Keksin koko ajan ulkonäöstäni vikoja, juuri kun ajattelin että alkaisi mennä parempaan päin, murehdin jopa siltä miltä tulen näyttämään 10-20 vuoden päästä

Vanhenemiselle ei voi kukaan meistä yhtään mitään, joten sitä on kyllä ihan turha murehtia etukäteen.

Vetis 20 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vetis 20 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa kyllä siltä, että tarvitset terapiaa. Vanheneminen on väistämätöntä. Parempi hyväksyä epätäydellisyys. Keskity hyviin asioihin ulkonäössäsi ja elämässäsi. Keskity erityisesti muihin asioihin kuin ulkonäköön. Ei lemmikkisi välitä näytätkö kauniilta vai ei. Lemmikin silmillä olet vain ihminen.

Ärsyttävää kun kommentit poistuu :D

Enemmän pelottaa se kuinka pinnallinen yhteiskunta on, jos olisi erilainen suhtautuminen tällaisiin asioihin, niin se ei tuntuisi niin painavalta. Joskus jopa toivoisin olevani mummo.

Ja saan terapiaa jossain vaiheessa, toivottavasti mahdollisimman pian.

Mistä tiedät, että yhteiskunta on pinnallinen? Opiskeletko/teetkö töitä alalla jossa koko ajan mietitään ulkonäköä? Suosittelen silloin vaihtamaan alaa. Esim. hoivatyössä potilaat harvemmin miettivät hoitajan/lääkärin ulkonäköä, kunhan teet työsi hyvin. Asioiden tärkeysjärjestys tulee myös esiin, kun näkee sairaita potilaita päivittäin.

En tiedäkään varmaksi, mutta sellaisen käsityksen olen saanut täältä palstalta ja normielämästäkin.

Olen kokki ammatiltani ja tällä hetkellä työtön. Tiedän että maailmassa on paljon tuskaa, fyysisiä ja psyykkisiä sairauksia. En kuitenkaan näe mitään syytä miksi lähtisin ongelmia erityisesti vertailemaan keskenään, kai se kokemus/tunne niiden taustalla on se päälimmäinen asia. Tietenkään en rinnasta näiden omien asioideni rinnalle esimerkiksi oman lapsen kuolemaa tms.

Mutta olen myös itse aika paljon kokenut elämässä, luulen että ne vaikuttavat tähän miten näen itseni ja maailman.

Ehkä sinua ei ahdista niinkään ulkonäkösi, vaan työttömyys? Ehkä projisoit yleisen elämänahdistuksen ulkonäköösi, koska on paljon helpompi keskittää huomion ulkonäköseikkoihin kuin toisiin ongelmiin? Anteeksi, kun oletan asioita sinusta noin vain. En tunne sinua. Tiedän vain, että minua ahdistaisi paljon työttömyys ja epävarma työtilanne. Oikeastaan, se syy miksi valitsin hoitoalan oli, että tiesin, että 100 varmasti saisin töitä. Kun tuli korona ja monet lähimmäisistäni menettivät työnsä, minä olin yksi harvoista joka painoi tuplavuoroja, koska meistä hoitajista on aina pulaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina voi mennä salille parantmaan ulkoista ja sisäistä olemusta. Jos se ei riitä niin plastiikkakirurgit tekevät ihmeitä nykyaikana. Jos teet töitä ulkonäkösi eteen niin olet onnellisempi ja lähipiirissä olet suositumpi. Terapia ei auta ulkonäkökysymyksiin millään tavalla.

Totta kai terapia voi auttaa ulkonäköahdistukseen! Etenkin, kun kuulosti siltä, että AP ei osaa nimetä yhtä yksittäistä asiaa mikä mättää vaan, että se vaihtelee se kohta tai asia mikä hänestä mättää. Tai, että häntä ahdistaa tulevaisuus. Mikään ei estä AP:ta menemästä sekä terapiaan, että kohentamasta ulkonäköään eri lailla, jos hänestä hänen pitää kohentaa jotakin terapian jälkeen.

Välillä mättää iho, välillä "rypyt", välillä suonet, välillä nenä, nyt olen miettimässä leukaimplanttia (???), jota todennäköisesti ei tehtäisi minulle.

Vierailija kirjoitti:

Vetis 20 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, se kuuluu ihmisluontoon, että välittää ulkonäöstään. Muinaiset Egyptiläiset 5000 vuotta sitten käyttivät omatekoista meikkiä, ajoivat kaikki karvat ja hiukset päästä (karvattomuus vähensi loisia), j.n.e. Youtubista löytyy videoita missä esitellään eri maiden kauneuskulttuuria ja siinä käy ilmi, että ihan kaikkilalla, syvässä viidakossa, on ihan omat kauneuskäsitykset ja he muokkaavat ulkonäköään kauneuskäsitysten mukaan.

Miksi sinä et siis saisi muokata ulkonäköäsi? Itselläni on paljon ulkonäkö-itseluottamusongelmia. Säästän rahaa ja pikkuhiljaa korjailen niitä "epäkohtia" mitä ilmenee. Pienellä palkalla todellakin kestää kauan, että minulla on rahat koossa johonkin toimenpiteesesen. Esim. kohta minulla on kasassa hampaiden oikomisrahat. Ihan vain pienet asiat voivat vaikuttaa ulkonäköön suuresti, kuten uusi kampaus, paremmat vaatteet ja meikki...

Mutta joo, hyvä että aktiivisesti yrität päästä terapiaan.  Ahdistukseen ei yleensä auta uusi kampaus tai joku muu ulkonäköseikka.

Niin, onhan se tervettä välittää omasta ulkonäöstään, mutta kun se alkaa ahdistamaan, niin ei ole enää hyvä asia.

Yritän tässä alkaa katselemaan terapeuttia juuri.

Tsemppiä! Toivon, että saat irti terapiasta juuri sen mitä tarvitset ja haluat. Olet rohkea kun uskallat pyytää apua.

Kiitos :)

Vierailija kirjoitti:

Vetis 20 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vetis 20 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa kyllä siltä, että tarvitset terapiaa. Vanheneminen on väistämätöntä. Parempi hyväksyä epätäydellisyys. Keskity hyviin asioihin ulkonäössäsi ja elämässäsi. Keskity erityisesti muihin asioihin kuin ulkonäköön. Ei lemmikkisi välitä näytätkö kauniilta vai ei. Lemmikin silmillä olet vain ihminen.

Ärsyttävää kun kommentit poistuu :D

Enemmän pelottaa se kuinka pinnallinen yhteiskunta on, jos olisi erilainen suhtautuminen tällaisiin asioihin, niin se ei tuntuisi niin painavalta. Joskus jopa toivoisin olevani mummo.

Ja saan terapiaa jossain vaiheessa, toivottavasti mahdollisimman pian.

Mistä tiedät, että yhteiskunta on pinnallinen? Opiskeletko/teetkö töitä alalla jossa koko ajan mietitään ulkonäköä? Suosittelen silloin vaihtamaan alaa. Esim. hoivatyössä potilaat harvemmin miettivät hoitajan/lääkärin ulkonäköä, kunhan teet työsi hyvin. Asioiden tärkeysjärjestys tulee myös esiin, kun näkee sairaita potilaita päivittäin.

En tiedäkään varmaksi, mutta sellaisen käsityksen olen saanut täältä palstalta ja normielämästäkin.

Olen kokki ammatiltani ja tällä hetkellä työtön. Tiedän että maailmassa on paljon tuskaa, fyysisiä ja psyykkisiä sairauksia. En kuitenkaan näe mitään syytä miksi lähtisin ongelmia erityisesti vertailemaan keskenään, kai se kokemus/tunne niiden taustalla on se päälimmäinen asia. Tietenkään en rinnasta näiden omien asioideni rinnalle esimerkiksi oman lapsen kuolemaa tms.

Mutta olen myös itse aika paljon kokenut elämässä, luulen että ne vaikuttavat tähän miten näen itseni ja maailman.

 Älä jää työttömäksi, vaan ilmoittaudu restonomiopintoihin. Vapaita paikkoja on syksylle jäljellä. Hae silti koko ajan töitä kun opiskelet. Unohdl nuo ulkonäkölöpinät ja keskity olennaiseen. Laajennat työnsaantivalikoimaasi kun olet myös restonomi.

Ei oikein kiinnosta tämän alan hommat. Enkä ole valmis korkeakouluun, kun niitä mt-ongelmia pukkaa ovista ja ikkunoista. Ilmottaudun kohta te-toimistolle, niin sieltä saavat hoputtaa töihin. :D

Vierailija kirjoitti:

Oletko tämän palstan entinen ongelmalapsi vetis vai onko nikkisi vain sama kuin hänellä?

Olen nykyinenkin ongelmalapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vetis 20 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vetis 20 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa kyllä siltä, että tarvitset terapiaa. Vanheneminen on väistämätöntä. Parempi hyväksyä epätäydellisyys. Keskity hyviin asioihin ulkonäössäsi ja elämässäsi. Keskity erityisesti muihin asioihin kuin ulkonäköön. Ei lemmikkisi välitä näytätkö kauniilta vai ei. Lemmikin silmillä olet vain ihminen.

Ärsyttävää kun kommentit poistuu :D

Enemmän pelottaa se kuinka pinnallinen yhteiskunta on, jos olisi erilainen suhtautuminen tällaisiin asioihin, niin se ei tuntuisi niin painavalta. Joskus jopa toivoisin olevani mummo.

Ja saan terapiaa jossain vaiheessa, toivottavasti mahdollisimman pian.

Mistä tiedät, että yhteiskunta on pinnallinen? Opiskeletko/teetkö töitä alalla jossa koko ajan mietitään ulkonäköä? Suosittelen silloin vaihtamaan alaa. Esim. hoivatyössä potilaat harvemmin miettivät hoitajan/lääkärin ulkonäköä, kunhan teet työsi hyvin. Asioiden tärkeysjärjestys tulee myös esiin, kun näkee sairaita potilaita päivittäin.

En tiedäkään varmaksi, mutta sellaisen käsityksen olen saanut täältä palstalta ja normielämästäkin.

Olen kokki ammatiltani ja tällä hetkellä työtön. Tiedän että maailmassa on paljon tuskaa, fyysisiä ja psyykkisiä sairauksia. En kuitenkaan näe mitään syytä miksi lähtisin ongelmia erityisesti vertailemaan keskenään, kai se kokemus/tunne niiden taustalla on se päälimmäinen asia. Tietenkään en rinnasta näiden omien asioideni rinnalle esimerkiksi oman lapsen kuolemaa tms.

Mutta olen myös itse aika paljon kokenut elämässä, luulen että ne vaikuttavat tähän miten näen itseni ja maailman.

Ehkä sinua ei ahdista niinkään ulkonäkösi, vaan työttömyys? Ehkä projisoit yleisen elämänahdistuksen ulkonäköösi, koska on paljon helpompi keskittää huomion ulkonäköseikkoihin kuin toisiin ongelmiin? Anteeksi, kun oletan asioita sinusta noin vain. En tunne sinua. Tiedän vain, että minua ahdistaisi paljon työttömyys ja epävarma työtilanne. Oikeastaan, se syy miksi valitsin hoitoalan oli, että tiesin, että 100 varmasti saisin töitä. Kun tuli korona ja monet lähimmäisistäni menettivät työnsä, minä olin yksi harvoista joka painoi tuplavuoroja, koska meistä hoitajista on aina pulaa.

Voit olla oikeilla jäljillä. Ja jossain sisimmässäni tiedän, että todennäköisesti puran kaiken pahan olon näihin asioihin. Ikään kuin jos näyttäisin omasta mielestäni paremmalta, niin ongelmia ei enää olisi pääni sisällä, vaan voisin keskittyä siihen kuinka ihana ja viehättävä olisin, ja muut hommat hoituisivat siinä samalla.

Vetis 20 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ala tietoisesti etsimään positiivisia asioita itsestäsi ja ulkonäöstäsi. Vaikka se saattaa olla aluks vaikeaa ja epämiellyttävää, niin itsensä voi kyllä pakottaa tekemään niin. Lisäks, tulevaisuuden stressaamisesta ei ole mitään hyötyä.

Niin vastasin tähän äsken, mutta se ei ilmeisesti mennyt läpi (?)

Eli etsin aina jonkun hirveän ongelman itsestäni, kiinnitän siihen kaikki energiat ja voimat, kunnes olen uupunut. Olen uupunut tähän, en voi muuta sanoa. En ehkä näe itseäni ns. oikein, eli tämä voi olla kehonkuvanhäiriö. Vaikea nähdä itsessään hyvää, kun tuntuu että jotkin asiat pilaavat kokonaisuuden.

En ehkä olisi näin julma itselleni, mutta nykymaailma, ja jopa tämä palsta ovat muokanneet käsitystäni elämästä ja naisena olemisesta. Monesti olen ajatellut, että kun ikää tulee, niin en olisi näin ahdistunut ulkonäöllisistä asioista, mutta surulliseksi vetää, kun lukee täältä aloituksia missä elämä on pelkkää ulkonäköä ja muiden huomiota.

Ja tulevaisuuden stressaaminen on myös ihan hirveää. Pitäisi opetella monesta asiasta pois. Pitäisi olla vahvempi.

Eli sinä tietoisesti ajattelet itsestäs pahoja ajatuksia? Kun ne laittaa tietoisest alulle, niin aivot automaattisesti jatkaa sitä. Tuolleen syntyy kierre, jossa aivot on urautunu ajattelemaan negatiivisesti. Ajatukset kulkee niitä uria pitkin, ja joka ajatuksella se ura syvenee. Mutta sen voi tietoisesti muuttaa; laittamalla tietoisesti alulle uudenlaisen ajattelutavan, vaikka keskittymällä positiiviseen. Aluksi aivot haluaa hakeutua menemään niitä jo olemassaolevia eli negatiivisia uria pitkin, mutta jos tarpeeksi sitkeästi päättää käyttää sitä uutta, positiivista uraa, niin se syvenee ja ajatukset alkaa mennä sitä pitkin. Tälleen voi saavuttaa positiivisen suhtautumisen itseä kohtaan. Tuo perustuu neuroplastisuuteen, joka tarkoittaa aivojen muokkautuvuutta