Te keille on syntynyt vahinkolapsi

Kuka nyt VAHINKOJA pitää? Abortti on olemassa. Ei tulisi mieleenkään synnyttää ja pilata alapäätäni, ja sitten antaa kersa adoptioon.

En nyt tiedä voiko lapsi olla varsinainen vahinko. Seksiä harrastaessa tulisi olla tietoinen raskauden mahdollisuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Kuka nyt VAHINKOJA pitää? Abortti on olemassa. Ei tulisi mieleenkään synnyttää ja pilata alapäätäni, ja sitten antaa kersa adoptioon.

Samaa mieltä. Siksi kiinnostaakin tietää mitä ihmisille, jotka eivät päätyneet aborttiin, lopulta kävi ja mitä he kokivat?

-ap

Eka ja kolmas oli onnellinen vahinko vaikkei nyt aivan kaikkeamme oltu tehty, ettei vahinkoa olisi sattunut, mutta ei myöskään ilman ehkäisyä alkaneet raskaudet. Ekasta raskaudeseta ilahduttiin miehen kanssa kyllä kumpikin ja siihen sopeuduttiin välittömästi. Olisi kuitenkin alettu raskautta yrittämään ehkä jo parin vuoden sisällä. Toinen tahdottiinkin sitten pienehköllä ikäerolla pian sen jälkeen. Visiona meillä oli koittaa saada kaksi lähekkäin ja useamman vuoden päästä ehkä pari iltatähteä. Tulin kuitenkin pillereiden läpi raskaaksi kolmannen kerran, että tuli samanlainen väli kolmannen ja kakkosen jälkeen ja se oli pienehkö kriisi ja stressitilanne kyllä. Pidimme kuitenkin kolmannen ja lapset ovat keskenään tosi läheisiä. Meni hyvin näinkin ja on ihanaa sekin, että pääsee ehkä pikkaisen helpommalla nyt kun ovat isompia. Neljäs jää kuitenkin tekemättä ja jos nyt tulisin raskaaksi tekisin abortin oletuksella, että raskaus selviäisi kohtuullisen varhain. Miehelle tehty vasektomia kun kuopus oli parivuotias, joten pidän riskiä aika pienenä.

Lapsi ei ollut vahinko, mutta raskaus ei ollut suunniteltu. Olin ehkä raskausviikolla 8 kun sain tietää raskaudesta. Olin 18-vuotias.

Heti varasin aborttiajan, mutta peruin sen. Sitten vaan päätin jatkaa raskautta. Koska en vaan yksinkertaisesti pystynyt aborttiin.

Kaikki meni kyllä ihan hyvin. Nythän tuo lapsi onkin jo aikuinen. En tietenkään kadu päätöstäni. Lisääkin lapsia sain, mutta eri miehen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Eka ja kolmas oli onnellinen vahinko vaikkei nyt aivan kaikkeamme oltu tehty, ettei vahinkoa olisi sattunut, mutta ei myöskään ilman ehkäisyä alkaneet raskaudet. Ekasta raskaudeseta ilahduttiin miehen kanssa kyllä kumpikin ja siihen sopeuduttiin välittömästi. Olisi kuitenkin alettu raskautta yrittämään ehkä jo parin vuoden sisällä. Toinen tahdottiinkin sitten pienehköllä ikäerolla pian sen jälkeen. Visiona meillä oli koittaa saada kaksi lähekkäin ja useamman vuoden päästä ehkä pari iltatähteä. Tulin kuitenkin pillereiden läpi raskaaksi kolmannen kerran, että tuli samanlainen väli kolmannen ja kakkosen jälkeen ja se oli pienehkö kriisi ja stressitilanne kyllä. Pidimme kuitenkin kolmannen ja lapset ovat keskenään tosi läheisiä. Meni hyvin näinkin ja on ihanaa sekin, että pääsee ehkä pikkaisen helpommalla nyt kun ovat isompia. Neljäs jää kuitenkin tekemättä ja jos nyt tulisin raskaaksi tekisin abortin oletuksella, että raskaus selviäisi kohtuullisen varhain. Miehelle tehty vasektomia kun kuopus oli parivuotias, joten pidän riskiä aika pienenä.

Käytä ehkäisyä tai mene sterilisaatioon. Abortti ei ole ehkäisykeino.

Pidin lapsen, vaikka olisi ollut aikaa tehdä abortti, jota pohdin tosissani. Raskaudesta en kovasti iloinnut, mutta kun lapsen sain, oli hän ihan yhtä tärkeä kuin sisaruksensakin. Olin 42-v., kun hän syntyi ja nyt jo aikuinen. Kyllä paljosta olisin jäänyt paitsi, jos aborttiin olisin päätynyt.

Ei ollut tekemällä tehty, mutta yllätys tai vahinko on väärä termi... no ehkä kuitenkin vahinko, koska vaikka kumi hajosi en jaksanut hakea jälkiehkäisyä. Ajattelin vaan, että ihan tarpeeksi varmat päivät.

No ei ollut. Tuijotin raskaustestin kahta viivaa pää tyhjänä, kunnes ensimmäinen ajatus siellä avaruudessa oli "ihmiset on sanoneet, että tämä on parasta mitä niille on tapahtunut" ja pidin siitä kiinni.

Ajattelin aborttiakin, mutta ei minulla ollut varsinaisesti syytä ryhtyä siihen. Oli ikää, oli työpaikka. Miestä nyt ei varsinaisesti ollut eikä siitä siittäjästä mulle mieheksi ollut.

Tästä on aikaa neljännesvuosisata. En katunut että valitsin sillä kertaa vanhemmuuden ja toisen kerran myös. Kolmas jäi vähän haaveisiin, mutta kaksi oli mun lapsiluku.

Vahinkoraskaus lopulta yhdisti meidät, niin oli ihana asia loppujen lopuksi.

Meidän kolmonen oli ns. yllätys. Tosin olin ollut "hedelmöitymiskuussa" noin viikon aika kovassa vatsataudissa, niin mietin, josko se on vaikuttanut pillerien toimintaan.

Raskausaika oli totuttelua, miehelle asia oli kovempi paikka. Yhdessä kuitenkin olimme jutelleet, että ei aborttia. Kun lapsi syntyi, oli heti yhtä rakas kuin sisaruksensa niin isälleen kuin itselleni. Nyt hän on 15-vuotias. Eikä päätös pitämisestä ole milloinkaan kaduttanut.

Miehelle tehty vasektomia kolmosen vauva-aikana, ja minullakin ollut hormonikierukka jo vuosia, joten uusia yllätyksiä ei kaiken järjen mukaan voi tulla.

Tulin raskaaksi 17v

Annoin vauvan adoptioon.

Vierailija kirjoitti:

En nyt tiedä voiko lapsi olla varsinainen vahinko. Seksiä harrastaessa tulisi olla tietoinen raskauden mahdollisuudesta.

Meillä tuli lapsi, koska oltiin humalassa.

Ilmeisesti Kondomi unohtunut, kumpikaan ei muista siitä pikkujouluillasta mitään, ei edes tiedetty, että ollaan pantu :D

Meillä oli jo 3 lasta, käytössä vaan kondomi, koska en halua hormoniehkäisyä ja pelkään (kupari) kierukan asennusta kivun vuoksi.

Vahiko menee ekaluokalle.

Vierailija kirjoitti:

En nyt tiedä voiko lapsi olla varsinainen vahinko. Seksiä harrastaessa tulisi olla tietoinen raskauden mahdollisuudesta.

Arvasin jo otsikosta, että tätä väännetään täällä.

Eiköhän kaikki ymmärrä mitä AP tarkoittaa, ja tuo vahinkolapsi on otsikkoon sopiva sana kuvaamaan mistä puhutaan!

Muut samaa asiaa ilmaisevat on liian pitkiä.

Rasittavia nämä joiden pitää aina tulla vänkäämään tuota eI oO oLeMaSsA vAhInKoJa-passkaaa tällaisiin ketjuihin.

Antaisitte niiden ihmisten keskustella asiasta, joita se koskee. Eli niiden, joilla on siihen jotain oikeaa sanottavaa.

Rasittava lukea ketjuja, kun vähintään puolet viesteistä on jotain ihan muuta ja turhaa vänkäystä/pätemistä.

up

Vahingossa? LoL

Mulla oli jo kaksi rakkaudella ja tarkoituksella tehtyä lasta, tuolloin jo teinejä, kun olin yllätyksekseni raskaana. Olimme miehen kanssa eron partaalla, muutenkin suuria stressitekijöitä elämässä ja olin juuri aloittanut yksityisyrittäjänä. Koska elämässä tosiaankin oli niin paljon haasteita en huomannut raskautta kuin vasta melko myöhään, ultrassa oli jo oikeasti tutun näköinen hahmo; sillä oli veljensä nenä... Vaikka eka ajatus olikin abortti, niin en vain pystynyt. Miehelle abortti oli ihan no no, mutta itki tätä uutta haastetta kaksi päivää. Itsekin olin valmiiksi jo ihan uupunut, mutta tsemppasin ja jotenkin osasin taas nauttia raskaudesta, synnytyksestä ja vauva-ajasta. Mutta sitten meni aina vain huonommin... Teinit eivät saaneet sitä  huomiota mitä olisivat ansainneet, sain ihan lopullisesti tarpeeksi miehen negatiivisuudesta ja valittamisesta ja jatkuvasta vetäytymisestä perheellisen vastuista ja erosin. Minun oli pakko tehdä paskaduunia, että sain tarpeeksi rahaa, kun yksityisyrittäjänä oli hieman haastavaa tässä tilanteessa. Siirsin jälleen kerran omat tarpeeni syrjään ja tein parhaani, että lapsilla olisi ollut mahdollisimman hyvä olla. Tunsin uupuvani ja näivettyväni ihmisenä. Nuorimmainen oli pienestä saakka todella haasteellinen ja hänellä todettiinkin sitten adhd ja lukihäiriö. Kovilla olen ollut, mutta nyt kymmenen vuotta myohemmin asiat ovat jo melko hyvin. Oma työelämä on ihan kuralla, mutta talous on kunnossa. Eniten olen ylpeä mahtavista lapsistani: fiksuja, älykkäitä nuoria, hauskoja ihmisiä, joiden seurassa viihdyn kuin he myös minun seurassani. Isäänsä eivät ole yhteydessä, tämä muutti kauas pois eikä enää pitänyt aktiivisesti yhteyttä, eikä tietenkään maksanut mitään elatusapua lapsista. Välillä kyselee minulta miten lapsilla menee ja harmittelee kun hänellä ei ole heihin luontevaa kontaktia... Eli joo, melko paska reissu, mutta jotenkin tästä näytetään selviytyneen. Aurinko taitaa vihdoinkin paistaa tähän risukasaan. Kaiken lisäksi minulla on nykyään ihana mies, joka tykkää lapsistani ja on oikeasti myös läsnä arjessa. Aika juhlaa oikeasti. 

Meillä on vahinkolaukaus tulossa nyt. Mies on ihan paniikissa ja haluaisi abortin. Minä en pysty sitä tekemään. Mies on kyllä hyväksynyt sen, että lapsi tulee, mutta pitää aborttia järkevämpänä. Olemme 30v. Mulla on opiskelut vielä vähän kesken ja miehellä on vakituinen työpaikka kuitenkin niin kyllä me pärjätään. Saan ihan hyvät äitiyspäivärahat kun olen ollut töissä koko ajan. Miestä vaan stressaa ja pelottaa raha-asiat ja siksi lapsen saaminen nyt ei ole järkevää. Opiskeleminen vauvan kanssa on varmasti rankkaa ja valmistumiseni tulee venymään, mutta ovat muutkin selviytyneet samanlaisesta tilanteesta.

Sain tietää ihan alussa, kun tuli vaan sellainen tunne, että olen raskaana.

Sen tunteen perusteella sitten hain lähi-Alepasta testejä joita tein aika määrän muutamassa päivässä kunnes pääsin shokista sen verran eteenpäin, että soitin terveyskeskukseen, sain ajan terveydenhoitajalle ja kävin siellä puhumassa asiasta ja toiveesta keskeytykseen.

Terkkarin kautta sitten aika lääkärille ja siellä samat jorinat, ja lähete eteenpäin keskeytykseen.

Keskeytyspäivän aamuna lamaannuin eteisen lattialle märisemään ja katselemaan itseäni peilistä, välillä vilkaisin kelloa ja stressasin että pitäisi jo mennä jos aion ehtiä, sitten vaan lamaannuin lisää ja lopulta en saanut mentyä sinne.

Eli en mennyt keskeytykseen, koska en uskaltanut/saanut lähdettyä kotoa ajoissa.

Jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt olla joku järkevä aikuinen tai ylipäätään ihminen siinä mukana, joka menee kanssani sinne keskeytykseen enkä olisi voinut jäädä vaan yksin vellomaan lattialle.

No, tapahtuman seurauksena minusta sitten tuli äiti, ja eipä siinä auttanut kuin sopeutua.

Adoptioon antamista mietin välillä silloin kun vauva oli ihan pieni, mutta en uskaltanut antaa adoptioon kun mietin, että en varmaan pystyisi elämään tietäen koko ajan, että lapseni on muualla.

Vanhempani olisivat olleet valmiita ottamaan vauvan kasvatukseensa ja varmaan olisin antanutkin vauvan heille, jos meillä olisi yhteneväisemmät käsitykset kasvatuksesta.

Lapsessa ei ole ollut ikinä mitään ns. vikaa eli ihana lapsi, mutta elämäntilanne vaan oli ihan väärä ja mies myös.

No, sen kanssa elää. Maailma on täynnä nuoria naisia, joilla on PALJON paskemmmin asiat ja joutuvat harrastamaan seksiä miehen kanssa jota eivät halua millään tavalla, joutuvat synnyttämään tuon kamalan miehen lapsia leikelllystä alapäästä, sietämään väkivaltaaa, ei ole ruokaa tai mitään jne.

Näin hyväosaisena ihmisenä en siis viitsi valittaa, sillä se ettei nuori ihminen länsimaissa saa 100% vapaata nuoruusaikaa on suorastaan naurettava ongelma.

Kommentttisi julkaistaan hyväksynnän jälkeen, eli ei tänne voi näköjään vastata kysymykseen, sori AP :)

Ehkäisyn pettäminen on vahinko = onneton tapahtuma jota ei ollut tarkoitus tapahtua vaikka sen riski olikin olemassa. Miten muuten sitä pitäisi kutsua? Sanotaanhan kolariakin liikennevahingoksi, vaikka "jokainen tietää että autoa ajaessa voi sattua kolari" jos nyt viisastelemaan aletaan.