Tekisitkö lastensuojeluilmoituksen? Naapurin poika käy yksin kaupassa keskellä yötä
Saattaa tulla puolen yön aikaan kauppareissulta. Yleensä on muutama kassi ostoksia. Pyörällä kulkee matkat parin kilometrin päähän olevaan kauppaan.
Kommentit (162)
Normaaleissa kotioloissa lapsi ei mene ulos yöllä, eikä varsinkaan osta ruokia koko perheelle. Vanhempien tehtävä on huolehtia perheestä, ei lapsen.
Vierailija kirjoitti:
Olen eniten hämmästynyt siitä, miten piittaamattomia ihmisiä tässä ketjussa on.
Fakta on, että joka kymmenennessä lapsiperheessä on vanhemmalla alkoholiongelma. Hyvin mahdollista, että se näkyy varsinkin lomalla. Eli vanhemmat ovat kännissä, eivätkä huolehdi lapsesta, joka on aivan heitteillä. Tässä ketjussa näytyää olevan joitain sellaisia kirjoittelijoita, muuten tuota välinpitämättömyyttä on vaikea ymmärtää. He myöskään eivät tietenkään halua, että kotiolot paljastuvat ulkopuolisille.
Tee se lasu, suosittelen.
Samaa mieltä. Ja aina tuo uhoaminen, että AP:n pitäisi mennä kysymään, miksi lapsi käy yöllä kaupassa. Juoppo äiti vain huutaisi, että mitä se sulle v i tt u kuuluu?!
Kaksi kassia viittaa siihen, ettei hän osta sieltä itselleen suklaapatukkaa ja limsapulloa, vaan ruokaa koko perheelle. Se on vanhempien tehtävä. Ehkä ovat ryypänneet koko päivän ja pikkusiskolla on nälkä?
Tekisin lasun, kun tiedän perheen jossa alkoholistivanhempi ei tehnyt muuta kuin joi ja katosi kotoa vähän väliä. Lapsille jäi tehtäväksi huolehtia itse itsestään sekä tehdä mitä vanhempi pompottaa, ellei halua turpaan. Jos tietoa kotioloista kantautui paikallisten korviin niin perheellä oli tapana muuttaa pois.
Tuonikäinen yksin yöllä kaupassa. Ei kuulu normaaliin perhe elämään. Ihan kuin lapset ei ois saanu koko päivänä ruokaa ja vasta illalla se huomataan. Tai sitten ostaa niitä punalaputettuja tuotteita. Säästyy rahaa kun tekee ostokset illalla. Mutta että noin myöhään ! Seuraisin perheen tilannetta ennen lasua. Voihan olla jokin poikkeus. Esim.tulossa vieraita kauempaa lyhyellä varoitusajalla.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Ylipäätänsä, aina kun sinulla on huoli jostain lapsesta, tee ilmoitus. Jos osoittautuu aiheettomaksi, erittäin hyvä. Jos taas on aiheellinen, erittäin hyvä lapsen elämälle. Kiitos
Aiheettomasta lasusta pitäisi joutua vankilaan.
Vierailija kirjoitti:
Se, että lapsi voi pyöriä ulkona yöllä YKSIN on ihan eri asia kuin se, että lomalla voi valvoa myöhään.
Ei myöhään valvominen ole mikään syy lasuun
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on kesä ja lomat - lähtökohtaisesti myös valvotaan myöhälle ja nukutaan pitkään!
Näin kaikki tekevät, nautitaan kesästä. Nautihan sinäkin ap, rentoudu ja lopeta muiden kyttääminen.Tuon ikäisellä ei ole mitään asiaa olla ulkona 9 jälkeen oli kesä tai talvi. Ihan uskomattomia ihmisiä tässä ketjussa. Lapset ihan heitteillä.
Mitä helkutin merkitystä kellonajalla on? Kesälomat on aina eletty niin että päivällä nukutaan ja ilalla/yöllä liikutaan. Päivällä on liian kuuma tehdä mitään!
Miksi itse et nuku yöllä? Et ole uskottava henkilö!
Vierailija kirjoitti:
Ei noin pieni saa yksin yöllä hillua missään. Tekisin sen ilmoituksen. Mieluummin se yksi turha kuin ei ollenkaan ja paljastuu ties mitä kauheuksia...
Mitä merkitystä kellon ajalla on?
Vierailija kirjoitti:
Ai on normaalia että 10-v raahaa perheen ruokaostoksia keskellä yötä??!!
Ei olis normaalia että raahaa niitä päivälläkään. Miksei sieltä kukaan aikuinen käy kaupassa?
Mistä sinä tiedät mitä se raahaa? Lopeta keksimästä asioista mistä et mitään tiedä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa on pakosti kirjoittelemassa joku trolli. En suostu uskomaan että noin monen mielestä olisi muka OK että lapsi kuljeskelee keskellä yötä jossain, oli sitten loma tai ei.
Kumpaahan sitä on mukavampi muistella aikuisena?
Sitä kun kökötti kotona katsomassa telkkaria kesäillat ja meni aikaisin nukkumaan, vai kun sai kulkea ulkona tutkimassa maailmaa illan hämärässä?
Minä väitän että suurin syy lapsettomuuteen Suomessa on juuri AP:n kaltaiset ihmiset. Kun ihmisistä tehdään perusteettomia lastensuojeluilmoituksia pienimmistäkin asioista niin kuka sellaisessa yhteiskunnassa haluaa tehdä lapsia?
Vierailija kirjoitti:
Tekisin lasun. 10-vuotias on vielä aika pieni lapsi ja kauppakassien raahaminen pyörällä keskellä yötä ei kuulosta normaalille.
Ihme puupääkommentoijia tässä ketjussa. Kyllähän sen huomaa kun käy huonompiosaisten asuinalueilla, että Suomessa on todella paljon alkoholi- ja mielenterveysongelmaista porukkaa. Hyvin näyttää näitä olevan myös palstalla edustettuina.
Kyllä lapsi voi satunnaisesti valvoa, mutta kyllä kasvulle ja hyvinvoinnille tärkeää on nukkua öisin.
Lapsen tehtävä ei ole käydä kaupassa, ei ainakaan öisin.
Mitä merkitystä on kellon ajalla? Lapsilla on LOMA. Silloin on ihan sama onko kello 10 vai kello 22.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tee lasu. Ei mitään asiaa yö aikaan ulkona eikä hoitamassa aikuisten asioita. Saattaa yksinään huolehtia siellä perheestään.
Aikuisten asioita? Onko nykylapset niin avuttomiksi paapottuja, että tavallinen kauppareissu ei onnistu? Itse ainakin kävin lähikaupassa ostoksilla paljon nuorempanakin kuin kymmenvuotiaana.
Kyse ei ole avuttomaksi paapomisesta, vaan siitä, että valitettavasti tuolla liikkuu vaikka minkälaista väkeä joka on lapsille vaaraksi.
Minä olen sitä sukupolvea jonka lapsuudessa lapset saivat hyvin vapaasti mennä vaikka missä, ninä olin poikkeus, minua vahdittiin "epäsuomalaisen" tarkkaan. Silloin se ärsytti, nyt olen kiitollinen kun olen kuullut kuinka paljon ne vapaasti liikkuneet kohtasivat lasten ahdistelijoita.
Päivällä on vielä vaarallisempaa. Eli lapset eivät saisi koskaan liikkua missään.
Vierailija kirjoitti:
Oliskohan mustakin pitänyt tehdä lasu joka päivä kun sairaana lapsena en ollut koulussa, valvoin sairastaessa öisin ja luin sängyssä yöt muutenkin ja sain tehdä mitä huvittija kaikkea vastaavaa huuurjan epänormaalia kuten kävin kylän kaupassa, tein perheelle lottoja, ostin vanhemmille tupakkaa. Ostin myös yläasteella käydessä keskustasta tavaroita kaupasta. En käyttänyt paluuseen koulubussia vaan lojuttuani kirjastossa, shoppailtuani tai sukuloituani palasin myöhemmillä vuoroilla kotiin. Minulla on siltä ajalta peräisin olevia talouskapineita edelleen.
Kävin sopivalla kelillä jopa 6km keskustassa pyörällä sukuloimassa ja kirjastossa ja keskellä matkaa sattui Tampereentie missä piti osata ryhmittyä keskellä sitä vilkasliikenteistä tietä.
Huihuijui.
Täällä nämä kyttääjät haluavat että lapset viettävät 24 tuntia vuorokaudessa kotona tekemättä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Ihan ensin, mitä tarkoitetaan yöllä? Onko se 22.00 vai 00.00 vai jopa 02.00?
Jos kaupassa käyntiä tapahtuu kymmeneltä, en reagoisi mitenkään. Jos oikeasti yöllä, minäkin juttelisin ensin naapurin vanhemmille, jos muuta huolta herättävää ei perheessä näy. Voihan olla, että lapsi käy salaa kaupassa eivätkä vanhemmat edes tiedä. Vastauksen perusteella sitten tekisin tai en tekisi lasua. Jos lapsesta on muutakin huolta herännyt, tekisin lasun suoraan.
Mitä merkitystä sillä on lomalla onko kello 02?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliskohan mustakin pitänyt tehdä lasu joka päivä kun sairaana lapsena en ollut koulussa, valvoin sairastaessa öisin ja luin sängyssä yöt muutenkin ja sain tehdä mitä huvittija kaikkea vastaavaa huuurjan epänormaalia kuten kävin kylän kaupassa, tein perheelle lottoja, ostin vanhemmille tupakkaa. Ostin myös yläasteella käydessä keskustasta tavaroita kaupasta. En käyttänyt paluuseen koulubussia vaan lojuttuani kirjastossa, shoppailtuani tai sukuloituani palasin myöhemmillä vuoroilla kotiin. Minulla on siltä ajalta peräisin olevia talouskapineita edelleen.
Kävin sopivalla kelillä jopa 6km keskustassa pyörällä sukuloimassa ja kirjastossa ja keskellä matkaa sattui Tampereentie missä piti osata ryhmittyä keskellä sitä vilkasliikenteistä tietä.
Huihuijui.
Täällä nämä kyttääjät haluavat että lapset viettävät 24 tuntia vuorokaudessa kotona tekemättä mitään.
Kyllä siitäkin pitää tehdä lasun sitten, kun eivät tee mitään ja istuvat vain kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se, että lapsi voi pyöriä ulkona yöllä YKSIN on ihan eri asia kuin se, että lomalla voi valvoa myöhään.
Ei myöhään valvominen ole mikään syy lasuun
No ei ehkä yksinään mutta ruokakasseja yöllä kaupasta raahaava lapsi ei kuullosta normaalilta. Ihan kuin kotona ei olisi ollenkaan ruokaa, eikä kukaan muukaan sitä sinne tuo joten lapsen on pakko ostaa se ruoka itse.
Vierailija kirjoitti:
Tuonikäinen yksin yöllä kaupassa. Ei kuulu normaaliin perhe elämään. Ihan kuin lapset ei ois saanu koko päivänä ruokaa ja vasta illalla se huomataan. Tai sitten ostaa niitä punalaputettuja tuotteita. Säästyy rahaa kun tekee ostokset illalla. Mutta että noin myöhään ! Seuraisin perheen tilannetta ennen lasua. Voihan olla jokin poikkeus. Esim.tulossa vieraita kauempaa lyhyellä varoitusajalla.
Kyllä sinulla on surkea elämä kun sinulla on edes aikaa saati mielenkiintoa seurailla toisten elämää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliskohan mustakin pitänyt tehdä lasu joka päivä kun sairaana lapsena en ollut koulussa, valvoin sairastaessa öisin ja luin sängyssä yöt muutenkin ja sain tehdä mitä huvittija kaikkea vastaavaa huuurjan epänormaalia kuten kävin kylän kaupassa, tein perheelle lottoja, ostin vanhemmille tupakkaa. Ostin myös yläasteella käydessä keskustasta tavaroita kaupasta. En käyttänyt paluuseen koulubussia vaan lojuttuani kirjastossa, shoppailtuani tai sukuloituani palasin myöhemmillä vuoroilla kotiin. Minulla on siltä ajalta peräisin olevia talouskapineita edelleen.
Kävin sopivalla kelillä jopa 6km keskustassa pyörällä sukuloimassa ja kirjastossa ja keskellä matkaa sattui Tampereentie missä piti osata ryhmittyä keskellä sitä vilkasliikenteistä tietä.
Huihuijui.
Täällä nämä kyttääjät haluavat että lapset viettävät 24 tuntia vuorokaudessa kotona tekemättä mitään.
Kyllä siitäkin pitää tehdä lasun sitten, kun eivät tee mitään ja istuvat vain kotona.
Sairasta!
Tai sitten tämä on vain keskinkertainen provo.