Lue keskustelun säännöt.
Miksi ammatti pitää päättää jo nuorena?
21.07.2022 |
Tarkoitan siis sitä, että harva ihminen enää 25-vuotiaana - saati sitten 30-vuotiaana ajattelee kovin samalla tavalla koulutuksesta, työstä ja muusta elämästä kuin 15-vuotiaana tai vaikkapa 19-vuotiaana.
Mielestäni yksilön elämän ja ehkä yhteiskunnankin kannalta olisi parempi, että lukion tai ammattikoulun jälkeen voisi tehdä vuosia sellaista suorittavaa työtä esim. siistijän, tarjoilijan tai myyjän (siis helpossa paikassa) roolissa. Samalla voisi rauhassa miettiä, onko nykyinen työ hyvä vai haluanko opiskella jotain. Opiskelua voitaisiin tehdä perheystävällisemmäksi, joten jos on halu tehdä lapsia niin ne voisi hyvin hankkia opiskellessa ja lapsiakaan ei tarvitsisi kovin pienenä pitää vielä pitkiä päiviä päiväkodissa. Olettaen siis, että on itselleen kumppanin löytänyt. Parhaimmillaan reilu kolmikymppisenä olisi aloittamassa itselle mieleistä uraa ja ehkä jopa vauva- ja taaperovuodet takanapäin.
Siis kaikille ei tietenkään sovi, mutta monesti olen miettinyt, että miksi yhteiskunta painostaa päättämään todella nuorena jo elämänsä alan? Miksi emme kannusta nuoria enemmän kokeilemaan erilaisia töitä ja pohtimaan tarkemmin, mille alalle omat (yhteiskunnalle kalliit) koulutusvuodet voisi käyttää? Puhun siis yleisestä asenteesta. Kaikki mainitsemani on täysin mahdollista, mutta yhteiskuntamme arvot eivät kannusta siihen. Kouluissa ei puhuta, että oikeasti voi tehdä ihan työtäkin koulun jälkeen ja kaikkea ei täydy päättää heti. Sen sijaan välivuoden pitämistä pidetään laiskuutena ja siihen suhtaudutaan syrjäytymisriskinä. Onko se kuitenkaan lopulta järkevää, että ihmiset suorittavat parikin korkeakoulututkintoa löytääkseen alansa?
Kommentit (22)
Mietipä mitä tuollainen köllöttely ja kokeilu maksaisi yhteiskunnalle.
Nykyään nuoruus on muutenkin liian pitkälle venytetty.
Ennen mentiin töihin 15-vuotiaana ja siitä alkoi aikuisuus vastuineen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Maz kirjoitti:
Jos meinaat työllistyä niin pitää olla alan kokemusta jo vuosia teininä, suoraan koulun penkiltä sitten duuniin, yhtään tyhjää pätkää ei saa näkyä historiassa, muuten ainoa työllistyminen on yrittäjyys.
Nuoruutta arvostetaan työpaikalla, koska nuoria on helpompi alistaa
Peruskoulu voisi loppua rippikouluun. Sitten peltohommiin ja lapsien tekoon
Vierailija kirjoitti:
Mietipä mitä tuollainen köllöttely ja kokeilu maksaisi yhteiskunnalle.
Nykyään nuoruus on muutenkin liian pitkälle venytetty.
Ennen mentiin töihin 15-vuotiaana ja siitä alkoi aikuisuus vastuineen.
Aloittajana puhui suorittavaan työhön menosta, sejos mikä ei ole köllöttelyä.
Ammattia voi vaihtaa vaikka 20 kertaa. Miksi toistellaan tätä "ei voi 16-vuotiaana tietää" -mantraa, kun sillä ei ole mitään väliä, mitä silloin valitsee. Ammattikouluun saa sitä paitsi opintotukeakin joka kerta uudestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä ap:n kuvaileman ajatusmallin taustalla vaikuttaa CV-uskovaisuus. CV-'uskonto' on työnantajien kehittelemä noidankehä; tarkoituksena on polkea työntekijöiden oikeudet maan rakoon ja nostaa maan kilpailukykyä globaalilla tasolla.
Miksi?
Tähän toimintaan löytyy montakin syytä.
Nuoren on niin vaikea saada hyvää työtä, että jos opiskelemaankaan ei pääsisi, tukien varassa eläminen houkuttaisi liian monia.
Vanhemmat matalapalkka-aloilla työskentelevät ihmiset olisivat myös helisemässä, jos suuret määrät nuoria tulisi kilpailemaan työpaikoista heidän kanssaan.
Ja todella lahjakkaiden ihmisten työvuosia hukattaisiin, jos he aloittaisivat kykyjään vastaavat työt vasta joskus yli 30-vuotiaina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska yhteiskunta haluaa sinusta päättömän työjuhdan koneiston rattaisiin, ns . lauman funktion, joka saa olemassa-olon oikeuden vain hyödyttämällä muita , itsensä samalla unohtaen.
Itse valmistunut DI:ksi aikanaan. Vaihtanut saman alan sisällä hommia useampaan kertaan. Kun hankkii koulutuksen, ei monikaan tee samaa koko ikäänsä. Esim. se mitä nykyisin teen on varsin kaukana eka työpaikasta. Mutta jonkin verran voi hyödyntää siitäkin saatua kokemusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koska yhteiskunta haluaa sinusta päättömän työjuhdan koneiston rattaisiin, ns . lauman funktion, joka saa olemassa-olon oikeuden vain hyödyttämällä muita , itsensä samalla unohtaen.
Mikä sinulle on "yhteiskunta"?
Saahan sen ammatin valita vaikka 50-vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle kävi noin hieman vahingossa vaikka aivan näin en vielä tuoreena ylioppilaana suunnitellut.
Lukion jälkeen en vielä tiennyt mitä tahtoisin tehdä elämälläni enkä uskaltanut tavoitella mitään erikoisempaa. Hakeuduin sitten ammattikorkeaan opiskelemaan linjalle, minkä ajattelin olevan riittävän ok. Olin aina tiennyt toivovani lapsia ja saimme ensimmäisen lapsen kesken ensimmäisen lukukauden.
Mammaloman jälkeen keskeytin opinnot koska ei ollut minun juttu ollenkaan ja koulussa oli kiusaamista, joten opinnoista ns. meni fiilis. Päädyin tekemään aivan tavallisia keikkatöitä aika monipuolisesti. Olin toki ennen amk-opintojakin tehnyt jotain kesätöitä ja satunnaisia iltavuoroja, mutta täysipäiväisesti työelämässä eri pisteissä ja hommissa vasta alkoi muodostua käsitys työelämästä ja eri vaihtoehdoista. Paljon selkeämmin kuin missään opinto-ohjauksissa koskaan. Niissä duuneissa oli ihmisiä monista eri taustoista sekä paljon opiskelijoita.
Saimme kolme lasta pienillä ikäeroilla ja siinä vaiheessa jo luotinkin itseeni äitinä sen verran, että myös nautin pikkulapsiajasta ja asioista mitä teimme perheenä. Mies ryhtyi yrittäjäksi ja minä vakinaistuin toimiston esimieheksi osastolle, minne olin alunperin eksynyt kokeilemaan vuokrafirman kautta. Ala ei kuitenkaan ollut se omin eivätkä työllistymis/etenemismahdollisuudet tarpeeksi hyvät muualla kuin talossa ilman koulutusta, joten lähdin opiskelemaan lisää nuorimman lapsen tullessa leikki-ikäiseksi.
Opiskelu on ollut aivan parasta ja tämän ikäisten lasten vanhempana, jolla myös pikkaisen enemmän kokemusta kuin suoraan lukiosta, aika helppoa. (Tosin, alleviivaisin, että useamman lapsen vanhemmista toisen se on aikalailla mahdollistettava taloudellisesti. En varmasti nauttisi opiskelusta samalla tavalla yksinhuoltajana, jonka on käytävä vuorotöissä) Kun valmistun, minulla on toivon mukaan jalka hyvinkin oven raossa miettimällä harjoittelupaikkoja tarkkaan.
Ja perhevapaatkin on tosiaan jo pidetty. Niitä aikoja en enää sillä tavalla kaipaa tai tahdo uusia vaan vaalin niitä muistoja mitä meillä on. Meidän lapset on ihania ja rakkaita, nyt odotan innolla uusia kokemuksia.
Niin rahaahan meillä ei silloin paljon ollut kun lapset olivat pieniä, mutta tulimme silti hyvin toimeen ja saimme tehtyä kaikkea, mitä pidimme tärkeänä. Jollekin toiselle esim. sellainen taloudellinen epävarmuus voisi kuitenkin olla liian sietämätöntä.
Ei ole mitään ammattia mitä pitää valita. Pitää mennä opiskelemaan jotain ja sitten töihin, että saa laskut maksettua. Sitten, kun tietää mitä haluaa, voi opiskella sitä. Jos mieli taas myöhemmin muuttuu, niin sitten taas opiskelemaan. Ei ongelmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nuoren on niin vaikea saada hyvää työtä, että jos opiskelemaankaan ei pääsisi, tukien varassa eläminen houkuttaisi liian monia.
Vanhemmat matalapalkka-aloilla työskentelevät ihmiset olisivat myös helisemässä, jos suuret määrät nuoria tulisi kilpailemaan työpaikoista heidän kanssaan.
Ja todella lahjakkaiden ihmisten työvuosia hukattaisiin, jos he aloittaisivat kykyjään vastaavat työt vasta joskus yli 30-vuotiaina.
Ymmärrän pointin, mutta silti ajattelen, että tämä ongelma olisi ratkaistavissa, ja rehellisesti sanottuna ihan jo väestörakenteen vuoksi se ratkeaisi itsekseen. Tälläkin hetkellä tarvitsemme ulkomailta ihmisiä siivoojiksi ja laitosapulaisiksi.
On myös monia työpailkoja jotka ovat lakkautettu, mutta niitä edelleen tarvittaisiin. Esimerkiksi perinteiset päiväkotiapulaiset olisivat tarvittuja päiväkodeissa (toki näistä pitää maksaa, mutta aika paljon tulee maksamaan varhaiskasvatuksen nykytila muutenkin meille +10v päästä).
En usko että todella lahjakkaiden ihmisten työvuodet menisivät hukkaan. Päinvastoin, saisivat varmasti hyviä yritysideoita ja kehittäisivät luovuuttaan paremmin ilman painetta keksiä oma ala 18-vuotiaana. Lahjakkuus ei tuo mukanaan tietoa elämästä ja itsestä, mitkä vaikuttavat siihen mille alalle päätyy lopulta. Kannattaako lahjakkaan ihmisen opiskella kaksi eri maisteritutkintoa tai jopa kolme, kunnes löytää alan josta maksetaan riittävästi ja jota haluaa tehdä?
Ja eihän se lempeä kannustaminen ja kannustimet estäisi yliopistoon menoa nuorena. En esittänyt tässä mitään uuttaa utopiaa vaan enemmän arvo- ja asennemuutosta, joka hyvin todennäköisesti säästäisi myös paljon verorahoja.
Ap
Oletko AP boomer? Ei todellakaan nykyään ammattia valita 15-vuotiaana. Koko työelämä pyörii pätkätöiden ja jatkuvan opiskelun ympärillä.
Olen 26-vuotias, työkokemusta löytyy viideltä eri alalta, olen ollut 7 erilaisessa työtehtävässä eri pituisia pätkiä, minulta löytyy 3 toisen asteen tutkintoa, olen suorittanut avoimessa kursseja. Tällä hetkellä olen määräaikaisessa työsuhteessa ja opiskelen monimuotona ammattikorkeakoulussa.
Olen myös työsuhteiden ja opiskelujen välissä ollut työttömänä useita kertoja, jopa puolikin vuotta putkeen.
Tätä on nykyajan työelämä.
Jotenkin söpöä, että taas kerran keksitään jotain ihan uudestaan. Meillä on satoja tuhansia yli 50v ikäisiä, joilla on useita ammatteja, joten on täysin tavallista, että nuorena ei ole tarvinnut tietää, mistä jää eläkkeelle. Mutta eihän nuoret sitä ymmärrä, että se ammatinvalintapsykologi oli nuorena bussikuski, sitten opettaja ja nyt psykologi.
Sitä voi ammattia vaihtaa yli 5-kymppisenäkin ja monta kertaa siinä välissä.
Vierailija kirjoitti:
Oletko AP boomer? Ei todellakaan nykyään ammattia valita 15-vuotiaana. Koko työelämä pyörii pätkätöiden ja jatkuvan opiskelun ympärillä.
Olen 26-vuotias, työkokemusta löytyy viideltä eri alalta, olen ollut 7 erilaisessa työtehtävässä eri pituisia pätkiä, minulta löytyy 3 toisen asteen tutkintoa, olen suorittanut avoimessa kursseja. Tällä hetkellä olen määräaikaisessa työsuhteessa ja opiskelen monimuotona ammattikorkeakoulussa.
Olen myös työsuhteiden ja opiskelujen välissä ollut työttömänä useita kertoja, jopa puolikin vuotta putkeen.Tätä on nykyajan työelämä.
Ei, olen kolmikymppinen tuplamaisteri, joka on löytänyt oman alan ja tykkää siitä. Ensimmäinen maisteritutkintoni aika olisi ollut järkevämpää käyttää sekä itseni että verorahojen kannalta vaikkapa siivoustöihin.
Puhun siis ihan tuosta ilmiöstä, mistä sinä kärsit. Sen perimmäinen syy on siinä, että nuori kokee painetta opiskella sen sijaan, että tekisi jotain työtä ennen kuin opiskelee. Kuten sanoin, lukion/ammattikoulun jälkeen olisi fiksumpaa tehdä rauhassa töitä ja tutkailla, mikä ala vetää itseä sekä myös tarjoaa töitä.
Selvää on , ettei todennäköisesti sinunkaan olisi kannattanut opiskella kolmea tutkintoa, jos et niiden koe hyödyttävän elämääsi.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin söpöä, että taas kerran keksitään jotain ihan uudestaan. Meillä on satoja tuhansia yli 50v ikäisiä, joilla on useita ammatteja, joten on täysin tavallista, että nuorena ei ole tarvinnut tietää, mistä jää eläkkeelle. Mutta eihän nuoret sitä ymmärrä, että se ammatinvalintapsykologi oli nuorena bussikuski, sitten opettaja ja nyt psykologi.
Opettajankoulutus oli huomattavasti lyhyempi ennen. Luulenpa, että bussikuskiksikin tultiin helpommin ja nopeammin.
Nykynuorella menisi noihin opettaja+psykologi opintoihin vähintään 7v ja monissa tapauksissa jopa enemmän.
Ap
Jos meinaat työllistyä niin pitää olla alan kokemusta jo vuosia teininä, suoraan koulun penkiltä sitten duuniin, yhtään tyhjää pätkää ei saa näkyä historiassa, muuten ainoa työllistyminen on yrittäjyys.