Kadun sitä, että valitsin lapselleni huonon kummin

Jos kummi ja kummilapsi ovat pitkän etäisyyden päässä, voi yökyläily ja retkeily tms mitä lapsen vanhemmat mahdollisesti odottavat, olla autottomalle kummille hankalaa. Kummilla voi olla myös oman perheen tilanteesta johtuen hankala osallistua aktiivisesti kummilapsen elämään, varsinkin jos kummilapsia sattuu olemaan enemmän kuin yksi.

Vierailija kirjoitti:

Kummiksi valitaan tai pyydetään henkilöä, jolla on varallisuutta. Taka-ajatuksena tietenkin on, että tämä varakas kummi ostaisi kalliita lahjoja kummilapselleen tämän syntymäpäiville ja joululahjaksi.

Ai näinkö se menee? Itse olen saanut ainoan lapseni parikymppisenä ennen kuin kenelläkään meistä oli mitään omaisuutta ja kaikilla oli opinnot kesken. Valitsimme kummeiksi molempien kaksi parasta kaveria. Sattumalta kolme neljästä kummista on nykyisin melko varakkaita ja hyväpalkkaisissa töissä. Silti en edes odota mitään erikoisia lahjoja, vaan toivoisin, että lapseni saisi elämäänsä lisää turvallisia ja luotettavia aikuisia, joiden puoleen kääntyä.

Itse koen, että arjessa yhteydenpito on välillä hankalaa. Työaikataulut ja muut menee usein ristiin ja on todella hankala sopia näkemisiä. Arjen kiireessä viesteihin vastaaminen venyy. Mutta sama se on lapseni kummeilla niin kuin minullakin. Ruuhkavuodet menossa kaikilla. Nyt kun lapsen synttärit on taas tulossa, toivon lapselle yhteistä aikaa kummien kanssa. En mitään kallista.

Ongelma on se, että kummiuden katsotaan olevan kunniatehtävä, siitä on todella vaikea kieltäytyä. Kuka nyt sanoo suoraan, että sori, kiitos vaan, että ajattelit minua, mutta et ole minulle niin läheinen, että haluaisin sitoutua investoimaan aikaa tai muutakaan lapseesi?

Olen itse kuitenkin sen tehnyt. Sanonut suoraan,  että minulla on jo yksi kummilapsi ja koska haluan todellakin olla hyvä kummi, viettää lapsen kanssa aikaa, jne. niin valitettavasti minun on kieltäydyttävä. Arvatkaas jatkuiko ystävyys ja mitä sain kuulla takanapäin koko kaveripiiriltä.

Jo nuor sanavalinnat "me valitsimme lapsellemme kummin" kertoo tästä. Kaikki olettavat, että se on vain vanhempien päätös, kenet haluavat valita. Noloa kieltäytyä ja olikin.

Ja nuokin, että puhutaan kummin tehtävistä ja odotuksista jne on vähän turhaa, sillä oikeasti kuka voi rehellisesti luvata, että joo, olen lapsesi tukena kaikissa mahdollisissa tilanteissa tietämättä, miten elämä muuttuu? Kyllä siinä takana pitää mun mielestä olla poikkeuksellisen hyvä ystävyys, sukulaisuuskaan ei tätä takaa.

Minäkin olen parin ystävän lapsen kummi, ja vaikka ystävyys on säilynyt vuosikymmeniä, ja olen kaikilla synttäreillä, rippijuhlissa ym. käynyt, niin silti suhde kummilapsiin ei ole erityisen läheinen. Tahtoisin toki, että olisi, mutta olen huono lasten kanssa, jotenkin ujostelen heitä, varsinkin jos välillä on ollut pitkiä taukoja ettei nähdä (mikä on normaalia, kun kovin kiireistähän elämä kaikilla on pienten lasten, töiden ym. kanssa, ja kun ei ihan lähekkäin asuta).

Olen kuitenkin kiinnostunut kummilasten elämästä, kun tapaan kavereita niin aina kyselen lasten kuulumisia (kummilapset jo aikuisia) jne. Onneksi tämä on riittänyt, minulta ei ole vaadittu enempää ja ystävyyskin on säilynyt, vaikka en ole osannut olla sellainen kummi, joka henkilökohtaisesti osallistuu lapsen elämään. 

Oman lasten kummit olleet samanlaisia, käyneet synttäreillä ym. kun niitä on pidettu, ystävyys vanhempien kanssa säilynyt, mutta eivät erityisen läheisiä ole lapsen kanssa, kun eivät hänen kanssaan ole kahdenkeskistä aikaa viettäneet. Minusta se on ok, enkä usko että lapsikaan on tästä erityisemmin kärsinyt.