Amazonin Taru sormusten herrasta: Valtasormukset OFFICIAL
Tänne kaikki keskustelu syyskuussa alkavasta uudesta sarjasta. En tiedä kuinka paljon muita Tolkien-faneja (tai muuten aiheesta kiinnostuneita) täällä palstalla on mutta ainakin itse ajattelin tänne kirjoittaa ajatuksiani sarjaan liittyen.
Kommentit (2045)
Onko tämä koko ketju itkua näyttelijöiden ihonväristä? Nyt ymmärrän, miksi on uutisoitu ettei porukka oo tykänny tästä. Olis kiva kuulla muita perusteluita kuin minkä värinen näyttelee ketäkin 🤦🤷
En jaksa saduista väitellä, joten voisiko joku nyt vain sanoa, onko tämä sarja niin paska kuin väitetään eli kannattaako edes vilkaista?
Tässä on oma teoriani tuon ensimmäisen jakson lopussa ensiesiintymisensä tehneen meteorimiehen henkilöllisyydestä. Monet veikkaavat häntä Gandalfiksi, mikä on toki mahdollista, mutta omasta mielestäni se olisi erittäin paha virhe, sillä todellisuudessa hän saapui kolmannella ajalla Harmaisiin Satamiin laivalla. Jos hän yhtäkkiä saapuisikin meteoriitin mukana toisella ajalla, olisi se paitsi ristiriidassa Tolkienin kirjoitusten kanssa, myös melkoisen säälittävä yritys tuoda Tolkienin tuotantoa tuntemattomille peruskatsojille mukaan jotain tuttua ja turvallista. Toki sarjassa on nähty monia merkkejä, jotka viittaisivat siihen, että hän on Gandalf mutta mielestäni se tuntuisi vaihtoehtona liian ilmiselvältä. Voi hyvinkin olla mahdollista, että sarjassa annetaan tarkoituksella tiettyyn suuntaan viittaavia vihjeitä, jotta henkilöllisyyden paljastumisen yllätyksestä saataisiin suurempi.
Joten sitten tähän minun teoriaani. Itse pidän mahdollisena, että meteorimies on kuun Maia-henki Tilion, joka tunnetaan myös Kuu-ukkona (Tilion-maian ja kuu-ukon yhteys ei ole kuitenkaan täysin varma, sillä Tolkien ei itse vahvistanut sitä koskaan) Nimittäin Hobittien keskuudessa tunnetuissa Bilbon sanoittamissa runoissa kerrotaan kuu-ukosta, joka putosi maahan meteorin tavoin. Kuu-ukko ei kuitenkaan ole Bilbo Reppulin keksintö, sillä tämä tunnetaan hobittien taruston lisäksi myös Gondorilaisissa kansantaruissa. Sarjassa meteorimies laskeutuu varhaisten hobittien lähistölle, joten kenties legenda tästä jää elämään hobittien keskuudessa ja siitä lauletaan ja tehdään lauluja vielä tuhansia vuosia itse tapahtuman jälkeen. Yksi asia, joka mielestäni vahvistaa tätä teoriaa (tai pikemminkin heikentää muiden vaihtoehtojen todennäköisyyttä), on showrunnereiden haastattelu (https://lrmonline.com/news/the-rings-of-power-showrunners-tease-possibl… ) jossa heiltä kysyttiin suoraan, onko meteorimies Gandalf. Tähän he vastasivat, että tunnetuimmat velhot Gandalf, Saruman ja Radagast eivät ole ainoita Maia-henkiä tai velhoja. Tämä viittaisi sinisiin velhoihin, mutta heidän kohdallaan ongelma on se, että heidät mainitaan vain kirjoissa, joihin Amazonilla ei ole oikeuksia.
Lisäksi toisessa haastattelussa (https://wegotthiscovered.com/news/the-rings-of-power-showrunners-reveal… ) he luettelivat tärkeimpiä innoituksen lähteistään sarjan tekemisessä ja mainitsivat erikseen Bilbon laulun Kuu-ukosta. Yhden runon poimiminen tuolla lailla tuntuisi jokseenkin omituiselta, ellei sillä olisi jonkinlaista merkitystä juonen kannalta.
Toisaalta taas tässä minunkin teoriassani on ongelmana se, että kahdesta kuu-ukkoa käsittelevästä runosta vain toinen löytyy käytettävissä olevasta lähdemateriaalista. Toinen (kenties sovituksen kannalta vielä tärkeämpi) runo löytyy vain Tom Bombadilin seikkailuista, johon sarjantekijöillä ei ole oikeuksia.
Näin loppuun sopisi vielä muutama sana tämän äsken esittämäni teorian sopimisesta Tolkienin kaanoniin. Vaikka Tolkien ei tietenkään tarkoittanut, että kaikki runoissa mainitut tapahtumat olisivat tapahtuneet juuri kuten niissä esitetään, ei ajatus yksittäisestä maiarin edustajasta ole suinkaan mahdoton. Kenties Maia (tässä tapauksessa Tilion) on saapunut (tai lähetetty) Keski-Maahan tahtomattaan jonkin yksittäisen tehtävän suorittamista varten ennen kuin palaa takaisin tavallisiin tehtäviinsä.
Vierailija kirjoitti:
En jaksa saduista väitellä, joten voisiko joku nyt vain sanoa, onko tämä sarja niin paska kuin väitetään eli kannattaako edes vilkaista?
Kyllä tästä voi tykätä jos ei ärsyynny siitä, että se on fanifiktiota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka ketju on jo kauan ollut aikamoista oksennusta, niin jos täällä nyt olisi vielä fiksusta keskustelusta kiinnostuneita paikalla. Mitä mieltä olette siitä, toivoisitteko, että Silmarillionista tehtäisiin tv-sarja tai elokuvia? Tällä hetkellähän oikeuksia ei ole, mutta jossain vaiheessahan siitäkin tulee ns. vapaata riistaa. Itse en oikein tiedä, koska tuntuu, että sitä on mahdotonta filmata niin, ettei se jotenkin lässähtäisi. Lisäksi siinä on sellaisia henkilöitä, joihin pidän aika mahdottomana löytää näyttelijöitä. Toisaalta ajattelen, että olisi hyvä, että jonkun joka todella välittää siitä, että lopputulos olisi Tolkienin hengen mukainen, pitäisi päästä tekemään siitä se ensimmäinen versio, koska jossain vaiheessahan oikeudet tulevat kaikkien saataville kuitenkin.
Koko Silmarillionin kattavan sarjan tekeminen olisi mahdoton tehtävä melkeinpä kenelle tahansa. Hahmoja ja tapahtumia on sen verran paljon, että katsojille olisi todella vaikeaa pysyä mukana. Itse olen sitä mieltä että joistakin Silmarillionin luvuista, kuten Hurinin lasten tarinasta ja Gondolinin tuhosta voisi saada aikaan hienoja elokuvia, kunhan ne tehtäisiin Tolkienin visiota kunnioittaen kunnollisen lähdemateriaalin pohjalta.
Minustakin se on mahdotonta, lisäksi kirjassa on asioita, joiden visualisoiminen on oikeasti mahdotonta, mutta uskon, että kyllä Silmarillionia yritetään filmata sitten kun oikeudet tulevat saataville. Siksi oikeastaan toivoisin, että oikeudet annettaisiin nyt jollekin todella tarkkaan valitulle tekijälle, että olisi edes se ensimmäinen versio jollain lailla kirjaa kunnioittava.
Miksi näiden pitäisi olla lainkaan kirjaa kunnioittavia? Tärkeintä on tuoda ummehtuneisiin teksteihin enemmän nykyaikaan sopivaa ajatusta. Tämä saavutetaan etenkin inklusiivisella castauksella. Myös hahmoja tulee muuttaa sopivammiksi nykyaikaan. Tulee välttää toksisia hahmoja.
Voi helvetti sentään. Keksi oma maailma sitten jos ei vanhat kelpaa. Mikä siinä on että tämä ei kelpaa teille pakkomielteisille?
Haluamme tasa-arvoisen maailman. Jos se vaatii jonkun keksityn hahmon värin vaihtumiseen, niin onpas hirveä hinta.
Miten se keksityn hahmon värin vaihtaminen toiseen käytännössä ajaa tasa-arvoisempaa maailmaa?
Tuo kommentoija elelee jossain ihan omassa fantasiamaailmassaan. Kuvittelee että on joku he ja me, ja sitten joku valtarakenne muuttuu jos joku ihmisten rakastama teos muutetaan tunnistamattomaksi ja lopputuloksena on joku tasa-arvoinen maailma. Täysin käsittämätöntä normaalille ihmiselle joka ei asusta jossain internetin kaikukammiossa jossa hulluus tiivistyy pikkuhiljaa tuolle tasolle.
Mutta miksi juuri se on aina suurin kauhistus, että joku hahmo on eri värinen kuin kirjassa? Monia muitakin asioita muutellaan, mutta kummasti tuo on aina se pahin. Varsinkin jos näyttelijä on musta. Kuulostaa vähän siltä, että todellakin on tärkeää suosia yhä enemmän valinnoissa tummempia näyttelijöitä. Siedätyshoitoa rassuille.
Koska se on tarkoitushakuista. Maailma on täynnä tarinoita, joissa on mustia tai ruskeita tai keltaisia. Sen sijaan just se eurooppalaistaustainen, historiallinen tarina halutaan vääntää diverssiksi. Miksi? Nigeria on muuten kieltänyt valkoiset mallit mainoksissa. Mitä ajatuksia herättää?
Eurooppalaiset yhteiskunnat ovat monietnisiä. Roolituksen on kuvastettava tätä. Nigeria toimii kuten haluaa. Ei kuulu meille. Ymmärrettävä päätös toki.
Eurooppa ei ole monietninen. Esim. Englannissa asuu mustaihoisia 3 % väestöstä. Sen sijaan englantilaisten tuotantojen roolituksissa on suuri yliedustus mustaihoisissa näyttelijöissä eli roolitus ei kuvasta Euroopan etnisyyttä. Yllättävää, että et halua kommentoida Nigerian päätöstä. Not.
Eiköhän Tolkienkin siunaisi hahmojen näyttelijöiden monietnisyyden. Jos taas ei siunaisi, niin se olisi vielä suurempi syy toteuttaa se. Ummehtuneet ja kapea-alaiset asenteet joutavat jo romukoppaan. Nuoret tämän jo ymmärtävät, mutta vanhemmilla junturoilla näyttää olevan vielä kovasti oppimista.
Vierailija kirjoitti:
En jaksa saduista väitellä, joten voisiko joku nyt vain sanoa, onko tämä sarja niin paska kuin väitetään eli kannattaako edes vilkaista?
Täyttä ripulia. Suosittelen House of the Dragonia.
Vierailija kirjoitti:
Tässä on oma teoriani tuon ensimmäisen jakson lopussa ensiesiintymisensä tehneen meteorimiehen henkilöllisyydestä. Monet veikkaavat häntä Gandalfiksi, mikä on toki mahdollista, mutta omasta mielestäni se olisi erittäin paha virhe, sillä todellisuudessa hän saapui kolmannella ajalla Harmaisiin Satamiin laivalla. Jos hän yhtäkkiä saapuisikin meteoriitin mukana toisella ajalla, olisi se paitsi ristiriidassa Tolkienin kirjoitusten kanssa, myös melkoisen säälittävä yritys tuoda Tolkienin tuotantoa tuntemattomille peruskatsojille mukaan jotain tuttua ja turvallista. Toki sarjassa on nähty monia merkkejä, jotka viittaisivat siihen, että hän on Gandalf mutta mielestäni se tuntuisi vaihtoehtona liian ilmiselvältä. Voi hyvinkin olla mahdollista, että sarjassa annetaan tarkoituksella tiettyyn suuntaan viittaavia vihjeitä, jotta henkilöllisyyden paljastumisen yllätyksestä saataisiin suurempi.
Joten sitten tähän minun teoriaani. Itse pidän mahdollisena, että meteorimies on kuun Maia-henki Tilion, joka tunnetaan myös Kuu-ukkona (Tilion-maian ja kuu-ukon yhteys ei ole kuitenkaan täysin varma, sillä Tolkien ei itse vahvistanut sitä koskaan) Nimittäin Hobittien keskuudessa tunnetuissa Bilbon sanoittamissa runoissa kerrotaan kuu-ukosta, joka putosi maahan meteorin tavoin. Kuu-ukko ei kuitenkaan ole Bilbo Reppulin keksintö, sillä tämä tunnetaan hobittien taruston lisäksi myös Gondorilaisissa kansantaruissa. Sarjassa meteorimies laskeutuu varhaisten hobittien lähistölle, joten kenties legenda tästä jää elämään hobittien keskuudessa ja siitä lauletaan ja tehdään lauluja vielä tuhansia vuosia itse tapahtuman jälkeen. Yksi asia, joka mielestäni vahvistaa tätä teoriaa (tai pikemminkin heikentää muiden vaihtoehtojen todennäköisyyttä), on showrunnereiden haastattelu (https://lrmonline.com/news/the-rings-of-power-showrunners-tease-possibl… ) jossa heiltä kysyttiin suoraan, onko meteorimies Gandalf. Tähän he vastasivat, että tunnetuimmat velhot Gandalf, Saruman ja Radagast eivät ole ainoita Maia-henkiä tai velhoja. Tämä viittaisi sinisiin velhoihin, mutta heidän kohdallaan ongelma on se, että heidät mainitaan vain kirjoissa, joihin Amazonilla ei ole oikeuksia.
Lisäksi toisessa haastattelussa (https://wegotthiscovered.com/news/the-rings-of-power-showrunners-reveal… ) he luettelivat tärkeimpiä innoituksen lähteistään sarjan tekemisessä ja mainitsivat erikseen Bilbon laulun Kuu-ukosta. Yhden runon poimiminen tuolla lailla tuntuisi jokseenkin omituiselta, ellei sillä olisi jonkinlaista merkitystä juonen kannalta.
Toisaalta taas tässä minunkin teoriassani on ongelmana se, että kahdesta kuu-ukkoa käsittelevästä runosta vain toinen löytyy käytettävissä olevasta lähdemateriaalista. Toinen (kenties sovituksen kannalta vielä tärkeämpi) runo löytyy vain Tom Bombadilin seikkailuista, johon sarjantekijöillä ei ole oikeuksia.Näin loppuun sopisi vielä muutama sana tämän äsken esittämäni teorian sopimisesta Tolkienin kaanoniin. Vaikka Tolkien ei tietenkään tarkoittanut, että kaikki runoissa mainitut tapahtumat olisivat tapahtuneet juuri kuten niissä esitetään, ei ajatus yksittäisestä maiarin edustajasta ole suinkaan mahdoton. Kenties Maia (tässä tapauksessa Tilion) on saapunut (tai lähetetty) Keski-Maahan tahtomattaan jonkin yksittäisen tehtävän suorittamista varten ennen kuin palaa takaisin tavallisiin tehtäviinsä.
Kiitos tästä! Hyvä teoria ja valonpilkahdus kaikkien näiden laaduttomien öyhötyskommenttien joukossa.

Syytäkin on olla edustusta. Kenties he ovat keskimäärin parempia näyttelijöitä, tai vetoavat nykynuoriin paremmin? Roolitusten ei tarvitse kuvastaa etnisyyttä minkään prosenttien mukaan, vaan ruskeille näyttelijöille on annettava tilaa. Heitä on jo riittävästi syrjitty.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän Tolkienkin siunaisi hahmojen näyttelijöiden monietnisyyden. Jos taas ei siunaisi, niin se olisi vielä suurempi syy toteuttaa se. Ummehtuneet ja kapea-alaiset asenteet joutavat jo romukoppaan. Nuoret tämän jo ymmärtävät, mutta vanhemmilla junturoilla näyttää olevan vielä kovasti oppimista.
Sitten hän olisi tehnyt siitä monietnisen.

Voisi olla näin, tuo on kiinnostava teoria. Olisin kyllä TODELLA pettynyt, jos kyseinen ukko olisi Gandalf.
Meteorimies on selvästi merkittävä tässä sarjassa, joten toivon todella, että sille on joku kunnollinen selitys.
Katoin ekaa kertaa Jacksonin ekan lotr leffan. Oli kyllä ihan kuraa verrattuna vaikka Game of Thronesiin. Ihan lapsille tarkoitettua. Ei suolenpätkät lennellyt, tai melaa uitettu muualla kuin järvessä. Yliarvostettua kakkaa 1/5. Jatko-osia ei tarvii kyl katsoa ees.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka ketju on jo kauan ollut aikamoista oksennusta, niin jos täällä nyt olisi vielä fiksusta keskustelusta kiinnostuneita paikalla. Mitä mieltä olette siitä, toivoisitteko, että Silmarillionista tehtäisiin tv-sarja tai elokuvia? Tällä hetkellähän oikeuksia ei ole, mutta jossain vaiheessahan siitäkin tulee ns. vapaata riistaa. Itse en oikein tiedä, koska tuntuu, että sitä on mahdotonta filmata niin, ettei se jotenkin lässähtäisi. Lisäksi siinä on sellaisia henkilöitä, joihin pidän aika mahdottomana löytää näyttelijöitä. Toisaalta ajattelen, että olisi hyvä, että jonkun joka todella välittää siitä, että lopputulos olisi Tolkienin hengen mukainen, pitäisi päästä tekemään siitä se ensimmäinen versio, koska jossain vaiheessahan oikeudet tulevat kaikkien saataville kuitenkin.
Koko Silmarillionin kattavan sarjan tekeminen olisi mahdoton tehtävä melkeinpä kenelle tahansa. Hahmoja ja tapahtumia on sen verran paljon, että katsojille olisi todella vaikeaa pysyä mukana. Itse olen sitä mieltä että joistakin Silmarillionin luvuista, kuten Hurinin lasten tarinasta ja Gondolinin tuhosta voisi saada aikaan hienoja elokuvia, kunhan ne tehtäisiin Tolkienin visiota kunnioittaen kunnollisen lähdemateriaalin pohjalta.
Minustakin se on mahdotonta, lisäksi kirjassa on asioita, joiden visualisoiminen on oikeasti mahdotonta, mutta uskon, että kyllä Silmarillionia yritetään filmata sitten kun oikeudet tulevat saataville. Siksi oikeastaan toivoisin, että oikeudet annettaisiin nyt jollekin todella tarkkaan valitulle tekijälle, että olisi edes se ensimmäinen versio jollain lailla kirjaa kunnioittava.
Miksi näiden pitäisi olla lainkaan kirjaa kunnioittavia? Tärkeintä on tuoda ummehtuneisiin teksteihin enemmän nykyaikaan sopivaa ajatusta. Tämä saavutetaan etenkin inklusiivisella castauksella. Myös hahmoja tulee muuttaa sopivammiksi nykyaikaan. Tulee välttää toksisia hahmoja.
Voi helvetti sentään. Keksi oma maailma sitten jos ei vanhat kelpaa. Mikä siinä on että tämä ei kelpaa teille pakkomielteisille?
Haluamme tasa-arvoisen maailman. Jos se vaatii jonkun keksityn hahmon värin vaihtumiseen, niin onpas hirveä hinta.
Miten se keksityn hahmon värin vaihtaminen toiseen käytännössä ajaa tasa-arvoisempaa maailmaa?
Tuo kommentoija elelee jossain ihan omassa fantasiamaailmassaan. Kuvittelee että on joku he ja me, ja sitten joku valtarakenne muuttuu jos joku ihmisten rakastama teos muutetaan tunnistamattomaksi ja lopputuloksena on joku tasa-arvoinen maailma. Täysin käsittämätöntä normaalille ihmiselle joka ei asusta jossain internetin kaikukammiossa jossa hulluus tiivistyy pikkuhiljaa tuolle tasolle.
Mutta miksi juuri se on aina suurin kauhistus, että joku hahmo on eri värinen kuin kirjassa? Monia muitakin asioita muutellaan, mutta kummasti tuo on aina se pahin. Varsinkin jos näyttelijä on musta. Kuulostaa vähän siltä, että todellakin on tärkeää suosia yhä enemmän valinnoissa tummempia näyttelijöitä. Siedätyshoitoa rassuille.
Koska se on tarkoitushakuista. Maailma on täynnä tarinoita, joissa on mustia tai ruskeita tai keltaisia. Sen sijaan just se eurooppalaistaustainen, historiallinen tarina halutaan vääntää diverssiksi. Miksi? Nigeria on muuten kieltänyt valkoiset mallit mainoksissa. Mitä ajatuksia herättää?
Eurooppalaiset yhteiskunnat ovat monietnisiä. Roolituksen on kuvastettava tätä. Nigeria toimii kuten haluaa. Ei kuulu meille. Ymmärrettävä päätös toki.
Eurooppa ei ole monietninen. Esim. Englannissa asuu mustaihoisia 3 % väestöstä. Sen sijaan englantilaisten tuotantojen roolituksissa on suuri yliedustus mustaihoisissa näyttelijöissä eli roolitus ei kuvasta Euroopan etnisyyttä. Yllättävää, että et halua kommentoida Nigerian päätöstä. Not.
Syytäkin on olla edustusta. Kenties he ovat keskimäärin parempia näyttelijöitä, tai vetoavat nykynuoriin paremmin? Roolitusten ei tarvitse kuvastaa etnisyyttä minkään prosenttien mukaan, vaan ruskeille näyttelijöille on annettava tilaa. Heitä on jo riittävästi syrjitty.
Ei tarvitse yhtään enempää edustusta. Jos on moderniin aikaan sijoittuva sarja, 50 näyttelijän joukossa voi olla se 1-2 mustaa, mieluiten realistiseti edustettuina, eikä aina korkeimmin koulutettuina rikkaina.
Äsken täällä väitettiin, että nuoret antavat huonoja arvioita Rings of Powerille ja nyt väitetään, että nuoret haluavat, että mustia on rooleissa, joihin he eivät sovi. Yrittäkää nyt päättää, mitä haluatte.
Mustia ei syrjitä yhtään sen enempää kuin muitakaan. Kaikilla on Euroopassa samat mahdollisuudet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on oma teoriani tuon ensimmäisen jakson lopussa ensiesiintymisensä tehneen meteorimiehen henkilöllisyydestä. Monet veikkaavat häntä Gandalfiksi, mikä on toki mahdollista, mutta omasta mielestäni se olisi erittäin paha virhe, sillä todellisuudessa hän saapui kolmannella ajalla Harmaisiin Satamiin laivalla. Jos hän yhtäkkiä saapuisikin meteoriitin mukana toisella ajalla, olisi se paitsi ristiriidassa Tolkienin kirjoitusten kanssa, myös melkoisen säälittävä yritys tuoda Tolkienin tuotantoa tuntemattomille peruskatsojille mukaan jotain tuttua ja turvallista. Toki sarjassa on nähty monia merkkejä, jotka viittaisivat siihen, että hän on Gandalf mutta mielestäni se tuntuisi vaihtoehtona liian ilmiselvältä. Voi hyvinkin olla mahdollista, että sarjassa annetaan tarkoituksella tiettyyn suuntaan viittaavia vihjeitä, jotta henkilöllisyyden paljastumisen yllätyksestä saataisiin suurempi.
Joten sitten tähän minun teoriaani. Itse pidän mahdollisena, että meteorimies on kuun Maia-henki Tilion, joka tunnetaan myös Kuu-ukkona (Tilion-maian ja kuu-ukon yhteys ei ole kuitenkaan täysin varma, sillä Tolkien ei itse vahvistanut sitä koskaan) Nimittäin Hobittien keskuudessa tunnetuissa Bilbon sanoittamissa runoissa kerrotaan kuu-ukosta, joka putosi maahan meteorin tavoin. Kuu-ukko ei kuitenkaan ole Bilbo Reppulin keksintö, sillä tämä tunnetaan hobittien taruston lisäksi myös Gondorilaisissa kansantaruissa. Sarjassa meteorimies laskeutuu varhaisten hobittien lähistölle, joten kenties legenda tästä jää elämään hobittien keskuudessa ja siitä lauletaan ja tehdään lauluja vielä tuhansia vuosia itse tapahtuman jälkeen. Yksi asia, joka mielestäni vahvistaa tätä teoriaa (tai pikemminkin heikentää muiden vaihtoehtojen todennäköisyyttä), on showrunnereiden haastattelu (https://lrmonline.com/news/the-rings-of-power-showrunners-tease-possibl… ) jossa heiltä kysyttiin suoraan, onko meteorimies Gandalf. Tähän he vastasivat, että tunnetuimmat velhot Gandalf, Saruman ja Radagast eivät ole ainoita Maia-henkiä tai velhoja. Tämä viittaisi sinisiin velhoihin, mutta heidän kohdallaan ongelma on se, että heidät mainitaan vain kirjoissa, joihin Amazonilla ei ole oikeuksia.
Lisäksi toisessa haastattelussa (https://wegotthiscovered.com/news/the-rings-of-power-showrunners-reveal… ) he luettelivat tärkeimpiä innoituksen lähteistään sarjan tekemisessä ja mainitsivat erikseen Bilbon laulun Kuu-ukosta. Yhden runon poimiminen tuolla lailla tuntuisi jokseenkin omituiselta, ellei sillä olisi jonkinlaista merkitystä juonen kannalta.
Toisaalta taas tässä minunkin teoriassani on ongelmana se, että kahdesta kuu-ukkoa käsittelevästä runosta vain toinen löytyy käytettävissä olevasta lähdemateriaalista. Toinen (kenties sovituksen kannalta vielä tärkeämpi) runo löytyy vain Tom Bombadilin seikkailuista, johon sarjantekijöillä ei ole oikeuksia.Näin loppuun sopisi vielä muutama sana tämän äsken esittämäni teorian sopimisesta Tolkienin kaanoniin. Vaikka Tolkien ei tietenkään tarkoittanut, että kaikki runoissa mainitut tapahtumat olisivat tapahtuneet juuri kuten niissä esitetään, ei ajatus yksittäisestä maiarin edustajasta ole suinkaan mahdoton. Kenties Maia (tässä tapauksessa Tilion) on saapunut (tai lähetetty) Keski-Maahan tahtomattaan jonkin yksittäisen tehtävän suorittamista varten ennen kuin palaa takaisin tavallisiin tehtäviinsä.
Kiitos tästä! Hyvä teoria ja valonpilkahdus kaikkien näiden laaduttomien öyhötyskommenttien joukossa.
Todellakin. Onneksi täällä on vielä fiksujakin kommentoijia jäljellä. Tästä sarjasta olisi todella paljon keskusteltavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän Tolkienkin siunaisi hahmojen näyttelijöiden monietnisyyden. Jos taas ei siunaisi, niin se olisi vielä suurempi syy toteuttaa se. Ummehtuneet ja kapea-alaiset asenteet joutavat jo romukoppaan. Nuoret tämän jo ymmärtävät, mutta vanhemmilla junturoilla näyttää olevan vielä kovasti oppimista.
Sitten hän olisi tehnyt siitä monietnisen.
Kyllä hänkin tajuaisi tarpeen pieniin muutoksiin. Nuorten on saatava omanlaisia näyttelijöitä monipuolisesti samaistuttavaksi.

Tämä olisi varmaan se kanonisin vaihtoehto. Kaikki muut teoriat vaatisivat sitä, että kaanonia lähdettäisiin muuttamaan raskaalla kädellä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka ketju on jo kauan ollut aikamoista oksennusta, niin jos täällä nyt olisi vielä fiksusta keskustelusta kiinnostuneita paikalla. Mitä mieltä olette siitä, toivoisitteko, että Silmarillionista tehtäisiin tv-sarja tai elokuvia? Tällä hetkellähän oikeuksia ei ole, mutta jossain vaiheessahan siitäkin tulee ns. vapaata riistaa. Itse en oikein tiedä, koska tuntuu, että sitä on mahdotonta filmata niin, ettei se jotenkin lässähtäisi. Lisäksi siinä on sellaisia henkilöitä, joihin pidän aika mahdottomana löytää näyttelijöitä. Toisaalta ajattelen, että olisi hyvä, että jonkun joka todella välittää siitä, että lopputulos olisi Tolkienin hengen mukainen, pitäisi päästä tekemään siitä se ensimmäinen versio, koska jossain vaiheessahan oikeudet tulevat kaikkien saataville kuitenkin.
Koko Silmarillionin kattavan sarjan tekeminen olisi mahdoton tehtävä melkeinpä kenelle tahansa. Hahmoja ja tapahtumia on sen verran paljon, että katsojille olisi todella vaikeaa pysyä mukana. Itse olen sitä mieltä että joistakin Silmarillionin luvuista, kuten Hurinin lasten tarinasta ja Gondolinin tuhosta voisi saada aikaan hienoja elokuvia, kunhan ne tehtäisiin Tolkienin visiota kunnioittaen kunnollisen lähdemateriaalin pohjalta.
Minustakin se on mahdotonta, lisäksi kirjassa on asioita, joiden visualisoiminen on oikeasti mahdotonta, mutta uskon, että kyllä Silmarillionia yritetään filmata sitten kun oikeudet tulevat saataville. Siksi oikeastaan toivoisin, että oikeudet annettaisiin nyt jollekin todella tarkkaan valitulle tekijälle, että olisi edes se ensimmäinen versio jollain lailla kirjaa kunnioittava.
Miksi näiden pitäisi olla lainkaan kirjaa kunnioittavia? Tärkeintä on tuoda ummehtuneisiin teksteihin enemmän nykyaikaan sopivaa ajatusta. Tämä saavutetaan etenkin inklusiivisella castauksella. Myös hahmoja tulee muuttaa sopivammiksi nykyaikaan. Tulee välttää toksisia hahmoja.
Voi helvetti sentään. Keksi oma maailma sitten jos ei vanhat kelpaa. Mikä siinä on että tämä ei kelpaa teille pakkomielteisille?
Haluamme tasa-arvoisen maailman. Jos se vaatii jonkun keksityn hahmon värin vaihtumiseen, niin onpas hirveä hinta.
Miten se keksityn hahmon värin vaihtaminen toiseen käytännössä ajaa tasa-arvoisempaa maailmaa?
Tuo kommentoija elelee jossain ihan omassa fantasiamaailmassaan. Kuvittelee että on joku he ja me, ja sitten joku valtarakenne muuttuu jos joku ihmisten rakastama teos muutetaan tunnistamattomaksi ja lopputuloksena on joku tasa-arvoinen maailma. Täysin käsittämätöntä normaalille ihmiselle joka ei asusta jossain internetin kaikukammiossa jossa hulluus tiivistyy pikkuhiljaa tuolle tasolle.
Mutta miksi juuri se on aina suurin kauhistus, että joku hahmo on eri värinen kuin kirjassa? Monia muitakin asioita muutellaan, mutta kummasti tuo on aina se pahin. Varsinkin jos näyttelijä on musta. Kuulostaa vähän siltä, että todellakin on tärkeää suosia yhä enemmän valinnoissa tummempia näyttelijöitä. Siedätyshoitoa rassuille.
Koska se on tarkoitushakuista. Maailma on täynnä tarinoita, joissa on mustia tai ruskeita tai keltaisia. Sen sijaan just se eurooppalaistaustainen, historiallinen tarina halutaan vääntää diverssiksi. Miksi? Nigeria on muuten kieltänyt valkoiset mallit mainoksissa. Mitä ajatuksia herättää?
Eurooppalaiset yhteiskunnat ovat monietnisiä. Roolituksen on kuvastettava tätä. Nigeria toimii kuten haluaa. Ei kuulu meille. Ymmärrettävä päätös toki.
Eurooppa ei ole monietninen. Esim. Englannissa asuu mustaihoisia 3 % väestöstä. Sen sijaan englantilaisten tuotantojen roolituksissa on suuri yliedustus mustaihoisissa näyttelijöissä eli roolitus ei kuvasta Euroopan etnisyyttä. Yllättävää, että et halua kommentoida Nigerian päätöstä. Not.
Syytäkin on olla edustusta. Kenties he ovat keskimäärin parempia näyttelijöitä, tai vetoavat nykynuoriin paremmin? Roolitusten ei tarvitse kuvastaa etnisyyttä minkään prosenttien mukaan, vaan ruskeille näyttelijöille on annettava tilaa. Heitä on jo riittävästi syrjitty.
Ei tarvitse yhtään enempää edustusta. Jos on moderniin aikaan sijoittuva sarja, 50 näyttelijän joukossa voi olla se 1-2 mustaa, mieluiten realistiseti edustettuina, eikä aina korkeimmin koulutettuina rikkaina.
Äsken täällä väitettiin, että nuoret antavat huonoja arvioita Rings of Powerille ja nyt väitetään, että nuoret haluavat, että mustia on rooleissa, joihin he eivät sovi. Yrittäkää nyt päättää, mitä haluatte.
Mustia ei syrjitä yhtään sen enempää kuin muitakaan. Kaikilla on Euroopassa samat mahdollisuudet.
Tutkimukset sanovat muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän Tolkienkin siunaisi hahmojen näyttelijöiden monietnisyyden. Jos taas ei siunaisi, niin se olisi vielä suurempi syy toteuttaa se. Ummehtuneet ja kapea-alaiset asenteet joutavat jo romukoppaan. Nuoret tämän jo ymmärtävät, mutta vanhemmilla junturoilla näyttää olevan vielä kovasti oppimista.
Sitten hän olisi tehnyt siitä monietnisen.
Kyllä hänkin tajuaisi tarpeen pieniin muutoksiin. Nuorten on saatava omanlaisia näyttelijöitä monipuolisesti samaistuttavaksi.
Et sinä voi tietää, mitä hän ajattelisi. Jos hän olisi halunnut kirjastaan monietnisen, hän olisi tehnyt siitä sellaisen.
Muutenkin nuorten kannattaa samaistua muihin kuin viihdemaailman näyttelijöihin tai tiktokkaajiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka ketju on jo kauan ollut aikamoista oksennusta, niin jos täällä nyt olisi vielä fiksusta keskustelusta kiinnostuneita paikalla. Mitä mieltä olette siitä, toivoisitteko, että Silmarillionista tehtäisiin tv-sarja tai elokuvia? Tällä hetkellähän oikeuksia ei ole, mutta jossain vaiheessahan siitäkin tulee ns. vapaata riistaa. Itse en oikein tiedä, koska tuntuu, että sitä on mahdotonta filmata niin, ettei se jotenkin lässähtäisi. Lisäksi siinä on sellaisia henkilöitä, joihin pidän aika mahdottomana löytää näyttelijöitä. Toisaalta ajattelen, että olisi hyvä, että jonkun joka todella välittää siitä, että lopputulos olisi Tolkienin hengen mukainen, pitäisi päästä tekemään siitä se ensimmäinen versio, koska jossain vaiheessahan oikeudet tulevat kaikkien saataville kuitenkin.
Koko Silmarillionin kattavan sarjan tekeminen olisi mahdoton tehtävä melkeinpä kenelle tahansa. Hahmoja ja tapahtumia on sen verran paljon, että katsojille olisi todella vaikeaa pysyä mukana. Itse olen sitä mieltä että joistakin Silmarillionin luvuista, kuten Hurinin lasten tarinasta ja Gondolinin tuhosta voisi saada aikaan hienoja elokuvia, kunhan ne tehtäisiin Tolkienin visiota kunnioittaen kunnollisen lähdemateriaalin pohjalta.
Minustakin se on mahdotonta, lisäksi kirjassa on asioita, joiden visualisoiminen on oikeasti mahdotonta, mutta uskon, että kyllä Silmarillionia yritetään filmata sitten kun oikeudet tulevat saataville. Siksi oikeastaan toivoisin, että oikeudet annettaisiin nyt jollekin todella tarkkaan valitulle tekijälle, että olisi edes se ensimmäinen versio jollain lailla kirjaa kunnioittava.
Miksi näiden pitäisi olla lainkaan kirjaa kunnioittavia? Tärkeintä on tuoda ummehtuneisiin teksteihin enemmän nykyaikaan sopivaa ajatusta. Tämä saavutetaan etenkin inklusiivisella castauksella. Myös hahmoja tulee muuttaa sopivammiksi nykyaikaan. Tulee välttää toksisia hahmoja.
Voi helvetti sentään. Keksi oma maailma sitten jos ei vanhat kelpaa. Mikä siinä on että tämä ei kelpaa teille pakkomielteisille?
Haluamme tasa-arvoisen maailman. Jos se vaatii jonkun keksityn hahmon värin vaihtumiseen, niin onpas hirveä hinta.
Miten se keksityn hahmon värin vaihtaminen toiseen käytännössä ajaa tasa-arvoisempaa maailmaa?
Tuo kommentoija elelee jossain ihan omassa fantasiamaailmassaan. Kuvittelee että on joku he ja me, ja sitten joku valtarakenne muuttuu jos joku ihmisten rakastama teos muutetaan tunnistamattomaksi ja lopputuloksena on joku tasa-arvoinen maailma. Täysin käsittämätöntä normaalille ihmiselle joka ei asusta jossain internetin kaikukammiossa jossa hulluus tiivistyy pikkuhiljaa tuolle tasolle.
Mutta miksi juuri se on aina suurin kauhistus, että joku hahmo on eri värinen kuin kirjassa? Monia muitakin asioita muutellaan, mutta kummasti tuo on aina se pahin. Varsinkin jos näyttelijä on musta. Kuulostaa vähän siltä, että todellakin on tärkeää suosia yhä enemmän valinnoissa tummempia näyttelijöitä. Siedätyshoitoa rassuille.
Koska se on tarkoitushakuista. Maailma on täynnä tarinoita, joissa on mustia tai ruskeita tai keltaisia. Sen sijaan just se eurooppalaistaustainen, historiallinen tarina halutaan vääntää diverssiksi. Miksi? Nigeria on muuten kieltänyt valkoiset mallit mainoksissa. Mitä ajatuksia herättää?
Eurooppalaiset yhteiskunnat ovat monietnisiä. Roolituksen on kuvastettava tätä. Nigeria toimii kuten haluaa. Ei kuulu meille. Ymmärrettävä päätös toki.
Eurooppa ei ole monietninen. Esim. Englannissa asuu mustaihoisia 3 % väestöstä. Sen sijaan englantilaisten tuotantojen roolituksissa on suuri yliedustus mustaihoisissa näyttelijöissä eli roolitus ei kuvasta Euroopan etnisyyttä. Yllättävää, että et halua kommentoida Nigerian päätöstä. Not.
Syytäkin on olla edustusta. Kenties he ovat keskimäärin parempia näyttelijöitä, tai vetoavat nykynuoriin paremmin? Roolitusten ei tarvitse kuvastaa etnisyyttä minkään prosenttien mukaan, vaan ruskeille näyttelijöille on annettava tilaa. Heitä on jo riittävästi syrjitty.
Ei tarvitse yhtään enempää edustusta. Jos on moderniin aikaan sijoittuva sarja, 50 näyttelijän joukossa voi olla se 1-2 mustaa, mieluiten realistiseti edustettuina, eikä aina korkeimmin koulutettuina rikkaina.
Äsken täällä väitettiin, että nuoret antavat huonoja arvioita Rings of Powerille ja nyt väitetään, että nuoret haluavat, että mustia on rooleissa, joihin he eivät sovi. Yrittäkää nyt päättää, mitä haluatte.
Mustia ei syrjitä yhtään sen enempää kuin muitakaan. Kaikilla on Euroopassa samat mahdollisuudet.
Tutkimukset sanovat muuta.
Mitkä tutkimukset sanovat muuta mistä?