Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Voiko vaikeasti kehitysvammaisen lapsen oikeasti hyväksyä?

Vierailija
17.05.2010 |

Yksi meidän lapsistamme on vaikeasti kehitysvammainen. Vaikka lapsi on rakas emmekä hänestä mistään hinnasta luopuisi, niin silti mielessä pyörii kysymys, että miksi. Miksi just meidän lapsi.



Elämä on välillä todella raskasta tämän lapsemme kanssa eikä monikaan tutuista ymmärrä millaista on elää vauvavuotta, josta ei loppua näy. Meidän "erityislapsi" on kaiken kaikkiaan aivan ihana ja saa monesti päivän aikana hymyn kasvoilleni, mutta en kyllä vieläkään ole tätä hyväksynyt enkä tiedä hyväksynkö ikinä. Koen olevani ehkä jotenkin outo kun pari ns. puolituttua, joilla myös kehitysvammainen lapsi niin ovat sanoneet, että ovat sen hyväksyneet. Voiko oikeasti hyväksyä sen, ettei lapsi saa koskaan kokea sitä mitä normaali lapsi saa? Koen myös riittämättömyyden tunnetta kun tuntuu, ettei aikaa ja huomiota riitä tarpeeksi tai niin paljon kun haluaisin meidän terveille lapsille kun "erityislapsi" vie niin paljon aikaa ja voimia.

Kommentit (83)

Vierailija
1/83 |
17.05.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

itse olen hirveän kiitollinen että hän on elossa(vielä), suren kyllä sitten kovasti kun ei enää herää, vaikka raskasta onkin. Osa vanhemmista ei koskaan ymmärrä miksi juuri heille osuu tämä rasite. Itsetoivon että olen oivaltanut tämän lapsen merkityksen.

Vierailija
2/83 |
17.05.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Enkä tiedä olenko vieläkään käynyt läpi sitä prosessia mikä pitäisi. En tiedä olenko hyväksynyt asiaa. Joka päivä mietin että mitä jos tuo olisikin terve, mitä tekisi ja minne menisi. Samanikäisillä on jo kännykät ja leikkivät ulkona ihan vapaasti. Meillä ei tyttöä voi irti päästää kun juoksee suoraan vaikka auton alle, itsesuojeluvaistoa ei ole lainkaan, eikä osaisi edes takaisin kotiin.

En tiedä mitä se hyväksyminen tarkoittaa. Minä olen jo osaani tottunut sen verran että tajuan että meidän elämämme on nyt tällaista, enkä muuta voi. Jostain kumman syystä häpeän perhettämme.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/83 |
17.05.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta miksi ihmeessä häpeät? tuo kortti voi osua kenelle vain.

Vierailija
4/83 |
17.05.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tiedän, että arkemme on tätä koko loppuelämän ja siihen olen tottunut. Ehkä jossain vaiheessa tyttö oppii kävelemään, mutta tuokin on suuri ehkä.

Silti mielessä pyörii ajatukset, että mitähän tyttö tekis tai missä olisi nyt, jos olisi terve jne.

ap

Enkä tiedä olenko vieläkään käynyt läpi sitä prosessia mikä pitäisi. En tiedä olenko hyväksynyt asiaa. Joka päivä mietin että mitä jos tuo olisikin terve, mitä tekisi ja minne menisi. Samanikäisillä on jo kännykät ja leikkivät ulkona ihan vapaasti. Meillä ei tyttöä voi irti päästää kun juoksee suoraan vaikka auton alle, itsesuojeluvaistoa ei ole lainkaan, eikä osaisi edes takaisin kotiin.

En tiedä mitä se hyväksyminen tarkoittaa. Minä olen jo osaani tottunut sen verran että tajuan että meidän elämämme on nyt tällaista, enkä muuta voi. Jostain kumman syystä häpeän perhettämme.

Vierailija
5/83 |
17.05.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

enkä ole enää vuosiin miettinyt mitään miksimeille tai mitäjos -kysymyksiä, joten kyllä tuonkin voi hyväksyä. tämän lapsen kanssa nyt vain on erilainen tulevaisuus jota mietitään, ei siinä sen ihmeempää. jokainen noista muuttaa joskus kotoa pois, tämä yksi vain tulee muuttamaan laitokseen.



en minä tiedä mitä sille pitäisi tehdä, että oppisi hyväksymään asiaa tai tilannetta. kaipa se vain tulee vähitellen ja vammaisen lapsen kanssa se hyväksyminen kestää vain pitempään, aivan samoin kuin lapsen omakin kehitys on hidasta. kasvetaan tässä molemmat tilanteeseen yhtä hissukseen. =)

Vierailija
6/83 |
28.07.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yksi meidän lapsistamme on vaikeasti kehitysvammainen. Vaikka lapsi on rakas emmekä hänestä mistään hinnasta luopuisi, niin silti mielessä pyörii kysymys, että miksi. Miksi just meidän lapsi. Elämä on välillä todella raskasta tämän lapsemme kanssa eikä monikaan tutuista ymmärrä millaista on elää vauvavuotta, josta ei loppua näy. Meidän "erityislapsi" on kaiken kaikkiaan aivan ihana ja saa monesti päivän aikana hymyn kasvoilleni, mutta en kyllä vieläkään ole tätä hyväksynyt enkä tiedä hyväksynkö ikinä. Koen olevani ehkä jotenkin outo kun pari ns. puolituttua, joilla myös kehitysvammainen lapsi niin ovat sanoneet, että ovat sen hyväksyneet. Voiko oikeasti hyväksyä sen, ettei lapsi saa koskaan kokea sitä mitä normaali lapsi saa? Koen myös riittämättömyyden tunnetta kun tuntuu, ettei aikaa ja huomiota riitä tarpeeksi tai niin paljon kun haluaisin meidän terveille lapsille kun "erityislapsi" vie niin paljon aikaa ja voimia.


Hei!

Minulla on juuri samanlaisia mietteitä kuin sinulla. Tuntuu kuin olisin itse kirjoittanut tuon, joka paikassa kun kaikki ovat sinuja diagnoosien kanssa ja arki sujuu kuin muillakin...meillä arki ei suju kuin muilla ja kohta 5v on edelleen puettava, syötettävä, vaipat jne. Ja isolle siskolle ai tunnu löytyvän/ riittävän tarpeeksi aikaa. Olisi mukava vaihdella kuulumisia

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/83 |
02.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällä on 3v tyttö jolla kyseinen dg liitännäisenä. Ei ole oikeasti mitään järkeä vaatia kaikkia ihmisiä vaatia ymmärtämään. Ainoastaan sitä, että lapsi hyväksytään juuri sellaisenaan kuin on. Lapselle on ihan turha korostaa hänen erilaisuuttaan, hänellä on pikku sisko taidoiltaan paljon parempi. Tämä 3 vee ei osannut itse kiivetä ohjasin ja autoin ties kuinka monesti, nyt hän kiipee täysin omatoimisesti. Ei lasta kannata kasvattaa periaatteella ei hän opi miksi vaivautua. Hyväksynnästä ja hyväksymisestä mikäli vanhempi osaa olla sinut lapsen vamman tai rajotteiden kanssa sitä vähemmän lapsi leimutuu vanhempien silmissä.

Itselläni on motto: ei näitä erityislapsia kelle tahansa anneta nämä ovat lahja. Meillä kaikilla erityislasten vanhemmille oletteko koskaan syvällisesti ajatelleet mikis me emme saaneet normi lasta? Olen ajatellut olen tullut tulokseen mikäli minulla olisi 2 normia en osaisi pärjäisi erityislapsen kanssa. Meillä on jotakin annettavaa, mitä ei ole vanhemmilla joilla on vain normi lapset. Erityislasta ei osaa tai on hitsin hankalaa käsitellä juuri oikein ettei saisi älytöntä raivaria. Toisaalta olen saanut ja oppinut paljon, hän on oma persoonansa ja aivan loisto tyyppi. Ei puhu eikä osaa kommunikoida kuin muutamilla kuvilla. Olen oppinut nauttimaan siitä, että hän saa edes osittain sukan jalkaan taikka pipon päähän, hetki jolloin vedetään hervotonta riemu tanssia. Häpeä on tuttua ja kolahtaa varsin pahasti, kun lapsi saa jostakin syystä käsittämättömän raivarin puree, potkii, hakkaa jne.. Tai ryntää suoraan ventovieraan syliin kieltämättä tekisi painua maanrakoon. Tämä ei hyödytä lasta eikä itseänikään asian voi sanaoa suoraan. Lapseni on kehitysvammainen tai lapseni sekotti sinut ukkiin taikka mummiin. Usein kun olen sanonut et lapseni on kehitysvammainen, muutaman kerran olen saanut kommentin kait minäkin uskallan tuoda vammaiseni lapseni kauppaan. Vammisuus ei tartu asenne vammatarttuu. Mikäli vanhemmat tekevät vähäkään ymmärrettäväksi sen, että heillä on asenne vamma siitä otetaan mallia ja niin lastanne tullaan kohtelemaan. Juuri sillä asenteellä minkä mallin te olette antaneet. En elä viel huomista tämäkin päivä on jäljellä, niin monesti olen huomannut ihan turhaa miettiä.

Vierailija
8/83 |
02.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

teidän on vaan etsittävä teidän perheellenne sopiva tapa elää niin että lapsen vammaisuus ei kuormita teitä liikaa ja että teillä on aikaa myös terveille sisaruksille. Se saattaa tarkoittaa sijaisperheessä asumista, laitosjaksoja tms järjestelyjä.



Itselläni on kaksi erityislasta, eivät tosin vaikeavammaisia ja olen myös pohtinut tuota seikkaa, mitä lapseni menettävät kun eivät saa olla normaaleja/terveitä.



Ehkä kyseessä on enemmänkin vihaisuus siitä että tilanne tuli omaan perheeseen kuin se, etteikö vammaista lasta jaksaisi tai pystyisi hoitamaan. Se on itsesääliä ja syö omaa energiaa sisältäpäin. Olen päättänyt ajatella niin, että meille jokaiselle on annettu omanlaisemme elämä ja sillä on jokin merkitys. Meidän ei sitä tarvitse ymmärtää eikä meiltä kysytä. Meidän pitää oppia elämään niillä korteilla, jotka meille jaetaan ja huomaamaan , että elämä voi olla hyvää vaikka se ei mennytkään oletetun käsikirjoituksen mukaan.



Toisaalta, tavislapsikin saattaa kuolla syöpään tai auto-onnettomuudessa, oman lapseni kanssa epäiltiin etenevää hermostorappeumasairautta kauan. Kun se suljettiin vihdoin pois, oli niin onnellinen, etten tajunnut murehtia muita harmeja pariin vuoteen. Kaikki on niin suhteellista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/83 |
02.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

eikä välttämättä kiukku helpota koskaan. Vertaisryhmät auttavat ainakin itseäni.



Toisaalta kiukuttelu siitä, ettei saanutkaan sellaista lasta kuin halusi, ei voi jatkua loputtomiin. Se kääntyy itseä ja muun perheen hyvinvointia vastaan.



Muiden ihmisten mielipiteisiin ja tunteisiin ei paljoa voi vaikuttaa, mutta omiinsa voi. Ja voihan lähteä vaikkapa yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen mukaan jos haluaa parantaa yhteiskunnallisia oloja ja tuoda esiin vähemmistöryhmien asemaa.

Vierailija
10/83 |
02.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

on vaan mentävä sillä mitä on. Muistakaa että vammaisuus ei suinkaan ole aina synnynnäistä. Meistä kuka tahansa voi vammautua sairauden tai tapaturman seurauksena. Täytyy olla tyytyväinen siihen mitä on nyt ja elettävä sen mukaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/83 |
02.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

- olen myös enemmän ihminen tämän lapsen ansiosta.

juuri näin se onkin... olen itse monesti pyöritellyt ajatusta. Mitä olen erityislapsen äitinä saanut enemmän kuin muut, kokemusta, surua, huolta, empatiaa... olen enemmän Ihminen =)

se on hyvin sanottu.

Vierailija
12/83 |
02.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

- olen myös enemmän ihminen tämän lapsen ansiosta.

juuri näin se onkin... olen itse monesti pyöritellyt ajatusta. Mitä olen erityislapsen äitinä saanut enemmän kuin muut, kokemusta, surua, huolta, empatiaa... olen enemmän Ihminen =) se on hyvin sanottu.

Ei suru ja vastoinkäymiset ketään jalosta! Jos saisi valita, jokainen ottaisi terveen lapsen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/83 |
02.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä lapsella lievä vamma. Kait lähellä keskivaikeaa. Nyt 9v. ja puhuu ja pystyy olemaan yksin ulkona kotipihalla.

Ymmärtäminen vaikeaa.

Hyväksyn lapseni täysin, koska on kehittynyt ja näin säästää minua.

Vaikea vamma tekee sen arjen niin raskaaksi ja meillä lapsi osaa varoa ja se on suuri asia.

Vanhemmille tulee ikää, niin lapsen vaikea vamma on rasite. Vaatii paljon voimia.

En kyllä nyt 46v. jaksaisi vaikeaa vammaa ja olen kiitollinen, ettei lapseni ole pahemmin sairas.

Yksin lapsi ei voi liikkua kodin ulkopuolella ja hygieniasta huolehtivat me vanhemmat. Eikä voi asua koskaan yksinkään, mutta arkisista toiminnoista varmasti suoriutuu itse.

Vierailija
14/83 |
02.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Paljon paremmaksi ihmiseksi tunnen itseni, kun minulla on vammainen lapsi.

Tämä lapsi nimittäin juuri jalosti minut.

Ihana, kun ei tarvi olla sellainen ilkeä av- mamma.

Elämä kosketti ja elämä minut muutti paremmaksi ihmiseksi.

T.31

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/83 |
02.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

on käsittääkseni lakisääteinen, jos teillä on kehitysvammadiagnoosi! Meillä autisti ja lievä kehitysvamma ja tukiperhe on!

Ongelmana kunnissa on se, että näitä perheitä vaan ei kertakaikkiaan ole, vaikka kuinka on lakisääteinen. Kannattaa nyt ottaa selvää kunnolla, että se teille kuuluu ja sitten perheen etsinnässä olla itsekin aktiivinen. Se saattaa löytyä yllättävältäkin taholta.

useimmiten tätä tietoa pantataan. meillekin selvisi vuosien jälkeen, että olisi oltu koko aika diagnoosista asti oikeutettuja tukiperheeseen.

Vierailija
16/83 |
26.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minun 24 vuotiaalla "lapsella" on syvä kehitysvamma, älyllisesti hän on 1-vuotiaan  tasolla. Joudun vieläkin syöttämään, vaihtamaan vaipat, juottamaan nokkamukista yms. Sillä hän ei itse pysty puhumaan, syömään, kävelemään, juomaan eikä hän hallitse rakkoaan. En ole koskaan hyväksynyt tyttöä täysin, mutta ei tässä mikään auta...

Vierailija
17/83 |
26.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla myös vaikeasti kehitysvammainen, autistinen lapsi 20 v. On haasteellista, mutta lapsen olen hyväksynyt täysin. Elämäni on muodostunut aivan erilaiseksi hänen vammansa vuoksi. Lapseni ei menesty eikä herätä ihailua kodin ulkopuolella, mutta hyvät päivät ovat hänelle itselleen ja läheisille ison ilon aihe :). 

Vierailija
18/83 |
26.05.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="siivekäs" time="18.05.2010 klo 13:02"]parantumattomasti sairas on. Näitä kai voisi verrata. Olen kyllä päässyt yli ajatuksesta miksi juuri meille. Puhuminen auttaa. Minä olen saanut apua vertaistukiryhmästä.

[/quote]

Kerrotko mikä sairaus, onkohan meillä sama?

Vierailija
19/83 |
18.05.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

On kehityksessä 1,5v tasolla. En ole tätä kait vieläkään hyväksynyt, mutta kyllä tämän kanssa on oppinut elämään ja oppinut iloitsemaan niistä pienistä asioista, joita poika oppii, joskin erittäin hitaasti.

Vierailija
20/83 |
18.05.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

keskivaikeasti kehitysvammainen lapsi.koskaan tuskin tulen asiaa hyväksymään ja uskon että kysyn aina että miksi?en millään jaksa uskoa että meille kävi näin.elämä pyörii tämän erityislapsen ehdoilla pitkälti.ystävät eivät ymmärrä mitä tarkoittaa kun lapsi on erityislapsi ja vaatii niin paljon enemmän kuin normi lapsi.eivät tajua kun sanon etten nyt jaksa,onhan heilläkin uhmaikäinen kotona.mutta terve!siinä helvatinmoisen iso ero.meillä ns normaaleja muut,joten tiedän mitä on elämä uhmaikäisen kanssa.se on täysin erilaista kuin kehitysvammaisen kanssa.aina kuulee,että onhan meidänkin lapsi sitä ja tätä,tulisivat kokeilemaan meidän arkea vuoden,niin tajuaisivat mitä elämä on.meidän erityislapsi vaatii jatkuvan valvonnan,todellakin juoksee autoa päin tms.mitä ei iän puolesta enää kuuluisi tehdä.täysin holtiton sisällä sekä ulkona.en hyväksy koskaan ja katkera olen että meille kävi näin.rakastamme silti lastamme todella paljon,vammaisuudesta huolimatta.kaikille erityislasten vanhemmille toivotan jaksamista,muistetaan ettemme ole ainoita kelle näin käynyt: ).

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan yksi yksi