Miten vauva on *menemättä miehen edelle*, neuvokaa stressiodottajaa
Raskaana tosiaankin olen jo ja mies on puhunut paljon siitä, kuinka lapset eivät koskaan saa mennä hänen edelleen. Kyllä, kyseessä on esikoinen. Minä olen vielä melko nuori, mutta mies on jo ihan aikuisen ikään ehtinyt mies.
Kammoan eroa kuin ruttoa. En todellakaan tahdo jäädä yksin lapsen kanssa! Mutta mitä sillä lopulta tarkoitetaan, ettei lapsi saa mennä koskaan miehen edelle? Väkisinkin pieni vauva vaatii paljon.
Kommentit (32)
Mitä sä täältä sitä kyselet? Kysy siltä mieheltä mitä tarkoittaa.
Tuttavaperheessä kävi niin, että mies ei tykännyt, jos ruoka ei ollut valmiina hänen tullessa töistä tai se oli jotain nopeaa kuten nakkikeitto. Mies kiukutteli eikä tajunnut millään, että parikuisen vauvan kanssa vauvan nälkä menee miehen nälän edelle. Tuokin pari erosi.
Vauvavaihe on niin kokonaisvaltaista ja vie naiselta tolkuttoman määrän aikaa ja vaivaa, joten ihan kaikkeen ei nainenkaan repeä. Omaa hyvinvointiakin pitää ajatella, joten oma uni on tärkeämpää kuin koku miehen toissijainen tarve.
Vauvan tulo saa aikaan sen, että perheenjäsenet joutuvat jäsentämään uudestaan oman roolinsa perheessä. Mies, vaimo sekä mahdolliset sisarukset. Meillä se on kestänyt n. 1-2 vuotta joka lapsen kohdalla ennen kuin on tuntunut että kaikilla on paikkansa. Miehillä tuo vaihe näkyy usein juuri niin että ovat mustasukkaisia vauvalle. Toki myös sisarukset ovat mustasukkaisia vielä myöhemminkin. Eli jonkinlaista myllerrystä on luvassa JOKA TAPAUKSESSA. Et mitenkään pysty sitä kaikkea ennaltaehkäisemään. Mahdollisimman hyvää keskusteluyhteyttä kannattaa pitää yllä.
Mikä miehiä vaivaa, kun he ajattelevat noin?
Kyllähän naiselle oma mies on tärkeämpi kuin lapset koska mies on isompi kuin lapset.
Se tarkoittaa että et saa sanoa ei seksille vaikka valvoisi yöt
Siivoat ja kokkaat myös ja palvelun on pelattava
Täytyi lukea uudelleen että tosiaan miehen vaatimuksena oli että hän tulee ennen lasta? JSSAP, kerran se vain kirpaisee ja sen jälkeen kaikki on helpompaa. Usko pois, tuollaisesta rääpäleestä - ei siis edes miehestä - ei ole mitään iloa.
Tee abortti heti ja anna sen jälkeen miehen panna anukseen.
Se tarkoittaa, että mies vaatii sinua laiminlyömään lapsesi tarpeet. Lienee sinullekin jo itsestäänselvää että nyt joudut valitsemaan mies vai lapsi, molempia et tässä tapauksessa voi saada. Anna lapsi adoptioon, sille parempi kuin tuleva huonon vanhemmuutenne aiheuttama huostaanotto.
Juu ei tässä nyt kuule auta muu kuin olla saamatta lasta. Kuten jo moni muukin sanoi.
Ei sulla ole miestä...iso itsekäs lapsi.
Lapsi menee edelle ja vauvan kanssa se on poikkeuksetta niin. Vauvan tarpeet on ensin, aikuinen mies ymmärtää tämän. Muistan, kun esikoinen oli 8kk. Oltiin menossa syömään fiinimmin ja tilattu mummu meille. Vauva alkoi oksentaa ja nousi korkea kuume. Ei tietenkään lähdetty ja mies oli samaa mieltä. Harmitti toki, mutta enemmän olis harmittanut siellä ravintolassa.