Menikö mulla liian vähästä maku tähän (sinkku)mieheen?
Yritän pitää tekstin lyhyenä. Eli törmäsin sinkkuryhmässä mieheen joka päälisinpuolin oli ok. Kirjoiteltiin varmaan reilu viikko jonka aikana hän laittoi useita kuvia itsestään saateteksteksteillä joissa varoitti etten järkyty hänen naamastaan/etten juokse karkuun jne. Aluksi sanoin että hän näyttää kivalta, mutta kun näitä alkoi tulla lisää ihan yhtäkkiä niin en enää jaksanut jokaiseen kommentoida vaan vaihdoin aiheitta. No hän ei luovuttanut vaan intti kuvasta niin kauan että kommentoin. Jatkoi siis sitä mantraa "No taisit tulla katumapäälle" "taisitkin säikähtää". Tämä alkoi oikeasti ärsyttää ja meni maku koko miehestä.
Lisäksi hän painotti työpaikkaansa, että on johtaja. Ei voinut vain kertoa olevansa alalla X vaan piti viljellä asemaansa. Hän myös kertoi miten raha ja hienot tavarat ei ole hänelle se juttu, mutta mainitsi kuitenkin tarkan merkin millainen 70 000e auto hänellä on. Tähänkään koukkuun en tarttunut niin hän jatkoi auton hinnasta puhumista.
No sitten kun aloin vetäytyä niin tämä mies laittoi todella pitkän viestin jossa kertoi miten ihana ja kaunis olen ja hänelle on täysin fine jos en haluaisikaan tavata häntä jne. Viesti oli todella siirappinen. Laitoin sitten että nyt kun kysyit niin kieltämättä tullut sellainen olo ettei ehkä sovittaisi toisillemme. Oli kiva jutella ja hyvää jatkoa. No tästähän se mies sitten vetikin kilarit vaikka juuri itse kertoi et on ok jos haluan lopettaa.
Viestitellessä oli myös outoa miten tämä mies kehui "älykkyyttäni" ihan jatkuvasti! Kerroin käyneeni ostamassa mansikoita niin sekin kertoi mun älykkyydestä että ostin tuoreena! Siis aivan älyttömiä juttuja.
Kuulostaako tää teistä ihan normaalilta? Kyseessä keski-ikäinen mies. Jälkikäteen kun katson hänen viestejään niin ne alkaa joka kerta näyttää yhtä erikoisemmilta.
Kommentit (56)
Mun mielestä tuolle miehelle kannattaisi rehellisesti mainita että mikä oli syy pakkeihin ettei mies toista samaa uudestaan. Moni mies ei ehkä tajua mitä tekee väärin.
Näytä vaikka tuo kirjoitus hänelle.
Väistit luodin. Nyt vaan estät tyypin.
Miehellä on huono itsetunto ja pieni ego.
Kuulostaa tosi oudolta ja rasittavalta. Ei mene itsetunto-ongelmien piikkiin, vaan jotain mt-juttua voi olla mukana. Onneksi lopetit jutun alkuunsa.
Aika rasittavankuuloinen kaveri. Mikäli toinen tuntuu jo viestiessä rasittavalta, niin itse ainekin jätän jutun siihen.
Joo meni maku liian vähästä. Juttele lisää ja miksei tavatakin voisi! :)
Miehellä on vintti pimeänä ja pahasti.
No et sä kovin älykäs voi olla kun pitää vauva-palstalla vatvoa ja pohtia asiaa.
Christiiina kirjoitti:
Miehellä on huono itsetunto ja pieni ego.
Täytyypä katsoa sun viestihistoriaa, lähinnä onko sulla missään mitään hyvää sanottavaa miehistä.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä tuolle miehelle kannattaisi rehellisesti mainita että mikä oli syy pakkeihin ettei mies toista samaa uudestaan. Moni mies ei ehkä tajua mitä tekee väärin.
Näytä vaikka tuo kirjoitus hänelle.
Hyvä idea, koska niinhän ihmiset toimivat. Kun ventovieras laittaa heille listan heidän virheistään, he ymmärtävät välittömästi asian, korjaavat käytöksensä ja kiittelevät ihmistä joka kertoi heille.
Ihan fiksusti teit. Tai ainakin minä antaisin tuollaisen miehen mennä menojaan.
Omasta kokemuksesta, useammankin miehen perusteella, voin kertoa, että tilanne pahenee. Ensin säälitellään ja valitellaan omaa itseä ja kehutaan ja ylistetään sinua, sitten mukaan alkaa tulla kritiikkiä. Minun tapauksessani on jopa vaadittu opiskelun lopettamista, koska ilman tutkintoa olisin ollut "tavis" ja tutkinnon saatuani "jätät mut". Jätin kyllä jo kauan ennen valmistumistani, koska kummallinen epäsuhta vain syveni ja mutkistui.
Selvä varoituskello jos ennen kuvien lähettämistä" älä sitten säikähdä, älä vaan katoa". Itsesäälissä kieriskelijää ei jaksa kukaan.
Eiköhän tuo nyt kerro jo sen miksi mies on sinkku.
Olen aika varma, että tuollainen itsensä pönkittäminen joko suoralla itsekehulla tai kalastelemalla kehuja toiselta on niin määräävä seikka hänen luonteessaan, että helpommalla Ap pääset, kun annat koko tyypin olla. Koska hän viestitti ensin, että hänelle on fine jos et enää halua tavata, hän todennäköisesti selittää tilanteen itselleen (ja sinulle ja muillekin) niin, että hänhän se oikeastaan toi esiin, ettette enää tapaisi. Ei siinä suinkaan hänelle monoa annettu!
Vierailija kirjoitti:
Hänellä lienee vaan huono itsetunto ja siksi on epävarma, toisaalta yrittää korostaa vähän liikaa hyviä puoliaan ja toisaalta samalla pelkää ettei kelpaakaan. Ei hän välttämättä kummempi tyyppi paremmin tutustuttaessa ole pelkästään tuon perusteella.
Mt-ongelmia.
Ei todellakaan, playeri tai psykopaattimainen tyyppi, ehkä narsisti. Pysy kaukana!
Oliks tää jostain Kummelista, vai mitä helvettiä mä just luin? :D
Hänellä lienee vaan huono itsetunto ja siksi on epävarma, toisaalta yrittää korostaa vähän liikaa hyviä puoliaan ja toisaalta samalla pelkää ettei kelpaakaan. Ei hän välttämättä kummempi tyyppi paremmin tutustuttaessa ole pelkästään tuon perusteella.