Uusi miesystävä ja vauvakuume! Mitä tämä on?

Huh. Miehesi elää painajaisessa eikä tiedä sitä itse.

Ehkei vielä kannata tehdä lapsia, kun suhde aluillaan. Kannattaa kyllä jutella, haluaako mies joskus lapsia.

Vauvakuume ei tarkoita sitä, että vauva pitäisi hankkia pikaisesti noin lyhyen suhteen jälkeen.

Toisaalta vauvakuumeen puute, ei tarkoita sitä että lapsia ei hankita.

"Enkä tietenkään ole pelotellut miestä ajatuksillani" mutta oletko miettinyt puhuvasi avoimesti tunteistasi ja ajatuksistasi miehen kanssa?

Hormonimyrsky, älä hyvä ihminen ainakaan pariin vuoteen vielä tee mitään isoja päätöksiä!

Mulla on kokemusta samasta. En ollut koskaan edes halunnut lapsia, mutta sen miehen kanssa olisin voinut tehdä vaikka heti. Ei tehty koska suhde loppui lyhyeen, mutta edelleen hämmentää kun mietin tuota. Ei ole sen jälkeenkään kukaan saanut samaa aikaan. Vauvakuume liittyi selkeästi tiettyyn ihmiseen.

Teillä on sitä kuuluisaa kemiaa, saisitte terveitä lapsia. Minulle kävi samoin, en kuvitellutkaan hankkivani lapsia kunnes tapasin mieheni, rakastuin korviani myöten ja syvä kaipuu omaan lapseen heräsi. Nyt lämmittelen miestä ajatukselle.

Vierailija kirjoitti:

Huh. Miehesi elää painajaisessa eikä tiedä sitä itse.

Perheen perustaminen ja yhteenmuutto ei liene painajainen tai mikään utopistinen ajatus kahdelle kolmenkympin molemminpäin olevalle aikuiselle. Miehen sisarukset ovat jo menneet naimisiin ja saaneet lapsia, joten aihepiiri ei ole hänellekään mitenkään uusi tai pelottava.

Milloin niistä lapsista pitäisi sitten haaveilla tai ylipäätään hankkia, jos kohta kolmekymppiselle asia on "painajainen" ja viiden vuoden päästä 35-vuotiaana olen sitten "liian vanha"? Mies on minua muutaman vuoden (3 v) vanhempi ja olemme puhuneet perhehaaveista myös yhdessä. Tietenkään ihan heti ei nyt olisi pullaa tarkoitus laittaa uuniin vaan ensin tutustua kunnolla.

t. ap

Jep, minulle kävi noin. En ollut aikaisemminkaan vannoutunut vela, mutta olin mennyt sillä asenteella että katsotaan miltä alkaa tuntua, ja kahden ensimmäisen avopuolison kanssa ei ollut mitään fiiliksiä siihen suuntaan että haluaisin lapsia. Eivätkä he mitään perheenisäkandidaatteja olleetkaan, eivätkä loppujen lopuksi edes loppuelämän puolisokandidaatteja. Totuuden nimissä en minäkään siinä vaiheessa ollut mikään äiti-ihminen.

Sitten tapasin nykyisen mieheni, joka kertoi toivoneensa aina perhettä. Vastuullinen ja luotettava ihminen. Hämmästyksekseni aloin jo ensimmäisinä viikkoina kokea vauvakuumetta ja katsoa vastaan tulevia pikkuvauvoja sillä silmällä. Se oli outo tunne, en ollut siihen asti kiinnittänyt lapsiin oikein mitään huomiota. Yllätin itseni miettimästä, miten olisi kiva istua tässäkin paikassa pieni vauva sylissä tuhisemassa.

Nyt meillä on lapsia. Löysin tässä matkan varrella itsestäni lapsista pitävän ihmisen. En nyt vieläkään tiedä, oliko se se biologinen kello, mutta voin kyllä sanoa että en ollut tuntenut tällaista rakkautta ennen kuin sain omat lapseni. Se on klisee ja ällöttävää, mutta emon ja poikasen välinen suhde on vahvin maailmassa.

Kuulostaa aika kivalta tilanteelta ap. Itselle vauvakuume tuli vasta 6v tapaamisen jälkeen, mutta olinkin 17v tavatessamme. Nyt meillä on kolme lasta. Kannattaa varmaan jutella avoimesti asiasta.

Vierailija kirjoitti:

"Enkä tietenkään ole pelotellut miestä ajatuksillani" mutta oletko miettinyt puhuvasi avoimesti tunteistasi ja ajatuksistasi miehen kanssa?

Olemme puhuneet asiasta suhteen pituuteen sopivalla tavalla - mahdollisista haaveista ja toiveista. Mies toi itse asian esille puistotreffeillä, kun viereiselle viltille tuli istumaan kaveriporukka muutaman lapsen ja lastenvaunujen kanssa. Mies haluaisi muutaman lapsen, mutta ihan heti ei tarvitsisi aloittaa. Itsekään en ihan heti uskaltaisi, mutta toisaalta haluaisin saada lapseni seuraavan viiden vuoden kuluessa. "Pelottelulla" tarkoitin etten ihan heti paukauttanut pöytään että kahden vuoden kuluessahan sitä pitää aloittaa jos kaksi lasta mielin.

Miehessä viehättää tosi paljon hänen vastuullinen, aikuinen ja jämpti tapansa hoitaa asiansa. Yhdessäolosta tulee tosi rauhallinen ja turvallinen olo. Paremmin tutustuessa on tullut ilmi vain positiivisia yllätyksiä, ja jotenkin yhdessäolo ja tekeminen on niin luonnollista hänen kanssaan! Usein voin vain katsoa miestä ja hän lukee ajatukseni kasvoiltani sanomatta sanaakaan, ja toisinpäin. Kai tämä on sitä kuuluisaa kemiaa, kuten pari aikaisempaa vastajaa sanoi :)

- ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huh. Miehesi elää painajaisessa eikä tiedä sitä itse.

Perheen perustaminen ja yhteenmuutto ei liene painajainen tai mikään utopistinen ajatus kahdelle kolmenkympin molemminpäin olevalle aikuiselle. Miehen sisarukset ovat jo menneet naimisiin ja saaneet lapsia, joten aihepiiri ei ole hänellekään mitenkään uusi tai pelottava.

Milloin niistä lapsista pitäisi sitten haaveilla tai ylipäätään hankkia, jos kohta kolmekymppiselle asia on "painajainen" ja viiden vuoden päästä 35-vuotiaana olen sitten "liian vanha"? Mies on minua muutaman vuoden (3 v) vanhempi ja olemme puhuneet perhehaaveista myös yhdessä. Tietenkään ihan heti ei nyt olisi pullaa tarkoitus laittaa uuniin vaan ensin tutustua kunnolla.

t. ap

Voi se olla painajainen tai ainakin utopistinen ajatus, jos ei halua lapsia. Mutta ei ilmeisesti tässä tapauksessa, kun olette kerran asiasta puhuneet.

Juuri tuon asian takia 40-50-vuotiaille mieheille tulee usein vauvakuume, ainakin jos puoliso on vielä lapsentekoiässä.

Pidä vaan ne haarat yhdessä. Olet kai seurannut palstaa.

Vierailija kirjoitti:

Jep, minulle kävi noin. En ollut aikaisemminkaan vannoutunut vela, mutta olin mennyt sillä asenteella että katsotaan miltä alkaa tuntua, ja kahden ensimmäisen avopuolison kanssa ei ollut mitään fiiliksiä siihen suuntaan että haluaisin lapsia. Eivätkä he mitään perheenisäkandidaatteja olleetkaan, eivätkä loppujen lopuksi edes loppuelämän puolisokandidaatteja. Totuuden nimissä en minäkään siinä vaiheessa ollut mikään äiti-ihminen.

Sitten tapasin nykyisen mieheni, joka kertoi toivoneensa aina perhettä. Vastuullinen ja luotettava ihminen. Hämmästyksekseni aloin jo ensimmäisinä viikkoina kokea vauvakuumetta ja katsoa vastaan tulevia pikkuvauvoja sillä silmällä. Se oli outo tunne, en ollut siihen asti kiinnittänyt lapsiin oikein mitään huomiota. Yllätin itseni miettimästä, miten olisi kiva istua tässäkin paikassa pieni vauva sylissä tuhisemassa.

Nyt meillä on lapsia. Löysin tässä matkan varrella itsestäni lapsista pitävän ihmisen. En nyt vieläkään tiedä, oliko se se biologinen kello, mutta voin kyllä sanoa että en ollut tuntenut tällaista rakkautta ennen kuin sain omat lapseni. Se on klisee ja ällöttävää, mutta emon ja poikasen välinen suhde on vahvin maailmassa.

Kauhean itsekästä, ei paljon lapsia ajatella. No toivottavasti teillä on tarjota muutakin kuin, että "käy koulus ja mene töihin". Kenekään kuka ei pysty lapselle muuta tarjoamaan, kuin palkkaorjan asemaa ei pidä enää lisääntyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Enkä tietenkään ole pelotellut miestä ajatuksillani" mutta oletko miettinyt puhuvasi avoimesti tunteistasi ja ajatuksistasi miehen kanssa?

Olemme puhuneet asiasta suhteen pituuteen sopivalla tavalla - mahdollisista haaveista ja toiveista. Mies toi itse asian esille puistotreffeillä, kun viereiselle viltille tuli istumaan kaveriporukka muutaman lapsen ja lastenvaunujen kanssa. Mies haluaisi muutaman lapsen, mutta ihan heti ei tarvitsisi aloittaa. Itsekään en ihan heti uskaltaisi, mutta toisaalta haluaisin saada lapseni seuraavan viiden vuoden kuluessa. "Pelottelulla" tarkoitin etten ihan heti paukauttanut pöytään että kahden vuoden kuluessahan sitä pitää aloittaa jos kaksi lasta mielin.

Miehessä viehättää tosi paljon hänen vastuullinen, aikuinen ja jämpti tapansa hoitaa asiansa. Yhdessäolosta tulee tosi rauhallinen ja turvallinen olo. Paremmin tutustuessa on tullut ilmi vain positiivisia yllätyksiä, ja jotenkin yhdessäolo ja tekeminen on niin luonnollista hänen kanssaan! Usein voin vain katsoa miestä ja hän lukee ajatukseni kasvoiltani sanomatta sanaakaan, ja toisinpäin. Kai tämä on sitä kuuluisaa kemiaa, kuten pari aikaisempaa vastajaa sanoi :)

- ap

Eli et oo tästä voimakkaasta tunteesta puhunu. Se on ihan ok, mutta siitä puhumisestakin voi saada jotain. Varsinkin kun sulla vaikuttas olevan järkevä suhtautuminen koko tunteeseen

Vierailija kirjoitti:

Huh. Miehesi elää painajaisessa eikä tiedä sitä itse.

Mitä selität? Ihan tavallista, että mies haluaa isäksi ja varsinkin rakastunut mies haluaa lapsia sen naisen kanssa.

Elät jossain ihan oudossa kuplassa?

Vierailija kirjoitti:

Jep, minulle kävi noin. En ollut aikaisemminkaan vannoutunut vela, mutta olin mennyt sillä asenteella että katsotaan miltä alkaa tuntua, ja kahden ensimmäisen avopuolison kanssa ei ollut mitään fiiliksiä siihen suuntaan että haluaisin lapsia. Eivätkä he mitään perheenisäkandidaatteja olleetkaan, eivätkä loppujen lopuksi edes loppuelämän puolisokandidaatteja. Totuuden nimissä en minäkään siinä vaiheessa ollut mikään äiti-ihminen.

Sitten tapasin nykyisen mieheni, joka kertoi toivoneensa aina perhettä. Vastuullinen ja luotettava ihminen. Hämmästyksekseni aloin jo ensimmäisinä viikkoina kokea vauvakuumetta ja katsoa vastaan tulevia pikkuvauvoja sillä silmällä. Se oli outo tunne, en ollut siihen asti kiinnittänyt lapsiin oikein mitään huomiota. Yllätin itseni miettimästä, miten olisi kiva istua tässäkin paikassa pieni vauva sylissä tuhisemassa.

Nyt meillä on lapsia. Löysin tässä matkan varrella itsestäni lapsista pitävän ihmisen. En nyt vieläkään tiedä, oliko se se biologinen kello, mutta voin kyllä sanoa että en ollut tuntenut tällaista rakkautta ennen kuin sain omat lapseni. Se on klisee ja ällöttävää, mutta emon ja poikasen välinen suhde on vahvin maailmassa.

Noin se varmaan on, ettei ole tuntenut sellaista rakkautta ja se on jotain aivan ihmeellisen upeaa, jos se lapsi on saatu oikean miehen kanssa.

Minulla on väärän miehen kanssa saatu lapsi väärässä elämäntilanteessa, joten ei kokemusta tuollaisesta tunteesta. Tulin siis äidiksi silloin, kun en ollut edes kerennyt koskaan vielä haaveillakaan lapsista ja äitiydestä.

AP:lle sanoisin, että varmaan joo miehestä kiinni tuo tunne ja tietty elämäntilannekin voi vaikuttaa, jos nyt olisit valmiimpi vanhemmaksi kuin aikaisemmin.

Kiva juttu kyllä, että on löytynyt tuollainen!

Kaikki ei löydä koskaan.

Hormoonit, tästä syystä meilläkin on useampi lapsi, jokaisen jälkeen vannonut että ei enää yhtään lisää...

Älä pilaa miehen elämää.

Tuo johtuu vain ja ainoastaan hormoneistasi. Menee kyllä itsestään ohi keskimäärin kahdessa vuodessa. 

-Kandi