Lue keskustelun säännöt.
Olen aivan s**tanan loppu lasten kanssa
01.08.2022 |
En malta odottaa että koulut alkaa ensi viikolla. Viimeiset kaksi viikkoa on ollut yhtä perhe-helvettiä varsinkin 6-vuotiaan kanssa. Hän ei kestä minkäänlaista käskemistä tai kieltämistä, näihin reagoi itkupotkuraivareilla. Tavallisissa siirtymätilanteissa, kuten hammaspesulle meno, on pakko vetää koko homma juntturaan ja vinkua ensin vartti tunti. Ja kyllä, kerron hyvissä ajoin mitä tehdään seuraavaksi ja milloin. Päätöksenteko yksinkertaisissa asioissa kestää ja kestää. Missään ihmisten ilmoilla ei voida enää käydä kun pienenkin pettymyksen tai muutoksen yllättäessä kaikki on "ihan paskaa" ja tämän tyttö ilmoittaa karjuen kaikille ympärillä oleville ihmisille. Kaikki eskarivuoden aikana opitut sosiaaliset- ja itsehillinnän taidot ovat kadonneet kuin pieru saharaan tässä muutaman viikon aikana. Joskus tekisi mieli vain jättää se mukula huutamaan sinne kaupan lattialle ja lähteä itse kotiin! Kotona raivarin tullessa alan joskus itsekin vääntämään itkua koska tuntuu että en vaan jaksa! Kun lapsi on rauhoittunut, niin käydään tietenkin tilanne läpi ja jutellaan mitä tulisi tehdä toisin, mutta silti, niistä samoista asioista väännetään kerta toisensa jälkeen.
Ihan sääliksi käy tulevaa opettajaa...
Onko muillakin koulun aloittavilla joku vaikea vaihe?
Kommentit (26)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vain yksi lapsi meillä, tyttö, ja tuli aikoinaan ihan puskista tää "eskariuhmaikä" itselle. Meillä alkoi pian sen jälkeen, kun täytti kuusi vuotta, tämä helmikuussa. Kauheeta draamaa asioista, huusi vihaavansa meitä kumpaakin vanhempaansa ym. Elokuussa meni eskariin ja loppui jo ennen sitä oikeastaan. Joku olisi kyllä saanut varoittaa moisesta...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, kasvatuksenhan pitäisi tulla kotoa, ei päiväkodista... Nykyvanhemmat ovat kyllä uusavuttomia. Lapsia hankitaan 2-3 ja jonkun muun pitäisi hoitaa ja kasvattaa.
Oi, niin samaa mieltä. Vuoden välein meilläkin mukulat noita väänsivät ja nyt ovat helisemässä. Ja meidän vanhojen isovanhempien pitäisi hypätä joka hetki apuun.
Tehkää ne penskat nuorena, silloin jaksoi uhmat ja muut ja viisikymppiset isovanhemmatkin joskus jaksoivat auttaa. Minä olen 69 v, en jaksa pentujen karjuista vaikka rakkaita ovatkin.
Tekisi mieleni muuttaa 500 kilsan päähän siksi aikaa kun vähän kasvavat ja miniä oppi käytöstavat.
Totta. Sama täällä. Mukulat villejä, tottelemattomia ja vaativia. En jaksaisi yhtään enää. Mummu 63 v , monisairas.
Kouluun alkuun noin viikko. Jännittää hermostuttaa tulevia ekaluokkalaisia. Suuri muutos tulossa. Voi reagoida kiukuttelulla koska ei osaa puhua tuntojaan esille. Sen sijaan että vanhemmilta menee hermot, voi vaikka halata jutella olla lähellä.
Mutta kun ne on parasta mitä ihminen voi kokea elämassään ja ihan itse voi vielä päätää tekeekö niitä vai ei. Tai näin kaikki lapselliset väittää. Nauti niistä ihanuuksistasi äläkä valita.
Kitsellä kolme lasta, ja yhdellä niistä oli sama 6-vuoden uhma. Uhmasi rajoja, uhkasi hajoittaa koko talon, kun kielsin, välillä oli pakko ottaa kiinni, jotei hajota paikkoja/satuta itseään, huusi ja raivosi sylissä. En muita kauanko kesti, ehkä puoli vuotta? Meni ohi, aloitti koulun, pärjäsi hyvin, on nyt jo 20-vuotias opiskelija, mukava ja kohtelias.
Onneksi tuttu neljän lapsen äiti oli varoittanut etukäteen 6-vuoden uhmata, niin osasin suhtautua.