Lue keskustelun säännöt.
Mitä tästä kitinäpakkauksesta tulee?
20.08.2008 |
Meillä poikavauva nyt 6kk ja kitisee KOKOAJAN! oppi kääntymään ympäri 3kk ja kitisi kun ei osannut liikkua,ajattelin että helpottaa kun oppii... oppi nyt 5kk istumaan ja 6kk konttaamaan ja loppua räninälle ei näy.Ei ole kiinnostunut mistään ympärillään vaan konttaa aina pieniä matkoja kränisemään paikasta toiseen.yleensä minun luokseni.Ei konttaa spontaanisti minnekkään.
Ei ole allergioita.Ei ihottumia,Ei ruoansulatusongelmia,Äiti leikittää ja keksii tekemistä kokoajan ja vain silloin on tyytyväinen ja rattaissa ja sylissä.yksin ei viihdy yhtään.edes niin että äiti on vaikka metrin etäisyydellä syömässä niin huutaa vaan.loppuu heti kun otan syliin.
muuten iloinen ja hymyileväinen.
Onko joku eroahdistus vai mikä !? ja millaisia lapsia näistä kärsimättömistä kitinäpersuksista tulee?
Kommentit (11)
Liina löytyy ja toimii ihan hyvin.Hyppis ei kelpaa ja jaksaa olla syöttötuolissa sen aikaa että saa syötettyä.Päiväuniakin nukkuu ihan hyvin mutta yöllä herää noin 4-6 kertaa istumaan ja syömään.
Tarvitsee varmaan asennoitua tosiaan roudailemaan pikkukaveria mukana.
Kun on esikoinenkin niin ei ole edes sisaruksia leikittämässä.
Tukea vasten nousee seisomaan joka paikkaan.
En edes tajunnut että tollainen eroahdistus onkaan kunnes guugletin aiheesta.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja vaikea sanoa, millainen isompana tulee. Meillä on esikko ollut kärsimätön ja kanniskeltava pienestä pitäen, ja on kyllä kieltämättä aika haastava luonne edelleen 4-vuotiaana. Vauva on taas paljon hyväntuulisempi tapaus - saa nähdä, millainen on isompana. Mutta eihän se välttämättä niin mene, että kitisevistä vauvoista tulee haastavampia tapauksia myös isompana. Voimia sinne!
tulen tulokseen että olet opettanut lapsen vaativaksi.
Lapsi ei ole tottunut missään vaiheessa olemaan valveilla ollessaan hetkeäkään yksin.
Itse aiheutettu ongelma jonka olisi voinut järkevällä toiminnalla estää kokonaan.
Elä ja nauti.
Ihan oli iloinen, jos oli jatkuvasti sylissä, muuten ei. Esikoinen, tietenkin. Vauva-aika oli rankkaa, tiedät tunteen. Mutta kyllä se napanuora siitä piteni ajan kanssa ja ihan normaali, itsenäinen ja reipas lapsi tuosta tuli. Usein saan kuulla kehuja viisivuotiaastani, sosiaalisesti lahjakas ja empaattinen muksu.
Ylivilkas, rauhaton, aina äänessä ja vaatimassa. Muistoissani hän vaan huusi ja huusi ja kitisi aina! Perhe-elämään ja kasvatukseen haettiin lopulta apuja psykologeilta ja diagnoosiakin haettiin (koskaan ei sellaiseen päädytty), myös päivähoidissa oltiin lapsen kanssa helisemässä.
Paljon tietoista kasvatustyötä ja pitkäjänteistä oikeaan ohjausta se vaati; siis sitkeää ja johdonmukaista toimintaa meiltä kasvattajilta, mutta sitten siinä 5-6-vuotiaana alkoi ääni muuttua kellossa. Lapsi oppi suuntaamaan energiansa positiivisemmin (urheiluun, toisten auttamiseen, sosiaalisuuteen, oppimiseen) ja rajat oli sisäistetty. Esikouluikäisenä häntä jo kehuttiin "aurinkoiseksi", "kohteliaaksi", "iloiseksi", "hyväkäytöksiseksi" jne, oikeastaan kaikkialla (kylässä, hoidossa, puistoissa...)
Nyt lapsi on aivan ihana tokaluokkalainen. Pärjää koulussa hemmetin hyvin, on pidetty kaveripiirissä, osoittaa hellyyttään avoimesti, auttaa kotona, on sanalla sanoen tosi positiivinen ja positiivisesti energinen tapaus.
Lapset on erilaisia, ja vaativat siten erilaista kasvatusta kukin. Ja eri ikävaiheet ovat erilaisia. Jotkut ovat vaativia vauvoja, toiset haastavia koululaisia, kolmansilla on paha murkkuikä. En usko, että yksikään lapsi on koko ikänsä vain ja ainoastaan tosi helppo ja aurinkoinen tai tosi haastava ja kiukkuinen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja en usko siihen, että sinä olisit opettanut lapsen vaativaksi. Lapsia on erilaisia ja temperamentteja on erilaisia. Meidän lapsemme oli myös kovin vaativa ja kitisevä vauvana, ei yhtään viihtynyt yksin ja tuntui että ei mitenkään päin ollut hyvä. Eikä meilläkään johtunut allergiasta, koliikista, vatsavaivoista tms. Nyt 3-vuotiaana on edelleen haastava ja temperamenttinen mutta toisaalta erittäin sosiaalinen ja empaattinen, kuten aiemmatkin kirjoittajat ovat todenneet. En osaa sanoa muuta kuin että koita jaksaa, tiedän että ei ole helppoa, mutta helpottaa kyllä ajan myötä! Temperamenttinen lapsi on rikkaus, tasapäisyys hiiteen!
Meillä on poika (nyt 4v.) joka on kitissyt pienen ikänsä! Raskasta todella on!!!
Fyysiset ja psyykkiset sairaudet ovat poissuljettuja. Toisaalta olisin toivonut että olisi löytynyt joku syy pojan ainaiseen itkuun ja marinaan... Totta kai ihana kuitenkin että poika on todettu terveeksi! Itse aluksi epäilin allergioita.
Ja epäilen että olisi itse aiheutettua koska perheemme kaksi muuta lasta eivät ole samanlaisia...???
Toivottavasti tuo huuto joskus loppuu!
Tsemppiä ap:lle!!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä kakkonen on tuollainen. esikoinen viihtyi hyvin ja oli hyvin omatoiminen touhuissaan, mutta pienempi natisee ja roikkuu puntissa tosi helposti. Eikä ole kiinni siitä, että olisin opettanut siihen, päinvastoin vähemmän huomiota on saanut kuin veljensä, kuten varmaan kaikki kuopukset. Ja mistään huomion puuttumisestakaan ei varmasti ole kyse.
Poika on nyt vuoden ja tosiaan vauvasta asti on protestoinut lattialle laittamista, jo ihan kk ikäisenä täysi huuto lähti sekunnissa, jos laski herran pitkälleen silloin, kun ei hänelle sopinut. Ja minäkin odottelin, että sitkun se lähtee ryömimään ja sitkun se lähtee kävelemään, niin sitten se viihtyy... :D.
On se helpottunut kyllä paljon, nykyisin leikkii välillä pitkiäkin pätkiä leluillaan tai kodin tavaroilla ja hönttää huoneesta toiseen. Mutta varsinkin ruoanlaitto on sellainen hetki, että siinä äidin puntissa roikutaan ja huudetaan täyttä kurkua niin kauan, että pääsee syliin (en ota ennenkuin olen saanut homman seuraavaan vaiheeseen, mikä joskus kestää niin kauan, että lapsi kyllästyy ja lähtee hakemaan muuta tekemistä). Sylissä rauhoittuu, mutta lattialle ei voi laittaa ilman huutoa ennenkuin hän itse haluaa, ylensä 5 min sylittely riittää.
Olen ajatellut, että tämä lapsi vaan tarvitsee sen sylilatauksen välillä ja jos mahdollista, sen annan. Jos taas teen jotain muuta, lapsi saa oppia odottamaan ja aika hyvin hän jo osaa hoitaa senkin homman. Ja yritän muistaa ottaa syliin ja antaa huomiota silloinkin, kun hän on tyytyväinen, että saa sitä positiivista palautetta.
Ensimmäisen vuoden ajan oli miltei mahdotonta pitää poika tyytyväisenä. Viihtyi vain sylissä, mutta ei siinäkään ilman virikkeitä. Pojan kanssa piti seurustella aktiivisesti koko ajan, näyttää paikkoja tai esineitä, ilmeillä ja leikkiä. Kun jaksoi viihdyttää, poika oli yhtä aurinkoa jo vauvana, muuten huusi.
1-vuotiaasta eteenpäin poika on ollut tosi helppo ja hyväntuulinen. Nyt ikää on 5 v. Edelleen poika on hyvin seurankipeä ja aktiivinen: kaipaa paljon virikkeitä ja uusia sellaisia, on kiinnostunut oppimaan kaiken maan ja taivaan väliltä ja kyselykausi on kestänyt jo monta vuotta :-)
Edelleen poika reagoi melko herkästi ja voimakkaasti harmittaviin asioihin, mutta kiukut menee nopeasti ohi ja melkein kaikesta selviää huumorilla. Ja edelleen kaipaa paljon vanhempien ja muidenkin aikuisten seuraa, vaikka sisaruksiakin löytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja sylittely - oikeastaan vasta kävelyn maailman avautuminen + isosiskon leikitys yhdessä auttoivat meillä ;-). Ja silti on neiti nyt 4v. edelleen äitiriippuvainen kitisijä... eli luonteenpiirre mielestäni myös, tosin hän on tottunut saamaan tahtonsa läpi kitisemällä...
kun selvästi jo on noin eroahdistunut... varmaan menee sitten nopeammin ohi. Meillä ainakin nuorempi aloitti jo 7 kuisena ja moinen ahdistus oli ohi 8 kuisena. Kun taas esikoinen alkoi kitistä perääni vasta 8 kuisena ja 10 kuisena rauhoittui. (silloin en saanut selkäänikään kääntää :( TOSI RASITTAVAA.... mutta menee ajallaan ohi. Hommaa kantoliina tai reppu tms. ja asennoidu nyt vähäksi aikaa että "raahaat" vauvaa joka askareeseen. Oletko kokeillut jos syöttötuoiissa nakertelisi vaikka maissinaksua sillä aikaa kun itse syöt. Olisiko tarpeeksi lähellä?