Mainitse rikos, johon ihminen voi syyllistyä tietämättä, että kyseessä on rikos
Kommentit (343)
Tuodaan tyhjiä levyjä ulkomailta maksamatta teostosakkoa.
Myy itse ostamiaan alkoholijuomia toiselle henkilölle
Tutkija on hyvä ja antaa mahdollisimman seikkaperäisen tapahtumakuvauksen.
Melatoniinin tilaaminen esim. saksasta
Toisessa maassa voi helposti rikkoa lakia tietämättään.
Mä olen monesti parkeerannut väärin, kun en ole ymmärtänyt oikein niitä monimutkaisia merkkejä. Ei mikään iso rikos, mutta väärin silti.
Kunniansa puolustaminen liian järein keinoin.
Ylinopeuden ajaminen kesäyöllä ilman, että muuta liikennettä ei ole lainkaan, vaan ajaa ylinopeutta ajatuksella, että ei ylinopeudesta voida rangaista koska se ei aiheuta kenellekään mitään vaaraa.
Huomattavaa alinopeutta ajaminen silloin kun tähän ei ole mitään erityistä syytä. Mutta kuski uskoo, että hän voi ajaa 100km/h alueella 80 km tunnissa, koska hän uskoo, että nopeusrajoitusmerkki asettaisi vain ylärajan nopeudelle, eikä alempi nopeus voisi hänestä olla kenellekään vaaraksi, koska hän ei ole koskaan kuullut, että joku olisi saanut alinopeudesta sakkoja kun taas ylinopeussakoista hänkin on saanut kuulla kauan ennen ajokortin suorittamsita. Sitäpaitisi hän kokee, että hitaampaa vauhtia ajamalla hän ehtii reagoida ja havainnoida liikennettä paljon paremmin kuin nopeammassa vauhdissa.
Se vähän yksinkertaisempi mies
Vierailija kirjoitti:
Yhdyntä naisen kanssa.
Tervetuloa nykyaikaan!
Jos et tiedä milloin nainen on halukas,niin silloin kannattaa sinun jättää panematta muuta kuin nyrkkiäsi.
Vierailija kirjoitti:
Tuodaan tyhjiä levyjä ulkomailta maksamatta teostosakkoa.
cd levyille ei välttämättä enää kovin paljoa musiikkia tallenneta, kun tietokoneissa ei välttämättä edes ole mitään asemaa johon laittaa levyä.
Vierailija kirjoitti:
Aviorikos. Olin tietämättäni toinen nainen.
Aviorikosta ei nykyään enää ole.
Aviorikos poistettiin rikoslaista vuonna 1948.
Vierailija kirjoitti:
Aviomiehen pyllyyn tarttuminen ohikulkiessa. Pitäisi kysyä lupa.
Aviomiehen?
Oman säätynsä valehtelu. Se kielletään sukuoikeuslaissa.
Jokamiehen oikeuden väärinkäyttö. Esim. katkotaan oksia puista tai jäkälän keräys. Se ei ole sallittua ilman maanomistajan lupaa.