Yksinäinen olo mutta ihmiset ärsyttää

Vierailija kirjoitti:

Täälläkin yksi erakko, omasta tahdostaan ihmissuhteista vetäytynyt. Kestän vain satunnaisia kohtaamisia tuntemattomien ihmisten kanssa. Nautin keskustella niitä näitä sellaisen tyypin kanssa, joka ei tiedä minusta tai elämästäni yhtään mitään. Olen sellaisissa tilanteissa ihan parhaimmillani, voin vaistota sen vastapuolestakin, että sellaisista kohtaamisista tykätään. Ja ihmisestä, joka pystyy luontevaan ja samalta tasolta tulevaan keskusteluun. Ei utelemista, ei tenttaamista - ihan vain höpöttelyä.

Olen melkein kaiken aikani yksin, selviydyn yksin, olen itsenäinen ja tunnen suurta kiitollisuutta siitä että olen vapaa. Elämä on niin paljon helpompaa kun ei tarvitse kenellekään tekemisiään selitellä tai  perustella. Vähitellen olen oppinut, että vaikka ihmiset ovat uteliaita, ei minun tarvitse heidän uteliaisuuden tarvettaan ruokkia. Voin olla oma mitätön itseni, jolle ei koskaan tapahdu mitään. (J.Karjalainen on tehnyt meistä biisinkin.:))

Minua ei yksinäisyyden tunne vaivaa ollenkaan. Mutta koska olen puhelias ja avoin, joskus vain olisi kiva päästellä puhetta ulos. Olen löytänyt keinoja ulosantaa itseäni joutumatta lähempiin kontakteihin.

Kiitos aloituksesta ja muista kommenteista, samastun tosi vahvasti yksin viihtyviin. Asiaa ei tarvitse käsitellä negatiivisesti tai ongelmana. Ihan luonteva elämäntapa tämä on. 

Kuulostaa hyvältä. Ennen elin muita varten. Piti perustella omat valinnat muille vaikka eihän ne muut mun elämää elä.

Miten harjoita ulosantia? Mulla saattaa mennä pitkiä aikoja puhumatta ollenkaan vaikka onhan minulla itseilmaisun tarve.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täälläkin yksi erakko, omasta tahdostaan ihmissuhteista vetäytynyt. Kestän vain satunnaisia kohtaamisia tuntemattomien ihmisten kanssa. Nautin keskustella niitä näitä sellaisen tyypin kanssa, joka ei tiedä minusta tai elämästäni yhtään mitään. Olen sellaisissa tilanteissa ihan parhaimmillani, voin vaistota sen vastapuolestakin, että sellaisista kohtaamisista tykätään. Ja ihmisestä, joka pystyy luontevaan ja samalta tasolta tulevaan keskusteluun. Ei utelemista, ei tenttaamista - ihan vain höpöttelyä.

Olen melkein kaiken aikani yksin, selviydyn yksin, olen itsenäinen ja tunnen suurta kiitollisuutta siitä että olen vapaa. Elämä on niin paljon helpompaa kun ei tarvitse kenellekään tekemisiään selitellä tai  perustella. Vähitellen olen oppinut, että vaikka ihmiset ovat uteliaita, ei minun tarvitse heidän uteliaisuuden tarvettaan ruokkia. Voin olla oma mitätön itseni, jolle ei koskaan tapahdu mitään. (J.Karjalainen on tehnyt meistä biisinkin.:))

Minua ei yksinäisyyden tunne vaivaa ollenkaan. Mutta koska olen puhelias ja avoin, joskus vain olisi kiva päästellä puhetta ulos. Olen löytänyt keinoja ulosantaa itseäni joutumatta lähempiin kontakteihin.

Kiitos aloituksesta ja muista kommenteista, samastun tosi vahvasti yksin viihtyviin. Asiaa ei tarvitse käsitellä negatiivisesti tai ongelmana. Ihan luonteva elämäntapa tämä on. 

Kuulostaa hyvältä. Ennen elin muita varten. Piti perustella omat valinnat muille vaikka eihän ne muut mun elämää elä.

Miten harjoita ulosantia? Mulla saattaa mennä pitkiä aikoja puhumatta ollenkaan vaikka onhan minulla itseilmaisun tarve.

Ap

Jätin tahallaan tuon kohdan arvailtavaksi, mutta kun nyt suoraan kysyt niin voin yrittää kertoa. Elämäntarinani on pitkä, olen ajautunut valintojeni kautta tietynlaisiin ääriolosuhteisiin, joihin on ollut pakko sopeutua. Asun maalla ja luonto on lähellä (tämä on se hyvä ääriolosuhde). Minusta on kehkeytynyt jonkinlainen luonnoneläin täällä, yksi villeistä :) Puhun kaikelle mikä liikkuu ja vaikkei liikkuisikaan. Käyn vuoropuhelua luontokappaleiden kanssa ja virittelen itseäni sellaisiin taajuuksiin, että voin kokea olevani yhtä luonnon kanssa ja että myös luontokappaleet kokisivat minut vertaisenaan eikä uhkana tai pelottavana. Tämä on uskontoni. Minulla on myös lemmikkejä joille puhun kuin ne ymmärtäisivät ja vastaisivat. Pidän niistä huolen, ne pitävät minusta huolen. Näistä kontakteista johtuen en tunne itseäni enää ulkopuoliseksi mistään tärkeästä, vaikka ei ihmisten kanssa kontakteja olisikaan. 

Kirjoitan paljon, keskustellen sisimpäni  kanssa, joskus menneisyyteni kanssa, mutta yleensä kuluvan  hetken inspiroimien ajatusteni ja tunteideni kanssa. Työstän kaikkea sanallisesti, mutta tiedostan että tarvitsen myös sanattomuutta, hiljaisuutta ja kuuntelemista.

Puhun myös jumalalleni, sellaisena kuin hänet/sen ymmärrän. Kiitän kaikesta, kiittäminen on paras kieli jonka olen koskaan oppinut.

Meillä kaikilla on oma polkumme. Tässä pieni hitunen minun polkuni maisemasta. 

Erakoituminen on merkinnyt minulle vain hyviä asioita. Olen saanut ottaa vastaan lahjoja, joista en ole jäänyt velkaa kenellekään.