***ELOISAT loppuviikkoon (pe-su)***
Kommentit (68)
Kiireisen viikon jälkeen tämä sakki on vetänyt koko päivän lonkkaa. Eilinen meni koko päivä sukulaisissa ja iltapäivällä kotimatkalla kakkonen tietysti vetäisi tirsat autossa...jonka seurauksena nukahti vasta klo 22. Pikkasen oli tämän äidin hermo kireällä, kun oltiin miehen kanssa suunniteltu romantique-iltaa, herkut odotti syöjäänsä ja hartiani hierontaa.
NIMISTÄ: Meillä kaikilla kolmella kolme nimeä, joista 2. ja 3. nimi suvun vanhoja nimiä (poikkeuksena Eelin 2. nimi, joka vain mielestämme on iki-ihana. Tosin senkin voi halutessaan sanoa tulevan suvusta, kun anopin velivainaa oli melkein samanniminen, mutta emme tätä jatkumoa varsinaisesti tarkoittaneet). Kaikille lapsille on annettu syntymäpäivänä nimi, ekalle valittiin muutamista vaihtoehdoista, kakkoselle kahdesta vaihtoehdosta ja Eeli oli Eeli jo odotusajan alusta asti. HANNELI, nimifriikkinä minäkin jo pohdin seuraavaa pojannimeä, mutten ole keksinyt ns. tajunnan räjäyttävää nimeä.
TIPPA: Jekovit meilläkin, kuten on ollut muillakin lapsilla. Esikoisen herkku aikaan, hänet sai syömään viimeisetkin luikalliset ruokaa, kun leikisti laitettiin aina tippaa joukkoon =) Tunnustan kyllä antavani tippaa epäsäännöllisesti, vaikka yritän muistaa. Eelille en halua tippaa antaa iltaa/yötä vasten, sillä en tiedä kuvittelenko, mutta kyllä se unia katkosemmiksi tekee. Jos olen aamulla/aamupäivällä unohtanut, jätän seuraavaan päivään. Isoveljet saavat tippansa iltapuuron yhteydessä.
TAPAAMISESTA: Joulukuun tapaaminen eli pikkujoulut tosiaan klo 13, koska tulee taas pitkänmatkalaisia. Klo 10 oli ehdotus, joka mahdollistaisi paremmin isompien lasten mukaantulon. Päiväuniaika klo 13 ei monelle isoveljelle ja -siskolle ole paras mahdollinen, kuten Oden tyttökin meille perjantaina itse kertoi ;-) Sympatiat vaan Odelle, onneksi miehesi pääsi tytön hakemaan ja pääsit itse nauttimaan ruoasta ja tapaamisesta. Meillä meno olisi ihan yhtä itkuista, jos olisin pojat ottanut mukaan. Kannatan tuota Pian ehdottamaa Johto-cafeta marraskuulle. Laittakaahan muutkin mielipiteitänne!
PANTOUFLE, hurjalta kuulosti tuo teidän kotimatkanne! Onneksi pääsitte turvallisesti perille. Minä pyöräytin auton viime talvena ympäri ja kieltämättä eilen, kun maalle ajelimme ja tie oli paikoin aamulla jäinen, hirvitti kamalasti. Auton mittarikin näytti pakkaslukemia. Olisi ihanaa, jos tulisit taas joulukuun tapaamiseen, sinunkin kanssasi haluisin jutella enemmänkin kuin vain näistä vauvojen nimistä ;-)
PIKKURUULLE ONNITTELUT! Ja plussaonnea, toivotaan että pian tärppää!
PEEVELILLE vielä, että eipä tuo tosiaan kovin pitkä matka ole, mutta vaivan päässä kuitenkin. Olen kotoisin aika läheltä sieltä, missä asustelet.
Nyt perheen pariin. Ens viikko onkin syyslomaviikko ja kerhot on myös lomalla. Ihanaa, ettei tarvitse aamulla lähteä hippa kengässä taas liikkeelle.
Pumpuli ja pojat
Erityisesti kiitokset Pumpuli ja Opemamma järjestelyistä.
Eka kuukausitapaamiseen ehdotan minäkin sitä Kamppia. Sanomatalo on tosiaan aika täynnä. Onkos se eka nyt sitten parin viikon päästä perjantaina? Oispa, silloin saan jätettyä ihanan kaksi -vuotiaani isälleen...
Meillä on ristiäiset ensi viikon sunnuntaina ja nimi ihan hakusessa. Tein / teimme tosiaan sen virheen, että olemme miettineet sukulaisten kanssakin ääneen ja niinhän siinä on käynyt, että heillä on hirvittävän vahvat mielipiteet asiasta. Varsinkin anoppikokelas on ärsyttävä tyrmätessään ehdottomasti meille mieluisen / mieluiset nimen. Tiedän, että ei pitäisi välittää ja antaa vain juuri se nimi, joka halutaan mutta takaraivossa jyskyttää ilkeästi " anopin" kommentit. Ärsyttää myös hopitus, meillä pitäisi olla se varma nimi huomenna maanantaina, kun miehen siskot menevät kaiverruttamaan lahjat. Perkeleeeeee!!!!!
Jaahas, enkä sitten selvinnyt tästäkään viestistä ilman negatiivissävytteistä osaa...
Kylvystä: Meillä kylvetään kerran pari viikossa isommin ja muuten putsaillaan aamua iltaa kaulaa ym poimua (joita poitsulla riittää). Tänään poika menee kylläkin eka kerran isänsä kanssa suihkuun. Esikoinen ja tyttö kävivät yhdessä suihkussa jo aiemminkin, mutta nyt on vain jäänyt. Suosittelen kuitenkin, mies oli aivan onnessaan tytön ja hänen ikiomasta hetkestä yhdessä ja molemmat nauttivat. Toivottavsti nytkin on yhtä suloista seurattavaa. Mies sanoi, että on kivaa, kun heillä on tämä yhteinen hetki, johon äiti ei pääse mukaan, kun mulla ja vauvalla on luonnolliseti tuo rinnalla olo se intiimi juttumme. Menipä sekavaksi.
Tyttö sai eilen monia uusia Maisa -juttuja, jotka ovat todella kova sana tällä hetkellä. Täytyypä alkaa taas lukea, kirjan nurkka on jo tuossa sylissä ja neiti vieressä odottamassa.
Ai niin, ja oon paha äiti, en muista läheskään joka päivä noita vitamiineja!
Kuullaan!
Ootko vielä kuulolla? Pitikö munkin jo mennä perheen pariin...???
Mun piti sulle tehdä muutama ehdotus, kun tapaamisessakin tuosta nimiasiasta puhuit. Muutama kaksikieliseen perheeseen sopiva voimakas nimi: Rasmus, Ronias, ja entäs Remulus (näin pysyisi nykyinen kutsumanimi mukana ;-) Muistan kyllä sen kirjaintoiveen, mutta toisaalta tuo R vaan tuo potkua nimeen, jota toivoit. Laita muuten vielä aloitus tuonne Nimet-palstalle, sieltä olen minäkin niminikkareilta saanut monia hyviä ehdotuksia, jotka ei omaan pieneen päähän ole tullut. Toivotaan, että pian saatte tuon stressaavan päätöksen tehtyä!
Pumpuli taas
Samalla suunniteltiin miehen 3-kymppisiä, jotka ovat piakkoin edessä.
Haravoidessa tuli vielä pari ehdotusta Odelle, jotta pakka menis ihan sekasin...Emil ja Max.
Rasmus on ystävän lapsi eli se ei oikein. Ja tuo R arveluttaa, koska jokaisessa nimessä on sitten R. Emileitä on aika paljon mutta tuo Max vois olla ihan varteenotettava...
Hohhoijaa, menenpä katsomaan onko tuonne Nimet -palstalle tullut mitään ehdotuksia.
Kiitoksia kaikille tasapuolisesti tapaamisesta. Ainoa harmitus oli ettei kaikkien kanssa ehtinyt vaihtaa kuulumisia tai ainakin sanoa " käspäivää" :) Tuli mieleeni että pitäisikö mun pidättäytyä anoppi-kertomuksistani kun tunnuin niistä olevan " kuuluisa" vai onkohan se mun tavaramerkkini ;)
PIKKUJOULUISTA! Eli kyselin Chicosista kabinettia meille 1.12. Nyt on varattu kyseinen tila klo 12-15. Klo 16 tulee iso seurue joten meidän täytyy lähteä pois klo15. Mun pitäisi vielä soittaa ja varmistaa varaus marraskuun alussa. Jotain tarjoilija selitti heidän huonosta henkilöstöpolitiikasta. Tarjoilijan sanojen mukaan " Varauksemme on mahdollinen jos meillä on kaksi tarjoilijaa vuorossa." Ihmettelin hieman lausahdusta koska heille on kuitenkin tulossa klo16 iso seurue. Saas nähdä onko lastenvaunut sitten kuitenkin este...
Niin sitä sitten tyttö sai virallisesti nimen. Kastejuhla meni suht hyvin... tyttö huusi kuin palosireeni ja jos Anni hetkeksi vaikeni jatkoi veli huutamista siitä mihin sisko oli jäänyt. Lisäksi esikoinen juoksi ympäri seurakuntasalia ja mennessään yritti puhallella kynttilöitä sammuksiin. Sitten löytyi virsikirja jota poika kovasti tutkiskeli. Pianokin olisi ollut kova sana mutta onneksi kaveri ei hoksannut kuin kannen saa auki. Nyt sitten suvun kesken mietitään tuleeko pojasta palomies vai kanttori. Toisaalta sähkömiehen vikaakin on ilmennyt sekä Remontti-Reiskan hommatkin kiinnostaisi.
Pikku Ruulle onnittelut rouviintumisesta, Sekä plussa onnea toivottelen. On niiiin jännä odottaa mitä se testi näyttää :)
Hanhikki: Meillä esikoinen ei osannut nukkua peiton kanssa joten viileimpinä öinä vaatetin pojan oikein kunnolla bodylla, potkareilla ja paidalla.
Elolle tsemppiä. Oletko kysellyt apua paikallisesta terveydenhuolto-oppilaitoksesta jos kunnalta ei apua tipu. Lähihoitajille ainakin kuuluu harjoittelu jakso lapsien parissa ja olen kuullut että jotku oppilaat ovat sen suorittaneet perheessä. Toinen mahdollisuus on, että löytyisi opiskelija joka pientä korvausta vastaan voisi olla hoitoapuna.
Harvoin meilläkin kylvetetään, muuten kyllä säännöllisesti peseydytään. Täytyy ryhdistäytyä ja ottaa kylpypäivät käytöön kun tyttö niistä kovasti nauttii.
Rota-reseptin unohdin pyytää viimeksi neuvolassa. Täytyy soittaa ja pyytä sellainen. Näistä kaikista uusista ja kalliista rokotteista tuo Rota on mielestäni se jonka vauva kaikkein todennäköisemmin saa jos on jonkin saadakseen. Rota on kuitenkin pöpö joka saa pienen nopeasti huonoon kuntoon ja sairaala hoitokaan ei ole pois suljettu juttu.
Mielipiteitä pikkujouluista kaipailen ja paikan suhteen ehdotuksia jos tuo chicos menee puihin.
pubu ja Anni ..ja kerrankin kun olisi aikaa kirjoitella niin spostini on täysin tiltissä...
Itse on vähän sekavat olot, kun ei tiedä, että olisiko sittenkään valmis uuteen raskauteen näin pian..Eipä ole tänään tätiä näkynyt vielä..Huimaus on liittynyt mukaan kuvioon taas..Tuossa laskeskelin, että JOS olisin nyt raskaana, niin laskettu aika olis 1.7.2007 ja mun esikoisella oli sama la aikanaan.. :) Syntyi kuitenkin vasta 14.7
ODE:Siitä nimi asiasta..Meiltä kanssa kovasti kyseltiin ja udeltiin, että mikä tulee nimeksi (kummastakin), mutta ei suostuttu paljastamaan etukäteen..Kaikessa hiljaisuudessa päätettiin nimi, mikä oli meille mieleen ja paljastettiin vasta sitten, kun pappi sitä kysyi..Kummilusikat ym voi käydä kaiverruttamassa myöhemminkin..Nytkin saatiin oikein lahjakortti erikseen nimen kaiverrusta varten..Kävin just pe hakemassa lusikan kultasepänliikkeestä..
D-VITAMIINISTA:Meillä Jekovit käytössä..Vähän irvistellen menee, mutta yleensä heitän pullon suuhun heti perään ja tuska on ohi..
Nyt nukkumaan..ÖITÄ!!!
pikku_ruu & pesue..
TAPAAMISISTA: Meille sopisi parhaiten just tuo 12.00- 13.00 tai jotain. Kymmenen ehkä liian aikaista meille aamu-unisille ja -hitaille..
Tosi huono oon heti aamusta lähtemään minnekkään. :)
Calathea ja Aava 28.8