Vaimo alkanut puhua koko ajan työpaikan uudesta miestyöntekijästä
On kuulemma tosi ärsyttävä ja ällö ja luulee itsestään liikoja. Ärsyttää minuakin kuulla tästä samasta ärsyttävästä tyypistä joka päivä. Miten kohteliaasti kertoisin, ettei kiinnosta tämän uuden työkaverin tekemiset?
Kommentit (46)
Kuulostaa että vaimosi on tykästynyt tuohon mieheen. Mies herättää tunteita hänessä. Monesti se on jokin ihmetys tai ärsytys, joka myöhemmin muuttuu ihastumiseksi.
Voi myös olla että on nyt jo ihastunut, mutta kertoo sinulle (ja samalla yrittää uskotella itselleen) päinvastaista.
Vierailija kirjoitti:
Höpöhöpö. Itse olin ihastunut työkaveriin ja varoin sanomasta hänen nimeään kotona ettei vaan mies huomaa mitään. Ajattelin että huomaa äänensävystä tai jostain niin en maininnut häntä ikinä. En edes puhunut kotona mitään mistään työpaikalla sattuneista hauskoista tapahtumista tai jutuista jossa työkaveri oli mukana
Viimeksi kun olin ihastunut työkaverimieheen, niin haukuin häntä ahkerasti miehelleni. Teki mieli puhua hänestä koko qjan, mutta sentään sen käsitin, ettei ole fiksua kehua
Mä myös puhun paljon ärsyttävästä uudesta työkaverista joka on oikeasti ilkeä ollut mulle. Eikä taustalla ole ihastus. Kai
Vierailija kirjoitti:
Mä myös puhun paljon ärsyttävästä uudesta työkaverista joka on oikeasti ilkeä ollut mulle. Eikä taustalla ole ihastus. Kai
Kai XDDDD
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaimo taitaa olla ihastunut tähän kaveriin.
Tuskin, jos on ihastunut niin silloin varoo sanomasta edes sen nimeä kotona ettei toinen vaan ala epäillä mitään.
Ei välttämättä. Ihastuneena iskee ns. mainintatauti, eli siitä ihastuksen kohteesta ei voi olla puhumatta. Että ap:n tapauksessa voi hyvin olla kyse orastavasta ihastumisesta, jota vaimo yrittää ehkä itseltäänkin kieltää toistamalla sen tyypin huonoja puolia ääneen.
Juupajuu taas, ala-asteellakin oli ärsyttävä koulukiusaaja ja kun sitten puhui että vihaa sitä kiusaajaa niin sai vaan lällätystä että rakkaudesta se hevonenkin potkii. Miksi ei joku ihminen voi olla vaan ärsyttävä ilman mitään ihastuksia.🙄
Hankalia tällaiset tilanteet. Luulen että vaimosi voi tosissaan kokea miehen ärsyttävänä ja vaikeana , ja kaikki ihmisessä ärsyttää. Mutta siellä taustalla voi olla ihan tiedostamaton jännite (ihastus).
Minulla on työkaveri joka on ollut mulle ilkeä ja vaikea ja sellanen että tein mitä tahansa niin tunnun v*tuttavan sitä ihan vaan ihmisenä.
Jossain vaiheessa tajusin että siinähän oli kyse vain siitä että hän piti minua kuumana ja älykkäänä ja ei ilmeisesti osannut käsitellä asiaa joten käyttäytyi kuin 12v.
Nyt hän ei ole enää ilkeä ja toivon että jatkuu niin. Mutta pysyn tietoisesti kaukana koska en halua että mikään jännite kehittyy yhtikäs yhtään. Koska joka kerta kun on ollut jotain miksi olemme fyysisesti enemmän tekemisissä joissain tilanteissa, on sen jälkeen hän ollut aivan pers aivo minulle. Vaikka en ole tehnyt mitään väärää tai ärsyttävää.
Ei tarvitse kauaa odotella kun vaimosi ahmii työkaverin kullia päivittäin.
Vierailija kirjoitti:
Vaimosi on ihastunut häneen. Juuri noin siitä ihastuksesta viattomassa alussa puhutaan, vasta myöhemmin tulee vaihe, jossa aletaan peitellä kun itsekin tajuaa, että on lipsahtamassa pettämiseksi. Tämä on klassinen tapaus.
T. Vaimo
Juuri näin. Kohta vaimo joutuu suurten voimien vietäväksi. Peukut ylös ettei työkaveri ole kuin Madsen tai joku vastaava.
On kyllä hieman syytä huoleen ap:lla. Taitaa vaimo olla ihastunut.
Yrittää sumuttaa. Kahvihuoneessa paukuti, paukuti, kun muut on lounastauollaan poissa.
Ei oikeesti vastenmielistä työkaveria monikaan halua ajatella vielä kotonakin. On tuossa selvät vaaran merkit ihastumisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaimo taitaa olla ihastunut tähän kaveriin.
Tuskin, jos on ihastunut niin silloin varoo sanomasta edes sen nimeä kotona ettei toinen vaan ala epäillä mitään.
Ehkä ei ole vielä itsekään tiedostanut, että on ihastunut.
Jos tyyppi on vaan ärsyttävä. Kyllä mäkin urputan miehelle naapurista enkä todellakaan ole ihastunut siihen😄
Urputatko joka päivä? Jos silloin tällöin avautuu jostakin ärsyttävästä henkilöstä, niin se on ihan normaalia. Mutta jos joka päivä selittää samasta henkilöstä niin kyllähän silloin ihastunut on.
Kysy suoraan kostuuko hän miestä ajatellessa.
Vierailija kirjoitti:
Höpöhöpö. Itse olin ihastunut työkaveriin ja varoin sanomasta hänen nimeään kotona ettei vaan mies huomaa mitään. Ajattelin että huomaa äänensävystä tai jostain niin en maininnut häntä ikinä. En edes puhunut kotona mitään mistään työpaikalla sattuneista hauskoista tapahtumista tai jutuista jossa työkaveri oli mukana
Niin, koska sinä et ole pettäjä? Vai petitkö hänen kanssaan?
Yleensä ei-pettäjät ei puhu, koska naama paljastaa kaiken. Pettäjät puhuvat kyllä ja paljon.
Sun vaimo sanoo noin negatiivisesti siitä tyypistä, koska haluaa puhua siitä ääneen, kun ajattelee sitä koko aika. Sulle vaimos sanoo kuinka ärsyttävä jne se on, mutta todellisuudessa asia ei ole niin.
Itse en ole ollu naimisissa, mutta pitkäaikainen tyttöstäväni haukkui myös työkaverinsa minulle ja kuinka iljettävä urpo se on .
Nyt se on naimisissa sen iljettävän urpon kanssa.
Opin siinä sellaisen asian, että jos nykyinen kumppani alkaa puhumaan ikävään sävyyn sen työkaverimiehestä, niin se asia käydään yhdessä läpi kuinka iljettävä se on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaimo taitaa olla ihastunut tähän kaveriin.
Tuskin, jos on ihastunut niin silloin varoo sanomasta edes sen nimeä kotona ettei toinen vaan ala epäillä mitään.
Ehkä ei ole vielä itsekään tiedostanut, että on ihastunut.
Jos tyyppi on vaan ärsyttävä. Kyllä mäkin urputan miehelle naapurista enkä todellakaan ole ihastunut siihen😄
Urputatko joka päivä? Jos silloin tällöin avautuu jostakin ärsyttävästä henkilöstä, niin se on ihan normaalia. Mutta jos joka päivä selittää samasta henkilöstä niin kyllähän silloin ihastunut on.
Hieno nosto hermanni! Ajatteletko, että lainaamasi keskustelija on päivystänyt palstalla vuoden vastatakseen uteluusi?
Hei ääliöt! Miksi te vastailette vuoden vanhaan provoketjuun ja kyselette asioita, niin kuin alkuperäinen provoilijajonne ja muut keskusteluun osallistuneet olisivat edelleen vastaamassa?
Työkaverit voi ärsyttää sukupuolesta riippumatta.
Ehkä mä sanoisin tässä vaiheessa ääneen vaimolle, että huomaat, että hän on ihastunut. Että kannattaa olla varovainen, eikä leikkiä tulella, vaan laittaa stoppi tuolle kehitykselle. Että jos hän ylittää rajan ja pettää, niin et jää katsomaan sitä. Että ymmärrät sen hyvin, että pitkässä suhteessa ihastuksia tulee, ja kannattaa miettiä, paljonko arvostaa parisuhdettanne, koska voi sen menettää toimimalla tyhmästi.
Näin mun mies sanoi vastaavaassa tilanteessa. Se ikäänkuin herätti mut tajuamaan, missä olin menossa ja että tosiaan kyllä mä mieluummin valitsen sen oman mieheni. Ääneen tuosta puhuminen tavallaan herättää siitä ihastuspsykoosista, missä helposti sulkee mielestä todellisuuden pois.