Pystytkö peseytymään 5 min suihkussa?
Otin aikaa. Vaikka olisin kuinka nopea, en pitäisi suihkua päällä kun saippuoin, niin shampoon ja sen jälkeen hoitoaineen huuhtominen pitkistä hiuksista ei onnistu 5 minuutissa.
Kommentit (1347)
Mulla menee jo yli 5 minuuttia pelkkien hiusten pesuun ja hoitoaineen huuhteluun vaikka on ihan vaan olkapääpituiset normaalipaksuiset hiukset. Jos kiirehdin niin hiukset jää lähmäisiksi.
Kyllä siinä veden juoksutuksessa eli hiusten ja vartalon huuhtelussa menee ainakin 10-15 minuuttia vaikka teenkin itse pesut hana suljettuna.
Pystyn, hiukset pitkät mutta en pese niitä jokapäivä. Hanan pidän kiinni aina pesuainetta laittaessa. Tämä on nimenomaan asennekysymys. Suomessa on ennenkin ollut vaiketa aikoja ja pula-aikaa. Näistä on selvitty yhdessä kansana.
Tässä pitää miettiä kokonaisuutta, eikä vaan itseään.
Ärsyttää minä minä tyypit, jotka vaahtoavat täällä että minähän olen tunnin suihkussa ja kulutan sähköä oikein extrapaljon koska MINÄ olen tärkein enkä välitä muista. Vaikka jokaisella on omilla tavoillaan nyt mahdollisuus vaikuttaa tilanteeseen.
On väärin ajatella, että sillä ei ole väliä mitä yksi tekee. Jos kaikki tuhlaisivat mielin määrin täällä ollaan pian pulassa, säästämällä jää muillekin ja ehkä pärjätään ilman sähkökatkoja talvi.
Vierailija kirjoitti:
fhkkgf kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hhhhjgg kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ghjj kirjoitti:
Lisäyksenä vielä että pelkästään maailmanlaajuiset huonekalumarkkinat ovat ~500 miljardia euroa ja se kasvaa vuosittain ~5% vuosivauhtia. Eli siitä voi lähteä miettimään sitten muiden markkina-alojen energiarohmuja. Tässä energiavouhotuksessa mielestäni tärkein asia olisi nimenomaan paluu (globaalilla tasolla) kestäviin kalliimpiin tuotteisiin. Vähemmän valikoimaa, mutta laadukkaampaa ja esteettisesti miellyttävämpää. Köyhällä ei ole varaa halpaan.
Ajatelkaa elämänne jokaista osa-aluetta 5 minuutin suihkujen sijaan. Tekstiilijätteenkin määrä ja sen kasvu on aivan järkyttävällä tasolla. Tarvitsetko todella sen H&M rätin viidellä eurolla, kun heität sen pois väriin kyllästyttyäsi ja joka on niin nyppyinen kuivausrummun jäljiltä ettei sillä ole jälleenmyyntiarvoa? Älkää laittako vaatteita kuivausrumpuun muutenkaan. Lakanatkin tarvitsevat rumpua vain jos on karvaisia lemmikkejä tai tiettyjä allergioita. Laittakaa kuivaustelineeseen. Ja miten olisi myös lasten opettaminen pesemään pyykkiä niin ei tarvitse väittää että vaatteet on pakko rummuttaa kun on 7 lasta ja kukaan ei auta. Olen vain kuullut tämän selityksen usein joten älkää vetäkö hernettä nenään, kun tiedän varsin hyvin ettei se koske kaikkia.
Ajatelkaa kaikkia pieniä tekoja älkääkä henkisesti kuristako toisianne suihkujen takia!
Kuivausrumpu voi lömmityskaudella viedä vähemmän energiaa kuin narukuivaus, jos on lämpöpumpputekniikalla toimiva uudenaikainen kuivuri.
Narukuivaus ei tietääkseni vie yhtään sähköä. En nyt ymmärrä miten narukuivaus vie sähköä ellei ole niin pönttö että nostaa asunnon lämpötilaa sen takia? Avaisitko vähän. Yleensä kun esittää jotain tuollaista olisi hyvä lisätä: , "koska x". Vai onko energianegatiivinen talous? Narukuivaaminen olisi silti järkevämpää.
Veden haihtuminen vie energiaa, eli joutuu lämmittämään enemmän vaikkei lämpötila nouse
Ei nyt kovin kummoinen selvennys. Mutta, veden haihtuminen narulla kuivatessa ei kyllä nosta asunnon sähkönkulutusta. Ellei tosiaan ihminen itse mene näpräilemään asuntonsa lämmitysjärjestelmää nopeuttaakseen kuivumista. Voisitko laittaa linkin johonkin tieteelliseen tutkimukseen, sillä en ole ikinä kuullut tällaisesta ilmiöstä, matikka, fysiikka ja kemia ollen mielenkiinnon kohteitani. Lämpöpumppu kuitenkin toimii sähköllä joten eihän nyt narukuivaus voi mitenkään viedä enempää sähköä
Perusfysiikkaa, nesteen haihtuminen sitoo lämpöenergiaa. Tähän perustuu esimerkiksi jääkaapin toiminta. Tieto löytyy varmaan jokaisesta fysiikan alkeiskirjasta. Kun se vesi haihtuu narulla olevasta pyykistä, huoneen lämpötila laskee, jolloin termostaatti lisää lämmitystä.
Meillä kerrostaloasunnossa on talviaikana niin kuiva sisäilma, että pyykkien kuivaus sisällä on vain terveellistä. Ja patterit ovat kiinni melkein kaikki, koska lämpötila on liikaa sittenkin. Ainoastaan, jos pakkanen kiristyy pidemmäksi aikaa kahdenkympin paikkeille, voin makkarin patteria aavistuksen avata. Miten pyykkien kuivaus sitten vie sitä energiaa? Sitä paitsi melkein kaikissa vaatteissani on rumpukuivaus kielletty.
En ollut ennen mitannut. Mittasin eilen ajan, jona vettä valuu, kun käyn suihkussa, se oli 3 min 50 sek.
Pesin meikit
Pesin hiukset 2 kertaa shampoolla pitkät ja paksut hiukseni
Laitoin hoitoaineen
Pesin kropan ja ajoin karvat
Ja huuhtelin hoitoaineen
Ei ollut vaikeaa. Kokonaisaika kylppärissä oloa 7 min. Olisin selvinnyt nopeamminkin.
Pystyn. Mutta toki olen rakenteeltani hoikka ja sitä myöten notkea, eikä ole vatsaa tiellä eikä niitä läskipoimuja, mitkä on varmaan hankalampi pitää puhtaana. Ylipainoisilla on varmasti hankalampaa kun pestävää pintaa on paljon enemmän ja on kömpelömpi ja hitaampi kaikissa liikkeissään.
Täytyy olla elämän helppoa kun joku pikasuihku on haaste ja korkein teko ihmiskunnalle. Kun lukee tämän ja tuon "eu vaatekielto" ketjun juttuja ei voi kuin pudistella päätä, suomalainen on hullu ja masokisti. Teettekö kaiken mitä joku höynä kehottaa, ihan vain vitsillään?
Joku mammuli rääkymässä kuinka ne jotka haluavat peseytyä kunnolla ja jopa nauttia siitä(iiiiiiik) ovat itsekkäitä eivätkä halua luopua mistään. For reals, kuumasta suihkusta nauttimista verrataan vaikka viinaan tai kokaiiniin?
Jenkit teki leffan Puhallettu 60 sekunnissa. Suomessa voitais tehdä dokumentti peseydytty 60 sekunnissa. Pää kaljuksi vaan, niin ei tarvi viittä minuuttia tuhlata suihkussa käyntiin. Tukka pois ja pesulle. Rikas tyyppi, kun tukkakin on nahkaa.
Vierailija kirjoitti:
Mammat sekuntikellon kanssa suihkuun ja samalla kyttäävät myös muiden suihkuaikoja. Toisaalla iloiset maahamme tulleet venäläiset esimerkiksi suihkuttelevat aivan niin kauan kuin haluavat nauraen suomalaisille.
Sehän se tässä potuttaakin, luulevatko nämä pallopäät että ulkkikset ja muut välittävät näistä naurettavista suomalaisten maailmanhalaus-villityksistä? Oma kansa kituuttaa ja elää kuin kehitysmaassa jotta kehitysmaalaiset saavat naaattia. Oksettavaa. Oksettavaa on myöskin tavis suomalaisen naisen järjenjuoksu(nähtävästi) Ei ihme että tämä kansa oli alistettuna vuosisatoja.
En. Kävisi aika pitkäksi. Saan kulumaan kolme minuuttia.

Hirveetä kituuttamista :D minä se vasta kärsin kun valutan suihkussa vettä 1-2 min riippuen siitä pesenkö hiukset. Mieluummin käytän aikaani johonkin hauskempaan kuin suihkussa seisomiseen.
Tosi älytöntä hommaa sinulta! Keksi muuta tekemistä!
Sossu hoitaa sähkölaskun joten ei kyllä tule pidettyä suihkussa kiirettä. Mukava istua kun lämmin vesi sataa päälle. Olisiko noin 40-60 min pesukerta.
Pystyn oeseytymään vaikka ämpärillisellä vettä tai olemaan viikon peseytymättä. Mutta töissä käyvänsä ihmisenä en laske koskaan suihkussa vietettyä minuutteja. Ihan sama mitä maksaa. Säästän jossain muussa, jos olisi tarvetta.
en maksa vedestä itse joten en ota myöskään aikaa. en tiedä kauanko menee puol tuntii??
Normaalisti menee 7-10 min, eli mikään suihkussa eläjä en ole.
5 min ei onnistu. Jos on tosi kiire niin toimii yhtenä päivänä, mutta jos tulee monta vauhtisuihkupäivää putkeen niin alkaa rasvoittua takaraivo ja korvantaustat haisee kummalliselta.
Avomieheni on juuri tuollainen 5 min suihkuttaja, minkä aluksi ymmärsin lyhyen tukan takia, mutta hänessä tuoksahtaa kyllä lievästi eltaantunut peppuvako suihkunraikkaanakin ja korvat on kroonisesti täynnä jotain töhnää. Mies hämmästyi, että peseekö joku oikeasti genitaaleja, korvia tai varpaidenvälejä suihkussa tai hankaako kuollutta ihoa irti jalkapohjista, kun nehän puhdistuu siinä juoksevan veden alla kuulemma ihan automaattisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mammat sekuntikellon kanssa suihkuun ja samalla kyttäävät myös muiden suihkuaikoja. Toisaalla iloiset maahamme tulleet venäläiset esimerkiksi suihkuttelevat aivan niin kauan kuin haluavat nauraen suomalaisille.
Sehän se tässä potuttaakin, luulevatko nämä pallopäät että ulkkikset ja muut välittävät näistä naurettavista suomalaisten maailmanhalaus-villityksistä? Oma kansa kituuttaa ja elää kuin kehitysmaassa jotta kehitysmaalaiset saavat naaattia. Oksettavaa. Oksettavaa on myöskin tavis suomalaisen naisen järjenjuoksu(nähtävästi) Ei ihme että tämä kansa oli alistettuna vuosisatoja.
Ja se alistamisen aika on taas alkanut. Omistava rahaeliitti kikkailee energian hintojen, inflaatioprosenttien yms. kanssa ja Suomen kansa vapisee ja kärsii hätää. Säästää pitäisi sieltä missä ei mitään säästämistä ole enää. Suuret joukot lampaita menee mielellään alistamiseen, bääbää, kun heille on ensin oikein valehdeltu, että näin toimimalla teette hyvää. Oikeasti ovat teuraaksi menossa.
Tää Suomi on pieni kansa, jonka valinnoilla ei maailman mittakaavassa ole mitään merkitystä. Ei ne saasteet ole sillä vähentyneet, että Suomesta on tehtaat viety ulkomaille tupruttelemaan päästöjään. Samahan se on, missä kohtaa maailmaa se saastuttaa, kun päästöjen määrä on vakio. Jos joku tehdas lakkautetaan päästöjen hillitsemiseksi, niin ei sitä pidä silloin jonnekin muualle uudelleen pystyttää. Mutta hyväuskoiset aasit uskovat, että Suomi pelastaa maapallon myymällä omistuksiaan ulkomaille. Se on vain yksi hölmöläistarina tuhansien muiden hölmöläistarinoiden joukossa. Muuan toinen hölmöläistarina on se kun vihermutanttien aivopesemä suomalainen käy pikasuihkuissa sekuntikello kädessä, kuin se olisi jotakin urheilua, josta lopuksi palkitaan mitalein, kakkukahvein, omakotitalotontilla ja uudella Audilla.
Tämä on kaheli 2020-luku.
Vierailija kirjoitti:
Normaalisti menee 7-10 min, eli mikään suihkussa eläjä en ole.
5 min ei onnistu. Jos on tosi kiire niin toimii yhtenä päivänä, mutta jos tulee monta vauhtisuihkupäivää putkeen niin alkaa rasvoittua takaraivo ja korvantaustat haisee kummalliselta.
Avomieheni on juuri tuollainen 5 min suihkuttaja, minkä aluksi ymmärsin lyhyen tukan takia, mutta hänessä tuoksahtaa kyllä lievästi eltaantunut peppuvako suihkunraikkaanakin ja korvat on kroonisesti täynnä jotain töhnää. Mies hämmästyi, että peseekö joku oikeasti genitaaleja, korvia tai varpaidenvälejä suihkussa tai hankaako kuollutta ihoa irti jalkapohjista, kun nehän puhdistuu siinä juoksevan veden alla kuulemma ihan automaattisesti.
tekeekö miehesi suihkussa muuta kuin runkkaa jos ei tuossa ajassa pese näitä ns. kriittisiä alueita..?