Te, joilla lapset nukkuneet samassa sängyssä: koska ovat siirtyneet omaan sänkyynsä?

Ensimmäisenä yönä hän olisi halunnut nukkua entisellä paikallaan, mutta " alistui kohtaloonsa" . Siitä lähtien nukkumapaikaksi onkin enää kelvannut vain oma sänky, minne saa mukaan aina muutaman lelun. Äiti nukkuu ihan vieressä, joten ainoa ero aikaisempaan on 20 cm alempana oleva patja sekä se, että nyt saamme kaikki nukkua rauhassa ilman tönimisiä. Nyt kun tähän on totuttu, siirrämme sänkyä hieman kauemmaksi, jotta huone toimii paremmin sisustuksellisesti (=helpompi siivota ja näyttää paremmalta).

JOKA AINOA YÖ herää ja kämpii äidin viereen ja herättää. Tosin meidän lapsi ei laitokselta lähtienkään nukkunut yksin, siinä muovisängyssä valvoi ja valvotti elämänsä kolme ensimmäistä yötä. Sitten otin viereeni ja alettiin nukkumaan,,,

nukkui lähes 1.5v asti meidän vieressä, jonka jälkeen omassa jatkettavassa sängyssä meidän sängyn vieressä. Nyt 2v ja välillä kömpii yöllä meidän sänkyyn, mutta pääasiassa nukkuu omassaan. Kuopus 4kk nukkuu meidän vieressä ja pinnasängyssä vaihtelevalla menestyksellä.

hetken aikaa kädestä (tai sitten pidän kättä vähän selän päällä) ja siihen hän yleensä nukahtaa alle minuutissa. itseäni tuo ei rasita, koska nukun kuitenkin siinä vieressä eikä minun tarvitse nousta ylös ja voin itsekin jatkaa uniani. t.2

ainakin 3,5-4-vuotiaaksi (nukahti joskus omaan sänkyyn, muttei koskaan siis pysynyt paria tuntia kauempaa siellä). 5-vuotiaana ehdotin (lahjusten kera) omaan sänkyyn siirtymistä niin, että siellä pysytään myös vaikka kuinka heräilis pitkin yötä. Ekoina öinä poju heräs, käännytin takaisin omaa tyynyä kohti ja muistutin aamulla odottavasta lahjuksesta, ja tosiaan parin-kolmen yön jälkeen meillä on nukuttu ilman katkoksia. Siitä on kohta vuosi; yksi flunssa (paha yöyskä) aiheutti äidin kainaloon siirtymisen väliaikaisesti, mutta omaan sänkyyn oli kuitenkin helppo palata terveenä.

Ei muuten harmita yhtään, että en yrittänyt aiemmin, nyt se ikä oli ainakin sopiva kun meni niin helposti.

Ikävä vaan sitä tuhinaa...

Mä en koe itseäni sen kummemmin häiriintyneeksi, mutta mä nukuin ajoittain äidin vieressä vielä 15v.

En nukkunut säännöllisesti, ja mitä enemmän ikää sitä harvemmin menin sinne nukkumaan. Menin siis aina keskellä yötä nähtyäni painajaisia. Kiitokset on äidille suuret kun kesti :)

Vieläkin pelkään pimeää, ja yksin yöllä oloa. Vanhempani ovat tiukasti sitä mieltä että tää pimeän ja yön pelkoni johtuu siitä että jouduin heti synnyttyäni eroon äidistä lähes viikoksi teholle.



Tiedä häntä, voipi olla noinkin?

että mua pelotti joskus öisin nukkua yksin, tosin siis hyvin harvoin tietenkään isompana. Valvoin joskus tuntikausia, uni ei tullut ja pelotti. Ja sen muistan ihan pienestä pitäen, omassa sängyssä kun nukuin. Ja meillä siis aivan tavallinen perhe, normaalit lapsistaan välittävät vanhemmat, enkä itsekään ole koskaan ollut muuten mikään nynnerö tai pelokas, päinvastoin olin vähän sellainen hurjapää poikatyttö. Äiti varmaan olisi ottanutkin viereen, mutta isäni on aina ollut tosi herkkäuninen ja teki työtä, jossa piti herätä tosi aikaisin aamulla, joten yöhäiritsemiset eivät olleet kovin suosittuja.



Olen päättänyt, että oma lapseni saa nukkua meidän sängyssämme niin kauan kuin haluaa, ja aina tulla viereen.

Minä nimittäin arastelen myös pimeää näin aikuisenakin. Ja olin samoin sairaalassa teholla elämäni ensimmäiset viikot, ehkä kuukaudenkin.

Mä nukuin (silloin kun alta 10 vveenä vielä nukuin) vanhempieni kansasamassa sängyssä, niin että mun pääty oli vasten niiden pääpuolta. Mut piti nukuttaa niin tosi pitkälle (en edes muista) että äiti piti kädestä kiinni ja lauloi tai luki mulle.



Mä olen nyt yksin yöllä kotona, kun mies töissä ja lapsi mummulassa kun mäkin menen aikaisin huomenna töihin, joten pelottaa..hiukan :( Siksipä täällä valvonkin!



Ihanaa, että on muitakin hyviä äitejä kuin minun joka jaksaa lapsen pelkojen kanssa :)

Oliskohan aiheesta tutkimusta ihan tehty ;) Olisi kiva tietää onko kovinkin yleistä noin pienelle äidistä ero - pimeä, tuntemattoman pelko myöhemmin.



Pelottaa vaan, kun esikoinen nyt 1v3kk joutui myös olemaan erossa minusta synnyttyään, onneksi vain reilun vuorokauden, että tuleeko hänellekin samanlainen pelko :/

Nykyisin länsimaissa synnytyksen sujumisesta huolehditaan hyvin ja todennäköisimmin lapsi kokee pian turvallisuutta päästessään kapalon sisään ja äidin syliin. Jos synnytyksessä ilmenee kuitenkin jostain syystä komplikaatioita, lapselle ehkä joudutaan tekemään erilaisia operaatioita, eikä hän pääsekään heti turvalliseen äidin syleilyyn. Tällaisissa tapauksissa lapsi saattaa stressaantua ja kokea turvattomuutta, vaikka ei itse sitä välttämättä tiedostakaan. Mielestämme olisikin tärkeää muistaa sairaana syntyneen lapsen tai myöhemmin vakavasti sairastuneen lapsen kohdalla huolehtia tarkoin myös lapsen psyykkisestä hyvinvoinnista ja antaa lapselle paljon myös turvallisuuden kokemuksia. Ajattelemme, että lapsella voi myöhemmin ilmetä vakaviakin pelkotiloja, jos lapsella on sairauden ajasta jäänyt ikäviä turvattomuuden kokemuksia ja epätietoisuutta kohtalostaan.





Tämä kopsattu Oulun yliooiston sivuilta

Meillä ainakin on, lapsi syntyi kuukauden etuajassa ja joutui viikoksi tarkkailuun eri osastolle. 2/6



Hauskaa kun joku kehuu hyväksi äidiksi, sitä kuuleekin aika harvoin -

etenkään tällä palstalla - kiitos!

Omaan huoneeseen ei ole kiirettä (nyt 2,5-v), luultavasti siirtyy vasta yhtämatkaa kuopuksen kanssa lastenhuoneeseen nukkumaan.



Itse siirryin kanssa vanhempien huoneesta omaan huoneeseen koululaisena (8-v ehkä?), vieressäkin nukuin useamman vuoden. Omien lasteni kanssa en ihan niin kauan viitsi vierekkäin nukkua, vaan haluan makuuhuoneen jossain vaiheessa ihan aikuisten omaksi. :) Onneksi lapset pääsevät yhteiseen huoneeseen, mikä varmaan helpottaa siirtymää.

mutta en ole koskaan joutunut olemaan erossa äitistä. Omat lapseni saavat tulla viereen niin kauan kun haluavat vaikka omissa sängysissään nukkuvatkin. 6v. tulee enää äärimmäisen harvoin viereen vaikka on lapista pelokkain. On sanonut että omassa sängyssä tuntuu turvallisimmalta ja pelottaa vähiten. 4 ja 2v. lapset taas nukkuvat vieressä joka yö. Minusta on kiva kun lapset on vieressä niin itsekään ei pelota silloin niin paljon kun mies ei ole kotona kuten viime yönä.