Lapsen kaverisuhteista

Määrittele vielä mitä on sinusta kiusaamista jonkin esimerkin avulla.

Minkälaista tämä kiusaaminen on?

En taida määritellä, koska mielestäni se ei ole nyt tässä olennaista. Kysymykseni kuuluu yksinkertaisesti, että voinko rajoittaa lapsen itsemääräämisoikeutta kieltämällä häneltä mielestäni miltei itsetuhoisen toiminnan eli hakeutumisen ilmeisen empatiakyvyttömän ihmisen seuraan, kun tarjolla olisi sellaisiakin kavereita, jotka kykenee normaaliin kanssakäymiseen (johon saattaa kuulua esimerkiksi riitoja ym mutta ei kiusaamista).

Niin ja toinen kysymys se, että olisiko fiksumpaa vain sietää vielä synttäreiden ajan kiusaajaa vai pitäisikö raja laittaa heti ja perua hänen kutsu.

Ap

Paha sanoa. Avaappa tosiaan vähän enemmän...

Tyttärelläni on yksi kaveri, joka on ihme tuuliviiri. Joskus on oikein mukava, toisinaan ihan hirvittävän ilkeä. Kaiken pitäisi mennä useimmiten hänen pillin mukaan. Useamman kerran oma lapsi on tullut itkien kotiin, kun on ollut tämän tytön kanssa. Olen myös todistanut kuinka huutaa kurkku suorana toiselle kaverilleen ihan hirveitä juttuja. Tämän tytön vanhemmat eivät oikein tunnu välttävän missä ja kenen kanssa lapsi viettää aikaa. Kunhan on poissa jaloista. Sama tyttö oli meinannut lähteä vieraan miehen kanssa karkkiostoksille, kun olivat lapseni kanssa ulkona.

Näistä syistä olenkin sitten pyrkinyt erottamaan tätä kaveria lapsestani. Meille ei ole koskaan sopinut, kun tämä tyttö olisi ollut tulossa meille tai lapseni menossa hänen kanssaan ulos. Muiden kavereiden kanssa oloa en ole rajoittanut, mutta tämä yksi nyt vaan on huonoa seuraa.

Vierailija kirjoitti:

En taida määritellä, koska mielestäni se ei ole nyt tässä olennaista. Kysymykseni kuuluu yksinkertaisesti, että voinko rajoittaa lapsen itsemääräämisoikeutta kieltämällä häneltä mielestäni miltei itsetuhoisen toiminnan eli hakeutumisen ilmeisen empatiakyvyttömän ihmisen seuraan, kun tarjolla olisi sellaisiakin kavereita, jotka kykenee normaaliin kanssakäymiseen (johon saattaa kuulua esimerkiksi riitoja ym mutta ei kiusaamista).

Niin ja toinen kysymys se, että olisiko fiksumpaa vain sietää vielä synttäreiden ajan kiusaajaa vai pitäisikö raja laittaa heti ja perua hänen kutsu.

Ap

Siedä synttärit ja ala vetämään rajaa hienovaraisesti sen jälkeen. Lapselle saattaa tulla vastareaktio, jos teet rajanvedon liian avoimesti.

No et. Et voi kieltää. Et voi elää toisen elämää hänen puolestaan ja vedellä joka narusta, vaikka olisikin oma lapsi kyseessä.

Sen sijaan voit opettaa lapsellesi tervettä itsetuntoa ja rajojen asettamista. Puolien pitämistä. Sillä pääsee pitkälle. Jutella, että kaikkea ei tarvitse niellä. Kertoa, että voi tuntua vaikealta pitää puolensa. Sanoa, että ei ansaitse kiusaamista. Mutta nyt on korkea aika opetella.

Ettei käy niin, että lapsestasi kasvaa aikuinen, joka sitten toistaa tätä mallia tulevissa parisuhteissaan (tyytyy miellyttämisen/toisen mielen pahoittamisen välttämisen nimissä vaikka mihin).

Onko lapsesi miten jämäkkä? Siis juurikin avaamaan suunsa, kun tulee kohdelluksi väärin? Oletko sinä pienestä asti mennyt väliin ja hoitanut lapsesi puolustamisen hänen puolestaan. Se on isoin karhunpalvelus, minkä voi tehdä. Toki tukena pitää olla, mutta selkäranka meidän jokaisen pitää kasvattaa ihan itse.

Että kun tuossa tämän kiusaavan kaverin kasvatusta ruodit; Sille et voi mitään. Keskity kasvattamaan omasi niin, että osaa itse toimia niin, että ei päädy tuollaisiin ihmissuhteisiin.

t. vastaaja nro7

Vierailija kirjoitti:

En taida määritellä, koska mielestäni se ei ole nyt tässä olennaista. Kysymykseni kuuluu yksinkertaisesti, että voinko rajoittaa lapsen itsemääräämisoikeutta kieltämällä häneltä mielestäni miltei itsetuhoisen toiminnan eli hakeutumisen ilmeisen empatiakyvyttömän ihmisen seuraan, kun tarjolla olisi sellaisiakin kavereita, jotka kykenee normaaliin kanssakäymiseen (johon saattaa kuulua esimerkiksi riitoja ym mutta ei kiusaamista).

Niin ja toinen kysymys se, että olisiko fiksumpaa vain sietää vielä synttäreiden ajan kiusaajaa vai pitäisikö raja laittaa heti ja perua hänen kutsu.

Ap

Kysy siltä lapseltasi mitä mieltä hän on peruuttamisesta. Hänestä sinä olet vastuussa, eikä vastuunkanto ei saisi perustua muiden mielipiteisiin.

Ja leikkimälläkö ajattelit lapselle opettaa miten esim puoliaan pidetään?

Vierailija kirjoitti:

No et. Et voi kieltää. Et voi elää toisen elämää hänen puolestaan ja vedellä joka narusta, vaikka olisikin oma lapsi kyseessä.

Sen sijaan voit opettaa lapsellesi tervettä itsetuntoa ja rajojen asettamista. Puolien pitämistä. Sillä pääsee pitkälle. Jutella, että kaikkea ei tarvitse niellä. Kertoa, että voi tuntua vaikealta pitää puolensa. Sanoa, että ei ansaitse kiusaamista. Mutta nyt on korkea aika opetella.

Ettei käy niin, että lapsestasi kasvaa aikuinen, joka sitten toistaa tätä mallia tulevissa parisuhteissaan (tyytyy miellyttämisen/toisen mielen pahoittamisen välttämisen nimissä vaikka mihin).

Onko lapsesi miten jämäkkä? Siis juurikin avaamaan suunsa, kun tulee kohdelluksi väärin? Oletko sinä pienestä asti mennyt väliin ja hoitanut lapsesi puolustamisen hänen puolestaan. Se on isoin karhunpalvelus, minkä voi tehdä. Toki tukena pitää olla, mutta selkäranka meidän jokaisen pitää kasvattaa ihan itse.

Toksisissa kaverisuhteissa ei auta mikään jämäkkyys. Parempi lapsen on oppia, että sellaisten kanssa ei vaan olla tekemisissä enempää kuin on töiden tai koulun takia pakko. Ihan aikuisellekin tekisi hyvää vain sanoa jotkut ihmissuhteet irti, kun ne eivät ole hyväksi.

Voit kieltää jonkun kaverin kanssa liikkumisen. Lapsesi on lapsi ja sinä olet aikuinen. Se tarkoittaa, että sinulla on parempi arviokyky sen suhteen, miten jonkun ihmisen seura vaikuttaa lapsesi kehitykseen. Aivan kuten kieltäisit haitallisesti vaikuttavan aikuisen seuran niin kiellät haitallisesti vaikuttavan lapsen seuran.

Synttärikutsua en sen sijaan peruisi, ellei olisi jotain todella vakavaa tapahtunut. Sillä olettamuksella, että itse siis olet synttäreillä paikalla. Mutta muutoin ei tarvitse päästää lasta sellaiseen seuraan, joka on hänelle vahingollista.

Itse muistelen omaa lapsuuttani ja paria ikävää kaveria, pilkattiin kamojani ja asioita joista tykkäsin. Äitini sanoi että ovat huonoja kavereita, etsi uusia. En siihen pystynyt,rohkeus ei riittänyt uusiin kaveripiireihin siirtymiseen. Silti olen kiitollinen äidille että hän puhui hyvästä kaveruudesta ja edes yritti irrottaa minua.

Kiitos, hyviä ja ajatuksia herättäviä vastauksia so far.

7: Ruodin kiusaajan kasvatusta lähinnä siksi, että odotin jonkun mahdollisesti ehdottavan, että kiusaajan ja/tai hänen vanhempien kanssa keskustellaan ennen kuin niin radikaalia toimenpidettä kuin että laitetaan välit poikki. Sellaisen en usko toimivan, ainakaan tässä tapauksessa.

Lapsesta olen koittanut kasvattaa sellaista että osaisi pitää puolensa, koittaen pitää kultaisen keskitien etten ole helikopterivanhempi enkä toisaalta jätä lasta "kasvamaan keskenään". Silti ei näytä aina osaavan pitää puoliaan. Ehkä tuossa onkin asian ydin. Mun pitää varmaan koittaa onkia hänestä, miksi ihmeessä haluaa olla tämän kiusaajan kanssa, ja koittaa siihen ongelman sit hänen kanssa pureutua.

Ap

Vierailija kirjoitti:

En taida määritellä, koska mielestäni se ei ole nyt tässä olennaista. Kysymykseni kuuluu yksinkertaisesti, että voinko rajoittaa lapsen itsemääräämisoikeutta kieltämällä häneltä mielestäni miltei itsetuhoisen toiminnan eli hakeutumisen ilmeisen empatiakyvyttömän ihmisen seuraan, kun tarjolla olisi sellaisiakin kavereita, jotka kykenee normaaliin kanssakäymiseen (johon saattaa kuulua esimerkiksi riitoja ym mutta ei kiusaamista).

Niin ja toinen kysymys se, että olisiko fiksumpaa vain sietää vielä synttäreiden ajan kiusaajaa vai pitäisikö raja laittaa heti ja perua hänen kutsu.

Ap

Kutsun peruminen on äärestä julmaa. Jos lapsen terveys ja henki ei ole nyt konkreettisesti vaarassa vietätte ne synttärit ja niiden jälkeen hieno varaisesti ohjaat lasta toiseen suuntaan.

Meillä vähän samanlainen tilanne ja siis pikkukoululaistytöistä kyse.

En ole itsekään ihan kaikkia ajatuksia ja tunteita onnistunut aiheesta jäsentämään, mutta ollaan esimerkiksi luettu kiusaamiseen liittyviä satuja nyt oman tytön kanssa, Pekka Töpöhäntää mm. Tuntuu, että tarinoiden avulla aihe alkaa selkiintyä tytöllekin hieman paremmin.

Meidän kuviossa tyttömme ei tosin enää tahdo olla kiusaajan kaveri, "onneksi" kiusaa tasapuolisesti muitakin eikä vain häntä ja tytöllämme on muita hyviä kavereita. Kaikki siis saavat osansa ja useimmat lapset tajuavat sen ansiosta, että kyse on kiusaamisesta. 

Yksi tyttö, joka on minusta ihan kiltti ja mukava on kuitenkin juurikin mieltynyt kiusaajan seuraan. Lähtee kiusaamiseen mukaan tajuamatta, että kyse on kiusaamisesta koska se on henkistä eikä ihan niin selkeää kuin ehkä vielä pienempien, päiväkotilaisten suoraviivaisemmissa jutuissa on kyse.

Kiusaaminen tapahtuu enimmäkseen siten, että kiusaaja mielistelee ensin toista, joka ei häneen aiemmasta käytöksestä johtuen enää luota ja lähtevät sitten tytöt keskenään leikkeihin. Vähän kuin Pekka Töpöhäntä kirjoissa aina ihmettelee, että onpas Monni sittenkin kiltti minulle, lähdenpä hänen matkaansa. Monnilla on kuitenkin ikävät ja kierot aikeet mielessä.

No tämä kiusaajatyttö mielistelee hetken saadakseen kohteen kanssaan kahden tai vielä parempaa jos saa jotain joukon edessä nöyryyttää. Alkaa sitten etsimään toisesta "vikoja" ja kiusaamaan niistä. Valitettavasti tuo yksi ihan kivakin tyttömme kaveri on osallistunut siihen monta kertaa mielestäni oikein tajuamatta, että kyse on kiusaamisesta, että se kiusaaja ihan tarkoituksenaan vain tahtoo pahoittaa toisen mielen. On sitten helposti mukana syyttämästä "vioista" ja nauramassa niille. Noh, tämän kivemman tytön vanhemmat onneksi yrittävät ohjata asiassa ja toivonkin, että homma alkaa sujua.

Kiusaahan äidin kanssa en vaivaudu keskustelemaan koska häntä ei selvästi kiinnosta. Esittää kyllä, että tyttönsä asiat kiinnostavat häntä ja tahtoisi, että hänelle tullaan kiusaamistilanteista kertomaan, jotta voitaisiin yhdessä ratkoa niitä. Selityksiä ja valehteluja useamman vuoden kuunnelleena alkaa minusta olla kuitenkin aika selvää, ettei sen tytön käytös tule muuttumaan varsinkaan jos kasvatus on tuota.

Ap:n asiaan siis vastauksena. Kannattaa minusta ottaa rohkeasti asiat esille ensin kiusaajan vanhempien kanssa. Näet mikä heidän suhtautumisensa ja käsityksensä asiasta on. Toivottavasti on asiallinen ja vastuullinen kuten tyttömme toisen kaverin vanhemmilla, tämän kivemman. Jos on sellainen kuin tämän jälkimmäinen niin ei paljon mitään voi (vai voiko, saa kommentoida?), mutta etenkin oman lapsen kanssa kannattaa puhua kiusaamisesta ja esim. satujen avulla miettiä aihetta. Niihin lasten on helpompi ja mukavampi keskittyä minusta.

Minulla oli lapsena kaveri, joka oli poika joka aina kiusasi kaikkia. ( Käsi ylös kaikki, joita ei ole kiusattu?) Isä niitä tapauksia aina selvitteli, jne. No, pojan vanhempien rektio, ei siitä sen enempää jokainen varmaan tietää. Isäni tunnisti ongelman ja lähti ratkomaan sitä ja otti pojan siipiensä suojaan, kävivät pelaamassa jalkapalloa, koripalloa, jääkiekkoa, jne. Tuo poika käy edelleen tapaamassa isääni.

15: Tunnen kiusaajan vanhemmat, tai siis vanhemman, ja tiedän että vaikka motivaatiota lapsen kasvattamiseen saattaisi olla niin resursseja ei valitettavasti ole.

Ja samoin uskon, ettei asialle ole mitään tehtävissä silloin kun vanhemmat eivät jostain syystä kasvatustehtäväänsä kykene. Ei auta kuin laittaa rajat.

16: Ihanalta kuulostaa isäsi! Itselläni valitettavasti ei riitä resurssit toisten lasten kasvattamiseen, ja uskon myös että tässä tapauksessa ei ole kyse pelkästään rakkauden vaan myös rajojen puutteesta ja vieraalla aikuisella ei ole mahdollisuuksia asettaa lapselle puuttuvia rajoja.

Ap

Ihan kuin väkivaltainen parisuhde. Pahoinpitelijä aina pahoittelee hakkaamista, vaikka aikookin tehdä sen uudestaan. Uhri taas vapaaehtoisesti ei koskaan lähde pahoinpitelijänsä luota

Aina asian selvitteleminen aikuisten kesken ei auta. Pikkusiskollani oli alakoulussa tällainen kaveri. Kun asiaa yritettiin selvitellä sai tämä kaveri äitinsä kanssa käännettyä asian niin, että tätä kieroileva ja ilkeyksiä tekevää kaveria kiusattiin. Siitä tuli ihan hirveä pari vuotta kestävä show, jossa siskoni ja toinen kaverinsa käytännössä pakotettiin viettämään koulussa aikaa tämän kieroilijan kanssa. Se loppui, kun tämä tyttö muutti pois mukamas kiusaamisen takia.

Oikeasti tämä kaveri mm. tuli meille kotiin ja haukkui kaikki siskoni tavarat, sai kauheita raivareita ja halusi kaiken menevän hänen pillin mukaan. Tämä tyttö saattoi esim. heittää siskon repun vesilätäkköön tai rikkoa toisen saaman uuden kynän tms. ja sitten sanoa äidilleen, että vaan puolustautui, kun toiset kiusasi. Siskoni ei olisi koskaan saanut olla vain toisen kaverin kanssa, mutta tämä kaveri sai surutta jättää toisen ulkopuolelle. Minä näin sitä paljon, koska olin iltapäivät kotona koulun jälkeen ja vanhemmat oli töissä. Mutta teini-ikäistä ei tietenkään näissä jutuissa kuunneltu, kun jotain palavereja oli. Eikä sillon ollut älypuhelimia, joilla kuvata todisteita.

Helpompaa siskolleni olisi ollut, jos vanhemmat olisivat vain kieltäneet tämän kaverin kanssa olemisen ilman sen suurempaa selvittelyä, kun ikäviä juttuja alkoi tulla ilmi.

Ihan normaalia että lapset välillä kiusaa toisissaan he vasta opettelevat vuorovaikutus taitoja....