Miten paljosta jään paitsi kun ei ole kumppania?

Molemmissa on niin paljon etuja ja haittoja, että vaikea sanoa kumpi on lopulta parempi - riippuu niin paljon ihmisestä ja siitä löytääkö riittävän saman henkisen ihmisen parisuhteeseen.

M38

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jäin tosissani miettimään ap:n kysymystä. Hyvin paljon voi kumppania korvata kavereilla, mutta kahta ei voi:

Toinen on yöt ja läheisyys. On joku, jonka vieressä nukkuu, joka halii. Kaikki eivät tätä kaipaa.

Toinen on yhteinen päätöksenteko. On joku, joka sparraa, mitä tehdään ja miten tehdään. Ei tarvitse kaikkia päätöksiä tehdä yksin. Kaverit eivät voi ulkopuolisina ottaa kantaa tähän prosessiin.

Itse olen parisuhteessa, enkä halua kumppaniltani kumpaakaan näistä yllämainituista. Ihmisillä on hyvin erilaisia tarpeita ja myöskin syitä haluta olla parisuhteessa. Itse olen sitä mieltä että ilman parisuhdetta ei jää mistään paitsi, mutta ymmärrän että jonkun muun mielestä voi jäädä paljostakin. Vastauksia on siis niin monta kuin vastaajiakin.

En muuten myöskään ymmärrä miksei ystäviltä voisi saada sparrausapua elämän suurissa päätöksissä. Itse ne omaa elämää koskevat päätökset on kuitenkin tehtävä, ei siihen kumppania tarvita. Ei edes kannattaisi jättää omaa elämäänsä toisen päätettäväksi. Vähän ulkopuoliset usein myös näkevät asiat erilailla, mikä haastaa omaa ajattelua enemmän.

Miksi olet parisuhteessa jos haluat olla yksin etkä ilman jäisi mistään paitsi?

Mielummin sinkku kuin huonon naisen kotiorjana. M27

Onko muka joku onnellinen parisuhteessa ja muutaman mukulan kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Mielummin sinkku kuin huonon naisen kotiorjana. M27

Ymmärrän tämän hyvin. Nykynaiset on melko ikäviä.

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemus on, että elämä ei odota. Jos sinulla on haaveita, toteuta ne yksin. Hanki pienempi mökki, matkustele. Jos ei ole kumppania, niin ei sit ole. Ei elämä odottamalla tule.

Itselläni on kumppani ollut aina, mutta silti olen joutunut nämä asiat itse hankkimaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei jää paitsi yhtään mistään. Luettelemasi asiat ovat mahdollisia yksin. Läheisyyteen ei tarvita vakikumppaneita.

Niin, ehkä ei.

Mutta vakituinen kumppanin läheisyys on taatusti erilaista, kuin kertakäyttö kaverin.

Läheisyys on muutakin, kuin pelkkää seksiä, himojen tyydyttämistä.

Se on turvallisuuden tunne, kokemus että toimen rakastaa minua ja välittää minusta.

On myös yhteenkuuluvuuden tunne sekä muita vastaavia myönteisiä tunteita.

Se kun saa iltaisin mennä aina saman ihmisen viereen ja herätä hänen vierestään. Ja kaikki ne yhteiset kokemukset ja yhdessä laitettu koti.

Riippuu ihmisestä itsestään, miten tuon kokee, että on elänyt elämänsä ilman kumppania.

Siihen tottuu, samoin kuin parisuhteeseen ja perheeseen, kun lapsia tulee.

Jotkut ihmiset eivät edes kaipaa pysyvää suhdetta ollenkaan.

Kun joutuu eroamaan pitkäaikaisesta elämänkumppanista joko kuoleman tai avo/ avioeron kautta, niin ehkä vasta myöhemmin käsittää kokonaisuutena sen, miten etuoikeutettu ja onnellinen on ollut, kun saanut jakaa elämänsä toisen kanssa.

Vaatii vahvuutta alkaa elää pitkästä aikaa, totaalisen yksin, menetyksrn ja surun käsittelyä. Voimakasta ikävää.

Myös yksin voi elää hyvää ja täyteläistä elämää, ainakin taatusti silloin välttyy läheisen ihmisen menettämisestä tulevan syvän tuskan.

Allekirjoitan tuon turvallisuuden tunteen, jota olen kaikkein eniten jäänyt kaipaamaan. Avopuolisoni sairastui vakavasti nuorena ja tarvitsi sellaista konkreettista apua sekä tukea, jollaista ystävät ja varsinkaan ne yhden yön panot eivät olisi voineet antaa. Erosimme vuosikymmeniä myöhemmin ja nykyisin olen yksinoloon hyvinkin tyytyväinen. Ainoastaan se turvallisuuden tunteen puute nakertaa yksinoloani. Ei ole ketään, johon voisi täydellisesti luottaa kovan paikan tullen esim. sairastuttuaan tai läheisen kuoltua. Ystävillä on omakin elämä.

Vierailija kirjoitti:

Ei kai siellä mökillä mitään järkeä ole yksin olla. Eikä yhden tuloilla olisi varaa ostaakaan.

Ihminen on luotu parisuhteeseen.

Ai jaa. Itse ollut nyt viikkoja mökillä yksin.

Kyllä olen.

Vierailija kirjoitti:

Molemmissa on niin paljon etuja ja haittoja, että vaikea sanoa kumpi on lopulta parempi - riippuu niin paljon ihmisestä ja siitä löytääkö riittävän saman henkisen ihmisen parisuhteeseen.

M38

Ei se näinkään aina mene. Me ollaan oltu kimpassa jo 34 vuotta ja eipä olla ollenkaan samanhenkisiä. Pappa on jämerä tyyppi ja aina hoitanut hyvin asiansa. Itse taasen olen taiteilijaluonne ja viimeisen päälle tuuliviiri.

Olihan se söpöä nuorena olla pikkuisen hömelö, mutta ei enää vanhana.

Yksin on paljon parempi olla kuin huonon kumppanin kanssa.

Nukun mieluummin yksin. Lapsia tai mökkiä en ole kaivannut. Seksiä ja läheisyyttä saan helposti mikäli sellaista tarvitsen. Ja mitä tulee siihen, että olisi joku vieressä kun sairastan jne. Mun avomies oli lähinnä äkäinen tai lähti baariin kun olisin tarvinnut tukea. Eli parempi yksin kuin huonon kumppanin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemus on, että elämä ei odota. Jos sinulla on haaveita, toteuta ne yksin. Hanki pienempi mökki, matkustele. Jos ei ole kumppania, niin ei sit ole. Ei elämä odottamalla tule.

Tässä järkevä vastaus. 

Jäät paitsi ehkä elämän 1/4 tärkeimmästä asiasta paitsi. Säälin sinua :(

Suurin osa suhteista päättyy eroon ennemmin tai myöhemmin. Tältä palstalta voikin lukea monia ketjuja erodraamasta ja kostoista, joita se ex sitten kiukuspäissään keksi vaikka oli aiemmin niin fiksu ja ihana ihminen.