Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Te keille on syntynyt vahinkolapsi
19.07.2022 |
Milloin saitte tietää raskaudesta? Oletteko päättäneet pitää lapsen vai antaa adoptioon? Miltä päätös on tuntunut jälkeenpäin?
Kaikki jutut vaan tänne!
Kommentit (52)
Mielenkiintoisia tarinoita. Kuitenkin sujunut hyvin valtaosa jutuista. :D
En tiedä mistä tuo johtuu että kommentit pitää hyväksyä ensin.. Outoa. :/
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä on vahinkolaukaus tulossa nyt. Mies on ihan paniikissa ja haluaisi abortin. Minä en pysty sitä tekemään. Mies on kyllä hyväksynyt sen, että lapsi tulee, mutta pitää aborttia järkevämpänä. Olemme 30v. Mulla on opiskelut vielä vähän kesken ja miehellä on vakituinen työpaikka kuitenkin niin kyllä me pärjätään. Saan ihan hyvät äitiyspäivärahat kun olen ollut töissä koko ajan. Miestä vaan stressaa ja pelottaa raha-asiat ja siksi lapsen saaminen nyt ei ole järkevää. Opiskeleminen vauvan kanssa on varmasti rankkaa ja valmistumiseni tulee venymään, mutta ovat muutkin selviytyneet samanlaisesta tilanteesta.
Mulla menisi varmaan maku mieheen, joka 30v iässä panikoisi raskaudesta ja haluaisi abortin ym.
Ellei olisi joku vannoutunut vela kyseessä, mutta ei nyt ilmeisesti ole.
Minä sain alkuni vahingossa kun ehkäisy petti ja aborttia ei enää voitu tehdä kun äiti sai tietää raskaudesta vasta kun se oli jo niin pitkällä että sitä ei voitu tehdä. Isäni oli 20v ja äitini 16v kun synnyin. He menivät sitten naimisiin hiukan yli vuosi sen jälkeen kun minä olin syntynyt ja sisarukseni syntyivät kun he olivat jo naimisissa. Olin siis esikoinen, mutta koko lapsuuteni sain kuulla olevani ä pä rä ja ei-toivottu kakara jota vanhemmat eivät olisi halunneet toisin kuin nuoremmat sisarukset.
Ylipäätään se ei ole miehelle niin iso juttu kuin naiselle.
Ymmärrän jos parikymppinen panikoi ja haluaa aborttia, mutta 25+ mies käyttäytymässä noin on vaan tosi epäkiihottavaa ja luuserimaista. Epämiehekästä.
Vierailija kirjoitti:
Minä sain alkuni vahingossa kun ehkäisy petti ja aborttia ei enää voitu tehdä kun äiti sai tietää raskaudesta vasta kun se oli jo niin pitkällä että sitä ei voitu tehdä. Isäni oli 20v ja äitini 16v kun synnyin. He menivät sitten naimisiin hiukan yli vuosi sen jälkeen kun minä olin syntynyt ja sisarukseni syntyivät kun he olivat jo naimisissa. Olin siis esikoinen, mutta koko lapsuuteni sain kuulla olevani ä pä rä ja ei-toivottu kakara jota vanhemmat eivät olisi halunneet toisin kuin nuoremmat sisarukset.
Aika kamalia ihmisiä kyllä vanhempasi, kun ovat puhuneet sinulle noin. Julmia.
Olen pahoillani puolestasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on vahinkolaukaus tulossa nyt. Mies on ihan paniikissa ja haluaisi abortin. Minä en pysty sitä tekemään. Mies on kyllä hyväksynyt sen, että lapsi tulee, mutta pitää aborttia järkevämpänä. Olemme 30v. Mulla on opiskelut vielä vähän kesken ja miehellä on vakituinen työpaikka kuitenkin niin kyllä me pärjätään. Saan ihan hyvät äitiyspäivärahat kun olen ollut töissä koko ajan. Miestä vaan stressaa ja pelottaa raha-asiat ja siksi lapsen saaminen nyt ei ole järkevää. Opiskeleminen vauvan kanssa on varmasti rankkaa ja valmistumiseni tulee venymään, mutta ovat muutkin selviytyneet samanlaisesta tilanteesta.
Mulla menisi varmaan maku mieheen, joka 30v iässä panikoisi raskaudesta ja haluaisi abortin ym.
Ellei olisi joku vannoutunut vela kyseessä, mutta ei nyt ilmeisesti ole.
No täytyy sanoa, että mietin itsekin, että minkälaisen vellihousun kanssa olen yhdessä ja olen harkinnut eroa. Mies haluaa tehdä aina kaiken "järkevästi" ja haluaa suunnitella elämänsä etukäteen. No elämähän ei koskaan mene suunnitellusti. Katsotaan mitä tapahtuu. Toivottavasti kasvaa tulevien kuukausien aikana.
Raskaus oli vahinko, mutta raskauden jatkaminen oli päätös.
Hyvä niin, jos minun olisi itse pitänyt päättää koska lapselle olisi hyvä aika, niin luultavasti olisin yhä lapseton.
Tykkäsin äitinä olemisesta enemmän kuin uskoinkaan. Puhun näin menneessä olomuodossa, koska vaikka äitiys ei lopu niin jälkikasvu on jo lentänyt pesästä... tästä perspektiivistä en tekisi mitään toisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on vahinkolaukaus tulossa nyt. Mies on ihan paniikissa ja haluaisi abortin. Minä en pysty sitä tekemään. Mies on kyllä hyväksynyt sen, että lapsi tulee, mutta pitää aborttia järkevämpänä. Olemme 30v. Mulla on opiskelut vielä vähän kesken ja miehellä on vakituinen työpaikka kuitenkin niin kyllä me pärjätään. Saan ihan hyvät äitiyspäivärahat kun olen ollut töissä koko ajan. Miestä vaan stressaa ja pelottaa raha-asiat ja siksi lapsen saaminen nyt ei ole järkevää. Opiskeleminen vauvan kanssa on varmasti rankkaa ja valmistumiseni tulee venymään, mutta ovat muutkin selviytyneet samanlaisesta tilanteesta.
Mulla menisi varmaan maku mieheen, joka 30v iässä panikoisi raskaudesta ja haluaisi abortin ym.
Ellei olisi joku vannoutunut vela kyseessä, mutta ei nyt ilmeisesti ole.No täytyy sanoa, että mietin itsekin, että minkälaisen vellihousun kanssa olen yhdessä ja olen harkinnut eroa. Mies haluaa tehdä aina kaiken "järkevästi" ja haluaa suunnitella elämänsä etukäteen. No elämähän ei koskaan mene suunnitellusti. Katsotaan mitä tapahtuu. Toivottavasti kasvaa tulevien kuukausien aikana.
Ymmärrän. Ja on tuossa tosiaan isokin mahdollisuus sille, että mies saa lapsen myötä hyvällä tavalla kykyä heittäytyä elämälle ja hetkeen.
Järkevyyshän on hyvä piirre, mutta voi joskus mennä yli.
Eiköhän se siitä, viimeistään kun vauva syntyy ja jos ei vielä silloinkaan, niin viimeistään siinä vaiheessa kun oppii kävelemään ja sen kanssa voi jo touhuta enemmän. :D
En tiedä voiko meidän kuopusta sanoa vahingoksi, koska yritimme pitkään saada toista lasta. Ainoa vaan, että en tullut raskaaksi millään, paitsi tietenkin sitten kun olimme luovuttaneet ja vasektomia-aika miehelle varattu :D Elämäntilanteen muutosten ja lasten ikäeron vuoksi olimme siis ehtineet jo päättää että lapsiluku jää yhteen. No, toinen tuli. Minä en osannut nauttia raskausajasta, kun jännitti ja jotenkin "hävetti" kummallisesti, aivan kuin kehoni olisi pettänyt minut. Mieskin meni aluksi ihan shokkiin ja saimme riidan aikaiseksi tästä yllätyksestä. Lapsen synnyttyä kaikki kuitenkin muuttui ja lapsesta tuli älyttömän rakas eikä kaduttanut tai epäilyttänyt enää hetkeäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
3 "vahinkoa", esikoinen sai alkunsa, kun luotimme "varmoihin päiviin".
No, eipä siinä mitään, lapsi sai tulla, siksi oli noin epävarma menetelmä käytössä.
Kun esikoinen oli 3, päätimme hankkia hänelle kaverin.
Tulikin kaksoset.
Sitten ei ollut enää tarkoitus hankkia lapsia, mutta e-pilleri petti vaimo ei halunnut kuitenkaan aborttia.
Syntyi neljäs lapsi.
No, pari vuotta myöhemmin olimme aika kaoottisessa elämäntilanteessa erinäisistä syistä.
Touhutipasta sai alkunsa viides lapsi.
Vaimo ei edelleenkään tuntenut aborttia oikeaksi ratkaisuksi.
No, nyt on nuorinkin jo 13v, monella tapaa on tullut lunta tupaan, mutta en voi ajatella, että kenenkään lapsistamme ei pitäisi olla olemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiinnostaisi kuulla ihmisiltä, joilla tällainen vahinko tapahtunut, minkälainen kanta teillä on aborttiin? Koska ilmeisen moni on selvinnyt ihan hyvin yllätyksestä huolimatta?
Minä olen vahinko ja tullut ehkäisyn läpi kun sisko oli vielä pieni. Olen miettinyt olisiko minun ollut parempi olla syntymättä vaikka sainkin tulla suunnittelematta ja väärään aikaan. Isä on aina minut hyväksynyt ja rakastunut, äidin suhteen en tiedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harrastettiin kännissä suojaamatonta seksiä 31.5. ja tein testin ''huvikseen'' 13.7., heti pärähti vahva viiva. Mitään oireita ei ollut.
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi kuulla ihmisiltä, joilla tällainen vahinko tapahtunut, minkälainen kanta teillä on aborttiin? Koska ilmeisen moni on selvinnyt ihan hyvin yllätyksestä huolimatta?
Kantani on se, että abortin täytyy olla helposti saatavilla kaikille sitä haluaville.
On lapsen etu syntyä toivottuna ja sellaiselle äidille, joka ei joudu synnyttämään vastentahtoisesti lasta vain siksi, ettei saanut aborttia vaikka olisi halunnut.
Maailma on jo täynnä lapsia joista ei huolehdita ja lapsia jotka elävät huonoissa oloissa, ei tarvita enää yhtään lisää.
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi kuulla ihmisiltä, joilla tällainen vahinko tapahtunut, minkälainen kanta teillä on aborttiin? Koska ilmeisen moni on selvinnyt ihan hyvin yllätyksestä huolimatta?
Vastasin jo aiemmin, annoin raskauden jatkua. Mutta minusta abortti on oltava helposti saatavilla ja turvallinen.
Koska jokaisella lapsella on oikeus syntyä vanhemmille, jotka pystyvät huolehtimaan ja antamaan hyvän alun elämälle. Jos näitä edellytyksiä ei jostain syystä ole, niin abortti on vain toimenpide.
Haluan ajatella, että jokainen tekee päätöksen harkiten eikä kepeästi. Mutta ei yksi solumöykky niin arvokas ole, että väkisin pitäisi tuoda tänne kärsimään.
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi kuulla ihmisiltä, joilla tällainen vahinko tapahtunut, minkälainen kanta teillä on aborttiin? Koska ilmeisen moni on selvinnyt ihan hyvin yllätyksestä huolimatta?
No mulle tuli siis vahinkolapsi kahden vanhimman lapsen ollessa teinejä. Ekana ajatuksena oli abortti, koska elämäntilanne oli niin rankka ja haastava. Olin myös jo melko vanha synnyttäjä. Olen todella kiitollinen, että minulla oli kaikki mahdollisuudet saada tietoa ja valita vapaasti ilman moraalisaarnoja kuinka etenisin tässä vaikeassa tilanteessa. Myös tieto siitä, että voin ja saankin yhteiskunnalta tukea jos itse en jaksa (valitsin sitten miten vain), oli todella tärkeää. Tämän kaiken takia uskalsin järjen vastaisesti jatkaa raskautta. Se oli oma, hyvin pohdittu päätökseni, ei ulkoapäin pakotettu. Tämän takia varmaan sitten jaksoinkin läpi erittäin vaikeiden haasteiden (jouduin käymään psykologilla juttelemassa kun olin jonkin aikaa aivan uupunut kun tuntui, että olin pilannut oman elämäni, vanhempien lasten elämät ja varmaan sen vauvankin elämän). Pakotettuna olisin varmasti vain vellonut katkeroituneena itsesäälissä. Ehkä jopa päätynyt jossain vaiheessa adoptioon. Ja sitten katkeroitunut lisää. En tiedä, mutta varmasti olisi tuntunut eriltä.
Nyt olemme siis kaikki (lapset ja minä) näin kymmenen vuoden jälkeen ihan hyvässä paikassa (mies jossain omassa). Toivoisin että kaikilla naisilla olisi mahdollisuus valita rauhassa se vaihtoehto, mihin he kokevat että heillä voimavarat riittää. Ja että kaikille olisi riittävästi tukea saatavilla mihin päätökseen he sitten päätyvätkin.
Oltiin ekaa yritetty pitkään, mulla on sairaus jonka takia raskauden spontaani alku hyvin epätodennäköinen.. saatiin esikoinen, jota täysimetin, oli 5kk... Juhannuksena oltiin sitten hyvinkin himokkaina, mutta ei ollut yhtään kumia.. mies sanoi kuolemattomat sanat "ei se nyt yhdestä kerrasta"... No niinpä vaan, against all odds sai kuopus alkunsa. Ja kyllä omaa tyhmyyttä, mutta ei meidän taustalla osannut sitä pelätä... ensin meinasin aborttia, mut sit päädyin pitämään, koska varsinaisia esteitä sille ei ollut.. tultiin ihan ok toimeen rahallisesti ja oltiin hyvässä avioliitossa niin mikäs siinä.. nyt oon erittäin tyytyväinen lapsiin noin vuoden ikäerolla, hyvin meni ja tein oikean ratkaisun. Kohta molemmat jo täysi-ikäisiä, itse oon alle nelikymppinen. Ja molemmista tuli todella hyvät! :)
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi kuulla ihmisiltä, joilla tällainen vahinko tapahtunut, minkälainen kanta teillä on aborttiin? Koska ilmeisen moni on selvinnyt ihan hyvin yllätyksestä huolimatta?
Riippuu varmasti äidin iästä, elämäntilanteesta, parisuhdetilanteesta ja siitä onko koskaan edes erityisemmin halunnut äidiksi, että miten hyvin selviää.
Se mikä voi näyttäytyä ulospäin ihan hyvin selviytymiseltä, voi olla käytännössä vaatinut aika paljon myös läheisten ja muiden apua.
Jos minulla ei olisi niin hyvät turvaverkot eli avuliaat läheiset, lapsi olisi varmasti jouduttu ottamaan jossain vaiheessa huostaan.
Alue: Aihe vapaa
Sain tietää ihan alussa, kun tuli vaan sellainen tunne, että olen raskaana.
Sen tunteen perusteella sitten hain lähi-Alepasta testejä joita tein aika määrän muutamassa päivässä kunnes pääsin shokista sen verran eteenpäin, että soitin terveyskeskukseen, sain ajan terveydenhoitajalle ja kävin siellä puhumassa asiasta ja toiveesta keskeytykseeen.
Terkkarin kautta sitten aika lääkärille ja siellä samat jorinattt, ja lähete eteenpäin keskeytykseeeen.
Keskeytyspäivän aamuna lamaaaannuin eteisen lattialle märisemääään ja katselemaan itseeeäni peilistä, välillä vilkaisin kelloa ja stressasin että pitäisi jo mennä jos aion ehtiä, sitten vaan lamaaaaannuin lisää ja lopulta en saanut mentyä sinne.
Eli en mennyt keskeytykseeeen, koska en uskaltanuttt/saaaanut lähdettyä kotoa ajoissa.
Jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt olla joku järkevääö aikuinennn tai ylipäätään ihmineeen siinä mukana, joka menee kanssani sinne keskeytykseeeen enkä olisi voinut jäädä vaan yksin vellomaaaaan lattialle.
No, tapahtumannn seurauksena minusta sitten tuliii äiti, ja eipä siinä auttanuttt kuin sopeutuuua.
Adoptiooon antamistaaaa mietin välillä silloin kun vauvca oli ihan pieeeni, mutta en uskaltanutt antaaqq adoptioooon kun mietinnn, että en varmaan pystyisi elämääään tietäen koko ajan, että lapseni on muualla.
Vanhempani olisivat olleet valmiita ottamaan vauvann kasvatukseeeensa ja varmaan olisin antanutkin vauvann heille, jos meillä olisi yhteneväisemmät käsitykset kasvatuksestaaa.
Lapsessssa ei ole ollut ikinäää mitään ns. vikaaaa eli ihana lapsi, mutta elämäntilannnnne vaan oli ihan väääääärä ja miesss myös.
No, sen kanssa elääää. Maaailma on täynnnnä nuoriaaa naisiaaa, joilla on PALJON paskemmmin asiat ja joutuvat harrastamaaaa sekkksssiä miehennnn kanssa jota eivät haluuua millään tavalllla, joutuvat synnyttttämäään tuon kamalaaannn miehennn lapsssia leikelllllystä kipeässs alapääääästä, sietämäääään väkivaltaaa, ei ole tarpeeeksi ruokaaaaa tai mitääään jne.
Näin hyväosaiseeeena ihmiseeeenä en siis viitsi valittttaa, sillä se ettei nuoriiii ihminennn länsimaissssssa saa 100% vapaata nuoruusaikaaaaa ja haistellla omia pierujaaan rauhasssa ilman velvoittteita on suorastaan naurettava ongellllma.
Sry rasittava teksti, ehkä nyt menee läpi!