Millainen on psykoottinen masennus?

Eristäydyin täysin muista ihmisistä enkä enää tiennyt mikä on totta ja mikä ei.

Vierailija kirjoitti:

Ainakaan tuo viimeksi mainittu ei ole normaalia vaan Itsetuhoista. En tiedä menisinkö niin pitkälle että sanoisin psykoottiseksi oireeksi. Varmasti voi auttaa, mutta ei täällä vaan terapiassa. Otathan yhteyttä työterveyteen tai kouluterveydenhuoltoon? Pidät huolen itsestäsi?

No eiköhän heittämällä ole psykoottinen oire tuollainen. Apua pitää hakea ja heti!!

Up

Se on sellaista, että aloittelee tänne ketjuja rahkoista ja yoghurrt-tuotteista, kysellen niitä eläköitymisikäisille.

Minulla se oli itkuisuutta jolle ei tullut loppua. Kaikki on vain sumeaa. Puheen ja ajatuksen katkonaisuutta. Harhakuvitelmia.

Ajatus katkeili.

Kummallista herkkyyttä, jopa yliluonnollisuutta. Kuvittelin, että pystyn valitsemaan voittajaässäarvan tuntemalla arvan energian päältä. Kerran sain voittoarvan 3 kertaa peräkkäin.

Vaikka olin kyvytön, jollakin tavalla pystyin kuitenkin huolehtimaan itsestäni. Tein erikoisia taloudellisia valintoja, jotka osoittautuivat kannattaviksi. Vain, koska joku asia tuntui minusta hyvältä. Tätä energiaa ja herkkyyttä kaipaan.

Etsiydyin hyvien ihmisten seuraan. Pahat ahdistivat.

Jotain suojelusta kuitenkin, vaikka olin haavoittuva.

Vierailija kirjoitti:

Lisään vielä edelliseen kommenttiini, että joskus ja melko usein oireena on ollut myöskin syvä toivottomuus, mitä psykoottisesti masentunut ihminen kokee. Henkilö saattaa kokea myös voimakasta syyllisyyttä ja itsesyytöksiä, mitkä hänelle itselleen kuvautuvat normaalina, mutta ulkopuolisen arvion mukaan kohtuuttomina. Psykoottisesti sairastunut ihminen ei itse tunnista oireitaan psykoottisiksi tai epärealistisiksi ennen kuin hän on parantunut sairaudesta.

Psykoottisesti sairastunut ihminen ei itse tunnista oireitaan psykoottisiksi tai epärealistisiksi ennen kuin hän on parantunut sairaudesta.

Pitääkö tämä aina paikkansa? Minulla on ollut aika häröjä olotiloja (esim. täysin suhteettomia pelkoja), mutta ei koskaan niin, etten olisi ollut siitä tietoinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisään vielä edelliseen kommenttiini, että joskus ja melko usein oireena on ollut myöskin syvä toivottomuus, mitä psykoottisesti masentunut ihminen kokee. Henkilö saattaa kokea myös voimakasta syyllisyyttä ja itsesyytöksiä, mitkä hänelle itselleen kuvautuvat normaalina, mutta ulkopuolisen arvion mukaan kohtuuttomina. Psykoottisesti sairastunut ihminen ei itse tunnista oireitaan psykoottisiksi tai epärealistisiksi ennen kuin hän on parantunut sairaudesta.

Psykoottisesti sairastunut ihminen ei itse tunnista oireitaan psykoottisiksi tai epärealistisiksi ennen kuin hän on parantunut sairaudesta.

Pitääkö tämä aina paikkansa? Minulla on ollut aika häröjä olotiloja (esim. täysin suhteettomia pelkoja), mutta ei koskaan niin, etten olisi ollut siitä tietoinen.

Siinä tapauksessa et ole ollut psykoottinen. Pelot voivat liittyä esimerkiksi läheisriippuvaisuuteen tai ocd:hen. Itsellä psykoosin aikana läheisriippuvaisuus kärjistyi siihen, että olin varma, että mun kaverit oli itsetuhoisia ja kuolleet, tai joku oli ampunut heitä, tai että he olivat murhanneet jonkun. Nyt kun kirjoitan, niin ei kuulosta kyllä loogiselta ollenkaan. Olen vasta hetki sitten havainnut minussa läheisriippuvaisuuden piirteitä, mutta niitä on ollut minussa aina. Pelkään, että läheiseni ovat kuolleet, jos he eivät vastaa minulle. Nyt ilman psykoosia en anna sen ottaa itsestäni valtaa, vaan pystyn odottamaan, josko he minulle vastaisivat, enkä sen sijaan soita poliisille.

Psykoosissa tein lukemattomia ilmoituksia poliisille kavereistani, joiden epäilin olevan itsetuhoisia. Kerroin myös poliisille, että olen tavannut ihmisiä, joiden uskon esittävän kavereitani. Siinä kohtaa poliisi kysyi minulta, onko minulla mielenterveysongelmia, ja vastasin myöntävästi. Onneksi en saanut sakkoja tai muitakaan ongelmia tuosta kun soittelin usein hätäkeskuksesn. Tein myös katoamisilmoituksia julkisuuden henkilöistä, mutta niitä ei otettu vastaan.

Oikoluettuani tämän ihmettelen, miten kirjoitan noin kirjakieltä 😂😂😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennus oli syventynyt 7 vuotta, kunnes upposi psykoosiin.

Itselläni oli jatkuvan kammottavan olon (sielussa, mielessä ja ruumiissa) lisäksi harhoja. Kuvittelin, että minua seurattiin videokameralla jatkuvasti. Että elämäni olisi jokin koe.

Ajattelin myös, että olen valehdellut kaikille. Kaupungilla käveleminen oli mahdottomuus, kun tuntui, että kaikki katsovat läpi virheisiini ja valheisiini. Mitään valheita ei ollut.

Pään sisällä oli ihan omat sfäärit. Saatoin yhtäkkiä huomata, että olin veitsen kanssa raastamassa ranteita auki. Autolla huomasin myös muutamaan kertaan päätyneeni johonkin paikkaan, eikä minulla ollut mitään mielikuvaa matkasta (ajoinko jonkun yli esimerkiksi).

Tunsin raajani vieraiksi. Kädet tuntui olevan jonkun toisen kädet. Jalat veivät minua kuin matkustajaa. Koin asuvani päässäni pienessä ohjauskeskuksessa.

Jumalalle kiitos, olen parantunut. Nyt jo 10 vuotta terveenä :) Ihana mies ja lapset. Elämä mallillaan.

Jaksamista ja myötätuntoa kaikille sairastaville. Muistakaa, että voitte parantua. Itse en uskonut sitä koskaan tapahtuvan. Olin täyzin varma, että elämäni tulisi olemaan sellaista loppuun saakka. Minulla ei edes ollut mitään syytä masennukselle. Kemikaalit aivoissa pyllyllään.

Teidän aikanne koittaa vielä ja kaikesta mustasta huolimatta tämäkin kokemus on arvokas ja voitte katsoa sitä vielä joskus hellästi hymyillen.

Hei! Siteerasin tekstiäsi blogiini. Toivottavsti se on ok? Löytyy postauksesta "minulla on harhoja"

Linkki blogiin: https://www.lily.fi/blogit/vaara-halytys/

Hei, en ole henkilö, jonka tekstiä siteerasit.  Saitko luvan tekstin lainaamiseen ennen julkaisua? MInusta on erittäin epäeettistä ja mautonta  lainata näitä tekstejä kaupallisiin tarkoituksiin ilman lupaa. 

Älkää sitten sekoittako tuollaista hölynpölyä sellaiseen tiiviiseen gang stalkingiin jossaa metodina on itseasiassa juuri sen tapaiaia mitä tässäkin on kuvailtu. Fiksut eivät hetkeäkään mielen terveyttään (niinkuin yks mun tuttu) vaanhuomaavat järjestetyt jutut, jotka monet aivan uskomattomia eli kuulistaa juuri tuollaisilta harhoilta. (Seurataan maalitetaan, hakkeroidaan laitteet jopa tv) Mutta ei hätiä. Gang stalking on yleensä monien tiedossa. Myös niiden,jotka eivät ole siinä mukana tekijänä, eli jotka tietävät, että väitteissä on perää, siitä huolimatta että monet kuittaavat hölynpölynä.

Mutta gang stalkingin uhri ei yleensä noista edes kerro. Koska vaarallista. Juuri silloin joku saa aiheen väittää että olisi mt-ongelmia. No läheiset tietää että ei ole ja voivat todistaa niin, vaikka eivät olisikaan tajunneet gang stalkingia henkilön ympärillä.

Psykoosissa lähettelin tuhansia viestejä kaverilleni, koska uskoin, että ne voivat pelastaa hänen henkensä. Jälkeenpäin vituttaa, miksei se kaveri voinut blokata mua tai kertoa mulle, että olen sekaisin. Päädyin tekemään hänestä rikosilmoituksen, koska luulin, että hän on kuollut ammuskelussa. Psykoosista päästyäni koin ihan järkyttävää syyllisyyttä siitä, mitä olin tehnyt. Nyt olen ymmärtänyt, että se oli psykoottista masennusta, ainakin luulen niin.

Psykoosissa etsin mun kaveria netistä, koska olisin halunnut jutella hänelle. Tapasin paljon ihmisiä, joita luulin häneksi. Mulla oli kikissä keskustelu käynnissä jonkun tuntemattoman kanssa, jota luulin mun kaveriksi. Lähetin hänellekkin tuhansia viestejä, joihin hän ei ikinä vastannut. Muistan, että kävin hänen kanssaan keskustelun järven jäällä olemisesta, ja siitä, että pelkäsin hänen putoavan jäihin.

Oikeasti se mitä oli tapahtunyt, oli siis niin että olin lukenut Jodelista viestejä, joiden luulin olevan minun kaverini kirjoittamia, ja toimin niiden mukaan. Tiesin siis kaverini käyttävän jodelia, josta harha alkoi. Hain paljon apua itselleni tuohon kaverisuhteeseen, koska tunsin, että jokin on vialla. Elin tämän kaverin kautta ja analysoin hänen koko elämäänsä. Yhdessä vaiheessa olin vakuuttunut siitä, että olimme sukulaisia (meillä on samaa näköä, ja sukujuuret ovat samasta lähi-idän maasta). Olin myös varma siitä, että hän on alkoholisti, joten soitin al-anonin läheisten puhelimeen, jossa minut otettiin tosissaan. Se tuntui hyvältä. Keksin tarinoita kuinka mun kaveri oli ajanut humalassa autoa, ja häneltä oli otettu kortti pois. Keksin tarinan, että hän oli ollut väkivallanteossa mukana. Kaiken tämän aikaa myös huusin parvelkeelta hänen nimeään ja rukoilin ääneen hänen puolestaan. Naapurini kuulivat tämän ja tulivat kysymään, mikä on vialla.

Muistan, että poltin kynttilöitä mun kaverin muistoksi, ja leikin tulella paljon mun asunnossa. Pelkäsin myös pahoja henkiä, joita yritin karkottaa pois hajusteilla. Koin myös kiputiloja psykoosissa; tein yhden asian, ja sen jälkeen tunsin, kuinka joku olisi vetänyt minua lujaa korvasta. Luulin, että se oli rangaistus siitä, mitä olin tehnyt. Sain myös helpotusta selkäkipuuni, kun luulin, että kaverini oli kuollut, ja kun itkin sitä, selkäni naksahti omalle paikalleen. Kuulin mun kaverin äänen mun päässä, ja vastasin hänelle tekstiviestein. Edelleen mulla on ikävä sitä, että voisin kirjoittaa jollekkin mitä vaan, siksi olen täällä. Jos olen erityisen yksinäinen, soitan kriisipuhelimeen tai päivystäville sairaalapastoreille ympäri Suomea. Helsingin, Espoon ja Kuopion sairaalapastorit ovat kuitenkin olleet tosi epäystävällisiä ja kiireisiä, evätkä ole halunneet auttaa minua, koska en ole sieltäpäin. En uskalla enää soittaa normaaleille papeille, koska he eivät tiedä, mitä on skitsofrenia tai psykoosi. Espoossa olisi vaikka kuinka paljon päivystäviä pappeja, joille soitin psykoosissa, mutta he alkoivat tunnistaa minut, joten lopetin sinne soittamisen. Muistan soittaneeni Raaheen, varmaankin sairaalapapille, joka kysyi minulta, olenko ollut väkivaltainen, kun minulla kerran on psykoosi. Se tuntui loukkaavalta. Voisin kertoa psykoosistani vaikka kuinka paljon, mutta lähetän tämän kommentin ensin.

Minä luulin psykoosissani, että päähäni on asetettu siru ja ajatukseni luettiin. Sirunasennus tapahtui korvaoperaatiossa. Samanlainen korvaoperaatio tehtiin oikeasti myös erään tunnetun kansanedustajan pojalle ja hän kuoli siihen. Epäilin, että hänellekin oli yritetty asentaa sirua, mutta se epäonnistui. Tällaista harhaa...

Kerroin yhdelle papille tarinan siitä, että perheeni on kääntynyt juutalaisuudesta kristinuskoon. Hän ei uskonut sitä, ja se sai minut itkemään. Toinen pappi ymmärsi minua, ja matkustin monta tuntia espooseen tapaamaan häntä hänen pyynnöstään. Myöhemmin selvisi, että hän tuntee äitini, mutta ei tunnistanut minua.

Kerroin tarinoita siitä, että äitini on riitautunut eri seurakuntien kanssa. Soitin Joensuuhun papille, missä sain luurin korvaani, kun kerroin tämän tarinan. Soitin myös lapsuudenseurakuntaani, jonka kanssa äitini on riitautunut, ja keskustelin rippipappini kanssa siitä, mitä messiaaninen juutalaisuus on. Yritin soittaa myös entiselle diakonilleni, mutta hän ei halunnut ottaa puheluani vastaan.

Olen perustanut twitter tilejä, joissa olen kertonut osia tarinastani, mutta pelkään kertoa kaikkea yhdellä tilillä tunnistamisvaaran vuoksi. Perustin twitteriin tilin, jossa kerroin, kuinka moneen kriisipuhelimeen olen soittanut, ja arvostelin niitä siellä. Välillä päivitän sitä edelleen, mutta hävettää, että siellä on 200 seuraajaa, joten en voi siellä olla täysin rehellinen kaikesta. Siksi on monta tiliä. Tein myös tilin, jonka ristin salaisuustiliksi, jossa kerroin epätosia tarnoita ja jaoin poliittisia mielipiteitä. Muutama julkkis blokkas mut sen takia. Myös Niko Saarinen on blokannut mut snapchatissa, koska laitoin hänelle vahingossa snäpin, jossa luki OLEN VIHDOINKIN VAPAA!!!!! tms 😂. Tuolla viittasin siis siihen, että luulin, että minua stalkanneet ihmiset olivat lopettaneet stalkkaamiseni.

Jatkoa edelliseen, vaikka tuskin ketään kiinnostaa.

Muistan soittaneeni johonkin päihdepuhelimeen ja irti huumeista -linjalle, jossa väitin, että kaverillani on huumeongelma. Samaan aikaan minulle oli tullut postiin paketti, jossa ei ollut lähettäjää. Olin varma, että kaverini oli lähettänyt minulle pommin, huumeita tai luujauhetta. Kävin hakemassa paketin, josta paljastui minun soittotietoni helmikuulta 2022. Olin soittanut niin monta puhelimua, että elisan nettisivut eivät pysyneet siitä kärryillä, joten he lähettivät minulle puhelutietoni koko kuulta paperisena. Papereita tuli kaksi kiloa. Tuli siis mieleen siitö, kun soitin Lahteen nuorelle diakonille, jolle selitin koko tämän asian, ja hän löi minulle luurin korvaan. Olin varmaankin ahdistava siinä maniassani, mutta kyllö he aikuisina ihmisinä, Joensuussa ja Lahdessa olisivat jotenkin mukavammin päättää puhelun.

Vaasassa oli mukavimmat sairaalapastorit, niiden kanssa puhuin vaikka kuinka kauan, ja heiltä sain terapeuttisuosituksenkin. Tampereen sairaalapastorit taas olivat vanhoja ymmärtämättömiä. Helsingissä minua sanottiin Vuokoksi, joka ei ole nimeni. Lukemattomia puheluita, kerta kaikkiaan. En usko, että on kaupunkia, jonka papeille en ole soittanut, paitsi Ylöjärvi, Ylistaro ja Sastamala. Varmaan johtuu siitä, että heillä ei ole päivystävää pappia.

Alunperin hain kriisipuhelimia, koska luulin, että mun kaveri oli itsetuhoinen, ja koitin hankkia hänelle apua. Etsin kaikkien diakonien numerot, mitkä vain löysin. Yhdessä vaiheessa olin varma, että kaverini oli lyönyt raskaanaolevaa tyttöystäväänsä vatsaan, ja vauva oli kuollut. Todellisuudessa raskautta ja tappelua ei ollut ollut. Kuten sanottu, elin tämän kaverin elämää, ja keksin tarinoita siitä, mitä hänelld olisi sattunut. Pahimmalta tuntui se, että hän oli saanut alastonkuviani ennen kuin sairastuin psykoosiin, ja psykoosissa halusin, että hän poistaa ne, koska pelkäsin niiden joutuvan vääriin käsiin.

Harmittaa edelleen, että jouduin psykoosiin ja maniaan. Olin kuitenkin ehtinyt varoittaa psykiatriani siitä, että epäilen itselläni olevan kaksisuuntainen. Seuraavan kerran kun näin häntä, olin katatonisessa tilassa, jonka hän diagnosoi heti ja sain lääkkeet. En kuitenkaan alkuun syönyt niitä säännöllisesti, joten psykoosini pitkittyi. Sen jälkeen tuli se kamala masenus ja syyllisyydentunto. Se tuntui niin mustalta, ja ylitsepääsemättömältä. Siinä kohtaa jouduin sairaalaan, ja se oli hyvä asia. Lähettelin sairaalasta edelleen viestejä sille mun kaverille. Pidin mun sijaintia päällä sen puhelimessa jostain syystä, en osaa oikein selittää, miksi. Varmaan halusin jonkun tietävän, missä olen, erityisesti hänen. En koskaan tavannut häntä kuitenkaan kasvotusten. Hän tuli kuitenkin ovelleni kerran agressiivisena, koska olin taas kerran ottanut häneen yhteyttä, vaikka ei olisi pitänyt. Se oli tosi pelottavaa. Soitin poliisit hänen peräänsä vasta päivää myöhemmin, mutta häntä ei saaru kiinni. Yada yada yada, voisin taas jatkaa näitä juttuja loputtomiin.

Kerroin päihdepuhelimessa tarinan siitä, että kuvitteellinen kaverini on päihdepsykoosissa osastolla, ja että hän on lähellä kuolemaa. Kerroin asiasta hyvin tarkasti, ja kuulosti siltä, että vastaajana ollut mies olisi saanut paniikkikohtauksen. Lopetin puhelun sanoihin mutta sulla taitaa olla muita soittajia jonossa, joten heippa. Olin niin tottunut soittamaan kriisipuhelimiin, että tiesin, miten niihin vastataan, ja miten ne lopetetaan. Psykoosini jälkeen olen miettinyt, jos voisin itsekkin joskus toimka kriispuhelintyöntekijänä. Itseni parantelu on kuitenkin vielä kesken, joten en todellakaan voisi nyt toimia siinä tehtävässä.

Olen myöskin iloinen huomatessani, että vihdoinkin pystyn kirjoittamaan pitkää tekstiä, enkö vain lyhyitä viestejä, niinkuin mun manian ja psykoosin aikana. Kirjotin kirjaimellisesti tekstareita, joissa oli vain yksi sana. Kirjoitin kaverilleni monta kertaa hengitä, koska luulin, että hän oli saamassa paniikkikohtauken. Oikeasti en voinut tietää siitä mitään, koska hän ei vastannut viesteihini. Luulin, että meidän välillö oli jokin maaginen tai telepaattinen yhteys. Se taitaa olla hyvin tyypillinen psykoosin oire.

Kiitos Psykoositar kirjoituksista. Ne avasivat näkemään mitä mielessä voi liikkua psykoosin aikana. Itselleni läheinen henkilö kärsii mt-ongelmista ja hänen maniansa menevät psykoosiin saakka. Sairaudentuntoa hänellä ei ole.

Olemme kriisitilanteessa suhteemme kanssa ja etsin kirjoituksia jotka valottaisivat asioita. Pettäminen tuntuu olevan hyvinkin yleistä maniassa ollessa ja siksi etsinkin kokemuksia ja kirjoituksia voiko siitä selvitä. Eli onko pettäminen tahdosta riippumatonta vai pelkkää kpäisyyttä, nämä näkökannat tuntuvat vaihtelevan paljon.

Minä sairastin nuorena psykoottisen masennuksen, kesti ehkä puolisen vuotta. Oireita olivat:

Ajoittaiset kuuloharhat; saatoin kuulla toisen ihmisen puheen muuttuvan oudoksi, pahansuovaksi, ilkeäksi "noita-akan" puheeksi. Kokemus oli samantapainen, k.nuorena kannabiskokeiluissa. Vain kerran kuulin  käskyjä hypätä liikkeessä olevasta autosta. (Siinä tilanteessa jotenkin pystyin kuitenkin tajuamaan, mikä "aiheutti" hirveän olon -toisen ihmisen halveksuva puhe- ja keskeytin puhujan. Kuuloharha katosi.

En ymmärtänyt, että ihmisen pitää syödä. Joskus reagoin näläntunteeseen ja söin kylmää hernekeittoa purkista, naminami...

Olin hirveän hypokondrinen ja kävin opiskelijaterveydenhuollossa usein. Lääkäri tutki joitain veriarvoja, ja lopulta kysyi erittäin varovasti ja hienotunteisesti: "Onko ollut masentuneisuutta...?". En ollut edes huomannut, että itkin lähes koko ajan. Käynnin jälkeen menin samantien tilaamaan samasta paikasta ajan psykiatrille. Kävi tuuri, lääkäri oli tosi hyvä, ja halusi tarkkailla tilannetta niin, että määräsi tulemaan vastaanotolleen kerran viikossa. Lääkitykseksi määräsi s.s.r.i-lääkettä ja peratsinia. Enpä tiedä sitten, mitä olisi tehnyt, jollen olisi jatkossa tullut paikalle. Luultavasti ensin olisi yrittänyt ottaa yhteyttä, mutta jos en olisi vastannut, olisi varmaankin kirjoittanut tarkkailulähetteen sairaalaan -niinkuin olisi siinä tilanteessa pitänytkin.

En ymmärtänyt levätä, vaan harrastin hirveästi liikuntaa. Koska söin vähän, laihduin rutkasti.

Normaalit aistimukset olivat voimakkaampia k.normaalisti. Musiikki vaikutti hyvin paljon, värit melkein sattuivat silmiin.

Paranin pahimmasta.

Syitä paranemiseen psykoottisesta masennuksesta olivat uskoakseni henkinen kasvu (valitettavasti ei pysyvä): pystyin sietämään ja tarkkailemaan hyvin repiviä tunteita, kuten mustasukkaisuutta ja kateutta, ja huomasin, että niistä ei tarvitse seurata mitään! Ne eivät totisesti tunnu "kivoilta", mutta en vain reagoinut niiden mukaan -ja ne jotenkin lievenivät.

Uskon myös, että lääkitys ja tapaamiset psykiatrin kanssa auttoivat.

Kurjaa oli, että lähipiirini ei ymmärtänyt tilaani, vaan minut tuomittiin tunteistani, ja jotkut pyrkivät kasvattamaan minua. Käytökseni ei taatusti ollut hyvää, suutuin helposti ja kohtuuttomasti. Epävakaa persoonallisuushäiriö on edelleen :-(.

Käytöksestä voi ihmistä moittia, mutta mielestäni on kohtuutonta tuomita ketään tunteista. Tunnen niitä kaikkia, vaikka joskus niitä onkin vaikea kestää.

Psykoottisesta masennuksesta voi parantua. 

Eräästä on taidettu valehdella tuollaista,mutta hauskaa mikä sotku syntyi, kun eräät tajusivat valheiksi. Oikeesti niiden ilme olisi näkemisen arvoinen, jotka ihan tosissaan uskoneet valheisiin ja vielä selitelleet jotain "asiantuntevaa" paskaa. Siis jos eivät tienneet, että heille on valehdeltu melkein säälittää hyväuskoisuus, mutta ne jotka mukana valehtelussa ja rikoksissa ei ole painokelpoista mikä olisi pikea rangaistus tuollaisille ihmissaastoille. Ja kun vielä tajuavat mitä vakavia rikoksia tuolle väitetyllä mt- tapaukselle on tehty, luulisi että hävettäisi. Niitä jotka tienneet, ei tietenkään hävetä. Mikä sitten oikeuttaisi tuollaiseen heidän mielestään.Täytyy olla läpimätä ihminen. Niitä riittää Suomessakin.

Mulla on dg psykoottinen masennnus.

 

Olin motorisesti hyvin hidas, pysähtynyt ja poissaoleva. Olin varma, että netflix lähettää mulle viestejä, tehdä itsemurha. Vakuutuin, että mun asiakas lähetti  tekstiviestin en tule vastaanotolle, koska tapan itseni oli kehoitus mulle tehdä sama. Ajattelin, että ihmiset haluavat mulle pahaa, etenkin lääkärit. Ajattelin et joku osaa lukea mun ajatuksia ja ihmettelin, miten mun ajatukset pääsee pois mun pään sisältä. Pelkäsin kanssa, et poliiseja ja lansseja nähdessäni, he tulevat hakemaan minut, et olin tehnyt jotain pahaa ja nyt mua tullaan rankaisemaan. Oli vaikeuksia liikkua ulkona sen takia. Kuulin askeleita ja oven avauksia kotona, vaikka ketään ei ollut paikalla ja soitin tämän vuoksi monta kertaa häkeen. Ajattelin, että lääkärit valehtelee mulle ja kirjaukset ei oo todellisia käynneistä. Epäilin kans jatkuvasti oonko totta. En tunnistanut itseäni peilistä ja kehoni oli kadonnut. Ajattelin, että ollessani mielenterveys chatteihin yhteydessä, keskustelen robotin kanssa. Mulla oli kokoajan paha tunne siitä, et mun vanhemmat kuolee. Mietin tosiaan jatkuvasti mikä on totta ja mikä ei. Pohdin sitä hengitänkö, syönkö, olenko juuri nyt menossa nukkumaan. Kyseenalaistin kaiken toiminnassani ja muiden toiminnassa, tekevätkö ihmiset oikeasti näin? Mun oli vaikea ymmärtää, et mua haluttiin vaan auttaa terveydenhuollossa, mut tuntui tosiaan siltä, et ne vaan haluu sekoittaa mun päätä sanomalla et oon harhainen. Olin tosi vihainen niille. 

Masennus johon liittyy psykoottisia oireita. Tyypillisesti masennusoireet ovat vaikeita.

Usein psykoottiset oireet ovat hallusinaatioita, harhaluuloja tai depressiivinen stupor, eli sulkutila.

Masennukseen eivät lähtökohtaisesti kuulu aistiharhat, jotka taas ovat skitsofrenian tyypillinen oire. Erilaisia sairauksien sekamuotoja tietysti on.