Lue keskustelun säännöt.
Miten toimia reilusti?
20.10.2006 |
Meillä tilanne se, että toisella on 100000 euroa rahaa ja toisella 10000 euroa. Pitäisi hommata isompi asunto, koska haaveissa on adoptiolapsi ja hälle pitäisi osoittaa oma huone (vai tarviikohan, en ole ihan varma).
Miten teidän mielestä kannattaisi toimia? Meidän pitäisi ostaa ehkä 200000 euron asunto. Mikäli se otettaisiin puoliksi, niin sehän tarkoittaisi sitä, että toinen jäisi ilman lainaa ja toiselle tulisi 90000 velkaa. Käytännössä toisen lainanlyhennys olisi siis varmaan jotain 500 ja toiselle jäisi " hummaamiseen" 500 euroa. Kun päälle vielä muut kulut asumisesta (ehkä 400 euroa), niin sitten meillä menisi 1400 tavallaan asumiseen ja se on paljon, kun tulot ei ole kovin suuret.
Sitten toinen mahdollisuus olis tietty, että tää toinen sit laittais vaan palamaan elämiseen omat rahat, mutta sehän käytännössä tarkoittaisi, että hänen keräämä 100000 tavallaan säilyisi, mutta siitä aikaisemmasta omaisuudesta ei olisi mitään iloa. Kyllähän tuolla 500 eurolla kuussa vaikka ostaisi jo sijoitusasunnon ja saisi sillä taas omaa pääomaa kerättyä.
Vai pitäisikö meidän ostaa asunto jossain oudossa suhteessa? Vaikka niin, että toinen ostaisi 75% ja ottaisi silloin lainaa 50000 ja sit toinen 25% ja ottaisi lainaa 40000?
Kertokaapa ulkopuolisen näkemyksiä.
Kommentit (12)
Vierailija:
ja mä olen se rikkaampi osapuoli.Minua ei siis kiinnostaisi kerryttää vaan miehelle omaisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
samahko tilanne uudessa suhteessa.
Omaisuuteni on noin 100000 euroa, vuositulot bruttona yli 40000 euroa. Miehellä on omaisuutta 20000 euroa ja vuositulot 20000 euroa.
Olen joskus pohtinut asiaa, jos suhde joskus muuttuu avio- tai avoliitoksi...
varautua, ettei erotilanteessa joudu antaamaan omaansa toiselle.
Sä siis itse mieluusti siirtäisit sinun omaa 10 kertaista omaisuuttasi miehelle, joka ei ole siitä penniäkään ansannut? Tohdin epäillä.
Meillä on sama tilanne kuin tuossa ylemmällä eli mulla kans omat tulot yli 40000 vuodessa ja omaa omaisuutta tosiaan kertynyt aikaisemmassa avioliitossa. Kyseessä on myös lapseni rahat eli eihän uudella miehelläni ole mitään tekemistä minun ja lapseni isän keräämissä rahoissa. Mielestäni ihan lapseni takia minun tehtäväni on huolehtia, että lapseni rahat eivät häviä savuna ilmaan.
Mitä taas sanon, että meidän suhde miehen kanssa on aivan loistava. Se ei perustu minun nykyisiin rahoihin, joita todellakin on nyt enemmän. Mies puolestaan on rikkaasta suvusta ja en yhtään ihmettelisi, jos hän joskus tulisi perimään 200000 euroa vaikka, eihän se tietty paljolta kuulosta, mutta kun sisaruksille menee osansa isosta potista, mutta kyllähän tuommoinen 200000 on ihan pirun paljon rahaa, jos se nykyomaisuuden päälle lätkäistään. Mies ei siis halua minun omaisuutta vaan minut. Samoin minä haluan miehen, en hänen sukunsa omaisuutta. Siksi meillä onkin avioehto.
Reiluudesta.
Eikö se menisi niin, että reilua olisi, että molemmat omistaisivat asunnosta yhtä paljon? Eihän se mies voisi yksinkään asua missään pääkaupunkiseudulla ostamalla 45000 eurolla asunnon, puhumattakaan että saisi sillä 5h+k? Silloinhan, jos ostettaisiin asunto puoliksi, se tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että mieheni maksaisi 500 euroa kuussa omaa lainaansa ja mä taas puolestani ostaisin vaikka sijoitusasunnon (mä kun voin rahoittaa sen oman asunnon puolikkaan hyvin omalla omaisuudellani).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, avioehtoahan tuolla edellä ehdotettiin. Minustakin se on hyvä ratkaisu siihen, että molemmat saavat pitää omansa etenkin jos ollaan jo toista kertaa aviossa, on omia lapsia tmv. Silti minua ihmetyttää, että avioliitossa sanotaan noin jyrkästi " ei kiinnosta toisen omaisuutta kartuttaa" . Eikö siihen avioliittoon ryhdytä siksi, halutaan toiselle hyvää. Rakkausteorioihin sen tarkemmin puuttumatta.
Toiselle omaisuuden kerääminen on taas mielestäni ihan eri asia kuin rakkaus. Yhteinen yritys on minusta avioliitto, mutta ei se mielestäni tarkoita sitä, että sitä kustannetaan eri suhteissa. Olikohan kohdassa 9, jossa sitä selvitinkin. Käytännössähän olisin muuten melkein joka miehen unelma - omaa rahaa paljon ja mies saisi asua luonani ilmaiseksi.
Niin ja mikäli mies jää joskus vaikka työttömäksi tai sairastuu, niin tietysti silloin kustannan vaikka hänenkin lainanlyhennykset. Rakkaudessa on kyse siitä, että heikkoina hetkinä toista autetaan. Mutta jos on kaksi tasavertaista aikuista, jotka molemmat hankkii, niin minusta olisi jotenkin hassua että kustantaisin suurimman osan perheen asumisesta. Tälläkin hetkellä meillä on esimerkiksi minun omistamani kesämökki, josta mies saa täysin siemauksin nauttia siinä missä minäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ei ole puolison kanssa omaisuuksia, eikä noin suuria tuloerojakaan. Ehkä siksi en täysin ymmärrä tuota sinun ajattelutapaasi. Minä vain ajattelen, että voisit ehkä " sijoittaa" perheeseesi käyttämällä sen rahan siihen teidän omaan asuntoon. Niin minä tekisin, tosin en olekaan mikään talousnero enkä maksimaalisen oman edun tavoittelija.
Reiluus ei välttämättä ole se mitä sitten kuitenkaan haet? Ehkä reiluinta on sitten esittämistäsi vaihtoehdoista, että omistatte 25-75% ja annat puolisollesi mahdollisuuden lunastukseen myöhemmässä vaiheessa jos hän sitä haluaa.
Molempien rahat, mun ja miehen, laitettiin asuntoon ja loppu tarvittava lainasumma laitettiin puoliksi.
En koskaan ajatellut että kartutan miehen omaisuutta, koska naimisiin mentyämme suhtaudun kaikkeen omaisuuteen yhteisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eikä mietitä kuka sitä nyt maksaa. Koska, vaikka meillä on omat tilit ja myös yhteinen tili, rahat ovat yhteisiä.
Kaikki kuukausitulot isketään läjään ja siitä vähennetään lainanlyhennys, ruokabudjetti ja molemmille samansuuruinen kuukausiraha.
Ei avioehtoa. Eli siis mies on päättänyt sijoittaa perheeseensä ja rikastuttaa mua siinä sivussa. Koska jos ero tulee, menee kämppä 50-50 nykyisestä omistussuhteesta huolimatta avioehdottomuuden takia.
ja mä olen se rikkaampi osapuoli.
Minua ei siis kiinnostaisi kerryttää vaan miehelle omaisuutta.