Lue keskustelun säännöt.
Yksinäinen olo mutta ihmiset ärsyttää
29.07.2022 |
Katkaisin yli vuosi sitten kaverisuhteet tai siis annoin niiden hiipua pois. Aluksi oli helpottavaa olla yksin ja pääsin pois ahdistavista ja kuormittavista henkilökemioista.
Jouduin aina jotenkin hyväksikäytetyksi. Myös pienissä asioissa valta oli aina toisilla. Ryhmissä oli ulkopuolinen olo enkä löytänyt yhteyttä muihin.
Tänään katsoin erään harrastukseni kuvia. Olin haaveillut osallistuvani viikon mittaiselle kurssille, mutta kuvia katsoessa tajusin, että olisin jäänyt sielläkin ulkopuolelle ja ollut se underdog.
Menee pitkiä aikoja, etten edes haluaisi puhua kenenkään kanssa. Välillä kaipaan seuraa, mutta kun seuran hinta olisi tehdä kompromisseja yksipuolisesti niin ainoa ratkaisu on siis olla yksin.
Kommentit (42)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika tutulta kuulostaa. Minäkin erakoiduin ja olen käyttänyt yksinoloajan sen avaamiseen, miksi olin tyytymätön ihmissuhteissa, miksi tunsin usein oloni ulkopuoliseksi ja miten voin itseäni kehittää, jotta elämä tuntuisi mielekkäämmältä.
Mitä olet löytänyt elämääsi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika tutulta kuulostaa. Minäkin erakoiduin ja olen käyttänyt yksinoloajan sen avaamiseen, miksi olin tyytymätön ihmissuhteissa, miksi tunsin usein oloni ulkopuoliseksi ja miten voin itseäni kehittää, jotta elämä tuntuisi mielekkäämmältä.
Mitä olet löytänyt elämääsi?
Itseni. Mitä todella elämältä haluan. Minkä asioiden parissa haluan kuluttaa aikani, millaisista ihmisistä pidän. Oman yhteisöni. Itsevarmuuden ja -luottamuksen. Elämä on kaikin tavoin parempaa. En enää elä miellyttääkseni muita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika tutulta kuulostaa. Minäkin erakoiduin ja olen käyttänyt yksinoloajan sen avaamiseen, miksi olin tyytymätön ihmissuhteissa, miksi tunsin usein oloni ulkopuoliseksi ja miten voin itseäni kehittää, jotta elämä tuntuisi mielekkäämmältä.
Mitä olet löytänyt elämääsi?
Itseni. Mitä todella elämältä haluan. Minkä asioiden parissa haluan kuluttaa aikani, millaisista ihmisistä pidän. Oman yhteisöni. Itsevarmuuden ja -luottamuksen. Elämä on kaikin tavoin parempaa. En enää elä miellyttääkseni muita.
Miten siirryit takaisin ihmisten pariin? Miten löysit ihmisiä jotka eivät käytä hyödyksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko minä?
Mulla on aina ollut tuo sama, etten ole päässyt sisään mihinkään porukkaan ja ns. kaverit ovat olleet kanssani vain, koska olen aina ollut auttamassa, jos on apua tarvittu ja tehnyt palveluksia muille.
Muutama vuosi sitten tein kuten sinä, eli annoin viimeisenkin "ystävyyssuhteen" hiipua pois. Se oli koronan ansiosta helppo tehdä. Ko. ihminen vieraili luonani jokin aika sitten ja syy yllättävään yhteydenottoon oli, yllätys, yllätys, avuntarve. En kieltäytynyt auttamasta, mutta päätös olla pitämättä muihin kuin lähimpiin sukulaisiin aktiivisesti yhteyttä vain vahvistui.
Silti joskus olo on todella yksinäinen ja toivon, että olisi edes se yksi ystävä, mutta tunne helpottaa, kun muistelee, millaista se kanssakäyminen on.
Ja kyllä, tiedän olevani liian kiltti. En osaa sanoa ei, jos joku pyytää apua tai tarvitsee kuuntelijaa, jollei mulla ole jotain todellista syytä kieltäytyä. En myöskään osaa vaatia vastavuoroisuutta ja aistin hyvin herkästi, jos seuraani ei kaivata ja vetäydyn omiin oloihini.
Minäkö tämän kirjoitin? Samanlaisia kokemuksia tuosta auttamisen yksipuolisuudesta.
Itselläni puolestaan ei ole tarvetta pitää muita tossun alla tai käyttää heitä, niin ilmeisesti sitten vedän niitä dominoivampia puolikkaita magneetin lailla luokseni kun näköjään tasa-arvoista suhdetta ei ole olemassa.
Ap
"Some of them want to use you, some of them want to be abused"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No harvempi kai sitä itselle vääränlaisten ihmisten seurassa viihtyykään vaan nimenomaan ne ihmiset tapoineen ym vaan ärsyttää.
Tietysti se on harmi jos alkujaan on joutunut/ajautunut vääränlaiseen seuraan ja sitten myöhemmin ei enää löydy sitä oikeanlaista seuraa tai ne itselle oikeantyyppiset ihmiset ei seuraan kelpuuta vain, koska ennen olit vääränlaisten porukassa ja sulta puuttuu jokin oikeanlainen, yksittäinen kokemus joka ilmeisesti määrittelee koko ihmisen elämän.
Sitten onkin oikein kunnolla väliinputoaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko minä?
Mulla on aina ollut tuo sama, etten ole päässyt sisään mihinkään porukkaan ja ns. kaverit ovat olleet kanssani vain, koska olen aina ollut auttamassa, jos on apua tarvittu ja tehnyt palveluksia muille.
Muutama vuosi sitten tein kuten sinä, eli annoin viimeisenkin "ystävyyssuhteen" hiipua pois. Se oli koronan ansiosta helppo tehdä. Ko. ihminen vieraili luonani jokin aika sitten ja syy yllättävään yhteydenottoon oli, yllätys, yllätys, avuntarve. En kieltäytynyt auttamasta, mutta päätös olla pitämättä muihin kuin lähimpiin sukulaisiin aktiivisesti yhteyttä vain vahvistui.
Silti joskus olo on todella yksinäinen ja toivon, että olisi edes se yksi ystävä, mutta tunne helpottaa, kun muistelee, millaista se kanssakäyminen on.
Ja kyllä, tiedän olevani liian kiltti. En osaa sanoa ei, jos joku pyytää apua tai tarvitsee kuuntelijaa, jollei mulla ole jotain todellista syytä kieltäytyä. En myöskään osaa vaatia vastavuoroisuutta ja aistin hyvin herkästi, jos seuraani ei kaivata ja vetäydyn omiin oloihini.
Minäkö tämän kirjoitin? Samanlaisia kokemuksia tuosta auttamisen yksipuolisuudesta.
Itselläni puolestaan ei ole tarvetta pitää muita tossun alla tai käyttää heitä, niin ilmeisesti sitten vedän niitä dominoivampia puolikkaita magneetin lailla luokseni kun näköjään tasa-arvoista suhdetta ei ole olemassa.
Ap
"Some of them want to use you, some of them want to be abused"
Everybody 's looking for something
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksa sepustaa pitkästi ja en osaa auttaa, mutta samaistun otsikkoon.
Kaikki haluaa jotakin, ei ole pyyteetöntä rakkautta, platonistakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aihe on liekeissä! 🔥 Et ole yksin!
Mulla on aivan samaa kuin sulla ap, ihan kuin mun kynästä,lisänä vielä sittenkun yrittänyt tutustua muihin ei oo tuottanut tulosta tai sitten ne on niitä jotka soittanut ja testannut lähes vuorokauden ympäri että ahdistanut vaan kun koskaan ei oikein saanut olla rauhassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä rakenna itsellesi vankilaa yksinäisyydestä. Jotain löytyy yhteyttä toisiin vaikka musiikin tai muun taiteen kautta.
Sepä se, kun kaipaan sitä syvää yhteyttä mutten jaksa sitä kaikkea muuta draamaa ja valtapelejä.
Suhteet ovat aina kaksipuolisia. Et voi saada jotakin antamatta jotakin. Tosin se ei ole hyvä jos olet onnistunut ympäröimään itsesi toksisilla ihmisillä. Varmasti löytyisi sellaisia, joiden kanssa kemiat kohtaavat paremmin.
Omia ystäviäni en vaihtaisi, sillä vallitsee sellainen ihana avoimuuden ja rennon vastavuoroisuuden ilmapiiri. Toisin sanoen luottamus, rehellisyys ja tasapuolinen meininki kukkii, mutta ei pidetä mitään kirjanpitoa siitä mitä kukin on "velkaa" toiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En halua antaa mitään joten olen yksin.
Vierailija kirjoitti:
En halua antaa mitään joten olen yksin.
No silloin tuntuu menevän ihan oikein. Miksi muiden ihmisten pitäisi pelkästään miellyttää sinua ilman, että annat mitään takaisin? (Ei muuten tarkoita materiaa tuo "antaminen" vaan sitä, että olet esim. henkisenä tukena ja kuuntelijana.)
Tällaisten ihmisten sopiikin olla yksin.
Itsekin olen vetäytynyt omiin oloihini. Ei minulla koskaan paljon kavereita ole ollut, mutta lähinnä pari joiden kanssa enemmän tekemisissä. Toinen nykyään enää kehuu itseään ja jos sitä ei jaksa kuunnella, niin haukkuu muut. Toinen on alkanut viihtyä liikaa päihteiden kanssa.
Töissä ihmiset aina vaativat jotain. Tuntuu, että oma seura on paras. Voi olla rennosti, tehdä mitä huvittaa ja olla tekemättä mitään, jos siltä tuntuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä rakenna itsellesi vankilaa yksinäisyydestä. Jotain löytyy yhteyttä toisiin vaikka musiikin tai muun taiteen kautta.
Sepä se, kun kaipaan sitä syvää yhteyttä mutten jaksa sitä kaikkea muuta draamaa ja valtapelejä.
Suhteet ovat aina kaksipuolisia. Et voi saada jotakin antamatta jotakin. Tosin se ei ole hyvä jos olet onnistunut ympäröimään itsesi toksisilla ihmisillä. Varmasti löytyisi sellaisia, joiden kanssa kemiat kohtaavat paremmin.
Omia ystäviäni en vaihtaisi, sillä vallitsee sellainen ihana avoimuuden ja rennon vastavuoroisuuden ilmapiiri. Toisin sanoen luottamus, rehellisyys ja tasapuolinen meininki kukkii, mutta ei pidetä mitään kirjanpitoa siitä mitä kukin on "velkaa" toiselle.
Ongelma on, että päädyn antamaan liikaa ja kulun loppuun. Ap
Täällä yksi joka todella kaipaa ystävyyttä, se tuo elämään iloa ja suhteellisuudentajua. Rakastan keskustella ja kokea asioita yhdessä.
Mutta vanhat ystävyydet ovat muuttuneet oudon toksisiksi, yksi vaatii kaikkea ihmeellistä koko ajan ja kiukuttelee. Tavallinen tapaaminen ja viestittely ei riitä, vaan pitäisi olla yökylää hänen lapselleen, heidän kestitsemistä mökillä jne. Toinen taas ei eväänsä liikuta tullakseen tapaamaan kun asutaan kauempana, aina se olen minä jolle vaiva ja matkakulut kaatuvat...
Uusia ystäviä en tunnu löytävän. Vähäisten tapaamieni ihmisten kanssa ei ole oikein mitään jutunjuurta tai yhteistä. En jaksa mitään väkinäistä. Alkuun voi tosin olla vähän väkinäistä, mutta ei noin kiusallista. Netissä tapasin yhden ihmisen ja tavattiin livenä, sekin oli kiusallista eikä hän vaikuttanut pitävän minusta.
Täälläkin yksi erakko, omasta tahdostaan ihmissuhteista vetäytynyt. Kestän vain satunnaisia kohtaamisia tuntemattomien ihmisten kanssa. Nautin keskustella niitä näitä sellaisen tyypin kanssa, joka ei tiedä minusta tai elämästäni yhtään mitään. Olen sellaisissa tilanteissa ihan parhaimmillani, voin vaistota sen vastapuolestakin, että sellaisista kohtaamisista tykätään. Ja ihmisestä, joka pystyy luontevaan ja samalta tasolta tulevaan keskusteluun. Ei utelemista, ei tenttaamista - ihan vain höpöttelyä.
Olen melkein kaiken aikani yksin, selviydyn yksin, olen itsenäinen ja tunnen suurta kiitollisuutta siitä että olen vapaa. Elämä on niin paljon helpompaa kun ei tarvitse kenellekään tekemisiään selitellä tai perustella. Vähitellen olen oppinut, että vaikka ihmiset ovat uteliaita, ei minun tarvitse heidän uteliaisuuden tarvettaan ruokkia. Voin olla oma mitätön itseni, jolle ei koskaan tapahdu mitään. (J.Karjalainen on tehnyt meistä biisinkin.:))
Minua ei yksinäisyyden tunne vaivaa ollenkaan. Mutta koska olen puhelias ja avoin, joskus vain olisi kiva päästellä puhetta ulos. Olen löytänyt keinoja ulosantaa itseäni joutumatta lähempiin kontakteihin.
Kiitos aloituksesta ja muista kommenteista, samastun tosi vahvasti yksin viihtyviin. Asiaa ei tarvitse käsitellä negatiivisesti tai ongelmana. Ihan luonteva elämäntapa tämä on.
Aika tutulta kuulostaa. Minäkin erakoiduin ja olen käyttänyt yksinoloajan sen avaamiseen, miksi olin tyytymätön ihmissuhteissa, miksi tunsin usein oloni ulkopuoliseksi ja miten voin itseäni kehittää, jotta elämä tuntuisi mielekkäämmältä.