Mies suuttuu työvuoroistani
Olen tapaillut jonkin aikaa erästä miestä. Jo alussa sanoin, että teen vuorotöitä eli olen välillä iltoja ja viikonloppuja töissä.
Nyt uusimmille listoille minulla on paljon viikonlopputöitä. Sekä aamu-että iltavuoroja. Pahoittelin tätä miehelle ja sanoin kyllä, että pystyn tapaamaan kyllä aamuvuoron jälkeen tai ennen iltavuoroa. Nyt mies on jostain syystä suuttunut minulle, koska olen niin usein viikonloppuja töissä.
Miksi alkaa tapailemaan edes vuorotyöläistä, jos ei ymmärrä että toinen voi joutua tekemään viikonloppujakin?
Kommentit (31)
Vierailija kirjoitti:
Hyvä että huomasit nyt.. mä oon ollu miehen kans kohta kymmenen vuotta ja reilu kaks vuotta sitten menin töihin missä kahdessa vuorossa niin nyt katon joka toinen viikko mököttämistä
Eikö aikuinen mies pärjää muutamaa tuntia itsekseen? Ihme nössöjä.
Noh, mä tapailen palomiestä. Hyvin usein käy niin, että hän on töissä viikonloppuna siten, ettei ehditä nähdä tai jos ehditään, ei voi yökyläillä. Ja vapailla hän menee usein mökkiraksalle. Tämä oli aika lailla tiedossa alusta lähtien, eihän siinä voi kuin sopeutua.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmiset ei suutu noin tyhmistä asioista. Luultavammin häntä turhauttaa joku muu ja sinä luulet että suuttuu työvuoroista.
Mun mies on sellainen, että syö herneitä ja jättää kuoret lojumaan pöydälle. Kun sadannen kerran hermostun asiasta niin hän luulee että suutun siitä kun hän syö herneitä.
:D
Mun exä oli sitä mieltä, että mun olisi pitänyt jo tammikuussa kävellä yrityksen omistajan eteen vaatimaan tiettyä kesäloma-ajankohtaa. Joka olisi siis sama kuin exälläni oli. Suuttui ja mesosi, kun en suostunut. Ihanko oikeasti olisin mennyt nolaamaan itseni, kun yrityksen omistajalla ei ollut mitään tekemistä ihmisten lomien kanssa, vaan sitä varten oli esimiehet. Ei myöskään ymmärtänyt, kun en ylitöiden jälkeen jaksanut mennä hänen äidilleen avuksi, vaan halusin kotiin lepäämään seuraavaa työpäivää varten.
Näitä urpoja löytyy.
Voi apua tuota miestä. XD voi olla ettei koskaan kykene ymmärtämään ja kiukuttelu asiasta on jatkuvaa. Valitettavasti.
En ole tajunnut että tällaisiakin ongelmia voi olla parisuhdetta etsiessä. Täytyy varmaan mun pitää huolta nykyisestä parisuhteesta kun teen pelkkää ilta/yövuoroa joista osa aikaisempaa osa myöhempää, ja juu viikonloppuja kanssa, ja mies ok sen kanssa. Nykyisessä työpaikassa ei käytännössä mahdollista siirtyä päivävuoroon. Alan työpaikat sen verran harvassa ettei työpaikan vaihtaminenkaan kävisi käden käänteessä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi et tee kokopäivätöitä normaalisti?
M32
Myös vuorotyö on kokopäivätyötä.
Ap jos jos tapailuvaiheessa mies koittaa kontrolloida ajankäyttöäsi niin itse juoksisin ja lujaa.
Te ette seurustele ettekä ole vakiintunut pariskunta. Sun työsi on ollut olemassa sulla jo ennen tuota miekkosta.
Lähe menee,pliis
Mies vaihtoon. Mulla oli tuollainen, joka lopulta koetti saada minua lopettamaan työt kokonaan eikä riittänyt, vaikka tyhmyyttäni muutin työt osa-aikaisiksi ihan vain miehen vuoksi. Ihan oikeasti alkoi valvottaa yöllä ja järjestää hirveitä riitoja ennen töihin lähtöä, että myöhästyisin ja olisin itkettynyt ja väsynyt. Sitten sanoi ahdistuksen ja väsymyksen johtuvan töistäni...
Otapa sit työtön lusmu akka! Nään punaista, kun ihmiset valittaa vuorotöistä. Luuletteko te pösilöt tän maan pyörivän vain virka-aikana?