Yksin asuvat, joita yksinäisyys ei muuten kovasti vaivaa, niin tuleeko teille sellainen lamauttava yksinäisyyden tunne sen jälkeen,

Jaa, ei. Minulla on some ja älypuhelin. Eipä tarvitse yksinäisyyttä kokea, vaikka olisi yksin yksiössä.

Reissun jälkeen tuntuu usein siltä että menee kotiin murjottamaan.

En nyt tällä hetkellä asustele yksin mutta voin vastata kuitenkin aiemmin kokemani yksin asumisen perusteella. En tunne niin paljon ihmisiä että niistä saisi porukan. Tunnen suunnilleen yksittäisiä ihmisiä jotka ei tunne toisiaan. Kun palasin kotiin olin onnellinen kun vihdoinkin sain olla rauhassa.

En reissaa kuin yksin. En viihdy porukoissa. Kotiin on aina mukavaa palata riippumatta siitä missä on ollut reissussa. Mikään paikka ei voita kotia.

Ei mitään lamauttavaa yksinäisyyden tunnetta, mutta pieni haikeus voi piipahtaa mielessä. Varsinkin kun on ollut kivaa ja on vaihdettu osoitteita ja puhelinnumeroita, mutta tietää että ketään niistä ei tule koskaan näkemään tai kuulemaan, se yhteisöllisyyden tunne on vain lomareissun harhaa, eikä ole tarkoituskaan enää tavata.

Jos olen muiden ihmisten kanssa tiiviisti tekemisissä niin sen jälkeen helpotun suuresti, kun pääsen kotiin olemaan yksin. Tykkään kyllä muiden seurasta, mutta kun olen tottunut olemaan niin paljon yksin niin ihmisten kanssa olo vaatii jonkun verran ponnisteluja.

Treffien jälkeen tulee useinkin tällainen tunne, varsinkin silloin kun treffien aikana tai niiden jälkeen tajuaa, että niistä ei tule mitään eli sama yksinäisyys tulee jatkumaan.

Reissun jälkeen tulin ihanaan kotiini jonka olin siivonnut ennen reissua.

Kyllä ! Juuri tuo. En oikein muulloin tunne itseäni yksinäiseksi kuin juurikin reissusta tyhjään kotiin palatessa. Jo asemalla tai lentokentällä kirpaisee kun muita ollaan vastassa, minua ei..Ois niin kiva jakaa reissumuistoja, tuoda tuliaisia, olis joku joka odottaisi..Ei ole enää.

Just tommonen olo tulee. Tykkään olla ja elää yksin, mut jos "erehdyn" just vaikka lomareissulle muiden seurassa, niin reissun jälkeen tulee ahdistuksen hetki - itkua tuherran. Menee onneksi ohi päivässä.

Aloittajan havainto on ainakin omalta osaltani täysin totta. Sosialisoinnin jälkeen yksinäisyyden kokemus (ja havainto oman elämän tietynlaisesta surkeudesta) iskee kovemmin vasten kasvoja ja olo on masentunut yleensä muutaman päivän. Jos taas viettää pidempiä aikoja itsekseen, siihen alkaa hiljalleen sopeutua ja elämä soljuu omaa yksinäistä rataansa eteenpäin.

Tämä on melkoinen paradoksi monelle yksinäiselle. Nauttiako seurasta yksi päivä/ilta/viikonloppu ja sitten kärvistellä useampi päivä, vai elääkö lähes erakkona ja hieman tasaisemmin tuntein.

Yksinäisillä on yleensä melko suppeat sosiaaliset piirit, joten harva pystyy edes halutessaan sosialisoimaan päivittäin tai edes viikottain. Näin kesäaikaan monen todellisuus on se, että seuraa olisi tarjolla ehkä viikon ajaksi koko kesän mittaan, silloin kun muut muilta kiireiltään ehtivät näkemään, muu aika menee joka tapauksessa itsekseen.

Ei. Jos on ollut jossain tai muutenkin kun käy jossain ja palaa takaisin omaan kotiinsa niin ihanaa kun saa olla ihan itsekseen. Varsinkin jos on ollut jossain reissussa jossa jotkut koko ajan ympärillä niin haluaa omaa aikaa. On kiva käydä jossain mutta on sitten myös kiva olla ihan itsekseen.

Tulee yksinäisyys. Olisi ihanaa, jos olisi joku jonka luokse tulla reissusta. Kotiin on tietenkin kiva tulla, mutta tyhjään ja hiljaiseen asuntoon tuleminen on yksinäinen kokemus.

Tiedän tunteen. Lisäksi siihen vielä se omaan tylsään arkeen paluublues.. mutta aina se on sitten ajan kanssa asettunut, kait se vaan unohtuu jossainvaiheessa minkälaista on porukassa ollut. Toisaalta en ehkä kyllä jaksaisi mitään jatkuvaa sosialisointia.

Usein vatvon ja ahdistun kun muistelen, että mitä olen sanonut muiden seurassa. Ja olisinko voinut vaan olla hiljaa. Nyt kun olen eläkkeellä, ovat ihmiskontaktit jääneet aika vähiin. Mitä en toisaalta surekaan kun kuuntelen  naisporukan karmeata kaakatusta pihalta. Yritän pakottaa itseni unohtamaan ja muistamaan, että kaikille sattuu joskus typeriä lausahduksia.

Ei ole porukkaa, jonka kanssa viettää aikaa, joten en osaa vastata. Lasten kanssa olen, puolisoa ei ole myöskään.

T. Yksineläjä

Vierailija kirjoitti:

Jaa, ei. Minulla on some ja älypuhelin. Eipä tarvitse yksinäisyyttä kokea, vaikka olisi yksin yksiössä.

Ajattelit tämän lohdutuksen sanana ap:lle kertoa?

Ei tule. Ainoastaan seurassa tuntee itsensä yksinäiseksi kun tajuaa kuinka kaukana niistä muista todella onkaan.

Vierailija kirjoitti:

Usein vatvon ja ahdistun kun muistelen, että mitä olen sanonut muiden seurassa. Ja olisinko voinut vaan olla hiljaa. Nyt kun olen eläkkeellä, ovat ihmiskontaktit jääneet aika vähiin. Mitä en toisaalta surekaan kun kuuntelen  naisporukan karmeata kaakatusta pihalta. Yritän pakottaa itseni unohtamaan ja muistamaan, että kaikille sattuu joskus typeriä lausahduksia.

No sattuu. Kantsisko ihan oikeasti vaan päättää, että lakkaat ruoskimasta itseäsi?

Mulle tullut joskus harmistus siitä, kun esim. samassa hotellissa ollut joku kiinnostava ihminen, jota on nähnyt monena päivänä ja itsekin tajuaa, että jos nyt ei mene juttelemaan, niin sitten se jää harmittamaan, eikä reissun jälkeen ole  mitään mahdollisuutta ottaa yhteyttä. Niin silti ei vaan uskalla! Ja sitten kotona harmittaa ja ruoskii itseään siitä, että miksi ei uskaltanut. Ääh.