäneistä papeista suuri osa oli ruotsinkielisiä. Ei ole mitenkään tavatonta, että täysin suomen- tai saamenkielisellä seudulla on ruotsinkielisiä nimiä. Joku Svarta on suomentanut sen sittemmin Mustaksi. Sukunimilain alkuaikoina nimi otettiin usein asuinpaikan mukaan. Siksi tämän tuhansien järvien maan asukkaissa on paljon Virtasia, Niemisiä, Järvisiä.
Osa täysin suomenkielisistä otti ruotsinkielisen sukunimen, kun lähti opiskelemaan ja sitten suomensi nimensä näinä juhlavuosina. Esim. Heikki Kukkonen otti nimekseen Henrik Rehnqvist. Suku sitten suomensi nimen Reenpääksi.
Isoisäni isä on etunimeltään kirkonkirjoissa ihan supisuomalaisela aluella Hans Wilhelm, kutsuttiin Vilhoksi ja Villeksi. Sukunimi tuli asuinpaikan mukaan ja oli -nen-päätteinen. Meillä on sitten hänen isänsä sukunimi, ihan suomalainen ruma nimi, kun isoisäni oli papereissa vuorotellen tämä -nen-päätteinen ja nykyinen, joka ilmeisesti virallistettiin, kun suomalaisilla piti olla sukunimet 1920-luvun alkuvuosina.
sukututkijana 30v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti et ole suomenruotsalainen. Ruotsinkielisiä sukunimiä annettiin valtavat määrät sellaisille suomalaisille joilla ei vielä ollut sukunimeä. Mikä järki siinä oli, että juuri ruotsinkielisiä nimiä, en tiedä... Esim. armeijassa näitä jaettiin.
Meilläkin oli suvussa Lindström ja Granlund. Kukaan ei puhunut ruotsia.
Ruotsinkielisiä nimiä, myös etunimiä annettiin siksi, että lapsia kastaneista ja väestörekisteriä pitäneistä papeista suuri osa oli ruotsinkielisiä. Ei ole mitenkään tavatonta, että täysin suomen- tai saamenkielisellä seudulla on ruotsinkielisiä nimiä. Joku Svarta on suomentanut sen sittemmin Mustaksi. Sukunimilain alkuaikoina nimi otettiin usein asuinpaikan mukaan. Siksi tämän tuhansien järvien maan asukkaissa on paljon Virtasia, Niemisiä, Järvisiä.
Virkanimikäytäntö oli Kustaa Vaasan asettama. Sen mukaan ihmisillä piti olla asiakirjoissa yksi etäläsödermanlandin murretta vastaava nimimuoto. Tämä koski kaikkia (ruotsalaiset, saamelaiset, suomalaiset, virolaiset. liiviläiset yms). Esim.skoonelainen Jöns Bo oli virallisesti Bo Johansson (Jönninpoika). Viranomaista ei kiinnostanut mikä oli henkilön oikea nimi. Virkanimet eivät olleet virallisia nimiä, lähinnä vastasivat nykyisiä henkilötunnuksia.
Tästä seurasi hassuakin: esim.ennen virkanimikäytäntöä kotiseudullani oli tuomiokirjoissa isäntä Kaup Nikkisson eli Kauppi Nikinpoika. Hänen maatilansa Kauppila oli halottu isänsä tilasta jonka nimi oli Nikkilä.
Virkakielen tultua käyttöön hänen nimensä muuttui muotoon Jacob Nilsson ja nykyisissä historiankirjoissa puhutaan Jaakko Niilonpoika vaikka tämä ei ollutkaan hänen oikea nimensä, mikä oli erittäin todennäköisesti Kauppi Nikinpoika.
Suomesta ei muuten ole säilynyt yhtään tuomiokirjoja Kustaa Vaasaa edeltävältä ajalta. Itse asiassa ei edes Kustaa Vaasan ajalta, vaan vasta paljon jålkeenpäin, Eli jotain sun tarinassa on sekaisin.
Sukunimiä alettiin ottamaan alueesta riippuen 1860-1880-luvulla Länsi-Suomessa. Myöhemmin talkoissa vaihdettiin ruotsalaisia sukunimiä suomalaisiin. Tämä oli osa kansallisromattista liikettä. Useimmat joilla oli ruotsinkielinen sukunimi ei ollut yhteyttä ruotsalaisiin, esim.ruotsalaisia sukujuuria.
Ruotsinvallan aikana sotilailla ja laillistetuilla käsityöläisillä piti olla lain mukaan tietyntyyliset ruotsinkieliset suku/lisänimet joita sitten jäi sukunimiksi.
Länsi-Suomessa ei yleensä käytetty (ainakaan asiakirjoissa) sukunimiä. Itä-Suomessa kyllä.
Monet otetuista nimistä oli ihanteellisesti erityisen suomalaisina pidettyjä. Siksi Virtasia, Jokisia, Järvisiä, Mäkisiä ja Lahtisia on niin paljon.
Myöhään Ruotsista tulleilla harvoin oli sukunimiä. Patronyymeistä luovuttiin Ruotsissa suuressa määrin vasta toisen maailmansodan aikaan kun ihmiset muuttivat teollisuustöihin maalta.
Monella varhain Suomeen tulleilla ruotsalaislla oli usein ruotsinkielinen nimi (paitsi niillä jotka suomalaistuivat ) mutta nimet olivat tulleet yleensä aseman tai ammatin mukaan, ei tuontitavarana.