Miksi ulkomaalainen puoliso? Kokemuksia.

Minä haluaisin hyvän suomalaisen puolison, mutta mulla on ollut todella paska tsägä suomalaisten kanssa. Seksi ei ole toiminut yhdessäkään suhteessa eikä muukaan kommunikaatio ja oleminen.

En tajua, koska sitä nyt vaan kuvittelisi, että suomalaisen kanssa nimenomaan olis sama kulttuuri ja arvot jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M34 ja latino kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M34 ja latino kirjoitti:

Me oltiin molemmat ulkomaalaisia opiskelijoita samassa yliopistossa Yhdysvalloissa ja jo opintojen ensimmäisenä syksynä rakastuin vaimooni. Se vetovoima oli suunnatonta, mutta ei yhtään tarkoituksellista. Olin tullut opiskelemaan enkä rakastumaan, mutta onneksi molemmat hoituivat kuitenkin ihan mallikkaasti. Hänen kansallisuudeltaan ei ollut mitään väliä. Vaikka hän on eurooppalainen ja minä etelä-amerikkalainen, meillä ei ole koskaan ollut mitään kulttuurillisia ongelmia, ei kielten, eri uskontojen tai erilaisten tapojen kanssa. Kaikki sujui mutkattomasti heti alusta lähtien. 14v yhdessä olon jälkeen, olemme asuneet yhdessä kolmessa eri maassa ja meillä on kaksi lasta. Opiskelujen jälkeen kokeilimme ensin minun kotimaatani, mutta vaimo ei viihtynyt siellä. Vaimoni toivoi muuttoa Suomeen ja täällä nyt ollaan. Vaimo ei ole suomalainen, vaikka hänellä onkin täällä sukujuuria, hän halusi tulla kokeilemaan elämää täällä. Suomi on hyvä ja turvallinen maa elää ja kasvattaa lapset. Täällä on hyvä olla.

Kylläpäs kirjoitat virheetöntä suomea tuilla taustalla 😉

Kiitos! Olen toki harjoitellut jo yli 10 vuotta. Kirjoitan mielestäni ihan hyvin kun käytän aikaa tekstin luomiseen ja keskityn kielioppiin. Ymmärrän myös hyvin puhetta. Suomenkielen ääntämiseni onkin sitten eri juttu, siinä en ole mitenkään erityisen hyvä.

Aksentti ei ole virhe. Todennäköisesti puhutkin erinomaista suomea. Älä ole liian kriittinen.

Uskon myös että hänen suomensa on täydellistä ja porvoon murteella höystetty.

Älä välitä näistä trolleista. Kiva kun oot palannut mammapalstalle. Meillä on ollut sua ikävä 😊

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku puolestaan selittää miksi nimenomaan valitsi suomalaisen puolison? Oliko se suomalaisuus tosiaan pääkriteerinä kumppanin valinnalle?

Ymmärrän, että jos ei osaa puhua muita kieliä kuin Suomen kieltä hyvin niin silloin haluaa kumppanin, joka puhuu samaa kieltä. Mutta jos molemmilla kumppaneilla on kuitenkin yhteinen kieli ja arvomaailma niin ei sillä kansalaisuudessa ole niinkään väliä.

Ei ole suomalaisen voittanutta puolisoa, ei myöskään tule olemaan.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole suomalaisen voittanutta puolisoa, ei myöskään tule olemaan.

Miksi ei? 

Vierailija kirjoitti:

M34 ja latino kirjoitti:

Me oltiin molemmat ulkomaalaisia opiskelijoita samassa yliopistossa Yhdysvalloissa ja jo opintojen ensimmäisenä syksynä rakastuin vaimooni. Se vetovoima oli suunnatonta, mutta ei yhtään tarkoituksellista. Olin tullut opiskelemaan enkä rakastumaan, mutta onneksi molemmat hoituivat kuitenkin ihan mallikkaasti. Hänen kansallisuudeltaan ei ollut mitään väliä. Vaikka hän on eurooppalainen ja minä etelä-amerikkalainen, meillä ei ole koskaan ollut mitään kulttuurillisia ongelmia, ei kielten, eri uskontojen tai erilaisten tapojen kanssa. Kaikki sujui mutkattomasti heti alusta lähtien. 14v yhdessä olon jälkeen, olemme asuneet yhdessä kolmessa eri maassa ja meillä on kaksi lasta. Opiskelujen jälkeen kokeilimme ensin minun kotimaatani, mutta vaimo ei viihtynyt siellä. Vaimoni toivoi muuttoa Suomeen ja täällä nyt ollaan. Vaimo ei ole suomalainen, vaikka hänellä onkin täällä sukujuuria, hän halusi tulla kokeilemaan elämää täällä. Suomi on hyvä ja turvallinen maa elää ja kasvattaa lapset. Täällä on hyvä olla.

Kylläpäs kirjoitat virheetöntä suomea tuilla taustalla 😉

Niin ja sen españa on virheetöntä. Juuri sellaista mitä googlen kääntäjä suoltaa ulos, ei yhtään sen tyylistä millä latinot kirjoittelee nettifoorumeilla. 🤣

Ainakin 1970-80 luvuilla oli kai tavanomainen syy naida ulkomaalainen, että hän pääsi muuttamaan pois silloisesta kotimaastaan?

Vierailija kirjoitti:

Ei ole suomalaisen voittanutta puolisoa, ei myöskään tule olemaan.

Mistä tiedät? Onkos sulla paljonkin kokemusta esim. saksalaisista, amerikkalaisista, australialaisista, japanilaisista, intialaisista, saintlucialaisista, tiibettiläisistä, ruotsalaisista tai ranskalaisista kumppaneista?

Miksi ei? Olin nuori ja omillani, tullut Saksaan (pariksi vuodeksi, luulin) ja tapasin miehen täältä. Siitä nyt jo vuosikymmeniä ja edelleen täällä. Ihan hyvä maa asua ja kasvattaa perhe.

Vierailija kirjoitti:

M34 ja latino kirjoitti:

Me oltiin molemmat ulkomaalaisia opiskelijoita samassa yliopistossa Yhdysvalloissa ja jo opintojen ensimmäisenä syksynä rakastuin vaimooni. Se vetovoima oli suunnatonta, mutta ei yhtään tarkoituksellista. Olin tullut opiskelemaan enkä rakastumaan, mutta onneksi molemmat hoituivat kuitenkin ihan mallikkaasti. Hänen kansallisuudeltaan ei ollut mitään väliä. Vaikka hän on eurooppalainen ja minä etelä-amerikkalainen, meillä ei ole koskaan ollut mitään kulttuurillisia ongelmia, ei kielten, eri uskontojen tai erilaisten tapojen kanssa. Kaikki sujui mutkattomasti heti alusta lähtien. 14v yhdessä olon jälkeen, olemme asuneet yhdessä kolmessa eri maassa ja meillä on kaksi lasta. Opiskelujen jälkeen kokeilimme ensin minun kotimaatani, mutta vaimo ei viihtynyt siellä. Vaimoni toivoi muuttoa Suomeen ja täällä nyt ollaan. Vaimo ei ole suomalainen, vaikka hänellä onkin täällä sukujuuria, hän halusi tulla kokeilemaan elämää täällä. Suomi on hyvä ja turvallinen maa elää ja kasvattaa lapset. Täällä on hyvä olla.

Kylläpäs kirjoitat virheetöntä suomea tuilla taustalla 😉

Olen eri, mutta tunnen etelä-amerikkalaisen, joka puhuu ja kirjoittaa ihan täydellistä suomea. Ei kyllä enää asu Suomessa. 

Vierailija kirjoitti:

M34 ja latino kirjoitti:

Me oltiin molemmat ulkomaalaisia opiskelijoita samassa yliopistossa Yhdysvalloissa ja jo opintojen ensimmäisenä syksynä rakastuin vaimooni. Se vetovoima oli suunnatonta, mutta ei yhtään tarkoituksellista. Olin tullut opiskelemaan enkä rakastumaan, mutta onneksi molemmat hoituivat kuitenkin ihan mallikkaasti. Hänen kansallisuudeltaan ei ollut mitään väliä. Vaikka hän on eurooppalainen ja minä etelä-amerikkalainen, meillä ei ole koskaan ollut mitään kulttuurillisia ongelmia, ei kielten, eri uskontojen tai erilaisten tapojen kanssa. Kaikki sujui mutkattomasti heti alusta lähtien. 14v yhdessä olon jälkeen, olemme asuneet yhdessä kolmessa eri maassa ja meillä on kaksi lasta. Opiskelujen jälkeen kokeilimme ensin minun kotimaatani, mutta vaimo ei viihtynyt siellä. Vaimoni toivoi muuttoa Suomeen ja täällä nyt ollaan. Vaimo ei ole suomalainen, vaikka hänellä onkin täällä sukujuuria, hän halusi tulla kokeilemaan elämää täällä. Suomi on hyvä ja turvallinen maa elää ja kasvattaa lapset. Täällä on hyvä olla.

Kylläpäs kirjoitat virheetöntä suomea tuilla taustalla 😉

Mun unkarilainen kaveri puhuu ja kirjoittaa virheetöntä suomea, parempaa kuin monet suomalaiset 🤷🏼. Aloitti suomen opiskelun 25-vuotiaana eli ei ollut lapsena mitään kosketusta tähän kieleen. Jotkut vain osaa.

Itselläni sama.  Tosin olen asunut reilut 30 vuotta ulkomailla joten se puolisokin sitten aikanaan tuli aika luonnollisesti valittua muu kuin suomalainen. Hän ei ole kotoisin tästä maasta jossa asumme, vaan Euroopan ulkopuolelta mutta jo ennen tapaamistamme asunut 7 vuotta Englannissa joten eurooppalaiseen elämänmenoon hyvin sopeutunut.

Kulttuuritaustamme ovat hyvin erilaiset, mutta olemme kehittäneet omat tapamme ja elämänarvomme tässä vuosien varrella niin että yhteentörmäyksiä ei tule. En ole pyrkinyt "suomalaistamaan" häntä eikä hän minua omaan kulttuuriinsa. Olemme ottaneet niistä parhaat ja toimivimmat asiat, muuten hioneet oman tapamme elää. Lisänä sitten väkisinkin tämän asuinmaamme tavat tuoneet lisäväriä varsinkin kun on  kaksi lasta jotka ovat tähän kulttuuriympäristöön syntyneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M34 ja latino kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M34 ja latino kirjoitti:

Me oltiin molemmat ulkomaalaisia opiskelijoita samassa yliopistossa Yhdysvalloissa ja jo opintojen ensimmäisenä syksynä rakastuin vaimooni. Se vetovoima oli suunnatonta, mutta ei yhtään tarkoituksellista. Olin tullut opiskelemaan enkä rakastumaan, mutta onneksi molemmat hoituivat kuitenkin ihan mallikkaasti. Hänen kansallisuudeltaan ei ollut mitään väliä. Vaikka hän on eurooppalainen ja minä etelä-amerikkalainen, meillä ei ole koskaan ollut mitään kulttuurillisia ongelmia, ei kielten, eri uskontojen tai erilaisten tapojen kanssa. Kaikki sujui mutkattomasti heti alusta lähtien. 14v yhdessä olon jälkeen, olemme asuneet yhdessä kolmessa eri maassa ja meillä on kaksi lasta. Opiskelujen jälkeen kokeilimme ensin minun kotimaatani, mutta vaimo ei viihtynyt siellä. Vaimoni toivoi muuttoa Suomeen ja täällä nyt ollaan. Vaimo ei ole suomalainen, vaikka hänellä onkin täällä sukujuuria, hän halusi tulla kokeilemaan elämää täällä. Suomi on hyvä ja turvallinen maa elää ja kasvattaa lapset. Täällä on hyvä olla.

Kylläpäs kirjoitat virheetöntä suomea tuilla taustalla 😉

Kiitos! Olen toki harjoitellut jo yli 10 vuotta. Kirjoitan mielestäni ihan hyvin kun käytän aikaa tekstin luomiseen ja keskityn kielioppiin. Ymmärrän myös hyvin puhetta. Suomenkielen ääntämiseni onkin sitten eri juttu, siinä en ole mitenkään erityisen hyvä.

Aksentti ei ole virhe. Todennäköisesti puhutkin erinomaista suomea. Älä ole liian kriittinen.

Uskon myös että hänen suomensa on täydellistä ja porvoon murteella höystetty.

Älä välitä näistä trolleista. Kiva kun oot palannut mammapalstalle. Meillä on ollut sua ikävä 😊

Puhu vaan omasta puolestasi. Olet yksin ikävointisi kanssa. Täällä sellaista tunnetta tunneta. 

Törmäsin omaan mieheeni 30 vuotta sitten ulkomailla reissatessani. Jotenkin tuli vain sellainen olo, että tässähän tämä. Olemme eri kulttuureista ja eri kielialueilta, mutta niin vain oli tunne, että kaikki loksahti kohdalleen. Kaksi lasta ja 30 vuotta myöhemmin toivon, että yhteistä aikaa on vielä edessäkin päin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M34 ja latino kirjoitti:

Me oltiin molemmat ulkomaalaisia opiskelijoita samassa yliopistossa Yhdysvalloissa ja jo opintojen ensimmäisenä syksynä rakastuin vaimooni. Se vetovoima oli suunnatonta, mutta ei yhtään tarkoituksellista. Olin tullut opiskelemaan enkä rakastumaan, mutta onneksi molemmat hoituivat kuitenkin ihan mallikkaasti. Hänen kansallisuudeltaan ei ollut mitään väliä. Vaikka hän on eurooppalainen ja minä etelä-amerikkalainen, meillä ei ole koskaan ollut mitään kulttuurillisia ongelmia, ei kielten, eri uskontojen tai erilaisten tapojen kanssa. Kaikki sujui mutkattomasti heti alusta lähtien. 14v yhdessä olon jälkeen, olemme asuneet yhdessä kolmessa eri maassa ja meillä on kaksi lasta. Opiskelujen jälkeen kokeilimme ensin minun kotimaatani, mutta vaimo ei viihtynyt siellä. Vaimoni toivoi muuttoa Suomeen ja täällä nyt ollaan. Vaimo ei ole suomalainen, vaikka hänellä onkin täällä sukujuuria, hän halusi tulla kokeilemaan elämää täällä. Suomi on hyvä ja turvallinen maa elää ja kasvattaa lapset. Täällä on hyvä olla.

Kylläpäs kirjoitat virheetöntä suomea tuilla taustalla 😉

Niin ja sen españa on virheetöntä. Juuri sellaista mitä googlen kääntäjä suoltaa ulos, ei yhtään sen tyylistä millä latinot kirjoittelee nettifoorumeilla. 🤣

Heh, alapeukuttavat idio otit eivät siedä että heidän idoli onkin oikeasti supisuomalainen peräkammarin poika. A+ sen trollauksesta kuitenkin. Hyvin on uponnut mammoihin.

Tapasin Nokialla (firma) töissä ollessani mieheni, joka työskenteli Nokialla myös. Hänen ateistiperheensä oli lähtenyt 1979 is la mi laista vallankumousta pakoon Iranista Britanniaan. Mieheni kävi koulunsa Britanniassa, kunnes valmistui ja sai heti työpaikan Nokialta. Mieheni opiskeli heti suomen kielen, ja kotimme kieli on suomi. En ole törmännyt kulttuurieroihin tms., ja mies on ateisti, kuten minäkin. Lapset kasvatettu samoilla säännöillä ym.

Tuskin kukaan ehdoin tahdoin päättää ottaa ulkomaalaisen miehen. Minä ainakin vain rakastuin ja mies rakastui minuun.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni sama.  Tosin olen asunut reilut 30 vuotta ulkomailla joten se puolisokin sitten aikanaan tuli aika luonnollisesti valittua muu kuin suomalainen. Hän ei ole kotoisin tästä maasta jossa asumme, vaan Euroopan ulkopuolelta mutta jo ennen tapaamistamme asunut 7 vuotta Englannissa joten eurooppalaiseen elämänmenoon hyvin sopeutunut.

Kulttuuritaustamme ovat hyvin erilaiset, mutta olemme kehittäneet omat tapamme ja elämänarvomme tässä vuosien varrella niin että yhteentörmäyksiä ei tule. En ole pyrkinyt "suomalaistamaan" häntä eikä hän minua omaan kulttuuriinsa. Olemme ottaneet niistä parhaat ja toimivimmat asiat, muuten hioneet oman tapamme elää. Lisänä sitten väkisinkin tämän asuinmaamme tavat tuoneet lisäväriä varsinkin kun on  kaksi lasta jotka ovat tähän kulttuuriympäristöön syntyneet.

Yleensä kait se kv suhde muodostuu kompromissiksi. Ei suomalaisteta eikä muututa itse toisenlaiseksi. Meilläkin näin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni sama.  Tosin olen asunut reilut 30 vuotta ulkomailla joten se puolisokin sitten aikanaan tuli aika luonnollisesti valittua muu kuin suomalainen. Hän ei ole kotoisin tästä maasta jossa asumme, vaan Euroopan ulkopuolelta mutta jo ennen tapaamistamme asunut 7 vuotta Englannissa joten eurooppalaiseen elämänmenoon hyvin sopeutunut.

Kulttuuritaustamme ovat hyvin erilaiset, mutta olemme kehittäneet omat tapamme ja elämänarvomme tässä vuosien varrella niin että yhteentörmäyksiä ei tule. En ole pyrkinyt "suomalaistamaan" häntä eikä hän minua omaan kulttuuriinsa. Olemme ottaneet niistä parhaat ja toimivimmat asiat, muuten hioneet oman tapamme elää. Lisänä sitten väkisinkin tämän asuinmaamme tavat tuoneet lisäväriä varsinkin kun on  kaksi lasta jotka ovat tähän kulttuuriympäristöön syntyneet.

Yleensä kait se kv suhde muodostuu kompromissiksi. Ei suomalaisteta eikä muututa itse toisenlaiseksi. Meilläkin näin. 

Ja suomi-suomi suhteet on kompromisseja myös

Vierailija kirjoitti:

Asuin nuoruuteni 25 vuotta italiassa. Tuli ero ja Suomeen muutto.

Kun saavuin, kävin treffeillä suomalaisen miehen kanssa muutaman kuukauden ajan, mutta se tuntui liian vieraalta. Miehen käytös oli sellaista lapsellista, että häntä olisi pitänyt kehua ja nostaa, mutta ei vahingossa voinut sanoa että kiva mekko tms.

Sellaiset pienet kohteliaisuudet puuttuivat, jotka vaikuttavat suhteen dynamiikkaan että onko mies ja nainen vai nainen ja pikkupoika.

Löysin sitten iranilaismiehen, josta löytyy herrasmiespiirteitä vaikka muille jakaa. Muslimi ei ole, mutta sen verran arabikulttuurissa asunut, että osaa kauniisti puhumisen jalon taidon ja hoitaa mukisematta miesten työt.

Sisko joutuu aika käskyttämään miestään ja se saa aikaan tällaisen nalkuttava ämmä kierteen...

Hitto, mun ex oli tanskalainen ja allekirjoitan täysin tuon että suomessa joutuu käskyttämään lapsellisia miehiä. Tanskassa tapaamani mies oli sellainen että se pussasi, huomioi ja teki taloudessa miesten työt. Mua ei ollenkaan haittanut laittaa ruokaa tai pestä pyykkiä, kun joku toinen oli tekemässä oman osuutensa asioista. Ei ole tarkoitus haukkua suomalaisia miehiä, mutta jos jotain niissä voisi muuttaa, niin tuon omalaatuisen kiukuttelun ja passiivis-agressiivisuuden.

Kohtalo toi englantilaisen elämääni ja vei minut pois Suomesta muutama kymmenen vuotta sitten. Ero tuli ja vastaan tuli toinen englantilainen. Olen sielunveljeni löytänyt. En pystyisi ottamaan suomalaista kumppania enää, en edes tämän ekan eron jälkeen.