Jos jollain menee suhteessaan huonosti ja on ollut ihastunut toiseen...

Varmasti on.

On

Mikä auttaisi?

Onko järkevää katkoa yhteys ihastukseen?

että jos vaikka olisi hyödyllistä pitää jostakusta, niin sitä pitämisen tunnetta löytyy jostain?

Itellä on aina tunteet löytyneet vaimoa kohtaan kun hän on ottanut kalun suuhun ja imenyt sieltä lastit ulos.

On, koettu on parikin kertaa 20 vuoden aikana. 

Ehkä pointtina onse, että jos apn tunteet ovat _kadonneet_ . Jos niitä ei ikinä olisi ollutkaan prognoosi olisi huonompi.

Entä jos kyseessä on mies, joka on ihastunut?

Löytääkö mies tunteet samalla tavalla uudestaan kuin nainen? Varsinkin jos ihastus vetoaa fyysisesti.

Naiset osaavat usein työstää tunteitaan.

Ap

On. Älä anna ihastuksen johtaa mihinkään. Yritä kohdistaa lämpimät sanat ja teot puolisoasi kohtaan.

Kaivakoon toiseen ihastunut itsestään selkärankaa erota puolisostaan jos tunteet ovat "kadonneet", ja näin voi sitten SEN JÄLKEEN ruveta hyvällä omallatunnolla hankkimaan itselleen uutta suhdetta jonkun toisen kanssa. Samalla antaa puolisolleen mahdollisuuden hankkia tahollaan uusi hyvä suhde, jossa niitä tunteita löytyy luonnostaan.

Naisena ihan rakastuinkin toiseen mieheen, mutta siitä on jo monta vuotta. Emme mieheni kanssa eronneet, suhteemme on parantunut vähitellen. Tuo rakastuminen tapahtui myös pikkulapsia-aikana ja aika paljon on perää neuvossa, ettei sinä aikana kannata erota (jos ei aivan tosissaan halua, toki jokainen tekee niinkuin tahtoo). Elämä on aika äärimmäisen erilaista kun lapset ovat isoja, koululaisia ja elämään mahtuu omat jutut ja miehen kanssa päästään treffeille kahdestaan aikalailla milloin vain. Oon ihan mielettömän kiitollinen siitä, että mieheni katsoi mua vielä silloinkin ja annettiin suhteelle mahdollisuus vielä. Vaikka aika suhteen kukoistamiselle tulikin sitten vasta monta vuotta myöhemmin. Noin pari vuotta mieheni tuntui minusta ihan ok:lta ja tuo toinen pyöri aika säännöllisesti mielessä, kamala syyllisyys. En usko, että miehellänikään aivan perhoset lepatti vatsassa vaan oli stressaantunut ja menettämisen pelkoa kuulema. Suunnilleen kolmantena vuonna tuosta elämä alkoi kirkastua ja tilaa parisuhteelle oli enemmän sydämessä. 4 v kuluttua aloin pikku hiljaa ihmetellä miehessäni puolia, mitä en ollut ainakaan pitkään aikaan nähnyt ja ihastuin vähä vähältä enemmän. Meillä oli sitten kahden kesken hääpäivämatka aurinkoon ja se oli elämäni ihanin kokemus. Niin paljon rakastuin mieheeni, että nyt jos tosta lähtisi niin sydän särkyisi. Aika hassua, että sen kanssa on ollut joskus pelkkää riitaa.

Vierailija kirjoitti:

Naisena ihan rakastuinkin toiseen mieheen, mutta siitä on jo monta vuotta. Emme mieheni kanssa eronneet, suhteemme on parantunut vähitellen. Tuo rakastuminen tapahtui myös pikkulapsia-aikana ja aika paljon on perää neuvossa, ettei sinä aikana kannata erota (jos ei aivan tosissaan halua, toki jokainen tekee niinkuin tahtoo). Elämä on aika äärimmäisen erilaista kun lapset ovat isoja, koululaisia ja elämään mahtuu omat jutut ja miehen kanssa päästään treffeille kahdestaan aikalailla milloin vain. Oon ihan mielettömän kiitollinen siitä, että mieheni katsoi mua vielä silloinkin ja annettiin suhteelle mahdollisuus vielä. Vaikka aika suhteen kukoistamiselle tulikin sitten vasta monta vuotta myöhemmin. Noin pari vuotta mieheni tuntui minusta ihan ok:lta ja tuo toinen pyöri aika säännöllisesti mielessä, kamala syyllisyys. En usko, että miehellänikään aivan perhoset lepatti vatsassa vaan oli stressaantunut ja menettämisen pelkoa kuulema. Suunnilleen kolmantena vuonna tuosta elämä alkoi kirkastua ja tilaa parisuhteelle oli enemmän sydämessä. 4 v kuluttua aloin pikku hiljaa ihmetellä miehessäni puolia, mitä en ollut ainakaan pitkään aikaan nähnyt ja ihastuin vähä vähältä enemmän. Meillä oli sitten kahden kesken hääpäivämatka aurinkoon ja se oli elämäni ihanin kokemus. Niin paljon rakastuin mieheeni, että nyt jos tosta lähtisi niin sydän särkyisi. Aika hassua, että sen kanssa on ollut joskus pelkkää riitaa.

Ihanasti kirjoitettu. Pikkulapsiaika voi olla todella rankkaa ja vaikka en varsinaisesti rakastunut toiseen, pettymykset ja yksinjääminen ja univelkaa saivat tunteet kuolemaan. Tunteet voivat kuitenkin näemmä palata hiljalleen, kun jaksoimme sen läpi. Yksi juttu on se että täytyy mennä eteenpäin ja pitää huolta ensimmäisenä itsestään (happimaskivertaus). Ei voi palata taakse siihen mitä joskus on ollut, jos siinä on näin luettuna mitään järkeä. Tästä voi tulla suhde 2.0, mutta tahtoa se vaatii.