Muita kolmekymppisiä joiden on vaikea löytää sitoutumiskykyistä kumppania seurusteluun ja mahdolliseen perheen perustamiseen?

Itse löysin aviomiehen 23v ja samanikäisinä kaverit löysivät omansa. 27-29v oltiin naimisissa ja lapsia tulossa.

Poika löysi avovaimonsa 24v.

30- vuotiaina valtaosa on varattu. Tiedät varmaan mikä vika on niissä, joka on 30v vielä vapaina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En koe itseäni jämäihmiseksi, vaikka olenkin kohta 30v vuoroviikko äiti. Löysin nuorena sitoutumishaluisen miehen jonka kanssa tein lapsia, mutta huomattiin, että meidän persoonat ei sovi yhteen. Erottiin sitten.

Miksi minun nyt pitäisi tuntea itseni jämäksi ja sen vuoksi tyytyä ensimmäiseen vastaan tulevaan mieheen? Olin jo kerran pitkässä suhteessa epäsopivan miehen kanssa ja en todellakaan tee sitä uudestaan.

Nyt tiedän mitä haluan suhteessa ja miehessä, joten jos kriteerit ei täyty niin olen mieluummin yksin. Elämässäni on sisältöä ja iloa ilmankin miestä. Oli todella kuluttavaa yrittää olla suhteessa miehen kanssa, jonka kanssa ei vain henkisesti mikään klikannut. Ihan hyvä isä hän kuitenkin on ja meillä on asialliset välit, joten silleen ihan hyvän valinnan aikoinani tein. Lapset tuovat paljon iloa elämääni ja ilman exääni minulla ei olisi lapsia.

Käytit siis miestä hyväkseen ja otit siltä siemenen ja rahat

:D Arvasin että tälläinen katkera tulkinta tulee.

Miehelle oli tärkeää saada lapsia, se oli yksi hänen tärkeimmistä elämäntavoitteista ja se toteutui. Miksi hän nyt kokisi, että häntä on käytetty hyväksi? Nykyaikana, jossa suuri osa miehistä jää lapsettomaksi tahtomattaan, exmieheni on kyllä ihan tyytyväinen tilanteeseensa. Sai tehtyä lapset nuorena niin kuin halusi, eikä tartte kolmekymppisenä enää kuumotella, että tuleeko hän ikinä saamaan lapsia.

Tietenkin ydinperhe ja vanhemmat yhdessä olisi ollut ihanteellisinta meidän molempien mielestä, mutta kun emme kestäneet toisiamme, oli kaikkien hyvinvoinnille parempi, että erottiin. Saimme molemmat mielenrauhan kun ei enää tartte yrittää saada toimimatonta suhdetta toimimaan. Elämässä ei aina saa kaikkea mitä haluaa, kyllä tämä ero oli meille molemmille vaikea pala hyväksyä, eikä että minä nyt tässä naureskelisin vahingoniloisena, että hähää, huijasinpa miestä.

Ja mitkä rahat minä nyt sain? Yhdessä rahoitamme lastemme elämää. Elatusmaksuja ei ole kun vuoroviikoin lapset on vanhempien luona. Ei Suomi ole mikään Amerikka, jossa niitä kauheita avioero lakijuttuja ja hulluja päätöksiä tehdään, että mies menettää puoli omaisuutta vaimolleen. Toki täälläkin oli se Kyläharakka keissi, mikä on todella väärin, mut yleisesti ottaen ei niin hullua meininkiä kuin Amerikassa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä niitä kunnollisiakin miehiä on.

On varmaan, mutta ei niitä kaikille riitä.

Vierailija kirjoitti:

Itse löysin aviomiehen 23v ja samanikäisinä kaverit löysivät omansa. 27-29v oltiin naimisissa ja lapsia tulossa.

Poika löysi avovaimonsa 24v.

30- vuotiaina valtaosa on varattu. Tiedät varmaan mikä vika on niissä, joka on 30v vielä vapaina.

Mies pystyy kiertämään yhteenmuuton. Pitää puolison toisessa maassa ja/tai vuokraa amerikkalaisen kohdun Men having babies järjestöltä. Loppujen lopuksi ydinperhe ideologia ampuu jalkaan. Tulee riitoja josta seuraa suolainen ero.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun kokemuksen perusteella naiset itse valikoivat sitoutumishaluttomia miehiä ja vain tuollaiset miehet saavat aikaan naisissa kipinöitä.

Deittailu on turhauttavaa kun haluaisi parisuhteen ja oman perheen mutta naisilta tulee vain pakkeja vaikka pääsisi 6.treffeille asti.

Kerran yksi nainen valitti treffeillä että hän löytää vain varattuja tai p anomiehiä mutta silti antoi pakit mulle joka etsin parisuhdetta.

Eli kyse ei ole siitä että kunnollisia herrasmiehiä ei olisi vaan naiset eivät vain syty heistä.

Pitää kutakuinkin paikkansa, itse haaveilin perheestä aika monta vuotta. 25-38v oli nettideittiprofiileja, ja myöhemmin myös tinderit/badoot/bumblet ym käytössä. Ravasin tapahtumissa ja baareissa jatkuvasti. mutta ei vaan löytynyt ketään sopivaa. Oli MT-ongelmaisia, sarja- tai paralellideittailijoita, muutama nainen jolla oli monta lasta useamman eri miehen kanssa, vapaaehtoisesti työttömiä ym ym ym.

Tiedän etten ole maailman komein mies, mutta olen kuitenkin sosiaalinen ja hauska tyyppi - eli se ikuinen tosi hyvä tyyppi, mutta..

Tänä päivänä melkein kaikilla ystävillä on jo perhe, niin eipä tule käytyä enää juuri missään. Vietetään iltaa, tai kesäisin käydään mökillä / veneilemässä tmv (eli ei tule tavattua sinkkunaisia)  

Mt-ongelmia on vähintään 30% ihmisistä jossain vaiheessa elämää, todennäköisesti paljon useammilla koska lievää masennusta ja ahdistusta ei aina diagnosoida vaan etenkin miehet "hoitavat" sitä itse alkoholilla.

Toki jokainen saa itse päättää kriteerinsä kumppanille, mutta ainakaan lievien mt-ongelmien tai terapiassa käymisen takia en itse lopettaisi tapailua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko sellaisia 30+ naissinkkuja edes olemassa, joita ei olisi käytetty niin monen miehen taholta että ovat täysin turtia enää rakkaudelle?

Tuntuu että käytännössä kaikki nykynaiset ovat antautuneet tälle Tinderin ja polysuhteiden ja sarjamonogamian ideologialle, eivätkä ole olleet hetkeäkään elämässään yksin, vaan aina on ollut joku mies panemassa. Samoin tuntuu, että useimmat 30+ naiset menettäneet kyvyn rakkauteen jo aikoja sitten.

Tuolla asenteella (kaikki, joku ollut panemassa, sarjamonogamian ideologia) on kertakaikkisen hyvä ratkaisu että olet ja pysyt jatkossakin poikamiehenä.

Minä ainakin olen vahvasti monogaaminen, toiselle omistautuva ja uskon edelleen naiivin pikkutytön lailla rakkauteen vaikka välillä pettymyksiä ja turhautumista epäonnistuneista tutustumisista vastaan tuleekin. Olen ennemmin yksin kuin vain ja pelkästään jonkun pantavana enkä sellaisiin juttuihin lähde koska en saavuttaisi niillä haluamaani - rakkautta, sitoutumista, seurustelua, kumppania, yhteenmuuttoa, kihloja, naimisiinmenoa, perhettä...yhteistä elämää. Olen siis keskusteluketjun tehnyt nainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpas kiva huomata että tekemäni aloitus on saanut aikaan näin paljon vastauksia ja keskustelua. Näitä on ollut kiva lukea vaikka aihe on välillä aika paljonkin alkuperäisestä aiheesta rönsyillytkin. Tinder on ilmeisesti monellekkin tuonut huonoja kokemuksia siinä missä aiemmat suhteetkin - tai se että niihin ei ole saanut edes mahdollisuuksia erinäisistä syistä johtuen. Kiva tietää että en ole ajatuksineni yksin.

Toivottavasti meistä etsijöistä vielä jokainen löytää sen hyvän ja sitoutumiskykyisen kumppanin.

Vaikutat ihanalta. Haluun niiiiiin tavara sut livenä ja katsoa mihin se johtaa. Tapaamisiin -🥰

Kiitos mutta etpäs taida onnistua törmäämään minuun livenä kun et tiedä missä päin Suomea asun eikä käytössäni ole Tindereitä tai muitakaan seuranhakusovelluksia mistä minut löytäisit.

Vierailija kirjoitti:

Itse löysin aviomiehen 23v ja samanikäisinä kaverit löysivät omansa. 27-29v oltiin naimisissa ja lapsia tulossa.

Poika löysi avovaimonsa 24v.

30- vuotiaina valtaosa on varattu. Tiedät varmaan mikä vika on niissä, joka on 30v vielä vapaina.

Sinä ilmeisesti tiedät, joten paljasta ihan rohkeasti se muillekin.

Vierailija kirjoitti:

Onpa taas ankeuttajat liikkeellä. Olettekohan tosiaan tyytyväisiä elämiinne, kun olette noin kärkkäästi syyllistämässä, tuomitsemassa ja leuhkimassa. Vietin itse villejä sinkkuvuosia lähes kolmivitoseksi: matkustin, sarjadeittailin ja pidin hauskaa muutenkin. Pari vuotta sitten löysin deittiappista miehen, jonka kanssa olen onnellinen ja perustanut perheen. Hän on kiltti, luotettava ja älykäs. Hän on paras ystäväni. Räiskyvää intohimoa ei ollut, mutta sen sijaan sain yhä kasvavan rakkauden. Tsemppiä kaikille puolisoa etsivälle. Kannattaa olla aktiivinen eikä luovuttaa, vaikka sopiva kumppani ei tulisi vastaan pitkäänkään aikaan.

Ei riitä, että löytää sen upean miehen joka vetää maton jalkojen alta, pitää myös itse olla kiehtova sen miehen mielestä. Jotenkin tuntuu hölmöltä alkaa aikuiselle ihmiselle kertomaan, että kaikkea ei saa mitä haluaa. Kaikista ei tule astronautteja tai edes luokanopettajia vaikka se olisi suurin unelma ja sen eteen tekisi 30 vuotta töitä. Samoin kaikki eivät saa parisuhdetta koskaan - vaikka törmäisi kymmeniin rakastettaviin miehiin (tai naisiin). Jos sulla itselläsi ei nappulat riitä, niin sä jäät ilman sitä opettajanpestiä tai parisuhdetta. Maailma kun ei pyöri pelkästään sillä mitkä sun omat tavoitteesi ovat.

Ihan sillä kokemuksella sanon, kun en ole koskaan seurustellut, harrastanut seksiä, päässyt unelmatyöhöni, menestynyt harrastuksissa, saanut pysyviä ihmissuhteita, pärjännyt koulussa tai saanut sitä haaveideni maalaistaloa. Joskus on viisaampaa todeta että neliskanttinen palikka ei mene pyöreästä reiästä vaikka kuinka hakkaisi. Säästyy edes se mielenterveys kun ei aseta liian suuria tavotteita.

Toivoisin että pitäisitte keskustelun asiallisena ja mahdollisimman mukavasävytteisenä ilkeilyn ja naisten/miesten haukkumisen sijaan. Kokemukset ovat subjektiivisia ja jokainen voi kirjoittaa omista kokemuksistaan tai kommentoida toisen omia, mutta sen voi tehdä myös syyttelemättä, ilkeilemättä ja "neutraalisti". Monella on varmasti monia huonoja ja kipeitäkin kokemuksia alla mutta toivon että keskustelu pysyisi silti rakentavana ja ylipäänsä alkuperäisessä puheenaiheessa.

Muistutukseksi alkuperäinen aihe:

Muita kolmekymppisiä joiden on vaikea löytää sitoutumiskykyistä kumppania seurusteluun ja mahdolliseen perheen perustamiseen?

En tahtonut naimisiin tai perustaa perhettä. Nyt 31-vuotiaana löysin miehen, jonka kanssa olemme puhuneet naimisiinmenosta ja lapsen hankinnasta ja mikäli lapsen teemme, muutamme Suomeen, koska miehen kotimaa ei ole paras lasten kasvatukseen.

Vierailija kirjoitti:

Varsin hassua puhua sitoutumiskammoisuudesta kun on paljon ihmisiä ketkä ei halua sitoutua.

Sitoutumiskammoinen on mun mielestä sellainen kuka haluaa parisuhteen mutta ei uskalla sitoutua.

Itse en parisuhdetta kaipaa mutta naisseuraa kaipaan koska minullakin on haluja joten leimataanko minut sitoutumiskammoiseksi?

Hyvä pointti. Ja lisäksi puhutaan sitoutumiskammosta silloinkin, kun henkilö ei halua tietyn ihmisen kanssa suhdetta vaan vaikka seksiä, jos syynä on se, että kemiaa on ja seksiä tekee mieli, mutta henkilö ei herätä suurempaa kiinnostusta ainakaan suhdemielessä. Joskus puhutaan sitoutumiskammosta silloinkin, jos ei vaan kohtaa sellaista ihmistä, joka kolahtaisi, ja jos ei ihastu kehenkään.

Vierailija kirjoitti:

En tahtonut naimisiin tai perustaa perhettä. Nyt 31-vuotiaana löysin miehen, jonka kanssa olemme puhuneet naimisiinmenosta ja lapsen hankinnasta ja mikäli lapsen teemme, muutamme Suomeen, koska miehen kotimaa ei ole paras lasten kasvatukseen.

Missä tapasit miehen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa taas ankeuttajat liikkeellä. Olettekohan tosiaan tyytyväisiä elämiinne, kun olette noin kärkkäästi syyllistämässä, tuomitsemassa ja leuhkimassa. Vietin itse villejä sinkkuvuosia lähes kolmivitoseksi: matkustin, sarjadeittailin ja pidin hauskaa muutenkin. Pari vuotta sitten löysin deittiappista miehen, jonka kanssa olen onnellinen ja perustanut perheen. Hän on kiltti, luotettava ja älykäs. Hän on paras ystäväni. Räiskyvää intohimoa ei ollut, mutta sen sijaan sain yhä kasvavan rakkauden. Tsemppiä kaikille puolisoa etsivälle. Kannattaa olla aktiivinen eikä luovuttaa, vaikka sopiva kumppani ei tulisi vastaan pitkäänkään aikaan.

Ei riitä, että löytää sen upean miehen joka vetää maton jalkojen alta, pitää myös itse olla kiehtova sen miehen mielestä. Jotenkin tuntuu hölmöltä alkaa aikuiselle ihmiselle kertomaan, että kaikkea ei saa mitä haluaa. Kaikista ei tule astronautteja tai edes luokanopettajia vaikka se olisi suurin unelma ja sen eteen tekisi 30 vuotta töitä. Samoin kaikki eivät saa parisuhdetta koskaan - vaikka törmäisi kymmeniin rakastettaviin miehiin (tai naisiin). Jos sulla itselläsi ei nappulat riitä, niin sä jäät ilman sitä opettajanpestiä tai parisuhdetta. Maailma kun ei pyöri pelkästään sillä mitkä sun omat tavoitteesi ovat.

Ihan sillä kokemuksella sanon, kun en ole koskaan seurustellut, harrastanut seksiä, päässyt unelmatyöhöni, menestynyt harrastuksissa, saanut pysyviä ihmissuhteita, pärjännyt koulussa tai saanut sitä haaveideni maalaistaloa. Joskus on viisaampaa todeta että neliskanttinen palikka ei mene pyöreästä reiästä vaikka kuinka hakkaisi. Säästyy edes se mielenterveys kun ei aseta liian suuria tavotteita.

Sellaisia naisia ei taida paljoa olla joilla ei olisi ihastuneita miehiä ympäristössään pörräämässä?

Tuntuu että vähänkään pidemmässä suhteessa paljastuu paljon mt-ongelmaisia naisia. Yritä siinä sitten sitoutua kun yhtenä päivänä ollaan melkein eroamassa ja sitten hetken päästä halutaankin jo vauvaa....

Aiemmin näistä vissiin vaiettiin ja vaan asuttiin saman katon alla kun kerran naimisiinkin menty. Mutta mitään romanttista ei siihen väliin sitten varmaan mahtunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tahtonut naimisiin tai perustaa perhettä. Nyt 31-vuotiaana löysin miehen, jonka kanssa olemme puhuneet naimisiinmenosta ja lapsen hankinnasta ja mikäli lapsen teemme, muutamme Suomeen, koska miehen kotimaa ei ole paras lasten kasvatukseen.

Missä tapasit miehen?

Alunperin tutustuimme 5 vuotta sitten onlinepelissä ja pari vuotta sitten sain työpaikan miehen asuinmaasta. Reilu puoli vuotta sitten aloimme taas pelaamaan yhdessä ja koska asumme samalla paikkakunnalla nykyisin, tuli aikaa vietettyä muutenkin ja siitä se sitten lähti.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu että vähänkään pidemmässä suhteessa paljastuu paljon mt-ongelmaisia naisia. Yritä siinä sitten sitoutua kun yhtenä päivänä ollaan melkein eroamassa ja sitten hetken päästä halutaankin jo vauvaa....

Aiemmin näistä vissiin vaiettiin ja vaan asuttiin saman katon alla kun kerran naimisiinkin menty. Mutta mitään romanttista ei siihen väliin sitten varmaan mahtunut.

Kaikenlainen friikkeily on naisille nykyään sallitumpaa, mukaanlukien yhtenä alalajina mt-ongelmat. Miehen kuuluu sallia naiselle omituisuudet, mutta miehen itsensä täytyy olla prikuulleen muotinmukainen jos aikoo saada naisseuraa nykypäivänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun tuntemani kolmekymppiset ovat juurikin noita sitoutumiskammoisia.

Hassua sitten, kun valittavat parisuhteettomuuttaan. Vaikka kysyntää heilläkin olisi, eivät vain itse sitoudu.

Moni vastaan tullut kolmikymppinen mies sanoo että tahtoo parisuhteen ja lapsia, jotkut jopa että ovat vauvakuumeisia, ja silti parissa kuussa huomaakin että tyyppi on sitoutumiskammoinen ja yhteenmuutto- ja lapsipuheet pelottaa.

Tuo on vain merkki siitä että tämä mies ei ole varma sinusta, mutta ei uskalla sanoa sitä ääneen. Muista että mieskin haluaa itselleen sopivan puolison.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi kukaan haluaisi mahdollistaa sulle perheen. Hirmu kasa työtä, väsymystä, rahan, ajan ja elämän haaskaamista. Mitä se toinen osapuoli saa tässä diilissä?

Aika kurja asenne sitoutumista ja perhe-elämää kohtaan.

Joo, tuo itsekkyyden asenne on se joka vallitsee kaikessa. "Miksi kukaan haluaisi mahdollistaa sinulle.." on vahingossa oiva kiteytys nykyihmisen tai nykykaupunkilaisen ajattelutavasta.

Luulen, että kaupungeissa pyörii eniten näitä pintaliitäjiä ja itsekkäitä pyrkyreitä, jotka näkevät toisen ihmisen kertakäyttömateriaalina tai itseään hyödyttävänä lisänä, tää ajatusmaailma on perujaan työelämästä; sillä tiettyjen alojen neukkareissa puhutaan juuri noin. Toki on kai itsekästä haluta se perhekin, mutta luulempa että perinteisempien arvojen vaalijoita löytyy enemmän maaseudulta ja pikkukaupungeista, joissa vielä työpaikkoja, suuntaa pois pääkaupunkiseudulta.

Kyllä se itsekkyys on tasan tarkkaan ihan kaiken ihmisen toiminnan perustana. Jos haluat perhettä ja lapsia niin tottakai perheen perustaminen on silloin itsekkyyttä. Ei ne sun potentiaaliset lapset siitä omasta syntymättömyydestään mitenkään kärsi.

Ihan erityistä itsekkyyttä edustaa sitten sellainen että viedään puoliväkisin toista ihmistä mukaan tällaiseen kuvioon. Jos haluat lapsia niin etsi ihminen joka haluaa niitä myös. Jos et löydä niin tee ne sitten yksin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa taas ankeuttajat liikkeellä. Olettekohan tosiaan tyytyväisiä elämiinne, kun olette noin kärkkäästi syyllistämässä, tuomitsemassa ja leuhkimassa. Vietin itse villejä sinkkuvuosia lähes kolmivitoseksi: matkustin, sarjadeittailin ja pidin hauskaa muutenkin. Pari vuotta sitten löysin deittiappista miehen, jonka kanssa olen onnellinen ja perustanut perheen. Hän on kiltti, luotettava ja älykäs. Hän on paras ystäväni. Räiskyvää intohimoa ei ollut, mutta sen sijaan sain yhä kasvavan rakkauden. Tsemppiä kaikille puolisoa etsivälle. Kannattaa olla aktiivinen eikä luovuttaa, vaikka sopiva kumppani ei tulisi vastaan pitkäänkään aikaan.

Ei riitä, että löytää sen upean miehen joka vetää maton jalkojen alta, pitää myös itse olla kiehtova sen miehen mielestä. Jotenkin tuntuu hölmöltä alkaa aikuiselle ihmiselle kertomaan, että kaikkea ei saa mitä haluaa. Kaikista ei tule astronautteja tai edes luokanopettajia vaikka se olisi suurin unelma ja sen eteen tekisi 30 vuotta töitä. Samoin kaikki eivät saa parisuhdetta koskaan - vaikka törmäisi kymmeniin rakastettaviin miehiin (tai naisiin). Jos sulla itselläsi ei nappulat riitä, niin sä jäät ilman sitä opettajanpestiä tai parisuhdetta. Maailma kun ei pyöri pelkästään sillä mitkä sun omat tavoitteesi ovat.

Ihan sillä kokemuksella sanon, kun en ole koskaan seurustellut, harrastanut seksiä, päässyt unelmatyöhöni, menestynyt harrastuksissa, saanut pysyviä ihmissuhteita, pärjännyt koulussa tai saanut sitä haaveideni maalaistaloa. Joskus on viisaampaa todeta että neliskanttinen palikka ei mene pyöreästä reiästä vaikka kuinka hakkaisi. Säästyy edes se mielenterveys kun ei aseta liian suuria tavotteita.

Sellaisia naisia ei taida paljoa olla joilla ei olisi ihastuneita miehiä ympäristössään pörräämässä?

Jaa-a, mä elän ainakin ihan reaalimaailmassa enkä missään satukirjassa jossa prinssi saapuu valkealla ratsullaan neidon luo. Ei ole ollut itselläni koskaan, ja siskollanikaan ei niitä varsinaisesti pörrää ympärillä vaikka on menestynyt kilpatanssija ja on sosiaalisemmat ympyrät kuin minulla, asuu kaupungissa ja on menevä ihminen. Eikä muutenkaan tule mieleen sellaisia tapauksia, työelämässä on parisuhteissa eläviä naisia mutta eivät ole sellaisia joiden ympärillä pörräisi miehiä kuolaamassa perään, ihan tavallisia duunareita ne ovat. Että mihinhän perustat näkemyksesi? Ruokkimaan omaa katkeruuttasi?